"Säde istui työpöydän ääreen, otti puhelimensa ja tekstasi Antille ja Ennille, ja tutki sitten hetken Charles Mansonin fanisivuja. Hän luki ahkerasti kulteista ja kulttijohtajista. Hän halusi ymmärtää Voulaa, päästä hänen suosioonsa. Voula herätti hänessä kihelmöiviä tunteita, jotka olivat vähän niin kuin panetus, mutta ehkä kuitenkin enemmän korvien välissä ja vähemmän jalkojen.
Illalla Säde meni keittiöön ja leipoi sämpylöitä. Hän kadotti yhden tekokynsistään taikinaan."
Säde on nuori nainen, joka suhtautuu mutkattomasti maailmaan, miehiin ja seksiin. Säde on (tai on opetellut olemaan) varsinainen auringonsäde ja ilopilleri, jonka pelkkä läsnäolo saa ihmiset hyvälle tuulelle. Säde on myös Suomen kuuluisimman ateistin tytär ja on omaksunut vanhempiensa kriittisen asenteen uskontoja kohtaan. Vai onko sittenkään? Kun Säde päätyy töihin Tiedon Akatemiaan jossa asustaa muinaisuskonnoista ammentava Kahdeksaisen kultti, hän huomaa kiinnostuvansa yhä enemmän kultista ja varsinkin sen säkenöivästä johtajasta Voulasta. Onko henkiä ja jumalia sittenkin olemassa?
En ole aikaisemmin lukenut Miina Supista, vaikka monien kehuvien kommenttien vuoksi olen lisännyt Supisen sille listalle, jossa on kiinnostavia kirjailijoita, joihin pitää tutustua heti kun vain ehtii. Tämä Supisen toinen romaani herätti kiinnostukseni, kun luin kirjan esittelytekstistä luonnehdinnan ateisti haluaa kulttiin. Uskonnot, suljetut yhteisöt ja kultit kiinnostavat minua kovasti, ja siksipä ajattelin, että Säde olisi varmasti minulle mieluinen kirja. Kirjamessuilla sain kirjan blogiystävältä, ja päätinkin lukea kirjan saman tien.
Tämä ensimmäinen kosketukseni Supisen tuotantoon jätti jälkeensä hämmentyneen olon. Koska olin odottanut pääseväni sukeltamaan kunnolla uskonnollisen yhteisön maailmaan, olin auttamatta pettynyt siihen, kuinka kevyesti uskonto-teemaa kirjassa käsiteltiin. Kahdeksaisen kultti ei ole kovin kiinnostava eikä kovin uskottava, eikä se oikeastaan ole kirjassa mitenkään keskeisessä osassa. Sen sijaan Supinen sivuaa useita uskoon ja uskomuksiin liittyviä aiheita ja ilmiöitä, mutta aika pinnallisesti: on viisastelevia ateisteja, jotka rinnastavat Jeesuksen joulupukkiin; on uskovaisia jotka manaavat pahoja henkiä ja harrastavat heti perään irtoseksiä; on kultin jäseniä jotka vaipuvat transsiin alkoholin voimin. Välillä Supinen näpäyttelee ihan hauskasti aikamme ilmiöitä, hengellistä laiskuutta ja pinnallista ajattelua, mutta ei tarjoa varsinaisesti mitään uutta ja oivaltavaa.
Jos jättää uskonto-teeman pinnallisen käsittelyn aiheuttaman pettymyksen syrjään, Säde oli varsin viihdyttävä ja hauska kirja. Vaikka en huumorista useinkaan kirjoissa piittaa, Supisen kirjoitustyyli kyllä vetosi minuun ja varsinkin dialogi hymyilytti. Silti epäilen, että aloitin Supiseen tutustumisen vähän väärästä kirjasta, sillä Säteessä oli minusta välityön leima. Se oli hajanainen ja kepeä, ja lukuisat painovirheet lisäsivät viimeistelemätöntä vaikutelmaa. Kaikkien Supisen keräämien kehujen perusteella haluan uskoa, että Säde ei ole parasta, mitä kirjailijalla on tarjota. Pitänee lukea myös Liha tottelee kuria ja katsoa, onko siinä enemmän pureskeltavaa kuin Säteessä.
Säteestä ovat kirjoittaneet myös ainakin Arja, Jori, Helmi-Maaria, Minna, Elämän krestomatia, Taika, Mari A ja Katja.
Miina Supinen: Säde
Kansi: Elina Warsta
WSOY, 2013
Juu, kyllä Säteellä enemmän ovat muut jutut mielessä kuin syvällinen uskontoon perehtyminen tai syvällinen mihinkään perehtyminen, oikeastaan. Kansi on kaunis, kultaisine säteineen! Olen miettinyt myös, että pitäisi yrittää lukea Liha uudestaan, tai kokonaan tällä kertaa, jäi vaillinaiseksi aikoinaan.
VastaaPoistaArja, kansi on tosiaan hieno, kuten Elina Warstalla yleensäkin.
PoistaMinulla oli ehkä väärät odotukset kirjan suhteen. Odotin kyllä sitä, että aihetta lähestytään huumorin kautta, mutta en odottanut että se huumori jäisi näin pintatasolle. Tai sitten en vain itse löytänyt mahdollisia pohjakerroksia tästä kirjasta.
Juu, lue ihmeessä Liha tottelee kuria :) Säde on minusta jotenkin hellyyttävä kirja!
VastaaPoistaHelmi-Maaria, hellyttävä on ihan hyvä luonnehdinta Säteestä. :) Supinen kiinnostaa edelleen, ehkä jopa aikaisempaa enemmän, joten varmaan luen sen Lihankin.
PoistaSäteessä on paljon hyvää ja kirjan lukee nopeasti ja mielellään. Minäkin jäin kuitenkin kaipaamaan jotain.
VastaaPoistaLiha tottelee kuria on mielestäni parempi, mutten ole ihan varma, olisiko se sinun kirjasi. Se toki selviää vain lukemalla! Minä pidin siitä. :)
Katja, minäkin luin Säteen nopeasti ja viihdyin, mutta olin vain muodostanut kirjasta päässäni ihan erilaisen ennakkokuvan. Mikä on tietysti minun vikani, ei kirjan.
PoistaAion kyllä lukea Supista lisää, koska pidin kirjoitustyylistä ja koska minulle jäi kirjasta sellainen kutina, että toisella sisällöllä viihtyisin Supisen parissa kovinkin hyvin.
Miekään en ole varma, pitäisitkö Lihiksestä, koska et ole huumorikirjallisuuden ystävä. Minua harmittaa muuten vähän kirjailijan puolesta, sillä kaikki aina puhuvat Lihiksestä ja kuinka se on hänen paras kirjansa.
PoistaPidin kyllä siitä hyvin hyvin paljon ja Apatosauruksen maastakin, kun luin sen uudelleen. Nyt varmasti Apatosaurus nousisi parhaaksi, koska ajattelen lukijana kehittyneeni. :D Säteestä minun pitää blogata,sillä kirjoitin siitä vain pienen jutun Oliviaan. Olen muuten tänään käynyt varmaan kuuteen blogiin kirjoittamassa, että minun pitäisi tästä ja tästä kirjasta blogata. Olen lukenut tänä syksynä ihan valtavasti, mutta en vain millään jaksa blogata niin paljon. Ja aina sitä harmittelen. (Sivupoluille eksyin kesken tajunnanvirtamaisen jutusteluni.)
Hanna, en tosiaan ole suuri huumorikirjallisuuden ystävä, mutta poikkeuksiakin on, jä Säteessä pidin kyllä nimenomaan Supisen huumorista.
PoistaJa kiva, että Apatosaurus sa äänesi Supisen parhaana, koska yleensä tosiaan mainitaan aina vain se Lihis. Ehkä minun pitäisikin siis olla erilainen nuori ja lukeakin seuraavaksi Apatosaurus - varsinkin kun pidän koko ajan enemmän ja enemmän lyhytproosasta.
Nyökyti, nyökyti. Minun on niin helppo samastua Liisan bloggaukseen ja kaikkiin tämän keskustelun puheenvuoroihin. Minäkin olen lukenut Säteen ja ajattelut, että siitä pitäisi blogata, mutta en osaa pukea ajatuksiani sanoiksi. En jotenkin saanut kirjasta täyttä otetta, mutta pidän niin paljon Supisen tyylistä, että pidin kirjastakin. Olen ajatellut kirjoittaa yleisesti siitä, mikä Supisen tyylissä minua kiehtoo, mutta vähän hassulta tuntuu julkaista "Supis-analyysiäkään".
VastaaPoistaAinoa, jonka osaan sanoa, on, että Säde on hyvä, mutta minulle supismaisempia ja läheisempiä teoksia ovat Lihis ja Apotosaurus. Onneksi olen lukenut ne ennen Sädettä, sillä niiden perusteella olen niin suuri fani, että luen varmasti kaikki Supisen kirjat (Leukaluu on tosin vielä lukematta). Kunnioitan kuitenkin sitä, että hän kirjoitti tällä kertaa astetta vakavamman teoksen; on aina hienoa, kun kirjailija uskaltaa kokeilla uutta. Seuraan kiinnostuneena, mihin suuntaan Supinen vie tuotantoaan.
Tässä kommentissa ei nyt ollut päätä eikä häntää, valitan. Painan silti nyt Julkaise-nappulaa, valitan. ;)
Jenni, minusta tuollainen Supis-analyysi kuulostaa varsin hyvältä idealta. :) Haluasin itsekin kirjoittaa useammin vähän yleisempiä kirja- ja kirjailijajuttuja, ainaisten kirja-arvioiden rinnalle.
PoistaKyllä minun varmaan pitää nyt syventyä Supiseen enemmän. Mutta olisiko se sitten kuitenkin tuo Apotosaurus...