Helsingin kirjamessuilla järjestettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa lukupiirejä, joissa lukijat ja kirjailijat pääsivät kohtaamaan toisensa kirjallisen keskustelun merkeissä. Jokaisena messupäivänä järjestettiin kaksi lukupiiriä, joissa kussakin käsiteltiin yhtä tämän vuoden uutuuskirjaa. Kirjailijan lisäksi lukupiireissä oli mukana jonkun oikean lukupiirin jäseniä, jotka toimivat keskustelun johtajina, sekä kirjabloggaaja joka raportoi tapahtumasta blogiinsa.
Minä pääsin osallistumaan lauantaiaamun lukupiiriin, jossa käsittelyssä oli Katherine Pancolin romaani Central Parkin oravat ovat surullisia maanantaisin. Pancol oli valitettavasti joutunut peruuttamaan osallistumisensa Helsingin messuille, joten tämä lukupiiri järjestettiin ilman kirjailijaa. Lukupiiri oli erittäin antoisa kokemus näinkin, vaikka mietityttämään jäi, olisiko keskustelu muodostunut kovinkin erilaiseksi, jos kirjailija itse olisi ollut paikalla.
Pancolin suomalaista kustantajaa lukupiirissä edusti Bazarin viestintäpäällikkö Vilja Perttola, ja lukupiirikeskustelua veti Kirsin Book Clubin Kirsi Ranin – Book Clubista oli mukana myös kolme muuta lukupiiriläistä. Paikalle oli saapunut viitisentoista messuvierasta: en tiedä, oliko Pancolin peruutus verottanut lukupiirin osallistujamäärää, mutta hyvä keskustelu saatiin aikaan tälläkin ihmismäärällä. Pienemmällä osallistujamäärällä lukupiirin tunnelmasta muodostuikin itse asiassa varsin intiimi ja lämminhenkinen. Kaikki pääsivät osallistumaan mielipiteiden vaihtoon, kirjan teemat herättivät vakavaakin pohdiskelua kirjallisuudesta ja elämästä, mutta puoleentoista tuntiin mahtui myös kevyempää jutustelua ja paljon naurua.
Punaisen langan etsintää
Central Parkin oravat on melkoinen järkäle kirjaksi. Reilut 900 sivua, yli 60 henkilöhahmoa, ristiin kulkevia elämäntarinoita, mahdottoman paljon yksityiskohtia. Kirsi Ranin pohdiskelikin keskustelua alustaessaan, löytyykö kirjasta kaiken runsauden keskeltä punaista lankaa. Pystyykö kehenkään henkilöhahmoon kiintymään, kun näkökulmat ja tarinat vaihtuvat koko ajan? Ja mitä kirjailija oikeastaan kirjallaan halusi sanoa?
Useimmat keskustelijat taisivat olla sitä mieltä, että kirja oli tosiaan liiankin rönsyilevä. Sekä teemojen että tyylilajien moninaisuus hämmensi: kirjoittaako Pancol viihdettä vai löytyykä kirjasta syvällisempääkin sanomaa? Eräs keskustelija kuvasi kirjaa viihderomaaniksi, josta on mahdollista löytää helmiä – pinnan alla piili hienoja kohtia ja koskettavia ajatuksia. Toinen keskustelija puolusti kirjaa toteamalla, että runsaudessaan kirja on kuin kappale elämää, eikä oikeassa elämässäkään kaikilla asioilla ole merkitystä tai sanomaa.
Joitakin keskeisiä teemoja kirjasta kuitenkin löydettiin. Jotkut pitivät kirjaa kuvauksena aikamme pinnallisuudesta ja oman edun tavoittelusta. Kirjassa kun liikutaan seurapiireissä ja muotimaailmassa, haetaan menestystä ja etsitään kostoa, ja monet henkilöhahmot ovat valmiita valehtelemaan ja huijaamaan omaa onneaan etsiessään. Toisaalta itse löysin kirjasta myös positiivisemman viestin siitä, että elämää on uskallettava elää ja onneen on uskallettava tarttua. Eräs nainen mietiskeli, että ainakaan tällaisten kirjojen kautta hän ei halua elämäänsä elää, mutta kirja oli kuitenkin herättänyt ajatuksia siitä, millainen oma elämänpolku sitten olisi ja miten haluaa olla vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa.
Jakautuneita mielipiteitä
Osalle lukupiiriläisistä Central Parkin oravat oli ensimmäinen kosketus Pancoliin, mutta moni oli lukenut myös kirjasarjan kaksi ensimmäistä osaa. Yleisesti tunnuttiin olevan sitä mieltä, että sarjan ensimmäinen osa oli paras ja koskettavin, ja jotkut toivoivat ettei sarja saisi enää jatkoa. (Perttola kuitenkin tiesi kertoa, että Pancol olisi jo kirjoittamassa neljättä osaa.) Kuitenkin Pancol sai myös kiitosta koukuttavuudesta: todettiin että vaikka kirjat eivät kaikkein koskettavimpia tai mieleenpainuvimpia olisi olleetkaan, joku koukku sai palaamaan Pancolin pariin. Haluttiin tietää, mitä henkilöhahmoille tapahtuu ja mitä mielikuvituksellista Pancol seuraavaksi keksiikään.
Keskustelijat olivat pitäneet kirjassa esimerkiksi raikkaudesta ja huumorista. Yksi keskustelija kiitti naisten välisen ystävyyden kuvausta – toinen oli löytänyt kirjasta lukuromaanimaisen nautinnon. Kolmas kommentoija totesi, että oman elämänsä vastapainoksi hän haluaa lukea nimenomaan tällaista absursin hauskaa ja kepeää kirjallisuutta – hyvää muttei haudanvakavaa.
Kritiikkiäkin annettiin kuitenkin runsaasti. "Liian pitkä", "pinnallinen", "liian helppoja ratkaisuja", kommentoivat keskustelijat. Mutta vaikka kirjaa ei lukupiirissä yksimielisesti kehuttu, parikin paikalle tullutta ihmistä kommentoi, etteivät ole Pancolia aikaisemmin lukeneet mutta haluavat nyt keskustelun innoittamina kokeilla, mitä mieltä itse olisivat. Ja tässäpä juuri on kirjallisen keskustelun voima: olleellisinta ei ole se, saako kirja kehuja vai haukkuja, sillä kirjallinen keskustelu itsessään on vaikuttavaa ja tärkeää.
Kaikkinensa lukupiiri oli mainio kokemus. Ihastelimme vielä keskustelun jälkeen Kirsin lukupiiriläisten kanssa sitä, kuinka lukupiirikeskustelu tuntuu aina rikastuttavan lukukokemusta. Kirjasta tuntee aina saavansa enemmän irti, kun pääsee vaihtamaan ajatuksia muiden lukijoiden kanssa, ja omakin mielipide kirjasta todennäköisesti syventyy. Tämä ilmiö havaittiin todeksi myös Kirjamessujen lukupiirissä.
Tänään sunnuntaina on vielä yksi lukupiiri: klo 16.00-17.30 keskustellaan Panu Rajalan kirjasta Lavatähti ja kirjamies. Ja toivottavasti jatkoa seuraa ensi vuoden messuille!
