Laura Gustafsson: Korpisoturi

Voi kuinka pidänkään Laura Gustafssonin tavasta kirjoittaa ja ajatella! En ole vähään aikaan ahmaissut kirjaa sellaisella vauhdilla kuin Korpisoturin, joka vei mukanaan huumorin, ironian, jännityksen ja saarnaamisen voimin.

Korpisoturi on lukemistani Gustafssonin kirjoista muodoltaan suoraviivaisin ja perinteisin: rönsyilevästi iloittelevaan Huorasatuun ja autofiktiiviseen Pohjaan verrattuna Korpisoturi on tiivis ja melkeinpä jännärimäisen juonivetoinen. Koukkuja, vinoa huumoria ja outoutta kuitenkin riittää tässäkin kirjassa, ja Gustafssonin omintakeinen tyyli on selkeästi tunnistettavissa.

"Nokkonen on tärkeimpiä suomalaisia ruokakasveja. Todellinen rautaisannos. Alkukesällä lehdet ovat pieniä ja suloisia, muuttuvat vanhetessaan repaleisiksi ja toukansyömiksi. Eivät siinä mielessä poikkea häpyhuulista mitenkään."

Kirjan korpisoturi on Ahma, mies joka on päättänyt vetäytä odottamaan väistämätöntä romahdusta linkolalaiseen utopiaansa. Erakkomökki syrjäseuduilta, omavaraisuus, aseistautuminen, selibaatti, irtautuminen yhteiskunnasta – ne kuuluvat Ahman suunnitelmiin. Todellisuudessa Ahma saattaa kuitenkin olla enemmän nettisoturi kuin korpisoturi. Survivalistia on mukava leikkiä, kun ruokaa voi käydä ostamassa kaupasta, juomavedet saa mökkinaapurin kaivosta ja nettiinkin pääsee kirjastosta. Kovin syrjäinenkään Ahman erakkomaja ei taida olla, päätellen siitä, kuinka tiuhaan siellä ramppaa ihmisiä.

Ahmalla on paljon teorioita ja nettikeskusteluista poimittuja mielipiteitä, mutta käytännön edessä hän usein hämmentyy, oli sitten kyse eläinten teurastamisesta, maanviljelystä tai naisista. Miten käy nettininjalle, jos yhteiskunta aivan oikeasti romahtaa? Voiko ihminen todella irtautua yhteisöstä ja muista ihmisistä?

Korpisoturi on päällisin puolin yksinkertainen mutta tarkemmin katsoen pinnan alta löytyy kerroksia, joissa riittää pohdittavaa. Tämä pätee niin kirjaan kuin Ahman hahmoonkin. Ahma on ärsyttävä, naurettava ja liikuttava. Ahma ajattelee elokuvien, tietokonepelien ja nettikeskustelujen kielellä ja yrittää elää omavaraistaloudessa metsän keskellä. Hän esittää kovanaamaa, mutta kiintyy nopeasti muihin ihmisiin (tajuamatta asiaa itse). Ahman voi nähdä traagisena sankarina  tai säälittävänä hahmona, mutta ehkä Ahma on loppujen lopuksi kuitenkin eniten kuin kuka tahansa meistä.

Gustafsson mahduttaa Korpisoturiin paljon asiaa ihmisen ja luonnon suhteesta, yhteisöllisyydestä, yhteiskunnasta, sukupuolista, vieraantuneisuudesta ja ideologioista. Kirjan herättämät ajatukset jäävät lukemisen jälkeen kieppumaan päässä. Korpisoturin lukeminen on mielelle kuin kylmä kylpy ruumiille: se herättää ja panee veren kiertämään nopeammin.

Korpisoturista ovat kirjoittaneet myös esimerkiksi Nanna, Tuomas, Suketus, Kaisa V, Arja ja Zephyr.

Laura Gustafsson: Korpisoturi
Kansi: Jussi Karjalainen
Into, 2016

Laura Gustafsson: Pohja

"Jokainen soluni on kuollut ja syntynyt uudelleen ja nahkani kuorittu, hinkattu, kesinyt, ruoskittu, vaihtunut. Kiemurtelen asumusten lähellä, kunnes joku lyö pääni poikki lapiolla. Ruumiini kiertyy kerälle ja olen täydellinen kehä, täydellisen eheä." 

Laura Gustafssonin Pohjaa lukiessani mietin useampaan kertaan, miten jokin voi olla samanaikaisesti näin painavaa ja kevyttä. Painavaa, koska kirja vie matkalle masennukseen, itsetuhoisuuteen, syömishäiriöihin, hyväksikäyttöön ja itseinhoon. Kevyttä, koska teksti virtaa ja vie mukanaan, koska Gustafssonin älykkyys ja huumori ihastuttavat ja koska kirjassa on kaiken ruman ja vinoutuneen rinnalla myös kaunista ja kepeää.

Pieneen kirjaan mahtuu paljon. 140 sivua, hurjan paljon aihioita ja teemoja, leikittelyä kielellä ja tyylilajeilla. Mukaan mahtuu raportinomaista kuvailua (ensimmäinen yhdyntä), keskusteluja Jumalan ja Saatanan kanssa, rehellisen paljaita tunnustuksia synkimmistä hetkistä, kohtauksia joissa juhlitaan baarissa sivupersoonien kanssa, kuvitteellisia ruumiinavauspöytäkirjoja ("Sydämen kammioissa ruostuneet lukot."), hypähdyksiä populaarikulttuuriin (Rihanna, Marilyn, Game of Thrones) ja fantasiajaksoja.

Myös tunnetasolla Pohja ryöpsähtelee joka suuntaan. Välillä käydään syvällä pimeässä, sivalletaan lukijaa avokämmenellä kasvoihin, kontataan mielen pohjamudissa. Seuraavassa hetkessä Gustafsson iskee lukijalle silmää, virnistää ja kutittelee pehmeällä höyhenellä. Tunnelma vaihtuu tahmeasta ahdistuksesta hauraaseen melankoliaan ja riehakkaaseen leikillisyyteen.

Kirjassa on niin paljon asiaa, että uskoisin siitä löytyvän tarttumapintaa hyvin monenlaisille lukijoille. Minuun vetosi ennen kaikkea se, kuinka Gustafsson käsittelee ruumiillisuutta, naisena olemista ja naiseuden rooleja. Pohjaa voi lähestyä myös monia muita polkuja pitkin: vaikkapa äitinä tai taiteilijana olemisen kautta, tai selvitytymistarinana.

Pohja muistutti myös vahvasti siitä, kuinka taiteesta voi löytää itsensä, eikä se vaadi samaistumista sanan ahtaimmassa merkityksessä. Koin pohjan voimakkaasti omakseni – en siinä mielessä että jakaisin kokemukset, joita kirjassa kuvataan, vaan enemmänkin ajatusten ja tunnelmien ja kielen kautta. Sen kautta, kuinka maailman voi kokea ja kuvata.

Pohjasta ovat kirjoittaneet myös esimerkiksi kosminenk, Hannele, Tuomas ja Omppu.

Laura Gustafsson: Pohja
Kansi: Aiju Salminen
Into, 2017

Laura Gustafsson: Huorasatu

"Kuolema hävittää meistä uudet kuvat, mieleen tulee vain vanhoja. Niin kuin televisiomainoksia, jotka pyörivät vuosikymmenestä toiseen toistaen samoja kuvia ja samoja lauseita. Ehkä uusin painotuksin ja tulokulmin mutta samalla sisällöllä. Osta hajuvesi, saat seksiä. Osta hammastahna, saat suuseksiä, ei kun hyväksyntää. Osta eineksiä, ne ovat äitien tekemää kotiruokaa. Osta lihaa, se on tehty hymyilevästä possusta, ei, ei, älä ajattele tapettua eläintä. Vietä joulua, se on tunnelmallista. Onnelliset ihmiset antavat ja saavat joululahjoja. Muista urheilla. Hyvä ihminen urheilee. Sinisiä kuukautisia superimukykyiselle ylikansallisen eläinkoeyhtiön valmistamalle siivekkäälle siteelle, joka ei hajoa luonnossa seuraavaan sataan vuoteen."

Huorasatu on raivoisa ja railakas runsaudensarvi, jossa kieputetaan reippaasti naisen asemaa, ulkonäköpaineita, julkkiskulttuuria, eläinten oikeuksia, seksuaalista hyväksikäyttöä ja parisuhteita. Ja monia muita asioita. Kirjassa seikkailee ankeaan Helsinkiin vahingossa päätynyt rakkaudenjumalatar sekä kaksi suomalaista prostituoitua, Milla ja Kalla. Sivuhenkilöitä riittää runsaasti: tapaamme mm. Adoniksen, Persefoneen ("Afrodite tirskahtaa, niin sairaan nolo nimi!"), thaimaalaisia lapsiprostituoituja, Richard Geren, kostonjumalattaria ja Aristoteleen. Juoni on yhtä rönsyilevä kuin henkilökaarti, ja kirjassa seikkaillaan niin Helsingissä, Kuolemassa, Kreikassa kuin Phallusteinin diktatuurissakin.

Pidän yleisesti ottaen enemmän realistisesta kerronnasta kuin mielikuvituksellisesta rönsyilystä, enkä  hae kirjoista ensi- tai toissijaisestikaan huumoria. Huorasatu oli kuitenkin minusta paitsi kerrassaan valloittava, myös erinomaisen hauska kirja. Ilmeisesti huumorintajuuni siis vetoaa se, että antiikin jumalattaret puhuvat kuin teinipissikset tai että Aristoteles yrittää perustella ylivertaisuuttaan esittelemällä penistään. Huumorin lisäksi kirjassa on toki paljon tiukkaa asia - tuskin se muuten niin naurattaisikaan.

Huorasatu tuntuu raikkaalta ja rennolta, vaikka se julistaa ja paasaa. Gustafsson kuitenkin ampuu reilusti yli, parodioi ja liioittelee, ja samalla haastaa lukijan miettimään ja ottamaan kantaa. Kirjassa riittää väkivaltaa, eritteitä ja teurastusta: sotaa patriarkaattia vastaan käydään välillä kirjaimellisesti ja raiskaajalta kaivetaan silmät päästä, mutta vastapainoksi tarjoillaan kaikenlaista kaunista ja herttaista, kuten delfiinejä. Kirjan miehet ovat etupäässä törkimyksiä tai luusereita, mutta ei Gustafsson päästä naisiakaan helpolla: patriarkaattia ylläpitävät niin naiset kuin miehetkin, ja naiset jotka eivät auta toisiaan tuomitaan Helvetissä ikuisiksi ajoiksi kuuntelemaan seksivitsejä ja keittämään kahvia.

Tämä kirja ei taatusti vetoa jokaiseen lukijaan. Minä ihastuin. Jonkin verran kirjaa olisi voinut tiivistää ja karsia, niin se olisi ollut vielä iskevämpi, mutta tällaisenakin Huorasatu oli virkistävä ja ilahduttavan omaperäinen tuttavuus.

""Tämä on pöyristyttävää", sanoivat eräät feministit.
"Tämä on just parasta", sanovat toiset feministit." 

Huorasadusta löytyy lukuisia blogijuttuja. Lue esimerkiksi nooran, Katrin, Minnan ja Booksyn ajatuksia kirjasta.

Laura Gustafsson: Huorasatu
Kansi: Tex Hänninen
Into, 2011