"Kuolema ei ollut se vaikein asia vaan se, että ihmisten piti sairastaa salaa ja kuolla salaa tai joutua syrjityksi. Se ilkeys, mitä ihmiset joutuivat kohtaamaan, se oli tosi raskasta."
Hanna Nikkasen ja Antti Järven Karanteeni on kiinnostava ja koskettava katsaus Suomen aids-historiaan. Kirja ei ole sivumäärältään mittava (pituutta on vain reilut 200 sivua), mutta se onnistuu tarkastelemaan aihettaan todella monipuolisesti ja monesta näkökulmasta. Pääpaino on aids-epidemian varhaisissa vaiheissa: kirja kuvaa ennen kaikkea sairauden rantautumista Suomeen, aids-työn ja taudin hoitomuotojen kehittymistä sekä sitä yleistä asenneilmapiiriä, joka tautia ja sitä sairastavia ihmisiä ympäröi. Kirja kertoo aids-epidemiasta, mutta myös yleisemmin ihmisten peloista, ennakkoluuloista, surusta, yhteistyöstä, rakkaudesta ja sairauteen liittyvästä politikoinnista.
""Aidsilla voi olla hyvä puolensa, jos se saa homoseksuaalit kääntymään pois homoudesta", pohdiskeli göteborgilaispastori Bengt Birgersson Aftonbladetissa."
Suomessa, kuten useimmissa länsimaissa, ensimmäisista aids-potilaista suurin osa oli homomiehiä. Niinpä Karanteenissa on aidsin ohella paljolti kyse myös Suomen seksuaalivähemmistöjen historiasta. Kirjassa tuodaan esille esimerkiksi se, kuinka merkittävä rooli Setalla ja sen aktiiveilla oli aidsin vastaisessa työssä. Aidsin kytkeytyminen homoseksuaalisuuteen vaikutti myös voimakkaasti asenteisiin: moni päättäjä havahtui aidsin vastaisen työn tärkeyteen vasta siinä vaiheessä, kun heterot alkoivat sairastua. Monelle sairastuneelle aids taas merkitsi kaksinkertaista kaapissa oloa: sekä sairaus että seksuaalinen suuntautuminen salattiin usein kaikkein läheisimmiltäkin ihmisiltä. Aids heitti vettä homofobian myllyyn, ja monien silmissä jokainen homo oli hiv-positiivinen taudinkantaja.
"Leena Vehmaksen mielestä oli tärkeää, että muistokirjoituksessa kerrottiin Jannen kuolleen aidsiin.
"Se oli minun lapsi, ihana äidin poika. Minua ei hävetä lapseni tekemiset.""
Karanteeni ei ole vain aidsiin sairastuneiden ihmisten tarina. Se antaa äänen myös niille, jotka seuraavat sairautta läheltä: omaisille, puolisoille, lääkäreille, sairaanhoitajille ja järjestöaktiiveille. Aidsin kanssa eläminen on raskasta myös silloin, kun ei itse sairasta tautia: moni omainen ja aids-työtä tekevä paloi loppuun tai sairastui masennukseen. Mutta näiden vieressä eläneiden tarinat ovat myös täynnä rohkeutta, lämpöä ja tervettä järkeä. Näitä ominaisuuksia tarvittiin, kun aids-hysteria oli pahimmillaan.
"Käynnissä oli lääkintöhallituksen ensimmäinen koko kansalle suunnattu mainoskampanja, "AIDS on tappava tuliainen"."
Kirjaa lukiessa ymmärtää, kuinka vahvasti aids leimasi kokonaista aikakautta. Muistan itsekin mainoskampanjat, lehtijutut ja aidsin käsittelyn populaarikulttuurissa. Muistan myös sen pelon ilmapiirin, joka esimerkiksi lehdistä välittyi. Väittäisinkin, että Karanteeni on mielenkiintoista luettavaa kenelle tahansa, joka on elänyt kirjan kuvaamat ajat, vaikka tauti ei olisikaan henkilökohtaisella tasolla koskettanut – niin moneen ilmiöön aids kytkeytyy.
Hiv-epidemian taltuttaminen onnistui Suomessa poikkeuksellisen hyvin. Syiksi on esitetty mm. julkista terveydenhuoltojärjestelmää, varhaista puuttumista ja pehmeitä linjauksia hiv-politiikassa (esimerkiksi anonyymit testit ja pakkokeinojen välttäminen). Suomessa vältettiin pahimmat ylilyönnit niin median kuin hiv-politiikankin kohdalla. Kirja saikin pohtimaan myös sitä, millainen ilmapiiri nyky-Suomessa vallitsee: kuinka vastaava epidemia tämän päivän Suomessa hoidettaisiin?
Karanteenin ovat lukeneet myös Miska, Kirjasieppo ja Suketus.
Kustantamolle kiitos arvostelukappaleesta.
Hanna Nikkanen & Antti Järvi: Karanteeni. Kuinka aids saapui Suomeen.
Kansi: Eija Kuusela
Siltala, 2014
