tiistai 28. tammikuuta 2014

Blogistanian Tieto -voittajat 2013

Blogistanian Tieto-kisan äänet on nyt laskettu ja on aika julistaa voittaja. Kiitos kaikille äänestäjille!

Äänestykseen osallistui 35 bloggaajaa ja ääniä annettiin yhteensä 60 kirjalle. Kaksi kirjaa jouduin hylkäämään äänestyksestä (Laura Saven Paljain jaloin ja Susan Sellersin Vanessa & Virginia), sillä elämäkerrallisuudesta huolimatta ne lasketaan kaunokirjallisuudeksi. 

Hajonta oli tässä kategoriassa kova. Vain kymmenen kirjaa sai ääniä useammalta kuin yhdeltä äänestäjältä, ja vain viittä kirjaa äänesti useampi kuin kaksi bloggaajaa. Yksilölliset kiinnostuksenkohteet näkyvät siis vahvasti tietokirjojen kohdalla lukuvalinnoissa: listalta löytyy elämäkertoja, esseitä, historiaa, eri alojen tietokirjoja ja harrastekirjoja.

Kamppailu kärkisijoistakin oli kova. Sekä ensimmäinen ja toinen että neljäs ja viides sija jouduttiin ratkaisemaan annettuja ykkössijoja vertailemalla.  Ja voittaja on:

Tuula Karjalainen: Tove Jansson. Tee työtä ja rakasta (Tammi) 15 pistettä (neljä ykkössijaa)





Äänestäjät perustelivat valintaa mm. näin:

"Tuula Karjalaisen Tove Jansson -elämäkerta on selkeä ja taidokas kokonaisuus. Se on havainnollinen ja innostuneesti kirjoitettu tietokirja, jota piti ahmia kuin romaania." - Elina, Luettua elämää.

"Tuula Karjalainen on onnistunut kirjoittamaan selkeän, monipuolisen ja houkuttelevan elämäkerran yhdestä merkittävimmistä suomalaisista. Tove Janssonin perhesuhteet, opiskelut, persoona ja ihmissuhteet eivät jää hänen tuotantonsa jalkoihin, eikä päin vastoin. Erityisesti pidin siitä, miten esimerkiksi sota-aika ja sen vaikutukset Janssonin elämään ja työhön kulkevat rinta rinnan." - Maija, Kirjojen keskellä.


Toiselle sijalle sijoittui:

Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin (Otava) 15 pistettä (kolme ykkössijaa)


Bloggaajien kommentteja: 

"Tämä on, Mia, kirjasi suuri vahvuus. Tuot Sein elämän tähän aikaan - jossa hän sellaisenaan olisi kummajainen mustattuine hampaineen ja maahan asti ulottuvine mustine hiuksineen, mutta ajatuksiltaan kuin feministien esiäiti, kuten sanot. Harmittelet, ettei Virginia Woolf tuntenut sinua!" - Arja, Kulttuuri kukoistaa.

"Vaikka Tyynynaluskirjan kirjoittanut nainen onkin merkittävässä osassa Kankimäen kirjassa, jakavat valokeilan hänen kanssaan huikean mielenkiintoiselta matkakohteelta vaikuttava Kioto ja Kankimäki itse, joka alkoi kirjan edetessä tuntui kuin vanhalta kaverilta ja ihailin hänen rohkeuttaan hypätä oravanpyörästä." - Norkku, Nenä kirjassa.

Ja kolmanneksi ylsi:

Katja Jalkanen ja Hanna Pudas: Rivien välissä. Kirjablogikirja (Avain) 12 p.


Kirjasta sanottua:

"Kirja on asiallinen, kompakti ja havainnollistava esitys kirjabloggaamisesta. Kirjassa käydään läpi kirjabloggaamisen historiaa, ominaispiirteitä, yhteisöllisyyttä ja hieman tulevaisuuttakin. Se on ehdottomasti jokaisen omasta blogista haaveilevan tai muuten vain blogeista kiinnostuneen perusteos." - Nanna, Nannan kirjakimara.

"Blogistanian yhteisöllisyys, kirjablogien sisältö, tekijänoikeudet ja kirja-alan ammattilaisten ja lukijoiden suhtautuminen kirjablogeihin ovat mielenkiintoisia aiheita. Kaikista näistä on vaihdettu paljon mielipiteitä blogeissa  ja eri keskusteluryhmissä, mutta on mukavaa, että kirjablogikirjassa on koottu teemoja yhteen." - Erja, Erjan lukupäiväkirja

Neljänneksi kisassa tuli Anu Silfverbergin Äitikortti (Teos) ja viidenneksi Ville Kivimäen Murtuneet mielet. Taistelu suomalaissotilaiden hermoista 1939-1945 (WSOY). Molemmat kirjat saivat kymmenen pistettä, mutta Äitikortti sai yhden ykkössijan enemmän.

Seuraavaa viittä kirjaa äänesti kutakin kaksi bloggaajaa:

Anne Helttunen, Annamari Saure, Jari Suominen: Haltiakuusen alla. Suomalaisia kirjailijakoteja (Avain) 6p
Hanna Jensen: 940 päivää isäni muistina (Teos) 4p
Riitta Seppälä ja Mikko-Olavi Seppä: Aale Tynni. Hymyily, kyynel, laulu (WSOY) 4p.
Rinna Saramäki: Hyvän mielen vaatekaappi (Atena) 3p
Tommi Melender: Yhden Hengen orgiat. Esseitä luetusta elämästä (WSOY) 3p

Ja loppuun vielä loput kisassa ääniä saaneet kirjat:

3 pistettä:
Kimmo Aho - Samu Salminen: Kaikkien aikojen drinkit (Art House)
Paul Auster & J.M. Coetzee: Tässä ja nyt: kirjeitä ystävyydestä (Tammi)
Peter von Bagh: Chaplin (Like)
Jenny Belitz-Henriksson: Naisen iholla - 32 tarinaa tatuoinneista (Tammi)
Ville Haapasalo & Kauko Röyhkä: Et kuitenkaan usko (Docendo)
Jouni Laaksonen: Retkeilijän opas (Otava) 
Kai Linnilä: Kotirintaman kasvot (Anamita)
Lars Mytting: Täyttä puuta (Bazar)
Milan Kundera: Esirippu (Siltala)
Petteri Pietikäinen: Hulluuden historia (Gaudeamus)
Johanna Pohjola: Mate – Etelä-Amerikan voimajuoma (Into)
Maia Raitanen: Valas, valas! (Into)
Gretchen Rubin: Onnellisuusprojekti (Nemo)
Seija Saarinen: Tölkkidesign (Paasilinna)
Taru Schroderus & Jan Verho: Protaus (Gummerus)
Sami Sillanpää: Kiinalainen rakkaustarina (WSOY)
Taija Tuominen: Minusta tulee kirjailija (Kansanvalistusseura)

2 pistettä:
Susanna Alakoski: Köyhän lokakuu (Schildts & Söderströms)
Elaine N. Aron: Erityisherkkä ihminen (Nemo)
Tommi Hoikkala & Petri Paju: Apina pulpetissa - ysiluokan yhteisöllisyys (Gaudeamus)
Markus Hotakainen: Mars (Paasilinna)
Teemu Keskisarja: Viipuri 1918 (Siltala)
Kimmo Kiljunen: Maailman maat, liput ja historia (Into)
Vesa Koivunen: Urheilukuvaus (Docendo)
Riitta Konttinen: Onnellista asua maalla (Siltala)
Raakel Lignell: Raxun remppa (Sanoma Magazines)
Jari, Jorma ja Veli-Pekka Lehtola: Juosten kustannettu (Puntsi)
Baba Lybeck: Habaa. Iloa, liikettä, voimaa (Otava)
Ville Lähde: Niukkuuden maailmassa (niin & näin)
Jussi Murtosaari ja Petri Mäntynen: Perhosten vuosi (Minerva)
Mathias Rosenlund: Vaskivuorentie 20 (Schildts & Söderströms)
Jukka Saminen: Polkupyörällä maailman ympäri (SKS)
Susan Spencer-Wendel: Kunnes sanon näkemiin (WSOY) 
Ari Turunen: Maailman kuvat (Into)
Antti Tuuri: Bospor Express (Otava)
Johanna Vireaho & Sari Tammikari: Onnellisen puutarhurin vuosi (WSOY) 

1 piste:
Anneli Kanto: Pala palalta pois (Gummerus)
Kiviaholinna. Suomalainen romaani (toim. Vesa Haapala ja Juhani Sipilä) (Avain)
Sara Kokkonen: Rasavillejä ja romantikkoja. Rakkaat suomalaiset tyttökirjat (Avain)
Ville Kormilainen: Saiturin markkinointikirja (Kauppakamari)
Naisten kuntoilukirja (toim. Lisa Purcell) (Readme.fi)
Antti Nylén: Tunnustuskirja (Kirjapaja)
Rauli Partanen, Harri Paloheimo, Heikki Waris: Suomi öljyn jälkeen (Into)
Sinikka Piippo: Puhdasta ravintoa (Minerva)
Hannu Rinne. Perinnemestarin klapikirja (WSOY)
Juha Siltala: Nuoriso - Mainettaan parempi? (WSOY)
Paula Tilli: Toisin. Minun Aperger-elämäni (Finn Lectura)
Pekka Tuuri: Vedenalainen Suomi (WSOY)
Xinran: Kiinan kadotetut tyttäret (Atena)

maanantai 27. tammikuuta 2014

Minun ääneni Blogistanian kisoihin!


On taas aika valita Blogistanian vuoden parhaat kirjat. Tänä vuonna bloggaajat äänestävät samana päivänä kaikissa neljässä kategoriassa. Minä osallistun kisaan Finlandia-, Globalia- ja Tieto-kategorioissa.

Finlandia

Tässä kategoriassa listan laatiminen oli vaikeinta. Potentiaalisia ehdokkaita oli neljä (ehkä viisikin), joista piti yrittää karsia kolme parasta. Ehdokkaat olivat niin tasavahvoja, että oli myös vaikea päättää kirjojen paremmuusjärjestys. Tähän nyt kuitenkin päädyin:

1. Pauliina Rauhala: Taivaslaulu 3 pistettä.

"Mustavalkoisuuteen tai totuuden julistamiseen Rauhala ei muutenkaan sorru. Jos Taivaslaulu jotain totuutta julistaa niin suvaitsevuutta. Suvaitsevuutta erilaisia ajattelutapoja ja erilaisia uskontapoja kohtaan. Suvaitsevuutta ja ymmärrystä väsymystä kohtaan. Suvaitsevuutta omaa itseä kohtaan."

2. Marisha Rasi-Koskinen: Valheet 2 pistettä.

"Valheiden maailma on hiukan unenomainen, painajaismainenkin. Se on kuin labyrintti, jossa lukija eksyessään huomaa palanneensa lähtökohtaan, ja sen aika on kuin spiraali, jossa ei ole alkua tai loppua. Ja Valheet on kirjana vangitseva lukukokemus, joka jää pyörimään mielessä."

3. Kjell Westö: Kangastus 38 1 piste.

"Westö kohdistaa nyt katseensa muutamaan henkilöhahmoon ja lyhyeen ajanjaksoon. Verkkainen tahti ja kauniisti virtaavat lauseet tuovat kuitenkin kerrontaan ilmavuutta. Teksti hengittää luontevasti ja vapautuneesti. Kirja on monella tapaa Westön kaunein teos, vaikka sen kauneus onkin kovin surumielistä."

Globalia

Luin viime vuonna aika vähän ulkomaisia uutuuksia, mutta luettujen joukosta erottui kuitenkin selvä kolmen kärki. Myös kirjojen järjestys oli tässä kategoriassa helppo päättää. Tässä ehdokkaani:

1. Haruki Murakami: 1Q84 3 pistettä.

"Vai rakastanko kenties sittenkin eniten 1Q84:n hiukan painajaismaista mutta myös kaunista maailmaa? Ainakin tällä hetkellä tuntuu, että 1Q84 on Murakamin parhaimpia kirjoja – tai ainakin yksi minua eniten koskettaneista." 

2. Colm Tóibín: Äitejä ja poikia 2 pistettä.

" Haikea surumielisyys sävyttää lukukokemusta, eikä Tóibín päästä lukijaansa helpolla. Vähäeleisten tarinoiden taakse kätkeytyy kerroksia, joiden tummat sävyt paljastuvat vähitellen."

3. Chad Harbach: Pelin henki 1 piste.

"Kirja on pullollaan tunnelmaa: nuoruuden kiihkoa ja epävarmuutta, vanhuuden surumielisyyttä, ystävyyttä ja rakkautta. Kirpeitä kevätaamuja, joissa pallon napsahdus mailaa vasten kaikuu erityisen kirkkaasti. Aurinkoisia syyspäiviä, jotka saavat värit hohtamaan kuin lasimaalaukset. Valvottuja öitä, joille maun antavat kahvi ja särkylääkkeet."
 
Tieto

Tietokirjojen joukossa oli paljon hyviä, mutta tässäkin kategoriassa kärki erottui selkeästi joukosta. Kolmossijasta oli kuitenkin pientä kamppailua.

1. Anu Silfverberg: Äitikortti 3 pistettä.

"Silfverberg tarkastelee äitiyttä ilahduttavan monesta eri näkökulmasta, hän on hauska, terävä ja kirpeä. Taittelin sivuja koirankorville, nauroin ja liikutuin. Epäilemättä joitakin lukijoita tämä kirja myös ärsyttää tai suututtaa, sillä Silfverberg ei suinkaan sovittele tai siloittele, vaan sanoo analyyttisetkin sanansa varsin suorasukaisesti. Silti, tai juuri sen vuoksi, suosittelen kirjaa kaikenlaisille vanhemmille ja lapsettomille."

2. Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin 2 pistettä.

"Jotkut lukijat ovat kritisoineet kirjaa siitä, että tutkimuksena se on varsin heppoinen. Mutta Kankimäki ei missään vaiheessa väitäkään olevansa tutkija, eikä hän suinkaan peittele harrastelija-asemaansa. Minua itseäni epäakateeminen ote ei lainkaan haitannut, enkä oikein usko että olisin tullut lukeneeksikaan tieteellistä tutkimusta Tyynynaluskirjasta, vaikka se olisi ollut kuinka ansiokas tahansa. Sen sijaan Kankimäen kirja herätti suuren halun lukea itse Tyynynaluskirja."  

3. Tommi Melender: Yhden hengen orgiat 1 piste.

"On myös helppo nyökytellä Melenderin ajatukselle siitä, että kirjallisuuden kautta syntyy inhimillisiä verkostoja: kirjallisuus tekee maailmassa olemisesta vähemmän yksinäistä. Melender kokee lempikirjailijansa tärkeiksi ystäviksi, vaikka ei heitä koskaan ole tavannutkaan, ja häntä ilahduttaa ajatus siitä, että on olemassa muita ihmisiä, jotka saavat lohtua samoista kirjoista kuin hän."

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Kjell Westö: Kangastus 38


Olen iloinen, sillä Kjell Westö on uudistunut. Olin melkoisen pettynyt Westön edelliseen romaaniin Älä käy yöhön yksin, joka tuntui minusta laiskalta uusintaversiolta ihanasta Leijat Helsingin yllä -esikoisesta. Sen sijaan Kangastus 38 on virkistävällä tavalla erilainen kuin miehen aikaisemmat romaanit, vaikka kirjassa toki on mukana paljon tuttuja elementtejä. On 1900-luvun historiaa: nyt liikutaan Suomen sisällissodan muistoissa sekä toisen maailmansodan kynnyksellä – vuodessa 1938 siis. On musiikkia ja urheilua ja runsaasti viittauksia kulttuurihistoriaan. On tiettyjä Westölle tyypillisiä henkilöhahmoja: lempeitä humanisteja, herkkiä sieluja jotka sortuvat liian kovaan todellisuuteen törmätessään ja kovia arvoja edustavia, kylmiä miehiä. On ystäviä, jotka vanhetessaan ajatutuvat toisistaan yhä kauemmas. Tuttujen teemojen sekaan on kuitenkin lisätty paljon ennen näkemätöntä, ja koko kirja tuntuu sekä rakenteeltaan että hengeltään uudelta.

Nuoruus ja aikuistuminen ovat usein olleet Westön kirjoissa kantavia voimia. Kangastus sen sijaan on selkeästi keski-ikäinen kirja. Vaikka päähenkilöt muistoissaan palaavat nuoruuteensa, painopiste on nelikymppisten maailmassa.  Asianajaja Claes Thune ja hänen konttoristinsa Matilda Wiik kantavat kumpikin mukanaan elämän tuomia pettymyksiä ja historian painoa. Erilaisista elämänpiireistä tulevat Thune ja Wiik löytävät toisistaan jonkinlaiset sielunsisarukset: he aistivat toistensa yksinäisyyden ja surun. He haparoivat kohti yhteyttä, vaikka kumpikaan ei omista syistään halua paljastaa liikaa sisimmästään. Melankolia ja jonkinlainen väsymys leimaavat niin henkilöhahmoja kuin koko kirjaakin: se on tunnelmaltaan utuinen, verkkainen ja haikea.

Kangastus on muihin Westön kirjoihin verrattuna tiivis paketti – sivujakin on vain kolmisen sataa. Kaleidoskooppimaisen rakenteen ja rönsyilevien sukupolvitarinoiden sijaan Westö kohdistaa nyt katseensa muutamaan henkilöhahmoon ja lyhyeen ajanjaksoon. Verkkainen tahti ja kauniisti virtaavat lauseet tuovat kuitenkin kerrontaan ilmavuutta. Teksti hengittää luontevasti ja vapautuneesti. Kirja on monella tapaa Westön kaunein teos, vaikka sen kauneus onkin kovin surumielistä.

"Oikeudenmukainen kohtelu on etuoikeus". Näin Matilda Wiik sanoo Thunelle, ja oikeudenmukaisuus onkin yksi kirjan keskeisistä teemoista. Keitä kohtelemme oikeudenmukaisesti ja mistä syistä? Millaiset teot rikkovat oikeudenmukaisuuden vaatimusta – yksilöiden välisissä suhteissa tai laajemmassa mittakaavassa? Millaisilla syillä epäoikeudenmukaiset teot oikeutetaan? Ja miten tulisi toimia epäoikeudenmukaisuutta todistaessaan? Voiko vääryyttä vastaan taistella vain voimakeinoin – riittääkö lempeä humanismi? Westö tarkastelee näitä kysymyksiä historian kautta, mutta ne ovat ajattomia; tärkeitä kysyä tänäkin päivänä.

Kirjan ovat lukeneet myös esimerkiksi Sara, Minna, Joana, Suketus sekä jaana.

Kjell Westö: Kangastus 38 (Hägring 38).
Suom. Liisa Ryömä
Otava, 2013 

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin


"Mutta sinun ja minun aikanamme, Sei, käsin kopioivien kirjureiden ja sähköisten, helposti muunneltavien tekstien aikakaudella, lopullisen, täydellisen teoksen olemus ja merkitys on haipuvaa kuin usva. Sinä ja minä tiedämme, ettei ole vain yhtä tapaa kertoa tarinaa. Ei ole yhtä totuutta, on vain loputtomia valintoja, vaihtoehtoisia reittejä, ihmisennäköisiä virheitä ja tulkintoja."

Kun Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin osui ensimmäisiä kertoja silmiini, ajattelin että kyseessä on viehättävällä nimellä varustettu self help -kirja. En ajatellut, että kirjalla olisi mitään tarjottavaa minulle. Sitten luin joitakin blogijuttuja kirjasta, ja se alkoi varovaisesti kiinnostaa. Pakollisten luettavien listalle kirja lennähti rakettimaisella vauhdilla, kun luin Arjan kirjoituksen: ajattelin että kirjan täytyy osua täydellisesti minun makuuni, ja jos niin ei kävisikään, olisin pettymyksestä apea.

En onnistunut löytämään kirjaa kaupoista (kenties se oli myyty loppuun), mutta vähän myöhemmin huomasin, että kirja oli saatavana Miki-formaatissa. Kaksinkertainen syy ostaa kirja! Mikit ovat ihastuttavia.


(Ihania asioita Miki-kirjoissa:
- söpöys
- keveys
- erityisesti tämä kirja on Miki-formaatissa kuin koru tai leivos: vastustamattoman herkullinen ja kaunis

ikäviä asioita Miki-kirjoissa:
- ohuita sivuja ei millään raaski taittaa koirankorville – ja tässä kirjassa olisi totisesti riittänyt taittamisen arvoisia sivuja)

Ja voi kuinka ihastuinkaan tähän kirjaan! Se toi mieleeni Elizabeth Gilbertin Omaa tietä etsimässä -kirjan, vaikka Kankimäki ei lähdekään etsimään Jumalaa vaan Heian-kaudella elänyttä hovinaista Sei Shōnagonia. Ihastuin aikoinaan Gilbertin kirjaan, mutta Kankimäen kirjaan ihastuin vielä enemmän: Kankimäki on vakavampi ja runollisempi, vaikka hänenkin tyylissään on Gilbertin tapaan mukana aimo annos itseironista huumoria. Toinen viehättävä kirja, joka nousi mieleeni oli Anna Kortelaisen Virginie!, jossa oli samanlaista matkakertomuksen, tukimuksen, oman elämän ja spekulatiivisen historian sekoitusta kuin Kankimäen kirjassa.

Jos otettaisiin Kortelaisen kirjasta tunnelma ja henkilökohtainen tutkimusote ja jätettäisiin pois ajoittainen kuivakka pikkutarkkuus, ja yhdistettäisiin tähän Gilbertin huumori ja heittäytyminen, voisi tulos olla jotakin Kankimäen kirjan kaltaista.

(Asioita, joihin erityisesti ihastuin:

- Kankimäen kyky löytää yhtymäkohtia 900-luvun Japanin ja 2000-luvun maailman välillä. Kuinka elävältä hän saa historian tuntumaan!
- puolivakavissaan kirjoitetetut tanka-runot
- luonnon ja säätilojen kuvaukset: kuuma, kylmä, sade, vuoret, kukat
- listat. Mian listat ja Sein listat.
- loma-arjen kuvaus. Temppelit, teehuoneet ja ravintolat, joissa Kankimäki käy. Satunnaiset kohtaamiset ihmisten kanssa. Japanilainen tunnelma. Ei ihme, että Mondo valitsi tämän vuoden matkakirjaksi.
- pakahduttavan kauneuden ja sen katoavaisuuden tavoittaminen.)

Kankimäki alkoi vaihtaa ajatuksia Sei Shōnagonin kanssa jo parikymppisenä luettuaan Tyynynaluskirjan yliopiston japanilaisen kirjallisuuden kurssilla. Kankimäen suhde Seihin ja Tyynynaluskirjaan onkin nimenomaan henkilökohtainen suhde – fanisuhde. Vaikka Kankimäki on vuosikausia ihaillut kirjaa ja inspiroitunut siitä, monet kirjaan ja Sei Shōnagoniin liittyvät faktat tulevat hänellekin yllätyksinä Japanin päivien aikana. Mutta juuri tämä asetelma tekee Kankimäen kirjasta niin viehättävän ja samaistuttavan: Kankimäki on kuin kuka tahansa lukija, joka on hullaantunut kirjaan, ja käy kyllä katsomassa kirjaan perustuvan elokuvan, mutta ei lue kirjasta kirjoitettuja yliopistotason tutkimuksia.

Jotkut lukijat ovat kritisoineet kirjaa siitä, että tutkimuksena se on varsin heppoinen. Mutta Kankimäki ei missään vaiheessa väitäkään olevansa tutkija, eikä hän suinkaan peittele harrastelija-asemaansa. Minua itseäni epäakateeminen ote ei lainkaan haitannut, enkä oikein usko että olisin tullut lukeneeksikaan tieteellistä tutkimusta Tyynynaluskirjasta, vaikka se olisi ollut kuinka ansiokas tahansa. Sen sijaan Kankimäen kirja herätti suuren halun lukea itse Tyynynaluskirja. (Kankimäki mainitsee kirjassan, että suomenkielinen käännös olisi tekeillä – toivottavasti näin tosiaan on!)

Toiset ovat moittineet kirjaa myös liiasta rönsyilystä ja pituudesta. Minä olin kirjaan niin ihastunut, etten poistaisi siitä mitään. En hupsutteluja, joissa Mia laittaa kuvitteellisen Sein kirjoittamaan ystäväkirjaansa; en muisteloita vanhoista poikaystävistä; en kuvauksia uneliaista sadepäivistä, joiden aikana kirjoitellaan ja otetaan torkut.

Kirjan luettuani haluaisin luonnollisesti matkustaa Japaniin, mutta tavallinen arki Suomessakin tuntuu kirjan jälkimainingeissa näyttäytyvän voimakkaampana, rikkaampana ja kauniimpana. Ehkä kirjassa siis oli kuin olikin annos elämänhallintaopasta, sinne kirsikankukkien sekaan piilotettuna.

Muita kirjan lukeneita:  Kirsiä kiehtoi erityisesti täydellisen heittäytymisen kuvaus; Sallaa alkoi kiinnostaa Tyynynalauskirjaan tutustuminen; Norkku tykkäsi kirjasta kuin Sei Shōnagon kauniista paperista; Joana löysi sielunsiskon; Hanna listasi kirjan uuvuttavat ja kiinnostavat piirteet; irisihmemaassa hurmaantui kirjaan jo etukäteen; Anneli näkee kirjassa kansainvälisen menestyksen mahdollisuudet; Lillille kirjan lukeminen oli tervanjuontia; Lukuneuvojan mielestä kirja sopii monenlaisille lukijoille; kirja lisäsi onnellisuuden määrää Sonjan elämässä; Maukan fiilikset jäivät kaksijakoisiksi; HeidiBeelle kirjan suurin anti oli Japanin matka -kuumeen syntyminen.

Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin.
Kansi: Piia Aho
Otava: 2013/2014

maanantai 20. tammikuuta 2014

Blogistanian Tieto 2013 – Äänestä täällä!


Blogistanian Tieto 2013 on kilpailu, jossa nostetaan esiin kirjabloggaajien valitsemia vuoden parhaita tietokirjoja. Kilpailu koskee kotimaisia vuonna 2013 julkaistuja tietokirjoja sekä vuonna 2013 suomeksi, ruotsiksi tai saameksi käännettyä tietokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa tietokirjallisuuden lisäksi myös esseekirjallisuutta, elämäkertoja, asiaproosaa, pamfletteja ja erilaisia oppaita. Myös lasten tietokirjoista äänestetään tässä kategoriassa. Kilpailu järjestetään ensimmäistä kertaa.

Osallistumisohjeet:

Ehdolle asettamisen edellytys on, että bloggaaja on lukenut nimeämänsä kirjat ja kirjoittanut niistä omaan blogiinsa. Ehdokaslistan kirjat on linkitettävä niiden blogiarvioihin.

Osallistuja julkaisee listan blogissaan maanantaina 27.1.2014 klo 10 ja käy linkittämässä listansa emäntäblogin ääntenkeräyspostauksen kommenttikenttään. Halutessaan bloggaaja voi ajastaa listan julkaistavaksi etukäteen. Myöhästyneitä listoja ei huomioida eikä listaa saa julkaista etukäteen. Etukäteen ajastetusta listasta voi ilmoittaa emäntäblogin ääntenkeräyspostauksen kommenttikentässä etukäteen sitten, kun lista on ajastettu julkaistavaksi.

Ajastaminen riippuu blogialustan asetuksista. Ohje ajastukseen Blogger-blogialustalla: Uusi blogiteksti > Aikataulu > Määritä päivämäärä ja aika.

Bloggaaja muodostaa paremmuusjärjestyksessä kolmen kirjan listan, johon merkitsee pisteet ja linkin arvioon. Paras kirja saa kolme (3) pistettä, seuraava kirja kaksi (2) pistettä ja sitä seuraava yhden (1) pisteen.

Mikäli bloggaaja haluaa asettaa ehdolle vähemmän kuin kolme kirjaa, menee pisteytys näin: paras kirja saa kolme (3) pistettä, seuraava kirja kaksi (2) pistettä. Jos bloggaaja asettaa ehdolle vain yhden kirjan, saa se kolme (3) pistettä.

Ääntenlaskennan vuoksi on tärkeää, että pisteet merkitään kirjakohtaisesti. Pelkkä listaus yhdestä kolmeen ei riitä, koska listan paremmuusjärjestyksen voi tulkita olevan nouseva tai laskeva.

Äänestyksen tulokset julkaistaan tiistaina 28.1.2014 klo 10. 

Huom!

Tässä blogissa äänestetään siis vain Tieto-kategorian kirjoista. Jos osallistut myös muihin Blogistanian äänestyksiin, linkitä äänestyspostauksesi myös muihin emäntäblogeihin. Muut emäntäblogit ovat:

Blogistanian Finlandia: Sallan lukupäiväkirja.
Blogistanian Globalia: Kirjasfääri.
Blogistanian Kuopus: Les! Lue!.

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Vuosi kuvina -haaste ja muistutus Blogistanian Vuoden parhaat -kisoista

Tänä viikonloppuna olen nautiskellut kiireettämyydestä ja omasta ajasta. Kalenteri on ollut tyhjä, eivätkä mitkään velvollisuudet ole painaneet mieltä. Olen käynyt kävelyillä talvisissa maisemissa, lukenut aivan ihanaa kirjaa ja kokkaillut hiukan kunnianhimoisemmin kuin arkena. Olen hoitanut pieniä kotoisia askareita, nukkunut pitkiä yöunia ja ihaillut talven valoa.

Kävelyretkilläni napsin myös kuvia Vuosi kuvina -haasteeseen, johon P.S. Rakastan kirjoja -blogin ihana Sara, minut haastoi mukaan jo viime vuoden puolella. Haasteen ideana on kuvata sama maisema samasta paikasta kuukausittain ja kerätä lopuksi kuvat yhteen kokoelmaksi. Valitsin maisemaksi Kumpulanlaakson, jossa käyn usein kävelemässä. Kumpulanlaakso on kotikulmieni viehättävä vihreä keidas, jossa kävelytiet risteilevät Kasivitieteellisen puutarhan ja siirtolapuutarhan ympärillä. Kesäisin ihmiset kerääntyvät laakson nurmikentille piknikeille ja aurinkoa ottamaan – muina vuodenaikoina laaksossa näkyy lenkkeilijöitä, koiran ulkoiluttajia ja oravia.

Ennen kuvia muistutan kuitenkin Blogistanian vuoden 2013 parhaiden kirjojen äänestyksestä. Äänestys alkaa huomenna 20.1., jolloin me kisaemännät julkistamme blogeissamme äänestyspostaukset, joihin omat ehdokkaat linkitetään. Minähän emännöin tänä vuonna ensimmäistä kertaa järjestettävää Blogistanian Tietoa – toivottavasti saamme tähänkin kategoriaan runsaan osallistujamäärän! Tarkemmat äänestysohjeet tulevat sitten huomisessa postauksessa.

***

Sitten haastekuviin. Viime viikolla Helsinkiinkin saatiin vihdoin ensilumi, ja tämä viikko on kulunut vallan talvisissa tunnelmissa. Viikonloppuna aurinkokin on paistanut, ja valo on tuntunut hurjan hyvältä pitkän mustan kauden jälkeen.


Siltaa pitkin kohti Kasvitieteellistä puutarhaa...


...jossa kasvaa nyt lunta.




Kumpulanlaakson kalliot kiehtovat aina mieltäni.

Mukavaa talvisen sunnuntai-illan jatkoa kaikille!

perjantai 17. tammikuuta 2014

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla


"Jonas ajatteli antavansa kirjalleen nimeksi "Muovikukkien desimaalit", tai jos halusi kirjalle suuremman lukijakunnan ja kaupallista draivia: "Ikeassa et koskaan ole yksin". Tällaiselle kirjalle olisi varmasti kysyntää, sillä oliko kukaan koskaan tajunnut todella kiinnittää huomiota sellaisiin asioihn? Ihmiset mielellään tavoittelivat kauneutta ja mielihyvää ja rauhaa, mutta he etsivät niitä aina vääristä paikoista tai vähintään väärästä näkökulmasta."

Keltaisen värin seminaari. Luistimien täydellinen muoto. Uuszeniläiset ja heidän jokseenkin pyhä kirjansa. Eläimiä kiduttava pikkupoika. Jazzia. Rakkaustarina. Asukastaulu jonka nimet muodostavat täydellisen harmonian. Miki Liukkosen esikoisromaanin ainekset kuulostavat varsin kummallisilta, ja kummallinen kirja Lapset auringon alla onkin. Kummallinen hyvällä tavalla. Se on yllättävä, ilkikurinen ja absurdeilla kierroksilla käyvä tarina isästä, pojasta ja keltaisesta.

Olen pitänyt varsin paljon Liukkosen runoista, joten odotin hänen romaaniaan sekä uteliaana että hiukan varauksellisesti.: kuinka runoilijalta onnistuisi siirtyminen romaanin pariin? Millaista proosaa kirjoittaisi tämä nuori kukkopoika, jolla runojen perusteella on kyky yhdistellä sanoja ja käsitteitä oivaltavalla tavalla?

Oivaltavuus ja sanallinen iloittelu ovat tallella Liukkosen romaanissa. Hän kuvailee asioita yllättävästi ja hauskasti – tavalla joka saa välillä nyökyttelemään hyväksyvästi, välillä hymyilemään huvittuneesti. Maailma näyttäytyy Liukkosen kuvailemana usein järjettömänä, vinksahtaneena ja typeränä, mutta myös kauniina ja unenomaisena paikkana. Yllätyin positiivisesti myös Liukkosen tarinankuljetustaidoista. Lapset auringon alla on kertomuksena mahdoton ja epärealistinen, mutta se kulkee eteenpäin sujuvasti ja voittaa puolelleen.

Liukkonen on uhonnut, että hänen romaaninsa tulee uudistamaan suomalaisen kirjallisuuden. Eihän kirja tietenkään sitä tee, mutta ei Liukkosen väite täysin vailla pohjaa ole. Lapset auringon alla on ehdottomasti omaperäinen ja valtavirran sivussa kulkeva kirja. Minä olin kirjan alkumetreillä hiukan hämmentynyt, koska en oikein hahmottanut, miten kirjaan olisi pitänyt suhtautua. Mitä pidemmälle luin, sitä selkeämmin kirjasta alkoivat nousta esiin komedialliset ja surrealistiset ainekset. Liukkosen huumori ei ole ääneen naurattavaa, enemmänkin vinosti hymyilyttävää.

Kirjan loppu oli minusta erityisen hieno, vaikka jättikin jälkeensä hämmennystä ja ihmettelyä. Kokonaisuutena pidin kirjasta jopa yllättävän paljon, sillä se ei aivan edusta tyypillistä lukemistoani. Ja luulen, että parikymmentä vuotta aikaisemmin olisin pitänyt kirjasta vielä enemmän. Sen huumorissa, asenteessa ja maailmassa oli sellaista vakavuuden, ironian, häikäilemättömyyden ja leikittelyn sekoitusta, joka ainakin minusta hehkui nuoruutta. Keski-ikäiset eivät kirjoita tällaisia kirjoja. Mutta heidänkin kannattaa välillä niitä lukea.    

Kirjan ovat lukeneet myös Habanera ja Sanna.

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla
Kansi: Jussi Karjalainen
WSOY, 2013

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Tuula Karjalainen: Tove Jansson. Tee työtä ja rakasta


Elokuussa vuonna 1914 taiteilijapariskunta Viktor Janssonille ja Signe Hammarsten Janssonille syntyi tytär, joka sai nimekseen Tove. Vuonna 2014 Tove Jansson on epäilemättä yksi Suomen tunnetuimpia ja rakastetuimpia taiteilijoita, jonka syntymän satavuotisjuhlaa vietetään monin tavoin. Maaliskuussa avataan Ateneumin juhlanäyttely, jota ainakin minä odotan jo malttamattomana. Kirjabloggaajat viettävät myös Tove-vuotta: Les! Lue! -blogin Reeta on haastanut niin suomalaiset kuin norjalaisetkin kirjabloggaajat lukemaan ja bloggaamaan Jansson-aiheisesti. Omalta osaltani avaan haasteen tällä viime vuonna ilmestyneellä Jansson-elämänkerralla.

Olen lukenut paljon niin Janssonia kuin Janssonistakin. Muumi-kirjat olen lukenut ties kuinka monta kertaa sekä lapsena että aikuisena, ja nyt juhlavuoden aikana olen suunnitellut lukevani ainakin yhden Muumi-kirjan ruotsiksi. Janssonin aikuisille suunnattuja kirjojakin olen lukenut useampia. Kesäkirjan ja Kuvanveistäjän tyttären olen lukenut (tai uudelleenlukenut) lähivuosina, mutta muut kirjat luin varhaisaikuisuudessa, jolloin ne jäivät aika kaukaisiksi. Ehkä olin kirjoille tuolloin liian nuori, koska muistelen kirjojen tuntuneen etäisiltä ja jotenkin ahdistaviltakin. Haluankin lukea tänä vuonna myös Janssonin aikuisten kirjoja uusin silmin.

Erik Kruskopfin vuonna 1992 ilmestynyt kirja Kuvataiteilija Tove Jansson tutustutti minut aikoinaan Janssoniin kuvataiteilijana. Ihastuin paitsi Janssonin maalauksiin myös Kruskopfin kirjaan, jonka luin 90-luvulla useampaankin kertaan. Muutama vuosi sitten luin Boel Westinin elämänkerran  Tove Jansson: Sanat, kuvat, elämä, joka on eritttäin perusteellinen ja mielenkiintoinen, mutta perusteellisuudessaan välillä hiukan kuivakka selvitys Janssonin elämän eri puolista. Myös Vivica Bandlerin ihastuttava omaelämäkerta Vastaanottaja tuntematon kertoo paljon Tovesta ja erityisesti Toven ja Vivican suhteesta.

Tuoko Karjalaisen kirja sitten jotain uutta näkökulmaa Janssoniin? Eipä juuri, mutta kyllä kirjalla on ehdottomasti ansionsa. Karjalaisen kirja on monipuolisempi kuin Kruskopfin kuvataiteeseen keskittyvä kirja, ja luettavampi ja helpommin lähestyttävä kuin Westinin teos. Karjalaisen kirjasta on hyvä aloittaa tutustuminen Janssonin elämään ja taiteeseen, ja Tove-entusiastille kirja on kotoisaa ja viehättävää luettavaa.

Toven elämä, sanat ja kuvat ovat kirjassa hyvässä tasapainossa. Karjalainen käy läpi tärkeimmät elämäntapahtumat ja valottaa miellyttävästi ja tirkistelemättä myös Toven persoonallisuutta. Kuvat saavat kirjassa kenties hiukan enemmän huomiota kuin kirjallinen tuotanto. Muumit kulkevat luonnollisesti matkassa mukana, mutta Karjalainen tuo hyvin esiin sen, että Janssonin elämäntyö oli paljon muutakin kuin Muumeja, samoin kuin  taiteilijan täydellisen kyllästymisen peikkoihin. Muumiväsymys oli välillä niin pahaa, että Tove kirjoitti voivansa vaikka "oksentaa muumipeikon päälle".


Karjalaisen teksti on helppolukuista, ja siitä välittyy tutkijan lämmin asenne tutkittavaa kohtaan. Hetkittäin tekstissä on kuitenkin pientä töksähtelyä ja luettelomaisuuden tuntua, ja toistoakin on jonkin verran. Kirjan rakenteesta pidin: tarina etenee toisaalta kronologisesti, toisaalta temaattisesti. Erityistä kiitosta ansaitsee kuvitus: mukana on runsaasti kuvia niin luonnoksista, maalauksista, kuvitustöistä kuin Tovesta ja tämän läheisistäkin. Kirjaa voikin selailla loputtomasti kuviin uppoutuen, niin lukemisen lomassa kuin sen jälkeenkin. Karjalaisen kirjalla on ehdottomasti paikkansa Jansson-kirjallisuuden joukossa. Niille, jotka haluavat perehtyä syvällisemmin Toven elämään ja tuotantoon, suosittelen lämpimästi myös Westinin elämänkertaa.

Kirjan ovat lukeneet myös ainakin Elina, Katja, Maria, Katri, Maija ja Tiina.

Tuula Karjalainen: Tove Jansson. Tee työtä ja rakasta.
Ulkoasu: Timo Numminen
Tammi, 2013

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Jonathan Franzen: Vapaus


"Mistä moinen itsesääli oli peräisin? Sen pohjattomuus? Olipa mittapuuna mikä hyvänsä, hänen elämänsä oli ollut ylellistä. Hänellä oli joka päivä koko päivä aikaa keksiä jokin säällinen ja tyydyttävä tapa elää, ja kuitenkin kaikki hänen valintansa ja kaikki hänen vapautensa näyttivät vain lisäävän hänen kurjuuttaan. Omaelämäkerturin on likimain pakko tehdä se loppupäätelmä, että hän sääli itseään siksi että oli niin vapaa."

Vapaus on ensimmäinen Jonathan Franzenilta lukemani kirja, mutta jo ennen Vapautta Franzen on tuntunut tietyllä tapaa tutulta kirjailijalta – ikään kuin olisin jo lukenut häntä. Osaltaan tämä varmaan johtuu siitä, että Franzen (ja erityisesti tämä Vapaus) on ollut varsin paljon esillä kirjablogeissa. Toinen Franzenia tutuksi tehnyt taho on Tommi Melender. Luin viime kesänä Melenderin esseekokoelman Yhden hengen orgiat, jossa Franzenia käsiteltiin laajasti. Melenderillä tuntuu olevan Franzeniin varsin ristiriitainen suhde – ei ehä ihan viha-rakkaus-suhde, mutta ehkä jonkilainen ärsytys-viehätys-suhde kuitenkin. Blogissaankin Melender viittaa Franzeniin varsin usein, välillä positiivisemmassa, välillä negatiivisemmassa valossa.

En siis lähtenyt lukemaan Vapautta täysin puhtaalta pöydältä, vaan minulle oli syntynyt tietty ennakkokuva siitä, minkä tyyppisestä kirjasta voisi olla kyse. Mielikuviin vaikuttivat paljon esimerkiksi Kirjavan kammarin ja Lumiomenan ihastuneet arviot: niiden perusteella aavistelin kirjan osuvan varsin hyvin myös omaan kirjamakuuni.

Ja pidin kyllä Vapaudesta paljon. Rönsyilevän laaja perhetarina, rikkinäiset henkilöhahmot ja osuva ajankuvaus ovat kaikki sellaisia ominaisuuksia, jotka viehättävät minua. Aivan erityisesti pidin Franzenin henkilöhahmoista, jotka olivat minun makuuni juuri sopivasti nyrjähtäneitä: onnettomia, epämiellyttäviä mutta eivät yliampuvalla tavalla, ja loppujen lopuksi puolelleen voittavia. Franzenin henkilöiden ongelmat ovat toki hyvin selkeästi ylemmän keskiluokan ongelmia, ja jos ei kerta kaikkiaan jaksa lukea hyvinvoivien länsimaalaisten masennuksesta, ei varmasti jaksa Vapauttakaan, sillä sitä etuoikeutettujen masennusta kirjassa tosiaan riittää. Minua tuo aihepiiri ei ärsytä vaan enemmänkin kiinnostaa, ja sukelsin varsin syvälle erityisesti kirjan naispäähenkilön Pattyn nahkoihin.

Nautinkin ehdottomasti eniten kirjan ensimmäisestä parista sadasta sivusta, joissa seurataan Pattyn kolmannessa persoonassa kirjoittamaa "omaelämäkertaa". Franzenin Pattylle luoma itseironinen ja itsesäälivä kertojaääni oli minusta aivan valloittava, ja tuon kirjan ensimmäisen kolmanneksen ajan olinkin varauksettoman ihastunut Vapauteen. Näkökulman vaihtuessa muihin henkilöhahmoihin – Pattyn tukahdetun vihaiseen mieheen Walteriin, pariskunnan poikaan Joeyeen ja Walterin parhaaseen ystävään ja kilpakumppaniin Richardiin – ihastukseni hiukan himmeni. Kirjan jännite ei aivan jaksanut kantaa Franzenin kuljettaessa tarinaa läpi Joeyn yliopistoelämän, Walterin perhehistorian, liikakansoituksen  ja latvuskerttulin suojeluohjelman.

Vapauden vahvuus oli minulle henkilö- ja ihmissuhdekuvauksessa. Vapaus pyrkii kuitenkin selvästi olemaan myös yhteiskunnallinen romaani ja ottamaan kantaa ehkä turhankin moneen aiheeseen kuluttamisesta luonnonsuojeluun ja feminismistä Irakin sotaan – vain muutamia aiheita mainitakseni. Franzen tavoittaa hyvin monia ajallemme tyypillisiä ajatuksia ja puheenaiheita, mutta en voi olla ajattelematta, että aiheiden runsautta olisi voinut jonkin verran karsia. Ajankuvauksessaan Franzen on pureva ja nokkela mutta ei välttämättä tarjoa mitään kovin uutta. Siksikin ylettömän tarkka kuvailu alkoi välillä tuntua hiukan puuduttavalta.

Joka tapauksessa viihdyin Vapauden seurassa erittäin hyvin. Oli ihanaa uppoutua kunnon lukuromaaniin ja hivuttautua osaksi henkilöhahmojen elämää. Pidin myös siitä, kuinka monipuolisesti Franzen käsitteli vapauden teemaa. Kirjan loppu on käsittääkseni jakanut jonkun verran mielipiteitä. Minulle se oli vähän sillä rajoilla, pidinkö vai enkö, mutta ehkä kallistun kuitenkin enemmän sinne pitämisen puolelle.

Vapauteen ovat ihastunee ainakin Ilselän Minna ja Minna J.. Sen sijaa Tessa ja Helmi K. eivät syttyneet kirjalle.

Jonathan Franzen: Vapaus (Freedom, 2010)
Suom. Raimo Salminen
Kansi: Harvey Macaulay
Siltala, 2011

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Kirjavuosi 2013: huippuja ja yllätyksiä!


Päättynyt vuosi oli minulle varsin kiireinen. Syksyllä aloitin kesään asti kestävät informaatiotutkimuksen aineopinnot, ja opiskelut yhdessä töiden kanssa söivät varsinkin loppuvuodesta aika lailla luku- ja blogiaikaa. Luin toki, mutta luettavana oli romaaneja tai runoja useammin tenttikirja, artikkeli tai jopa lakiteksti. Välillä olen ollut melkoisen väsynyt ja stressantunut. Kun kävin blogiani läpi tätä vuosikatsausta varten, huomasin että moni alkuvuodesta lukemani kirja oli mielessäni paljon voimakkaampana ja kirkkaampana kuin viime kuukausina luetut teokset. Sekin ehkä kertoo siitä, että mieli on ollut välillä hiukan sumuinen ja ylikierroksilla.

Vastapainoksi arjen aherrukselle olen tietoisesti pyrkinyt lepäämään ja nauttimaan rauhasta aina tilaisuuden tullen. Vuoteen onkin mahtunut paljon kaikenlaista ihanaa, niin kirjallisesti kuin muutenkin. Elämäni toinen lukumaraton ja kirjamessut ovat tietysti jääneet voimakkaina elämyksinä mieleen. Yhtä lailla tärkeitä ovat kuitenkin olleet myös kaikki tavalliset lukuhetket: työmatkoilla ahmaistut sivut, viikonloppuaamujen pitkät lukuhetket, rauhoittavat kirjatuokiot illalla ennen nukahtamista. Kiireen keskellä huomaa, kuinka tärkeitä nämä kirjojen parissa vietetyt pienetkin tuokiot ovat.

Vaikka minusta tuntui syksyllä, ettei lukuaikaa juuri ollut, luin loppujen lopuksi jopa enemmän kuin edellisenä vuonna. Viime vuonna luin 87 kirjaa, sitä edellisenä 85. Tuossa luvussa eivät myöskään ole mukana opintoja varten lukemani kirjat, eli kaiken kaikkiaan luin enemmän kuin luulinkaan. Ihan kaikista lukemistani kirjoista en kuitenkaan ehtinyt kirjoittaa blogiin.

En osallistunut tänä vuonna lukuhaasteisiin, mutta asetin vuoden alussa itselleni tavoitteeksi lukea enemmän tietokirjoja. Tämä toteutuikin: vuonna 2012 luin 8 tietokirjaa, viime vuonna 18. Tähän olen tyytyväinen, ja aion edelleen jatkaa tietokirjojen parissa.

Entä mitkä kirjat jäivät erityisesti mieleen viime vuodelta. Ainakin nämä:

Ihanimmat:
David Nicholls: Sinä päivänä. Fiksua ja koskettavaa ja viihdyttävää samassa paketissa.
Sara Kokkonen: Rasavillejä ja romantikkoja. Blogikollegan hurmaava tyttökirjakirja.
Satu Koskimies: Hurmion tyttäret. Hiljaisen intohimoinen kirja runotytöistä.

Iloiset yllätykset:
Kristina Carlson: William N. päiväkirja. Olin vähän pelännyt Carlsonia kirjailijana, mutta William N. olikin kerrassan ihastuttava kirja. 
Juho Nieminen: Saattaa sisältää pähkinää. Kirjailija tarjosi runokirjaansa luettavaksi. Yllätyksekseni sain yhden kirjavuoteni positiivisimmista kokemuksista.
Marisha Rasi-Koskinen: Valheet. En ihastunut varauksetta Rasi-Koskisen esikoiseen, mutta Valheet oli yksi vuoden kiehtovimmista kirjoista.

Voimakkaimmat:
Pauliina Rauhala: Taivaslaulu. Blogihitti, johon minäkin ihastuin suuresti.
Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme. Ravisuttava ja haastava.
Anu Silfverberg: Äitikortti. Varmasti kirja, josta keskustelin ihmisten kanssa eniten.

Täydelliset:
Ann-Marie MacDonald: Linnuntietä. Kirjavuoden huippu. 
Monika Fagerholm ja Martin Johnson: Meri. Kaunis, kiehtova ja meditatiivinen.  Rakastin ihan kaikkea.

Rakas klassikko:
E.M. Forster: Talo jalavan varjossa. Kirja, johon rakastun aina vain uudelleen.

Oudot ja kiehtovat:
Haruki Murakami: 1Q84. Murakamin käsittelyssä tapahtumattomuus on kaunista ja merkityksellistä.
Banana Yoshimoto: Kitchen. Toinen japanilainen, joka tekee arjesta unenomaisen kaunista.
Alan Hollinghurst: Vieraan lapsi. En lukiessani aluksi ollut varma, pidänkö Vieraan lapsesta lainkaan, sitten se alkoi kiehtoa, ja loppujen lopuksi se on yksi voimakkaimmista lukumuistoistani viime vuodelta. Rakastan kirjoja, joiden viehätysvoima ei ole itsestäänselvää, ja Vieraan lapsi oli minulle juuri sellainen.

***

Muitakin huippukirjoja vuoteen mahtui. Osaan niistä saatan vielä palata kuun lopussa, kun äänestetään taas Blogistanian vuoden parhaista kirjoista. Alkuvuodesta aion myös lukea vielä joitakin viime vuoden kirjoja, joiden aavistelen saattavan kilpailla omista Blogistania-äänistäni.

Ensi vuoden alkupuolisko tulee luultavasti olemaan syksyn tapaan työntäytyinen, mutta toivottavasti lukemiselle ja blogille löytyy silloinkin aikaa. Hyvää kirjavuotta meille kaikille!