Anne Tyler: Päivällinen Koti-ikävän ravintolassa (ja Lukutaitohaaste)

Päivällinen Koti-ikävän ravintolassa on tarina perheestä. Pearl Tull on yksinhuoltajaäiti, joka on jäänyt kasvattamaan kolmea lastaan, kun aviomies on eräänä päivänä varoittamatta ilmoittanut jättävänsä perheen. Isän lähdöstä ei perheessä puhuta – Pearl on yrittänyt aluksi jopa teeskennellä, että isä on vain tavallista pidemmällä työmatkalla – eikä Tullin perhe muutenkaan juuri avaudu toisilleen. Yhteiset perheateriat päättyvät poikkeuksetta riitaan ennen kuin viimeinen ruokalaji on ehditty nauttia.

Päivällinen toi mieleeni aivan ensimmäisen Tyler-lukukokemukseni, Avioliiton lyhyen oppimäärän. Näitä kirjoja yhdistää mielessäni se, että molemmat ovat pohjimmiltaan varsin surumielisiä ja molemmissa henkilöhahmot ovat ikään kuin oman onnettomuutensa vankeja. Henkilöhahmot taitavat tosin kaikissa Tylerin kirjoissa olla enemmän tai vähemmän eksyksissä itsensä kanssa ja usein heissä on myös rutkasti ärsyttäviä ja raivostuttavia piirteitä. Kuitenkin joissakin muissa Tylerin kirjoissa yleissävy on lempeämpi ja positiivisempi kuin Päivällisessä, joka tuntui välillä jopa masentuneen harmaalta.

Masentuneisuus ei kuitenkaan ollut minusta tässä kirjassa huono asia. Tyler kuvaa hyvin taitavasti perhettä, jonka jäsenet ovat surullisen kykenemättömiä kohtaamaan toisiaan, vaikka he toisaalta ovat kiinni toisissaan monin hienoin sitein. Kiintymystäkään heidän väliltään ei puutu, eikä rakkautta, mutta usein tunteita hallitsevat kateus, pelko ja vanhat kaunat. Myös kaikkien henkilökohtainen elämä tuntuu olevan enemmän tai vähemmän solmussa. Kukaan ei osaa ottaa elämässään ratkaisevia askeleita, tai sitten niitä askelia otetaan väärään suuntaan.

Pidin kirjasta varsin paljon sen surumielisyydestä huolimatta. Loppua kohti kirja kuitenkin tuntui jotenkin menettävän otettaan, ja kerronta harhaili hiukan päämäärättömästi. Lopetus ei ole yhtiöpositiivinen, mutta minulle jäi silti siitä hiukan liian helppo ja harmoninen kuva, mikä ei täysin sopinut kirjan yleiseen tunnelmaan.

Päivällinen Koti-ikävän ravintolassa ei ollut minulle ihan parasta Tyleria. Kirja lähti vähän hitaasti käyntiin, ja lopussa jännite herpaantui. Taattua Tyleria kirja kuitenkin oli, ja jälleen kerran kirjailija onnistuu luomaan ristiriitaisen kiinnostavia henkilöhahmoja.

Kirjan ovat lukeneet myös Mustikkakummun Anna, kirsimaria ja Jenni.

Anne Tyler: Päivällinen Koti-ikävän ravintolassa (Dinner at the Homesick Restaurant, 1982)
Suom. Jussi Nousiainen
Otava, 1983/2012

***

Suomen Pakolaisavun lukuhaaste pyörähti käyntiin maanantaina ja jatkuu syyskuun loppuun asti. Haasteen tavoitteena on saada suomalaiset lukemaan ja lahjoittamaan yhteensä 20 000 aapista lukutaitotyöhön Ugandassa, Liberiassa ja Sierra Leonessa.

Lukuhaasteeseen voi osallistua näin:

1. Lue kirja, lehti tai mikä vain työhösi tai vapaa-aikaasi kuuluva teksti.

2. Lahjoita 1 euro jokaista lukemaasi merkittävää tekstiä kohden lähettämällä tekstiviesti 1E LUKUHAASTE numeroon 16588.

3. Ota kuva lukemastasi ja anna kasvot lukutaidolle julkaisemalla kuva Instagrammissa, Twitterissä tai Facebookissa hashtagilla #lukuhaaste.

4. Haasta ystäväsi, kollegasi tai joku muu haasteen arvoinen mukaan viemään lukutaitoa Afrikkaan.

5. Voit myös tehdä suuremman kertalahjoituksen lähettämällä tekstiviestin 20E LUKUHAASTE numeroon 16588 tai maksamalla lahjoituksen Pakolaisavun tilille FI71 8000 1300 2236 67 (viite 62405 08625).

Lisää tietoa hasteesta saa Suomen Pakolaisavun sivuilta.

Osallistun haasteeseen lahjoittamalla euron jokaisesta syyskuun aikana lukemastani kirjasta, ja haastan myös blogin lukijat lukemaan lukutaitoa.

Anne Tyler: Aikaa sitten aikuisina ja Jää hyvästi

Luin Anne Tylerin Jää hyvästi -kirjan kolmen viikon takaisella lukumaratonilla – Aikaa sitten aikuisena puolestaan pääsi lukuun  viime viikonloppuna.Tylerista on parin vuoden sisällä tullut minulle luottokirjailija sellaisiin hetkiin, joissa kaipaan rentouttavaa ja viihdyttävää mutta kuitenkin laadukasta luettavaa. Nytkään Tyler ei pettänyt, ja varsinkin Aikaa sitten aikuisina oli kerrassaan ihastuttava lukukokemus.

Sattumalta nämä kaksi kirjaa olivat teemoiltaan (ja kansiltaankin) eräänlaisia sukulaisteoksia. Molemmissa päähenkilö toipuu puolison kuolemasta ja miettii elämänsä suuntaa. Jää hyvästissä 35-vuotiaan Aaron Woolcottin vaimo kuolee odottamatta onnettomuudessa. Aaron on hiukan ressukkamainen mies, joka oman määritelmänsä mukaan on muita ihmisiä "kovaonnisempi mutta ei onnettomampi". Hänen vaimonsa Dorothy taas oli nainen, jolla Aaronin sisaren määrittelyn mukaan oli "pandakarhun sosiaaliset taidot".

Aaron ja Dorothy ovat olleet jossain määrin epäsuhtainen pari, jonka yhteiselo ei suinkaan ole sujunut ongelmitta. Mutta Dorothyn kuolema jättää Aaronin elämään valtavan aukon, eikä suru tunnu lainkaan helpottavan ajan kuluessa. Välillä tuntuu siltä, että surun päälle on laskeutunut terävimmät reunat peittävä peitto, mutta kun peittoa kohottaa, suru on edelleen yhtä viiltävä. Sitten Aaron näkee Dorothyn seisomassa kadulla ilmielävän näköisenä. Kuollut vaimo alkaa ilmestyä Aaronille odottamattomissa paikoissa kuten torilla tai pankkijonossa.

Jää hyvästi käsittelee kuolemaa ja menetystä kepeän vakavasti. Aaronin suru tuntuu uskottavalta, vaikka Tyler kirjoittaa tarinaansa paljon koomisia elementtejä. Läheisten kömpelöt lohdutusyritykset ja surevan ihmisen kohtaamat vaivaannuttavat tilanteet tekevät kirjan surukuvauksesta pikemminkin lempeän kuin musertavan. Oman kepeän puolensa kirjaan tuo Dorothyn palaaminen kuolleista. Kuolleen vaimon ilmestymisen voi tulkita joko kirjaimellisesti tai vertauskuvallisesti: Aaronin on selvitettävä välinsä Dorothyn kanssa (edes omassa mielessään) ennen kuin hän voi siirtyä omassa elämässään eteenpäin. Kuolleen vaimon ilmestyminen Aaronille sopii kirjan henkeen hyvin eikä tunnu varsinaisesti yliluonnolliselta elementiltä.

Aikaa sitten aikuisina -kirjassa puolisen kuolemasta on kulunut pidempi aika kuin Jää hyvästissä. Rebecca Davitch on ollut leski jo melkein kolmen vuosikymmenen ajan  ja hän oli vain 26-vuotias, kun aviomies kuoli auto-onnettomuudessa. Rebeccan hoidettavaksi jäi kolme tytärpuolta ja yksi tytär, iso suku ja perheyritys. Arkea pitää pyörittää, ja yhtäkkiä Rebacca huomaa olevansa viisikymppinen isoäiti, joka ei tunne olevansa oma itsensä. Hän alkaa pohtia, millaista hänen elämänsä olisi jos hän ei olisikaan mennyt naimisiin Joe Davitchin kanssa. Millainen nainen Rebeccasta olisi kuulunut tulla oikeassa elämässä sen valheellisen tosielämän sijaan jota hän nyt elää?

Siinä missä Jää hyvästi kuvaa surua ja selviytymistä heti läheisen menettämisen jälkeen, Aikaa sitten aikuisina kertoo siitä kuinka suru ja luopuminen voivat olla elämän pituinen prosessi. Rebecca on toipunut välittömästä surusta, hänen viiltävin tuskansa on useimmiten piilossa peitteen alla ja elämä on kulkenut eteenpäin. Kuitenkin Joen kuolemassa ja tämän suhteessa Rebeccaan on edelleen käsittelemättä jääneitä puolia. Miettiessään miksi Joe oikeastaan aikoinaan meni hänen kanssaan naimisiin, Rebecca miettii myös millainen nainen hän aikoinaan oli. Rakastuiko Joe todelliseen Rebeccaan? Onko Rebecca luonut itsestään Joen mielikuvien mukaisen olennon?

Aikaa sitten aikuisina on Jää hyvästiä runsaampi kirja, niin teemoiltaan kuin sivumäärältäänkin. Se oli minusta myös koskettavampi ja painavampi, ja oikeastaan kaikin puolin parempi kirja. Aikaa sitten aikuisina kertoo rakastumisesta, elämänvalinnoista, ihmissuhteiden monimutkaisuudesta, selviytymisestä ja perheistä. Se on pinnaltaan kepeä, jopa viihteellinen, mutta se ei tyydy helppoihin ratkaisuihin. Tylerin henkilöhahmot ovat useimmiten uskottavan ristiriitaisia, täynnä niin pieniä vikoja, ärsyttäviä ominaisuuksia kuin rakastettavuuttakin. Rebecca Davitch on suorastaan riemastuttava henkilö: isokokokoinen, homssuinen ja touhottava nainen, täynnä hyväntahtoisuutta ja velvollisuudentuntoa, pettymyksiä, surua ja tahdittomuutta. Myös sivuhenkilöt ovat tässä kirjassa järjestään mainioita aina Rebeccan tyttäristä entiseen poikaystävään ja taustalla häälyvään, vain muistoissa esiintyvään kuolleeseen aviomieheen asti.

Tyler kuvaa oivaltavasti ihmisten välisen kanssakäymisen kiemuroita ja myös ihmismielen liikkeitä. Elämä näyttäytyy hänen kirjoissaan tragikomediana, jossa komedia ja myötätunto saavat yleensä kuitenkin viimeisen sanan. Kirjoissa on särmää ja pientä julmuuttakin, mutta myös lämpöä ja naurua. Aikaa sitten aikuisina on Tyleria parhaimmillaan, kirpeä ja raikas ja rakastettava kirja. Jää hyvästi on mukavaa luettavaa, mutta se on muihin lukemiini Tylerin kirjoihin verrattuna hiukan helppo, loppuratkaisuaan myöten. Kummatkin kirjat ovat mielenkiintoisia kuvauksia surusta ja ihmissuhteista, mutta jos luette näistä vain toisen, lukekaa Aikaa sitten aikuisina.

Maria, Villasukka kirjahyllyssä, Kaisa ja Kirjanainen ovat lukeet Aikaa sitten aikuisina. Jää hyvästi on arvioitu Saran, Norkun, Sannan ja Arjan blogeissa.

Anne Tyler: Aikaa sitten aikuisina (Back When We Were Grownups, 2001)
Suom. Kristiina Drews
Suuri Suomalainen Kirjakerho, 2002

Jää Hyvästi (The Beginner's Goodbye, 2012)
Suom. Jaana Kapari-Jatta
Otava, 2013  

Anne Tyler: Amerikan lapset

"Bitsy oikaisi ryhtiään ikään kuin olisi tullut ajatelleeksi jotain. "Huomaatko että minä olen pukeutunut mustavalkoisiin?" hän sanoi Ziballe.
Ziba nyökkäsi silmät suurina.
"Siksi että vauvat eivät näe värejä. vain mustaa ja valkoista. Minä olen käyttänyt pelkästään mustaa ja valkoista siitä päivästä kun Jin-Ho saapui."
"Todellako!" Ziba sanoi ja katsoi omaa vaaleanpunaista pooloaan.
"Sinäkin voisit kokeilla", Bitsy sanoi. 

Kaksi toisilleen tuntematonta perhettä saa samana päivänä adoptiotyttären Koreasta. Perheet kohtaavat lentokentällä vastaanottaessaan lapsia, ja alkavat pitää yhteyttä. Periamerikkalaisilla Donaldsoneilla ja siirtolaistaustaisilla Yazdaneilla ei näytä adoption lisäksi olevan kovin paljon yhteistä, mutta silti perheet ystävystyvät. Erityisesti perheiden äidit saavat tukea toisistaan: Bitsy ja Ziba kun tietävät, millaista on olla äiti, joka ei voi jakaa kokemuksia sydänäänistä, supistuksista ja rintaruokinnasta. Myös muita, yllättäviäkin ystävyyssuhteita syntyy vuosien varrella.

Adoptio on Amerikan lasten lähtökohta, mutta se on vain yksi kirjan aiheista. Sen lisäksi – ja enemmänkin – kirja kertoo perheistä, ystävyydestä ja muukalaisuudesta. Ja ennen kaikkea ihmisyydestä. Tyler kuvaa henkilöhahmojaan tarkkanäköisesti, paljastaen heidän heikot kohtansa, pikkumaisuutensa, turvapaikkansa, muistonsa ja pelkonsa. Tylerin henkilöhahmot eivät ole kaikin puolin miellyttäviä, mutta tunsin lukiessani kiintyväni erityisesti niihin henkilöihin, joille Tyler oli antanut kaikkein eniten negatiivisia piirteitä. Koska loppujen lopuksi he olivat elävämpiä ja mielenkiintoisempia kuin tasaisen pehmeämmin sävyin maalatut hahmot.

Bitsy Donaldson esimerkiksi on varsin ärsyttävä nainen ainaisine juhlineen ja merkkipäivineen, ruokaa ja lastenkasvatusta koskevine sääntöineen ja "oikeine" mielipiteineen. Sellainen nainen, joka tarkoittamattaan loukkaa monia ihmisiä kertomalla, kuinka näiden tulisi elää omaa elämäänsä. Mutta Tyler näyttää Bitsyn myös haavoittuneena, väsyneenä, rakastavana tyttärenä ja äitinä. Kirjan alkupuolella Bitsy oli minusta suorastaan raivostuttava – kirjan lopussa en olisi halunnut erota hänestä. Tai Yazdanien isoäidistä, itsevarmasta ja etäisyytensä säilyttävästä Maryamista, johon taisin lukiessani sekä samaistua että vähän ihastua. Maryam on sekä oman sukunsa että amerikkalaisten ystäviensä mielestä vaikea, tyly ja liian riippumaton. Maryam ei halua jakaa itsestään kaikkea ja hän nauttii kapoisasta elämästään, jossa kotona pysytteleminen vähentää erehtymisvaaraa. Maryam on mielenkiintoinen yhdistelmä voimaa ja heikkoutta.

Amerikan lapset on toinen Tylerilta lukemani kirja. Se oli lempeämpi ja lämpimämpi kuin aikaisemmin lukemani Avioliiton lyhyt oppimäärä, mutta molemmissa oli muuten hyvin paljon samaa. Uskottavia, monisyisiä henkilöhahmoja, perhesuhteiden tarkkaa kuvausta ja huomioita arkisesta elämästä. Tylerin huomiot nostavat usein esiin ihmiselon hassuja, naurettaviakin piirteitä, mutta myös kauniita, koskettavia hetkiä. Tiedän, että tulen lukemaan Tylerilta vielä monta kirjaa, sillä hän tuntuu olevan juuri sellainen kertoja, joka osaa kuvata arkea hämmästyttävän aidosti ja elävästi. Ja se on ominaisuus, joka minua loputtomasti vetää kirjoissa puoleensa.

Kirjan ovat lukeneet myös Katja jonka mielestä tasapaksuuskin on Tylerilla hyve; sonja joka jäi miettimään perheiden välisen ystävyyden todellista luonnetta; Karoliina joka oli ihastuksissaan ihmiskuvauksesta; Kirjanainen jolle kokonaisuus jäi laimeaksi; Katri jolle tämä oli yhden kerran kirja; ja Norkku jota kirja kiinnosti ja kosketti.

Anne Tyler: Amerikan lapset (Digging to America, 2006)
Suom. Kristiina Rikman
Otava, 2008

Anne Tyler: Avioliiton lyhyt oppimäärä

Takana on aika rankka viikko. Rakas kissavanhuksemme kuoli yllättäen. Vaikka kissa oli vanha, se oli viimeiseen asti suhteellisen hyvässä kunnossa, joten kuolema tuli pienenä järkytyksenä. Lemmikin kannalta tietysti tällainen nopea menehtyminen on parempi vaihtoehto kuin pidempi sairastelu tai hidas kuihtuminen, eli siinä mielessä voi olla vain kiitollinen. Sydäntä kuitenkin särkee, varsinkin kun toisen kissamme kuolemasta on vain neljä kuukautta.

Onnistuin myös sairastumaan pieneen kesäflunssaan, mikä ei ainakaan parantanut mielialaa. Tällaisina hetkinä olen erityisen iloinen kirjoista, koska ne tarjoavat murheelliselle mielelle lohtua ja hetkellistä helpotusta. Vaikka Anne Tylerin Avioliiton lyhyt oppimäärä ei varsinaisesti ole mikään hyvän mielen kirja, se toimi yllättävän hyvin lohtukirjana. Ehkä siksi että pidin siitä niin paljon.

Avioliiton lyhyt oppimäärä kertoo erään avioliiton tarinan. Michael ja Pauline tapaavat sattumalta vuonna 1941, rakastuvat, menevät naimisiin ja perustavat perheen. Mutta onko Paulinen ja Michaelin avioliitto kirjan englanninkielisen nimen mukaisesti vain amatöörien puuhastelua, kahden pohjimmiltaan toisilleen sopimattoman ihmisen epätoivoista pyristelyä?

"Michael uskoi, että sotavuosien nuorena naimisiin menneet olivat kaikki aloittaneet yhtä tietämättöminä. Hän kuvitteli heidät marssimassa pitkin kaupungin katuja, niin kuin sinä päivänä, jolloin hän oli ilmottautunut vapaaehtoiseksi. Sitten he erkanivat jonosta pareittain tultuaan viisaammiksi ja kokeneemmiksi ja saatuaan itseluottamusta, kunnes jäljellä olivat vain hän ja Pauline, yhtä kokemattomina kuin aina - viimeisenä pariskuntana amatöörien paraatissa."

Kirja kuljettaa tarinaa 1940-luvulta 2000-luvun alkuun, Michaelin ja Paulinen nuoruudesta vanhuudenpäiviin asti. Tapahtumia tarkastellaan niin Michaelin, Paulinen kuin näiden lastenkin näkökulmasta. Tyler tuo hyvin esille kaikki ne pienet väärinkäsitykset, turhautumiset, lausumatta jääneet ajatukset ja tahalliset loukkaukset, jotka hiertävät perhesuhteita. Sen kuinka ihmiset jumittuvat tiettyihin käytösmalleihin, ja etsivät virheitä mieluummin muista kuin itsestään. Hän väläyttelee myös onnen hetkiä, niitä asioita jotka saavat ihmiset jatkamaan yhdessä: muistoja, yhteistä huumoria, hetkiä jolloin toisen näkee kaikein parhaimmassa valossa.

Avioliiton lyhyt oppimäärä kertoo paitsi avioelämästä, myös perheistä, lapsista ja vanhemmista ja sisarussuhteista. Se kuvaa myös kiinnostavasti amerikkalaista lähiöelämää kotirouvineen, kutsuineen ja juoruineen. Viehätyin Tylerin kyvystä herättää aikakaudet ja ihmiset eloon pienillä piirroilla: kun Tyler  kuvaa esimerkiksi henkilöidensä vaatteita tai heidän syömiään aterioita tai kotien sisustusta, hän ei jää vain pintapuolisen maalailun tasolle vaan tavoittaa jotain oleellista ihmisistä, heidän olemuksistaan ja ympäröivästä kulttuurista.

Tylerin kirja on tavallaan lohduton ja masentavakin kirja, koska hänen henkilöhahmonsa tuntuvat tekevän jatkuvasti virheitä ja vääriä valintoja ja olevan niin kyvyttömiä tarttumaan onneen. Tyler ei kuitenkaan ole häijy tai ylemmyydentuntoinen: hän kohtelee henkilöitään suuremmalla lämmöllä ja ymmärryksellä kuin nämä kohtelevat itseään tai toisiaan. Kirjan jälkimaku olikin hiukan haikea, mutta katkeransuloisella tavalla positiivinen.

Osallistun kirjalla So American -haasteeseen, kategoriassa Modern Women Writers.

Kirjan ovat lukeneet myös Karoliina ja Booksy.

Anne Tyler: Avioliiton lyhyt oppimäärä (The Amateur Marriage, 2004)
Suom. Kristiina Drews
Otava, 2004