Kristina Carlson: Herra Darwinin puutarhuri

"Herra Hume väittää, että mikään huhu ei viriä maaseudulla niin helposti kuin naimajuoru, mutta siinä hän on väärässä, sillä onnettomuudet ja sairaudet kiihdyttävät ihmisiä enemmän ja ilo siitä, että saa kertoa näin mieltäkiinnittävän uutisen ja levittää sitä vieläpä ensimmäisenä, on monin verroin suurempi."

Herra Darwinin puutarhuri on 1870-luvulla kentiläisen pikkukylän huomion kohteena. Itse herra Darwin on tietysti kylän kuuluisuus, varakas ja oppinut herra josta kirjoitetaan lehdissä, mutta jolla toisaalta on uusia ja jumalattomia ajatuksia. Puutarhuri Thomas Davies tuntuu kuitenkin kiinnostavan kyläläisiä enemmän, onhan hän yksi kyläläisistä mutta kovin kummallinen. Jumalankieltäjä, joka taitaa hautoa itsemurhaa vaimonsa kuoleman jälkeen. Jotain vikaa täytyy myös olla miehessä, jota Jumala on rankaissut kahdella sairaalla lapsella – kompurajalkaisella pojalla ja vähämielisellä tytöllä.

Kristina Carlson kuvaa Herra Darwinin puutarhurissa taitavasti pientä kyläyhteisöä, jonka sisällä juorut, ennakkoluulot ja uskomukset vaikuttavat vahvasti. Ihmiset tarkkailevat toisiaan, levittävät tarinoita ja tekevät omia johtopäätöksiään näkemästään ja kuulemastaan. Kaikki tarkkailu ei toki ole pahantahtoista tai tuomitsevaa, mukana on myös huolta ja lähimmäisenrakkautta. Mutta kun joku Thomas Daviesin tavoin kieltäytyy naapuriavusta ja viihtyy parhaiten omassa seurassaan, saa hän väistämättä outolinnun maineen.

Kyläläisten puheet ja ajatukset kulkevat tajunnanvirtana, joko yksittäisten ihmisten tai kyläkollektiivin mietteitä seuraten. Teksti tosiaan virtaa, välillä ryöpsähdellen, välillä verkkaisemmin, sitten taas eteenpäin kiiruhtaen, välimerkeistä liikaa piittaamatta. Näin Carlson luo kiehtovan kuvan yhteisön kollektiivisesta mielestä, jossa erilaiset näkemykset ja jaetut ajatukset risteilevät ja kohtaavat. Kirjassa vastakkain asettuvat erityisesti kristinusko ja uudet luonnontieteelliset näkemykset, mutta kyse on laajemminkin uuden ja vanhan, uskomusten ja tiedon törmäyksistä. Eikä kyse ole vain 1800-luvun maalaiskylästä, vaan yhtäläisyyksiä on helppo vetää omaan aikaamme.

Carlsonin kirja ei päästä virtaavine teksteineen lukijaa aivan helpolla. Kirja ei ole vaikea mutta vaatii keskittymistä ja ajatusten hiljentymistä. Hiukan harmittaakin, etten päässyt lukemaan tätä hienoa pientä romaania aivan parhaissa olosuhteissa. Luin kirjaa pienissä pätkissä, lounastauoilla ja työmatkoilla, eikä se tehnyt kirjalle hyvää. Siitäkin huolimatta olin vaikuttunut. Herra Darwinin puutarhuri on viisas pieni kirja, josta löytyy ihmiselon rumuus ja kauneus, suru ja suuri ilo.

Muissa blogeissa: Jassu ei saanut sitä mitä odotti, Lukijatar toteaa että Carlson osaa kertoa paljon sanomalla vähän, Mariaa miellytti kirjan hitaus, Kaisa Reetan mielestä kirjan sisältö on teräkseen taittavaa kultaa.

Kristina Carlson: Herra Darwinin puutarhuri
Kannen kuva: Anna Atkins, Dandelion
Otava, 2009

Kristina Carlson: William N. päiväkirja

"8.1. 1899 Pitkäveteiset sunnuntait ovat perheiden päiviä. Kävelin vain korttelin ympäri, koska satoi kylmää tihkua. Ikävä tuntuu painavalta: ruumis painaa, ajatukset painavat, ja minä luulen, että tällaisessa mielentilassa jotkut ihmiset ryhtyvät rukoilemaan."

Erakko. Ihmisvihaaja. Herkuttelija. Askeetikko. Elämän pienistä iloista nauttija. Katkeroitunut vanha mies. Tarkkailija ja pohdiskelija. Hellyttävä jääräpää. Kaikkea tätä on jäkälätutkija William N.

Jokaisessa ihmisessä on monta erilaista persoonaa, jotka saattavat olla myös toistensa kanssa ristiriitaisia. Ja myös ihmisen kuva itsestään voi olla aivan erilainen kuin se henkilö, jonka muut näkevät. Tämä tulee hienosti esille Kristina Carlsonin pienoisromaanissa, joka perustuu kasvitieteilijä William Nylanderin elämään. Vaikka Carlson pohjaa kirjansa historiallisiin tapahtumiin, lukijan ei tarvitse tietää ennakkoon mitään todellisesta Nylanderista nauttiakseen kirjasta. Carlson maalaa kiehtovan muotokuvan tietyntyyppisestä ihmisestä, ja historialliset faktat ja oikea William Nylander ovat vain pieni lisämauste kirjassa.

Kirja kuvaa William N:n elämän viimeisiä kuukausia Pariisissa. Yksinäinen mies pitää päiväkirjaa johon kirjaa tarkkoja kuvauksia säästä, syömistään aterioista ja tekemistään kävelyretkistä. Välillä hän intoutuu puheenvuoroihin ihmiskunnan viheliäisyydestä ja kohtaamistaan vastoinkäymisistä. William N. ei hevillä unohda epäoikeudenmukaista kohtelua (todellista tai kuviteltua), ja vanha mies muistelee edelleen katkerana esimerkiksi sitä, ettei hänelle myönnetty aikoinaan virka-asuntoa Helsingin kasvitieteellisestä museosta. Myös ammatilliset erimielisyydet ja Williamin teorioille vastakkaiset mielipiteet kaihertavat mieltä.

William N. on melkoinen mörökölli, mutta hänessä on myös jotain äärimmäisen liikuttavaa. William kuvittelee, että ihmiset eivät pidä hänestä, ja juuri tuo kuvitelma saattaa olla hänen elämänsä surullisin asia. Hän ei huomaa ystävällisyydenosoituksia ja kiintymystä, jota tuttavat ja sukulaiset osoittavat. Mutta lukija huomaa ja aavistelee, ettei William N. anna itsestään aivan oikeaa kuvaa päiväkirjamerkinnöissään. Hän ei taida olla ollenkaan niin onneton, yksinäinen tai vihattu kuin kuvittelee.

William N. päiväkirja suorastaan lumosi minut. Kirjan lukemisesta on jo pari kuukautta, enkä oikein enää osaa ilmaista sitä, kuinka se sai sydämeni läikähtelemään, mutta minusta kirja oli viisas, kaunis, hauska ja surullinen. Ja tiedän, että haluan lukea kirjan vielä uudelleen. Ja uudelleen.

Myös Suketus kirjoitti William N:stä äskettäin. Myös esimerkiksi Amma ja Katja ovat lukeneet kirjan.

Kristina Carlson: William N. päiväkirja
Kannen kuva: Georges Pierre Seurat
Otava, 2011

P.S. Tällä viikolla kirjabloggaaajat ovat keränneet rahaa Lukutaitokampanjalle. Lupasin lahjoittaa viisi euroa jokaisesta kirjoittamastani blogiarviosta. Ehdin kirjoittaa neljä juttua, eli pottiin kertyi 20 euroa. Haaste päättyy tänään, mutta rahaa voi edelleen lahjoittaa täällä.