Lia ja Mari ovat kaksi lontoolaistunutta suomalaisnaista. Lia on graafikko, jonka on ajanut Lontooseen osittain työ, osittain menneisyyden traumaattinen tapahtuma Suomessa. Salaperäisellä Marilla taas on poikkeuksellinen kyky tulkita ihmisiä: eleiden, ilmeiden ja sivulauseiden perusteella Mari näkee pintaa syvemmälle ja pystyy melkeinpä lukemaan ihmisten ajatuksia. Kykyään Mari käyttää menestyksekkäästi hyväkseen omassa yrityksessään Studiossa, jossa pyritään oikaisemaan yhteiskunnan pieniä ja suuria epäkohtia. Tutustuttuaan Mariin myös Lia huomaa selvittelevänsä raakaa murhaa, ihmiskauppaa ja oikeistopopulistisen puoluejohtajan hämäriä taustoja.
Jännäriksi Vilpittömästi sinun oli minusta kummallisen vähän jännittävä. Hiltunen kuljettaa tarinaa varsin verkkaisesti, missä ei sinänsä ole mitään vikaa - hitaallakin tahdilla voidaan parhaimmillaan luoda kihelmöivää jännitystä. Hiltusen kerronta kuitenkin jää liian usein vain hitaaksi, eikä jännite pysy yllä, kun kirjassa kuvaillaan Lian työkuvioita tai Studion tutkimusten yksityiskohtia. Hiltunen pohjustaa tarinaansa hyvin huolellisesti, mutta hän keskittyy mieluummin kuvailemaan asuntojen sisustuksia ja varjostamisen yksityiskohtia kuin henkilöhahmojensa sielunelämää.
Yksi syy jännitteen vähäisyyteen saattaa olla nimenomaan päähenkilöiden värittömyys. Lia ja Mari ovat lähestulkoon naisia vailla ominaisuuksia: he tekevät asioita, mutta on vaikea sanoa millaisia ihmisiä he ovat. Tapahtumat nähdään suurimmaksi osaksi Lian näkökulmasta, mutta hän jää silti hahmona kovin etäiseksi, koska hänessä ei juuri ole tarttumapintaa. Marilla toki on erityisominaisuutena ihmistuntemuksensa, mutta se ei tee hänestä kovin samaistuttavaa hahmoa. Sen sijaan Hiltunen käyttää Maria ja Marin kykyä liikuttamaan juonta silloin, kun tarina saattaisi muuten ajatutua umpikujaan.
Mielenkiintoisinta antia kirjassa taisi olla Studion toiminnan liikkuminen moraalin harmalla alueilla. Mitkä keinot ovat oikeutettuja taistelussa oikeuden puolesta? Ja kuka määrittää oikean ja väärän? Nämä kysymykset olisivat tosin olleet vielä painavampia, jos kirjan pääpahikset eivät olisi olleet niin ilmiselvästi pahiksia - varsinkin populistipoliitikon hahmo lipsahti välillä suorastaan koomisen puolelle mädännäisyydessään.
Vilpittömästi sinun ei ole mitenkään huono kirja, mutta minä en ehkä ollut sille parasta kohdeyleisöä. Olen dekkareiden suhteen aika nirso lukija, ja yleensä kaipaan niiltä nimenomaan niitä hyviä henkilöhahmoja, jotta jaksaisin kiinnostua juonesta. Tai sitten haluan ainakin kunnon jännitystä, sellaista joka saa ahmimaan kirjaa ja kääntämään aina seuraavan sivun - Vilpittömästi sinun ei tarjonnut minulle oikein sitäkään kokemusta. Moni on kuitenkin kehunut kirjaa harvinaisen onnistuneeksi nimenomaan kotimaiseksi jännäriksi. Jos kotimainen dekkari siis on sydäntä lähellä, lukija varmaan saa kirjasta enemmän irti.
Kirjan ovat lukeneet myös Kirsi, Salla ja Miia.
Pekka Hiltunen: Vilpittömästi sinun
Gummerus, 2011
