E. M. Forster: Maurice

 

Sieluni kaipaa säännöllisin väliajoin E. M. Forsteria. Koska Forsterin romaanituotanto ei ole kovin laaja, luen kaipaukseeni samoja kirjoja yhä uudelleen. Ja mielelläni luenkin: saan Forsterin kirjoista jokaisella lukukerralla ajateltavaa ja iloa. Kaikkein useimmin olen lukenut Talon jalavan varjossa ja Mauricen.

"Ja heidän rakkauskohtauksensa jatkui, verrattomana etunaan uusi kieli. Mikään perinne ei mykistänyt heitä kunnianarvoisuudellaan. Sovinnaisuus ei sanellut, mikä oli runollista ja mikä ei. Heitä kiehtoi intohimo, jonka harva heidän maanmiehistään oli tunnustanut, ja se antoi heidän luovuudelleen täyden vapauden. Lopulta kummankin mieleen muovautui jotakin ihmeen kaunista, jotakin unohtumatonta ja ikusta, vaikka se olikin rakennettu  vähäisistä puheen sirkamista ja yksinkertaisimmista tunteista."

En ole varma, koska olen lukenut Mauricen ensimmäisen kerran, mutta luultavasti ihan 1990-luvun alussa, lukioikäisenä. Kirja teki minuun suuren vaikutuksen monellakin tavalla. Erityisen vaikutuksen teki se, että tuohon aikaan oli harvinaista lukea kirja, jonka päähenkilö oli seksuaalivähemmistön edustaja – ja vieläpä seksuaalivähemmistön edustaja, jonka tarinalla oli onnellinen loppu. Toki vastaavia kuvauksia kirjoissa ja elokuvissa oli, mutta niitä oli tarjolla huomattavasti vähemmän kuin nykypäivänä. 

Jos valtavirtataiteessa seksuaali- tai sukupuolivähemmistön edustajia näkyi, henkilöhahmot harvoin olivat kokonaisia ihmisiä: he olivat huumorihahmoja, seksuaalisuudesta riisuttuja sivuhenkilöitä tai rikollisia. Moniulotteisemmat henkilöhahmot taas olivat usein onnettomia ja riivattuja.  Kuvaukset saattoivat myös olla niin verhottuja ja viitteellisiä, että niiden ymmärtäminen vaati tulkintaa. Maailma oli erilainen 30 vuotta sitten: kehottamiskielto oli voimassa, ja vuoteen 1981 asti homoseksuaalisuus oli luokiteltu sairauksi.

Maailma oli erilainen myös 1910-luvun alussa, kun Forster kirjoitti Mauricen. Forster ei elinaikanaan halunnut julkaista kirjaa, koska hän epäili, ettei sitä hyväksyttäisi maassa, jossa homoseksuaalisuus määriteltiin rikokseksi. Maurice julkaistiin vasta Forsterin kuoleman jälkeen vuonna 1971. Forster halusi kirjaansa onnellisen lopun, ja juuri se olisi Forsterin mielestä koitunut kirjan kohtaloksi:

"Onni on sen perussävel – millä sivumennen sanoen on odottamaton vaikutus: se on vaikeuttanut kirjan saamista julki. [...] Jos se olisi päättynyt onnettomasti, hirttosilmukassa killuvaan nuorukaiseen tai itsemurhakirjseeseen, kaikki olisi hyvin, sillä tarinassa ei ole pornografiaa tai alaikäisten viettelyä. Mutta rakastavaiset selviävät rangaistuksetta, ja houkuttelevat siis rikokseen."

Ei Mauricenkaan tarina silkkaa onnea ole. Maurice on peribrittiläinen, sovinnainen ja kaikin tavoin keskiverto nuorukainen, joka luultavasti olisi ensimmäisenä tuomitsemassa kaikki vähemmistöt jos ei itse olisi homo. Maurice on erityisesti kirjan alussa vähemmän rakastettava hahmo: hän on jäyhä, ei erityisen älykäs, täysin vailla herkkyttä ja tilannetajua. Jos Maurice olisi hetero, tai jos hän kieltäisi seksuaalisuutensa, hänestä luultavasti tulisi sellainen samea, valheessa elävä ihminen, jollaisia Forster usein kirjoissaan kritisoi. Oman seksuaalisuuden hyväksyminen ja löytäminen ovat kuitenkin Mauricen pelastus, hänen tiensä kokonaiseksi ihmiseksi. Tie ei kuitenkaan ole helppo.

Rehellisyys on aina Forsterin kirjoissa tärkeä teema – erityisesti rehellisyys itseä ja omia tunteitaan kohtaan. Myös Mauricessa päähenkilöitä määrittää vahvasti se, kuinka rehellisiä he ovat suhteessa omaan seksuaalisuuteensa. Puolittainen rehellisyys ei riitä, vaan se johtaa valheelliseen elämään.

Koen Mauricen jokaisella lukukerralla yhtä voimakkaasti. Kullanhohtoisen ensirakkauden kuvauksen. Mauricen tuskan ja kauheat yritykset eheytyä. Pettymyksen, pelon ja toivon hetket. Lähes unenomaisen lopetuksen, jossa pimeässä hehkuvat maahan pudonneet helokkien terälehdet. Jännitän jokaisella lukukerralla, saako Maurice onnellisen loppunsa – ja olen aina yhtä onnellinen, kun se hänet saavuttaa.

E. M. Forster: Maurice (Maurice, 1971)

Suom. Pirkko Talvio-Jaatinen

Kansi: Jorma Luotio

Gummerus, 1987

E.M. Forster: Howards End

 
Tuli hillitön halu lukea uudelleen yksi kaikkien aikojen lempikirjoistani, Talo jalavan varjossa. (Ensin kirja mainittiiin Susan Cainin Hiljaisissa, sitten selailin kirjaa omaa TTT-listaani varten.) Olen lukenut kirjan ties kuinka monta kertaa, mutta en koskaan englanniksi, vaikka ajoittain hiukan kömpelön suomennoksen vuoksi olen pitkään halunnut lukea kirjan myös alkuperäiskielellä. Nyt onnellisena Kindlen omistajana sain englanninkielisen version helposti käsiini Project Gutenbergistä. Ja englanninkielisen version lukeminen todella kannatti, sillä erityisesti Forsterin kielen kauneus nousi nyt aivan uusiin ulottuvuuksiin.

Howards End on minulle niin rakas ja henkilökohtaisesti tärkeä kirja, että siitä on hiukan vaikea kirjoittaa. Olen lukenut kirjaa ollessani erityisen onnellinen tai onneton, löytänyt siitä tukea vaikeina hetkinä ja rentoutunut sen parissa halutessani oikein nautiskella hyvän kirjan parissa. Rakastan Forsterin tapaa kuvata ihmisen mieltä ja ihmisten välisiä suhteita: hän kuvaa usein sellaisia pieniä ja melkein huomaamattomia ilmiöitä, jotka kuitenkin vaikuttavat ihmisiin suuresti. Hän on romanttinen mutta ei hempeä, vaan tarkkanäköinen ja pohdiskeleva. Usein kirjoissa on pieni ripaus mystisyyttä: jotain hiukan selittämätöntä tai arkisen ylittävää. Lisäksi kirjoissa on aivan ihastuttavaa vuosisadan vaihteen Englannin henkeä, jota en yksinkertaisesti voi vastustaa.

Kirjan keskiössä ovat Schlegelin sisarukset Margaret ja Helen, jotka ovat intellektuelleja nuoria neitejä - yläluokkaisia ja hyväosaisia, kiinnostuneita niin taiteesta, kulttuurista, sosialismista kuin teosofiastakin. Heidän lontoolainen seuraelämänsä on vilkasta, täynnä konsertteja, keskustelukerhoja ja illanviettoja. Heidän tielleen osuu kaksi perhettä - rikkaat Wilcoxit ja alempaa keskiluokkaa edustavat Bastit - ja Schlegeleiden yritykset ymmärtää ja auttaa näitä hyvin erilaisia ihmisiä johtavat moniin ongelmiin ja konflikteihin. Siinä missä Margaretin ja Helenin elämää hallitsevat sisäinen elämä ja halu löytää yhteys toiseen ihmiseen, Wilcoxit elävät käytännöllisessä "sähkösanomien ja vihan" maailmassa, jossa henkilökohtainen pyritään sulkemaan ulos ja asioita hallitsemaan puhtaalla järjellä. Leonard Bast puolestaan on nuori mies, joka haluaisi elämässään tavoitella kauneutta, taidetta ja seikkailua, mutta jota kahlitsevat köyhyys ja arkisen elämän harmaus.

Pinnaltaan Howards End on ihmissuhdetarina, rakkauskertomuskin, mutta pinnan alla käsitellään monia suuria aiheita. Se käsittelee luokkaeroja ja rahaa: raha ja yhteiskunnallinen asema ovat usein myös edellytys sille, että voi keskittyä kulttuuriin ja itsensä kehittämiseen. Se kuvaa maailman muuttumista teollistumisen, elämän nopeutumisen ja uusien aatteiden nousun myötä: Wilcoxit edustavat kirjassa monella tapaa uutta maailmaa autoineen ja nopeine elämäntapoineen, Schlegelit taas edustavat sekä perinteitä että uusia aatteita: heille uskonto on henkilökohtaista etsintää ja tasa-arvo ihanne niin ihmissuhteissa kuin yhteiskunnassakin.

Ennen kaikkea kirjassa on kyse yhteydestä. Ihmisten välisestä yhteydestä, joka edellyttää rehellisyyttä ja avoimuutta. Ja myös yhteyksistä henkisen ja maallisen, arkisen ja jonkin elämää suuremman välillä. On tunnettava itsensä, jotta voi muodostaa todellisen yhteyden toiseen ihmiseen. Ja on nähtävä asioiden väliset yhteydet -se kuinka asiat ja teot vaikuttavat toisiinsa. Sillä kriisien hetkellä samea ajattelu ja epärehellisyys ovat vaarallisia.

"Only connect! That was the whole of her sermon. Only connect the prose and the passion, and both will be exalted, and human love will be seen at its height. Live in fragments no longer. Only connect, and the beast and the monk, robbed of the isolation that is life to either, will die."

Margaret Schlegelissä Forster esittelee ihmisen, joka paitsi tuntee itsensä ja kykenee henkilökohtaiseen rehellisyyteen, myös näkee toiset ihmiset rehellisesti ja pyrkii hyväksymään heidät sellaisina kuin he ovat. Margaret onkin yksi suosikkihahmojani kirjallisuudessa, juuri tämän humaanin asenteensa ja rikkaan sisäisen elämänsä vuoksi. Mutta Forster kohtelee lempeästi myös muita henkilöhahmojaan, niitä jotka pelkäävät tunteitaan tai valehtelevat itselleen.

Kirjasta löytyy myös yksi kauneimmista rakastumista kuvaavista kohtauksista mitä kirjallisuudesta minun mielestäni löytyy. Haluankin vielä loppuun lainata sitä. Ja esittää toivomuksen, että tämä kirja ja Forster löytäisivät uusia lukijoita.

"An immense joy came over her. It was indescribable. It had nothing to do with humanity, and most resembled the all-pervading happiness of fine weather. Fine weather is due to the sun, but Margaret could think of no central radiance here. She stood in his drawing-room happy, and longing to give happiness. On leaving him she realized that the central radiance had been love."

Kirjan on lukenut myös Zephyr, hänkin englanniksi.

E.M. Forster: Howards End, 1910
Project Gutenbergin Kindle-edition