tiistai 12. marraskuuta 2013

Blogistanian parhaat kirjat 2013! Kisajulistus ja -säännöt


Kirjabloggaajat äänestävät vuoden 2013 parhaat kirjat neljässä eri kategoriassa.

Kategoriat ovat:
Blogistanian Finlandia
Blogistanian Globalia
Blogistanian Kuopus
Blogistanian Tieto

Bloggaajat julkaisevat antamansa äänet blogeissaan maanantaina 27.1.2014 klo 10. Tulokset julkaistaan emäntäblogeissa tiistaina 28.1.2014 klo 10.

Blogistanian Finlandia 2013Blogistanian Finlandia 2013 on kilpailu, jossa nostetaan esiin bloggaajien arvostamia kotimaisia kirjoja. Kilpailu koskee vuonna 2013 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä kaunokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa romaaneja, novellikokoelmia ja runokokoelmia sekä sarjakuvia.

Kilpailu järjestetään kolmatta kertaa. Aiemmin on palkittu Katja Ketun Kätilö ja Aki Ollikaisen Nälkävuosi. Blogistanian Finlandiaa emännöi Sallan lukupäiväkirja.

Blogistanian Globalia 2013
Blogistanian Globalia 2013 on kilpailu, jossa nostetaan esiin kirjabloggaajien valitsemia vuoden parhaita käännöskirjoja. Kilpailu koskee vuonna 2013 Suomessa julkaistua, suomeksi, ruotsiksi tai saameksi käännettyä, alunperin ulkomailla ilmestynyttä kaunokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa romaaneja, novellikokoelmia, runokokoelmia ja sarjakuvia.

Kilpailu järjestetään kolmatta kertaa. Aiemmin on palkittu Sarah Watersin Vieras kartanossa ja Gaute Heivollin Etten palaisi tuhkaksi. Blogistanian Globaliaa emännöi Kirjasfääri.

Blogistanian Kuopus 2013
Blogistanian Kuopus on kilpailu, jossa nostetaan esiin bloggaajien arvostamia lasten- ja nuortenkirjoja. Kilpailu koskee vuonna 2013 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä sekä näille kielille käännettyä lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Ehdolle voi asettaa kustantajien lasten- ja nuortenkirjoiksi määrittelemiä teoksia: romaaneja, novellikokoelmia, runokokoelmia ja sarjakuvia. Lasten tietokirjoista äänestetään Blogistanian Tieto -kategoriassa.

Kilpailu järjestetään toista kertaa. Aiemmin on palkittu Annukka Salaman Käärmeenlumooja. Blogistanian Kuopusta emännöi Les! Lue!

Blogistanian Tieto 2013
Blogistanian Tieto 2013 on kilpailu, jossa nostetaan esiin kirjabloggaajien valitsemia vuoden parhaita tietokirjoja. Kilpailu koskee kotimaisia vuonna 2013 julkaistuja tietokirjoja sekä vuonna 2013 suomeksi, ruotsiksi tai saameksi käännettyä tietokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa tietokirjallisuuden lisäksi myös esseekirjallisuutta, elämäkertoja, asiaproosaa, pamfletteja ja erilaisia oppaita. Myös lasten tietokirjoista äänestetään tässä kategoriassa.

Kilpailu järjestetään ensimmäistä kertaa. Blogistanian Tietoa emännöi Luetut, lukemattomat.

Osallistumisohjeet
Ehdolle asettamisen edellytys on, että bloggaaja on lukenut nimeämänsä kirjat ja kirjoittanut niistä omaan blogiinsa. Ehdokaslistan kirjat on linkitettävä niiden blogiarvioihin.

Osallistuja julkaisee listan blogissaan maanantaina 27.1.2014 klo 10 ja käy linkittämässä listansa emäntäblogin ääntenkeräyspostauksen kommenttikenttään. Ääntenkeräyspostaukset julkaistaan kussakin emäntäblogissa viikkoa ennen itse äänestystä (20.1.2014). Halutessaan bloggaaja voi ajastaa listan julkaistavaksi etukäteen. Ajastaminen riippuu blogialustan asetuksista. Myöhästyneitä listoja ei huomioida eikä listaa saa julkaista etukäteen. Etukäteen ajastetusta listasta voi ilmoittaa emäntäblogin ääntenkeräyspostauksen kommenttikentässä etukäteen sitten, kun lista on ajastettu julkaistavaksi.

Bloggaaja voi muodostaa listan kaikkiin kategorioihin tai yhteen tai useampaan kategoriaan. Ääntenlaskennan sujumisen vuoksi äänestäjän tulee jättää kommentti jokaisen äänestämänsä kategorian emäntäblogiin.

Pisteytys
Bloggaaja muodostaa paremmuusjärjestyksessä vuoden kolmen parhaan kirjan listan, johon merkitsee pisteet ja linkin arvioon. Paras kirja saa kolme (3) pistettä, seuraava kirja kaksi (2) pistettä ja sitä seuraava yhden (1) pisteen. Ääntenlaskennan vuoksi on tärkeää, että pisteet merkitään kirjakohtaisesti. Pelkkä listaus yhdestä kolmeen ei riitä, koska listan paremmuusjärjestyksen voi tulkita olevan nouseva tai laskeva.

Mikäli bloggaaja haluaa asettaa ehdolle vain kaksi kirjaa, menee pisteytys seuraavasti: parempi kirja saa kolme (3) pistettä, seuraava kirja kaksi (2) pistettä. Jos bloggaaja asettaa ehdolle vain yhden kirjan, saa se kolme (3) pistettä.

Kilpailujen voittaja on kirja, joka saa eniten pisteitä. Mikäli kaksi tai useampi kirja on kärjessä samoilla pisteillä, ratkaistaan voittaja vertaamalla bloggareiden kirjoille antamia sijoituksia. Tasatilanteessa voittaa siis kirja, jolla on eniten ykkössijoituksia. Tarvittaessa verrataan myös kakkossijoituksia. Jos voittaja ei tälläkään keinolla ratkea, arpa määrää voittajan.

Järjestelyt
Kilpailu on kirjabloggaajien vapaaehtoisvoimin järjestämä epäkaupallinen äänestys. Palkintona jaetaan kunniakirja ja voittajakirjailijalle järjestetään kukitus mahdollisuuksien mukaan.

Tämän vuoden emäntäblogit on arvottu. Kilpailun järjestely- ja tiedotustoiminnasta tai ensi vuoden kilpailuemännyydestä kiinnostuneet kirjabloggaajat voivat ilmaista osallistumishalukkuutensa lähettämällä viestin Facebookin Kotimaiset kirjablogit -ryhmän postilaatikkoon: Kotimaiset kirjablogit.

***


Tänä vuonna äänestetään siis ensimmäistä kertaa myös parhaista tietokirjoista, ja minä sain kunnian emännöidä ensimmäistä Blogistanian Tieto -kisaa. Ääntenkeräyspostaus ja kisaohjeet julkaistaan tässä blogissa 20.1.2014 – samaan aikaan julkaistaan myös muiden kategorioiden ääntenkeräyspostaukset. Ja muistattehan, että Tieto-kisassa äänestetään sekä aikuisten että lasten tietokirjallisuudesta.

Palaamme asiaan tammikuussa! Nyt vain vuoden 2013 kirjoja lukemaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti