Valkoinen tiikeri nousi lukulistalleni toissakesänä, kun sitä käsiteltiin YLE:n Kymmenen kirjaa rahasta -ohjelmassa. En tietenkään enää sen tarkemmin muista, mitä kirjasta ohjelmassa puhuttiin, mutta jotain vakuuttavaa sen on täytynyt olla, koska muistan olleeni hyvin vakuuttunut siitä, että tämä kirja on luettava.
"Vastaus toiseen kysymykseen on se, että vain se joka on valmis katselemaan kuinka hänen perheensä tuhotaan - etsitään käsiin, hakataan, poltetaan elävältä - voi murtautua häkistä vapauteen. Kukaan normaali ihminen ei sellaiseen pysty vaan siihen tarvitaan epäsikiö, luonnevikainen henkilö.
Niin, itse asiassa siihen tarvitaan Valkoinen tiikeri. Te kuuntelette nyt yhteiskunnallisen uudistajan tarinaa, sir."
Valkoinen tiikeri osoittautui hiukan erilaiseksi kirjaksi kuin olin odottanut, mutta positiivisella tavalla. Joissakin yhteyksissä kirjaa on mm. luonnehdittu inhorealistikseksi, mistä olin ehkä muodostanut kuvan masentavasta ja ahdistavasta ja vakavasta teoksesta. Mutta vaikka Adiga käsittelee masentavia ja ahdistavia asioita, kirja on paljon monipuolisempi ja yllättävämpi kuin olin kuvitellut. Siinä on absurdia huumoria, kyynistä havainnointia, sydäntä, satiiria ja jännitystä.
Balram Halwai kertoo kirjassa tarinan nousustaan köyhästä maalaispojasta ensin rikkaan miehen autonkuljettajaksi ja viimein menestyneeksi yksityisyrittäjäksi. Mutta miten köyhyydestä noustaan maassa, jossa 99,9 prosenttia kansasta elää "niin lujassa orjuudessa että jos orjan käteen panee avaimen, tämä heittää sen takaisin ja kiroaa päälle." Maassa, jossa lapset otetaan pois koulusta koska heidän on ansaittava perheelle rahaa. Maassa, jossa korruptio on jokapäiväistä, ja jonka teollisuus toimii länsimaisten yritysten hyväksi.
"Näytti siltä että kaikella tässä kaupungissa oli yksi yhteinen nimittäjä.
Ulkoistaminen. Mikä tarkoitti että amerikkalaisten asiat hoidettiin puhelimessa Intiasta. Kaikki muu sikisi siitä - kiinteistöt, vauraus, valta, seksi. Niinpä minun täytyisi osallistua tähän ulkoistamiseen tavalla tai toisella."
Adigan kirjassa haisevat pakokaasu ja ulosteet, Gangnesin vesi on mustaa liejua, ja miehet syljeskelevät punaista sylkeä paanin pureskelun mädättämien hampaittensa välistä. Valehtelu ja huijaaminen ovat selviytymiskeinoja, niin köyhille kuin rikkaillekin. Köyhän henki ei ole minkään arvoinen, ja rikkaidenkin hinta on aina neuvoteltavissa. Mutta Adiga ei surkuttele tai kauhistele - pikemminkin hän tuntuu nauravan maailmalle ja ihmisen pienuudelle. Nauru on ehkä hiukan kitkerää, tai hiukan hullua, mutta naurua kuitenkin.
Pidin tästä kirjasta todella paljon. Kirja onnistui yllättämään useampaan kertaan, se sai ajattelemaan ja viihdytti. Adiga kirjoittaa vimmaisesti mutta pilke silmäkulmassa, ja tarjoilee nyky-Intiasta sellaisen kuvan, joka kaikessa äärimmäisyydessään tuntuu hyvin todelliselta.
Kirjan ovat lukeneet myös Mari A. joka sai siitä uusia näkökulmia roppakaupalla, Maukka johon tarinan imu teki vaiktuksen, Helmi-Maaria Pisara joka suosittelee kirjaa kaikille ja Ina jonka joogahengitykset menivät kirjan vuoksi hetkeksi väärään kurkkuun.
Aravind Adiga: Valkoinen tiikeri (The White Tiger, 2008)
Suom. Tarja Teva
Kansi. Timo Numminen
BTJ Kustannus, 2009
