maanantai 29. lokakuuta 2018

Välähdyksiä kirjamessuilta


Oi kirjamessut! Hurmaat minut joka vuosi, vaikka välillä mietin, voiko taikasi kestää. Mutta niin vain tempauduin jälleen kerran messujen vietäväksi, eristäydyin muusta maailmasta messuhallin keinovalojen ja ylihinnoitellun ruuan pariin ja ajelehdin kaksi ja puoli päivää kirjojen ja kirjallisten keskustelujen vietävänä.


Perjantain tähtihetki oli epäilemättä Mia Kankimäki, jota Katja Kallio haastatteli. En ole vielä lukenut Naisia, joita ajattelen öisin, mutta olen varma että tulen rakastamaan kirjaa. Jo pelkkä yönaisten käsite kutkuttaa ajatuksia hurmaavasti. Ja ketkä voisivat olla omia yönaisiani – sitäkin messuilla haastettiin miettimään.


Kuuntelin myös puhetta äänikirjoista ja piipahdin ruokamessujen puolella kuuntelemassa Samassa liemessä -ohjelmasta ja -kirjasta tuttua, ihastuttavaa Meri-Tuuli Väntsiä. (Työparinsa Pipsa Hurmerinta oli kuulemma Pariisissa.) Ruokapuolelta mukaan tarttui Meri-Tuulin naurun lisäksi herkullisia karjalanpiirakoita ja sultsinoita.


Minä ja ihan muutama muu olimme saapuneet lauantaina kuuntelemaan Teemu Keskisarjaa, joka kertoi Aleksis Kiven elämänkertomuksesta. Keskisarjassa oli messujen supertähtiainesta: yleisö suorastaan ahmi miehen puhetta ja palkitsi tämän useasti taputuksin tai naurunpurskahduksin.

Seuraavaksi kuuntelin pari Suomen kirjailijaliiton ohjelmanumeroa, kirjailijoiden taloudellisesta tilanteesta sekä fiktion suhteesta todellisuuteen. Rahapuhe oli kiinnostavampaa, mutta kumpikaan keskustelu ei suuremmin ravistellut.

Yksi messujen ilahduttavimmista kokemuksista oli puolestaan lavarunobattle, jossa kriitikot arvostelivat lennosta Helsinki Poetry Connectionin jäsenten esittämää lavarunoutta. Olisin seurannut pidempäänkin! Aina, kun kuulen lavarunoutta, innostun siitä kovasti.


Ari Haasio kertoi mukaansatempaavaan tyyliinsä hikikomoreista eli koteihinsa lukkiutuvista nuorista. Sen jälkeen Minna Rytisalo kertoi viehättävään tyyliinsä Rouva C.:stä. Haastattelija haastoi Minna R:n ajatusleikkiin, ja kysyi, mitä Minna C tuumaisi kirjamessuista. Pitäisi varmaan, kuului vastaus, olihan Minna C kauppanainen.

Sitten oli vuorossa yksi etukäteen herkullisimman kuuloisista ohjelmanumeroista: Saara Turunen haastatteli Antti Majanderia. Harmi vain, että roustaus ja grillaus jäi vähän vaisuksi, koska Majander ei lähtenyt tosissaan tai edes leikillään mukaan Turusen tenttaukseen vaan piiloutui etäisen asenteen ja silmien pyörittelyn taakse.


Tie vei seuraavaksi messujen lukupiiriin, jossa keskusteltiin Sisko Savonlahden Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu -kirjasta. Pidin Savonlahden kirjasta hurjan paljon, ja niin tuntui pitäneen moni lukupiiriin osallistunutkin. Oli hauska kuulla, kuinka moni erilainen ja eri-ikäinen lukija oli samaistunut tähän nuoren naisen tarinaan.

Lukupiirin jälkeen olin jonkinlaisessa messuhurmiossa, enkä halunnut lähteä kotiin, vaikka väsytti. Vaeltelin ympäriinsä, katselin kirjoja, kävin syömässä. Kuuntelin Eveliina Niemistä, joka kertoi Late Bloomers -kirjastaan, ja pysähdyin seuraamaan KirjaKallion runoklubia, jossa esiintyivät Patricia Lockwood  ja Tuukka Pietarinen. Open mic -osuudessa omia runojaan lausuivat untuvaiset nuoret, ja olin liikuttuneen iloinen siitä, että runous elää ja kiinnostaa. Voi olla, että väsymyksellä ja kuohuviinillä oli osuutta liikutuksen tunteeseen.


Sunnuntaina herkistelin lisää. Kerkko Koskisen ja Anni Sinnemäen haastattelu vei Ultra Bran tarinan kautta omaan nuoruuteen. Eri tavalla herkistyin seuraavassa keskustelussa, jossa kysyttiin, mitä tapahtuu #metoo-vallankumouksen jälkeen. Pelkkä hashtag ei riitä eikä maailma ole tullut valmiiksi. Keskustelijat vaativat tekoja ja muutoksia: jokainen voi vähintään allekirjoittaa Suostumus2018-kansalaisaloitteen!


HS Esikoiset kuuluu ohjelmaan joka vuosi. Tänä vuonna tunsin itseni suorastaan valveutuneeksi, koska olin lukenut peräti kolme esikoispalkintoehdokkaista. (Eeva Turusen Neiti U on suosikkini.) Niistä, joita en ole lukenut, kiinnostuin eniten Silvia Hosseinin Pölyn ylistyksestä.


Messut päätti osaltani Saara Turusen Sivuhenkilöä käsittelevä lukupiiri. Sivuhenkilön moniulotteisuus nousi hyvin esiin kirjasta käydyssä keskustelussa, sen verran erilaisia ajatuksia ja tunteita se oli lukijoissa nostattanut. Kommenteista huomasi myös sen, että kirja oli onnistunut koskettamaan lukijoita voimakkaasti, olivatpa nämä sitten pitäneet kirjasta tai pitäneet sitä kamalana.


Voin tunnustaa, että olen tällä hetkellä aivan Saara Turusen lumoissa. Pidin paljon Rakkaudenhirviö-esikoisromaanista. Tavallisuuden aave -näytelmä oli aivan käsittämättömän upea. Sivuhenkilöön puolestaan rakastuin aivan täysillä. Turunen käsittelee niin monia aiheita, jotka koen läheisiksi ja tärkeiksi. Turunen saa siis loistaa näiden messujen kirkkaimpana tähtenä!

Paluu arkeen on sujunut yhtä kankeasti kuin aina messujen jälkeen. Onneksi kirjat ja lukeminen jäävät, vaikka messut ovatkin ohi.


Kiitos taas kerran kirjamessut! Kiitos messukeskus bloggaajapassista! Ja kiitos te kaikki, joiden kanssa vaihdoin messuhulinassa kirjallisen ajatuksen tai pari!

lauantai 20. lokakuuta 2018

Kirjamessutärppejä ja lippuarvonta


Paras aika vuodesta. Syksy, lokakuu ja ruskan loisto parhaimmillaan. Ja Helsingin kirjamessut, jotka ovat täällä jo ensi viikolla!

Messuilla on tänäkin vuonna luvassa kaikenlaista mielenkiintoista. Esimerkiksi lukupiirejä, joista itse olen ajatellut osallistua Sisko Savonlahden Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu -esikoisromaania ja Saara Turusen Sivuhenkilöä käsitteleviin keskusteluihin. Kaikki kirjamessujen lukupiirit löytyvät täältä.


Torstaina en ehdi messuille, mutta jos ehtisin haluaisin seurata ainakin näitä keskusteluja:

Livepodcast: Mitä Simone sanoisi? Sivumennen-livepodcastissa nykykirjailijat pohtivat, mitä annettavaa Simone de Beauvoirin Toisella sukupuolella on nykyfeminismille. 13.30-14-00 Hakaniemi-lava

HS Puheenaihe: Kulttuurinen omiminen Saako kirjailija puhua kenen tahansa äänellä. 15.00-16-00 Senaatintori-lava

Kolme muuta päivää aion messuilla sydämeni kyllyydestä. Ainakin näitä keskusteluja haluaisin ehtiä kuuntelemaan:

Perjantai:

Naiset joita ajattelen öisin Mia Kankimäki kertoo uudesta kirjastaan. 16.30-17-00 Esplanadi-lava

Tiedetori: Suomen kieli ja mieli Mistä Suomi tulee? Entä suomen kieli? Janne Saarikivi ja Juha Hurme keskustelevat. 17.00-17.30 Kruununhaka-lava

Lauantai:

Saapasnahka-torni - Aleksis Kiven elämänkertomus Teemu Keskisarjan elämäkerta Aleksis Kivestä. 11.00-11.30 Suomenlinna-lava

Lavarunobattle! Miten kirjallisuuskriitikoilta irtoaa lavarunouden analysointi livenä? 13.30-14-00 Töölö-lava

Kirjailija ja kriitikko kohtaavat Saara Turunen haastattelee Antti Majanderia. 15.00-15.30 Hakaniemi-lava

Sunnuntai

Ultra Bra Suomen mahtipontisimman yhtyeen tarina.11.30-12.00 Senaatintori-lava

#Metoo - mitä nyt? Miten metoo on muuttanut maailmaa? Senaatintori-lava

HS Esikoiset Perinteinen HS:n kirjallisuuspalkintokilpailun finalistien haastattelu. 14.00-15-00 Senaatintori-lava   



 Arvonta

Haluatko sinäkin mukaan kirjamessuille? Arvon yhden pääsylipun arvontaan osallistujien kesken. Lipun on lahjoittanut Messukeskus. Lippu on sähköinen, ja se oikeuttaa sisäänpääsyyn yhtenä messupäivänä.

Arvontaan voit osallistua kertomalla, mikä tänä vuonna lukemasi kirja on tehnyt sinuun erityisen vaikutuksen. Kommentoi 23.10. klo 20.00 mennessä, niin olet mukana arvonnassa.

Arvonta on päättynyt. Lipun voitti Katriina.

Ihania messuja kaikille!


tiistai 16. lokakuuta 2018

Pauliina Rauhala: Synninkantajat


"Kotimatkalla ajan hiljaa ja puhun Jumalan kanssa uskosta, joka on niin kuin suojaamaton avanto, vaarassa jäätyä kokonaan umpeen. Hän kuulee minut, ymmärtää ja lohduttaa. Hän laskee pimenevältä taivaalta lämpimän kätensä kylmettyneelle rinnalleni eikä ota sitä pois, ihokosketuksessa  me olemme niin kuin äiti ja lapsi. Hän sytyttää tähdet ja kuun lampuiksi tielleni jotten eksy, ja minä näen niiden kirkkauden, kaikkeuden ja suuruuden  ja ihmisen pienuuden taas selkeästi."

Mitä on usko? Miten usko punnitaan? Taipuuko todellinen usko, vai kestääkö se kaiken? Kestääkö se myös ristiriitaisuudet, irrationaalisuuden – tai julmuuden?

Pauliina Rauhala tarkastelee Synninkantajissa vanhoillislestadiolaisten hoitokokousten kautta suuria uskontoon ja uskomiseen liittyviä kysymyksiä. Perustarina liikkuu 1970-luvun Pohjanmaalla ja perheessä, jota hoitokokoukset repivät rikki. Kaiken keskellä on pieni Aaron, jonka usko on varmaa ja suoraviivaista lapsen uskoa. Aaron rakastaa isänisäänsä Taistoa, joka opettaa pojalle kalastuksen ja lintujen laulun salat, ja hän rakastaa äidinäitiään Aliisaa, joka neuvoo pojalle tien oopperan ja  musiikin maailmaan.

Taiston usko on jyrkkää ja taipumatonta, sääntöjä noudattavaa uskoa. Aliisan usko on lempeää ja mukautuvaista, sääntöjä tulkitsevaa uskoa. Taiston mielestä oikea usko ei mukaudu maailmassa tapahtuviin muutoksiin eikä kavahda vaikeita valintoja: todellinen usko punnitaan juuri niissä valinnoissa, jotka tuntuvat vaikeilta tai jopa mahdottomilta. Aliisa uskoo ihmisen vapauteen ja siihen, että Jumalan luo vie monta erilaista tietä.

Suvussa nämä kaksi erilaista uskoa ovat olleet pitkään törmäyskurssilla, mutta ne joutuvat toden teolla vastakkain, kun seurakunnassa alkaa uskon puhdistus. Maallikkosaarnaajana toimiva Taisto käyttää asemansa tuomaa valtaa ja jakaa ihmisiä hyviin ja pahoihin. Sielunhoitokokouksissa ihmiset tunnustavat ja anovat syntejään anteeksi. Aaron seuraa tätä kaikkea ja yrittää selittää asioita ja tapahtumia omaan maailmaansa sopiviksi.

Rauhala kuvaa yksilöitä uskon kysymysten äärellä ja rakentaa erityisesti Taistosta ja Aaronista kiinnostavat henkilökuvat. Taiston ristiriitaisuus ja Aaronin lapsenmieli on kuvattu osuvasti ja satuttavasti. Aliisa jää jossain määrin yksiulotteiseksi: hän on enemmän järjen ja lempeyden ääni kuin elävä ihminen. Henkilöidensä sisäistä maailmaa Rauhala kuvaa kauniilla, rauhalliseen rytmiin keinuttavalla kielellä, jossa on kaikuja kansanrunoudesta.

Matkakertomuksiksi nimetyissä luvuissa uskoa lähestytään  herätysliikkeiden, uskonnollisten teorioiden, filosofian, rasismin, totalitarismin ja joukkohysterian kautta. Usko laajenee kattamaan uskonnollisten liikkeiden lisäksi myös muut uskomusjärjestelmät. Siinä missä hoitokokousten tarina keskittyy yksilöihin, Matkakertomusten kautta Rauhala tuo tarinaan mukaan myös yhteisöjen ja uskomusjärjestelmien merkityksen.

Synninkantajat on varsin runsas romaani, vaikka sen perustarina on melko yksinkertainen. Rauhalalla on paljon sanottavaa, ja useat eri kertojaäänet ja monessa ei aikatasossa liikkuvat tarinat tekevät kirjan rakenteesta hiukan hajanaisen. Arvailen, että erityisesti Matkakertomukset saattavat jakaa lukijoita: osa ehkä haluaisi lukea Aaronin suvun tarinan ilman ylimääräisiä rönsyilyjä. Synninkantajat olisikin ehkä "oikeaoppisempi" romaani, jos se pitäytyisi vain ydintarinassa, eikä pyrkisi taustoittamaan ja selittämään asioita. Minua Matkakertomukset ja Rauhalan sanomisen halu kuitenkin viehättivät. Matkakertomusten kautta kirjaan tulee jotain hiukan outoa: ilman niitä Synninkantajat olisi saattanut olla makuuni vähän liian kaunis ja hillitty. Nyt siinä on mukana ripaus hullua saarnaajaa ja ihmismielen kummallisuutta.

Synninkantajista ovat kirjoittaneet myös esimerkiksi Katja, Jonna, KosminenK, Aletheia ja bleue.

Pauliina Rauhala: Synninkantajat
Kansi: Jenni Noponen
Gummerus, 2018

keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Sara Stridsberg: Unelmien tiedekunta


Miten Valerie Solanas muistettaisiin, jos hän ei olisi ampunut Andy Warholia? Muistattaisiinko häntä lainkaan? Kirjoitettaisiinko hänestä kirjoja – tehtäisiinkö hänestä elokuvia? Miten SCUM-manifestia luettaisiin? Olisiko se lähes unohdettu alaviite feminismin historiassa vai yhä uusia tulkintoja innoittava klassikko?

Ajatusleikki viehättää minua, mutta fakta on, että Solanas ampui Warholia, ja että hänen persoonaansa ja manifestiaan tulkitaan väistämättä aina enemmän tai vähemmän murhayrityksen kautta. Myös Sara Stridsbergin Unelmien tiedekunta kiertyy ampumisen ympärille, vaikka kirja lähestyykin (fiktiivistä) Solanasia useasta eri kulmasta. Stridsberg tarkastelee Solanasia hyväksikäytettynä lapsena, intellektuellina huorana, mielisairaaksi määriteltynä rikollisena, yksinäisenä kuolevana naisena ja fiktiivisyydestään tietoisena romaanin henkilöhahmona. Kirjan kuumeinen ydin on silti kesäkuun kolmas päivä vuonna 1968, ampumisen päivä.

En juurikaan piitannut Stridsbergin ensimmäisestä suomennetusta romaanista, Niin raskas on rakkaus. Unelmien tiedekunta kuulosti kuitenkin sen verran mielenkiintoiselta, että halusin antaa Stridsbergille toisen mahdollisuuden. Unelmien tiedekunta olikin paljon positiivisempi kokemus, mielenkiintoinen ja monia ajatuksia herättelevä. Silti Stridsbergin kirjoitustavassa on jotakin sellaista, mistä en saa otetta, ja joka jättää minut lukijana etäälle. Jotakin hiukan liian itsestään tietoista. Tähän kirjaan tuo itsetietoisuus kuitenkin tavallaan sopi, koska tämä on myös tarina kertojasta ja representaatiosta.

"Suffragetit torjuvat mieskontaktit kaikissa muodoissaan. Minä olen täällä ainoa nainen joka ei ole hullu. Pieni laululintunen lensi ulos nukkekodista. Tulevaisuus antoi hänelle oikeutuksen. Valkoinen pusero. Hän heittäytyi kuninkaan kilpahevosen eteen. Valkoinen pusero oli veren tahrima. Hameenhelmat riekaleina. Hautajaisten jälkeen he päättivät tehdä yhteistyötä miesten kanssa, he päättivät turvautua rauhanomaisiin keinoihin. Sekamielenosoituksiin. You can't fight communism with perfume."

Stridsbergin Valerie ei yritäkään olla historiallinen Valerie Solanas. Hän on pikemminkin symboli kuin ihminen. Symboli feminismille, naiseudelle ja naiseuden representaatiolle. Solanasin tarinan kautta Stridsberg tarkastelee USA:n historiaa, naisliikkeen historiaa, seksuaalisuutta ja kuolemaa. Erilaiset todelliset ja fiktiiviset naishahmot Marilyn Monroesta Sylvia Pankhurstiin, murhaajista mannekiineihin vilahtelevat kirjan sivuilla ja rakentavat naisen muotokuvaa.

Harmi, että Symboli-Solanas ei tunnu kuitenkaan riittävän Stridsbergille vaan hän haluaa myös selittää ja ymmärtää Valerie-ihmistä. Selityksenä toimii Valerien lapsuus: piittaamattomuus, hyväksikäyttö, hylkääminen. Kirja olisi toiminut minulle paljon paremmin ilman näitä lapsuusosuuksia, varsinkin kun ne saivat tarinassa varsin paljon tilaa. Valerie olisi saanut minun puolestani olla enemmän arvoitus, enemmän käsite kuin ihminen.

Unelmien tiedekunnasta ovat kirjoittaneet myös esimerkiksi ladydandyblogi, Sirri, bleue, Mai Laakso, riitta k, Tuomas ja Omppu.

Sara Stridsberg: Unelmien tiedekunta. Lisäys seksuaaliteoriaan (Drömfakulteten – tillägg till sexualteorin, 2006)
Suom. Outi Menna
Kansi: Sanna-Reeta Meilahti
Tammi, 2018