"Nyt minä lähestyn leiriä, ja liikkeeni ovat verkkaisia, ikään kuin näkisin unta, vaikken koskaan ole ollut näin hereillä. Tämä paikka on ollut sisälläni niin kauan, joten nyt kun kävelen täällä on kuin minä kävelisin itseni sisällä.
Nyt minä kävelen itseni sisällä."
Vuonna 1897 Salomon August Andrée, Nils Strindberg ja Knut Fraenkel nousevat vetyilmapallolla ilmaan Huippuvuorilla. Tarkoituksena on lentää Pohjoisnavan yli ja laskea alas poiju merkiksi tuntemattoman maanosan valloittamisesta. Mikä sankariteko se olisikaan!
Todellisuudessa retkikunnan ilmalento päättyi alle kolmen vuorokauden päästä keskellä ahtojäätä, kaukana Pohjoisnavasta. Kolmen kuukauden ajan miehet vaelsivat jäällä, kunnes nousivat maihin Valkosaarella, josta heidän ruumiinsa löytyivät 30 vuotta myöhemmin. Kukaan ei tiedä, mihin miehet kuolivat. He ovat merkinneet retkensä vaiheet tarkasti muistiin kolmen kuukauden ajan, mutta merkinnät loppuvat pian saarelle nousemisen jälkeen.Tiedetään, että Strindbergin kuoleman jälkeen ainakin yksi miehistä on ollut elossa, koska tämä on ainoana miehistä haudattu. Kuolemasta ei kuitenkaan ole tehty mitään merkintöjä päiväkirjoihin.
1990-luvun puolivälissä Bea Uusma lukee sattumalta kirjan Andréen naparetkestä. Siitä lähtien hän on pyrkinyt pääsemään yhä syvemmälle naparetken salaisuuteen. Hän haluaa tietää kaiken. Miltä tuntuu seistä Huippuvuorilla paikassa, jossa Kotka nousi ilmaan? Millaista on hengittää Pohjoisen jäämeren ilmaa? Hän haluaa nousta maihin Valkosaarella, vaikka sitä pidetään saavuttamattomana jatkuvien ahtojäiden vuoksi. Hän haluaa tietää, mitä Andrée, Strindberg ja Fraenkel matkansa aikana söivät, miten he pukeutuivat, mitä tunsivat. Ja tietysti hän haluaa vastauksen suurimpaan arvoitukseen: miten he kuolivat.
On vaikea sanoa, kumpi kirjassa kiehtoo enemmän – kuvaus epäonnisesta ilmapallomatkasta vai kuvaus Uusman omasta pakkomielteisestä uppoutumisesta retkikunnan vaiheisiin. Yhdessä ne joka tapauksessa muodostavat vastustamattoman kokonaisuuden. Uusma kertoo rinnakkain kahdesta tutkimusmatkasta, omastaan ja Andréen. Hän sekoittaa joukkoon Andréen ja Strindbergin päiväkirjamerkintöjä, valokuvia, ruumiinavauspöytäkirjoja ja aikaisempia tulkintoja retkikunnan vaiheista. Hän tutkii dokumentteja ja Valkosaarelta löytyneitä tavaroita. Hän käy jopa selvännäkijällä ja soittaa Nils Strindbergin vanhaan puhelinnumeroon.
Kolmesta miehestä juuri Strindberg nousee kirjassa keskeiseen rooliin. Hän on miehistä nuorin, ja myös se joka kuolee Valkosaarella ensimmäisenä. Hän kirjoitti naparetkellä muistiinpanoja ja päiväkirjamerkintöjä sekä kirjeitä kihlatulleen. Lainaukset näistä kirjoituksista tuovat Nilsin lähelle lukijaa, ja hän tuntuu olevan myös Uusmalle miehistä läheisin. Fraenkel jää taustahahmoksi (hänestä opimme lähinnä sen, että fyysisistä voimistaan huolimatta hän ilmeisesti murtui henkisesti nopeimmin), kun taas Andréesta piirtyy kuva ylimielisenä jääräpäänä. Nuori, rakastunut Nils on retkikunnan sydän.
"Pikku Anna raukka, kuinka lohduton oletkaan, jos emme me pääse kotiin ensi syksynä.
Minun rakkaustarinani. Kirjassa kulkee rinnakkain useampiakin rakkaustarinoita. On Nils Strindbergin ja Anna Charlierin sydämeenkäyvä suhde: odottamaan jäävä nuori nainen ja kaipaavia mutta toiveikkaita kirjeitä jäätiköltä kirjoittava mies. On rakkaus jota naparetkeläiset tuntevat seikkailua, sankaritekoja ja uuden löytämistä kohtaan. Ja tietysti myös Uusman outo rakkaus: intohimo jota hän tuntee sadan vuoden takaista ilmapallomatkaa kohtaan. Ja mahdollisesti syntyy vielä yksi rakkauskertomus: se jonka lukija rakentaa mielessään tarinan edetessä. Tätä kirjaa kun on vaikea lukea lumoutumatta. Kirjan maailma vetää täysin mukaansa: minulla se tuli uniinkin, joissa kuljin pitkin jäälauttoja etsimässä kadonnutta retkikuntaa.
Kertoessaan huimapäisestä ja tyhmänrohkeasta ilmapallomatkasta Uusma onnistuu kertomaan paljon ihmisyydestä. Ihmisen halusta saada tietoa, löytää uutta ja tutustua maailmaan. Ihmisen kyvystä selvitytyä ja murtua. Rakkaudesta. Kirja hohkaa arktista kylmyyttä, se hohtaa valkoisena ja turkoosina kuin Valkosaari ja sitä ympäröivä jäinen meri. Ahdistusta, kaipuuta ja kauneutta – Naparetkestä löytyy kaikki.
Naparetkestä ovat kirjoittaneet myös esimerkiksi Leena, Henna, Kaisa Reetta, Lukuneuvoja, tuijata, Arja ja Katja.
Bea Uusma: Naparetki. Minun rakkaustarinani (Expeditionen. Min kärlekshistoria, 2013)
Suom. Petri Stenman
Like, 2015
