Jos vuodelta 2017 pitäisi nostaa esiin yksi kirja, jonka toivoisi mahdollisimman monen lukevan, olisi se luultavasti Koko Hubaran Ruskeat Tytöt. Kirja, joka on suunnattu heille, joille ei aikaisemmin ole kirjoitettu – heille jotka eivät aikaisemmin ole voineet löytää itseään kirjojen sivuilta. Ruskeille Tytöille.
Lukiessa ei läheskään aina välttämättä ajattele omaa positiotaan lukijana. Sen tiedostaa ehkä ennen kaikkea silloin, kun kirja puhuttelee erityisen vahvasti: kun tuntee että kirja tavoittaa jotakin itselle erityisen tärkeää ja harvoin ilmaistua. Tai sen tiedostaa, kun tuntee syystä tai toisesta olevansa ulkopuolella: kun kirja puhuu jostakin itselle vieraasta tai vääräntuntuisesta tai torjutusta.
Ruskeissa tytöissä positio on jatkuvasti läsnä, niin Hubaran kuin lukijankin lähtökohdissa ja näkökulmissa. Hubara korostaa, että kirja on kirjoitettu Ruskealta Tytöltä Ruskeille Tytöille. Hubara puhuttelee lukijaa suoraan, henkilökohtaisesti, Ruskeana Tyttönä. Valkoisena lukijana joutuu harvinaisella tavalla kohtaamaan sen, ettei tätä kirjaa ole kirjoitettu minulle. Ruskealle tytölle tämä sen sijaan tarjoaa mahdollisuuden sellaiseen samaistumiseen, jota valkoinen lukija pitää itsestäänselvyytenä.
Hubara kirjoittaa paljon samaistumisesta ja samaistumisen kokemuksen puuttumisesta. Miltä tuntuu, kun ei löydä itseään kirjoista, tv-sarjojen henkilöhahmoista, muotilehtien sivuilta, aikakauslehtien artikkeleiden kirjoittajista, yliopiston opettajista. Tai jos löytää, tarjottu roolimalli on ennalta-arvattava, stereotyyppinen, ei-samaistuttava. Ja miltä tuntuu, kun vihdoin löytää hahmoja ja ihmisiä, joista löytää itsensä.
Taiteesta puhutaan usein univeraalisena kielenä, kielenä joka ylittää kaikki rajat. Taide tarjoaa mahdollisuuden samaistumiseen, erilaisuuden kokemuksiin, horisontin laajentamiseen. Hubara tuo kuitenkin esille sen, että samaistumisesta puuttuu jotakin perustavanlaatuista, jos ei ole koskaan löytänyt itseään muistuttavia hahmoja. Myös samaistuminen erilaisuuteen ja vieraaseen on toisenlaista sen jälkeen, kun ensin on samaistunut samanlaisuuteen.
"Sinulla on oikeus lukea jonkun kaltaisesi tai itsesi tekemiä juttuja itsestäsi lehdistä, katsella itsestäsi kertovia ohjelmia televisiosta ja kuunnella omaa ääntäsi radiosta. Ruskea Tyttö, sinä olet kulttuuri, taide, julkisuus, keskustelu, yhteiskunta, media."
Hubara kirjoittaa esseissään rakenteellisesta rasismista, seksuaalisesta väkivallasta, näkymättömyydestä, ennakkoluuloista ja vihasta. Painajaisista. Mutta tämä on vain osa tarinaa. Hän kirjoittaa myös unelmista. Hiphopista, kirjallisuudesta, tyttärestään, isästään ja Pariisista. Unelmista. Painajaisia ja unelmia ei voi aina erottaa toisistaan, mutta jos pitäisi valita, sanoisin että tämä kirja kertoo pohjimmiltaan unelmista. Se on voimaannuttava. Se kertoo Ruskeille Tytöille etteivät he ole yksin tai näkymättömiä, että he voivat olla mitä vain haluvat, että he ovat arvokkaita.
Kaiken tämän lisäksi Ruskeat Tytöt on yksinkertaisesti tavattoman hyvä kirja. Se on kaunis, nokkela, voimakas, sanoilla leikittelevä, koskettava, älykäs ja ajatuksia kutkuttava. Myös sen vuoksi jokaisen pitäisi lukea Ruskeat Tytöt.
Ruskeista tytöistä ovat kirjoittaneet myös esimerkiksi Laura, Katri, Omppu, Laura, riitta k, Helmi ja Erja.
Koko Hubara: Ruskeat Tytöt
Kansi/kannen kuva: Tommi Tukiainen/Toni Härkönen
Like, 2017
