En luultavasti olisi tarttunut tähän kirjaan kirjastossa ainakaan kannen perusteella. Se lupailee minusta jotakin hidastempoista, vähäeleistä - ehkä hivenen pitkästyttävää. Taivaan ja maan väliltä ei ollut mitään noista. Se pursusi tapahtumia ja dramatiikkaa ja tunteita - kirjassa oli jotakin sellaista runsautta ja värikkyyttä, jonka ainakin minä liitän mielikuvissani Italiaan.
Kirjan päähenkilöt eivät ole ainakaan ensisilmäyksellä kovinkaan sympaattisia. He ovat väkivaltaisia, alkoholisoituneita ja katkeria. Keskiössä ovat isä ja poika, Rino ja Cristiano Zena. Rino on satunnaisilla töillä elävä, väkivaltaisuuteen taipuvainen uusnatsi ja 13-vuotiaan Cristianon yksinhuoltaja. Rinolle valtio ja maahanmuuttajat ovat vihollisia, naiset lutkia ja Hitler sankari. Pojastaan Rino yrittää kasvattaa kovaa ja taipumatonta, sillä Rino tietää etteivät heikot selviä tässä maailmassa.
"Cristianoa alkoi etoa. Hän ei voinut uskoa korviaan. "Sinä vain pelleilet, vai mitä?"
"Kaikkea muuta. Tällaisia välikohtauksia ei pidä painaa villaisella. On vastattava heti toisen iskuun. Ja kuten Raamattu sanoo, seitsemän kertaa kovempaa."
"Pitääkö meidän tehdä se nyt?"
"Älä vain väitä että haluat, että otsaasi lyödään luuserin leima. Sellaisen joka pysyy hiljaa...Tällaiset jutut on hoidettava loppuun saman tien.""
Rinon ja Cristianon lisäksi mukana ovat Rinon kaksi ystävää, samanlaisia elämän kaltevalla tasolla hoippujia kuin Rinokin. Yhdessä he päättävät muuttaa elämänsä suunnan eräänä yönä, jolloin myrsky peittää kaupungin alleen. Elämä muuttuukin kaikkien kohdalla ratkaisevalla tavalla, ja samalla jokaisesta paljastuu odottamattomia piirteitä. Kuka saa kantaakseen raskaimman taakan, kuka uhrautuu toisten puolesta, kuka pakenee vastuuta, kuka sortuu ja kuinka sattuma puuttuu peliin? Ammaniti osaa kirjoittaa koukuttavasti, ja varsinkin myrsky-yön tapahtumista lähtien kirjaa oli suorastaan pakko lukea ahmimalla. Koukuttavuus ei kuitenkaan synny vain yllättävistä juonenkäänteistä, vaan erityisesti henkilöiden sisäisestä liikehdinnästä. Ammaniti järkyttää henkilöidensä teoilla, mutta myös sillä miten he itse nämä teot kokevat ja tulkitsevat.
Taivaan ja maan väliltä ei ollut kaikkein miellyttävin lukukokemus, sillä jotkut tapahtumat olivat aidosti järkyttäviä ja vastenmielisiä. Ammaniti kuitenkin kirjoittaa taitavasti ja ennen kaikkea saa ajattelemaan: lukiessani tarkkailin koko ajan myös omia reaktioitani ja kirjan herättämiä ajatuksia, en ainoastaan uppoutunut tarinaan. Tämä ei ole sellainen kirja johon ihastutaan, mutta mielenkiintoinen ja ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja kyllä.
Kirjan on lukenut myös Valkoinen kirahvi, joka kiinnitti myös huomiota kannen ja sisällön väliseen epäsuhtaan.
Osallistun kirjalla Ikkunat auki Eurooppaan -haasteeseen.
Niccolò Ammaniti: Taivaan ja maan väliltä (Come Dio comanda, 2006)
Suom. Leena Taavitsainen-Petäjä
Otava, 2008
