Lena Andersson: Vailla henkilökohtaista vastuuta

"Kysymykset kiersivät kehää. Sen täytyi johtua siitä puuttuvasta ajatuksesta, joka pysytteli Esteriltä piilossa, se teki premisseistä vääriä ja siten myös johtopäätöksistä, se yksinkertaisin ja saavuttamattomin ajatus, etteivät kaikki suhtautuneet elämään yhtä vakavasti."

Oppiiko ihminen virheistään? Ainakaan Lena Anderssonin (anti)sankaritar Ester Nilsson ei vaikuta kovin oppimiskykyiseltä. Viimeksi tapasimme Esterin kirjassa Omavaltaista menettelyä, jossa hän riutui rakkaudesta Hugo Raskiin, saamatta todellista vastakaikua tunteilleen. Luulisi, että Ester olisi oppinut jotakin pakkomielteisestä ihastumisesta, itsepetoksesta ja ihmissuhteista. Mutta viisi vuotta Hugon jälkeen Ester on taas rakkauden vietävissä. Tällä kertaa intohimon kohteena on näyttelijä Olof Sten. Olofilla on kirkas ja haavoittuva katse, soinnukas ääni ja tarkkailijan asenne. Hän on myös naimisissa ja ilmoittaa heti suhteen alkumetreillä, ettei hänellä ole aikomustakaan jättää vaimoaan.

Esterin ja Olofin suhde junnaa paikallaan ja toistaa samaa kaavaa: kun Ester osoittaa rakkautta tai vaatii Olofia sitoutumaan suhteeseen, Olof perääntyy; kun Ester yrittää irrottautua suhteesta tai kylmenee Olofille, Olof lämpenee ja vie suhteen uudelle tasolle, ainakin hetkeksi. Lukija turhautuu ja raivostuu mutta tuntee pakostakin myös sympatiaa Esteriä kohtaan. Esteriä, joka on niin loputtoman toiveikas ja jaksaa uskoa rakkauteen vaikka joutuu jatkuvasti petetyksi ja nolatuksi. Ester on taistelussaan rakkauden tuulimyllyjä vastaan melkein säälittävä hahmo, mutta Andersson onnistuu sittenkin tekemään hänestä kiinnostavan ja inhimillisen.

Olofin hahmon kautta Andersson kuvaa taitavasti ihmistä, joka ei kykene tunteissaan rehellisyyteen. Olof valehtelee Esterille, mutta yhtä lailla itselleen: edes joutuessaan kasvotusten omien valheidensa kanssa, Olof ei myönnä epärehellisyyttään. Ehkä juuri tämä henkinen valheellisuus mahdollistaa sen, että Olof voi niin helposti pettää vaimoaan ja rakastajatartaan.

Lena Andersson kuvaa tälläkin kertaa ihmissuhteita ja niihin liittyviä moraalisia kysymyksiä samaan aikaan julman tarkkanäköisesti ja kutkuttavan ironisesti. Esterin rakkauden vuoristorata voi raivostuttaa, mutta sen kautta Andersson tarkastelee yleisemmin rakkautta ja siihen liittyviä käsityksiä.

Odotin Anderssonin uutuutta toisaalta innoissani, toisaalta hiukan peloissani, koska ihastuin viime vuonna niin suuresti Omavaltaiseen menettelyyn. Vailla henkilökohtaista vastuuta oli aivan yhtä nautinnollista luettavaa, ja Andersson tuo Esterin tarinaan myös uusia aineksia, joten kirja ei tunnu vanhan toistolta. Aivan samalla tavalla en hurmaantunut kuin Omavaltaisesta menettelystä, jonka jälkeen olin monta päivää aivan ihastuksissani Anderssonin tavasta kirjoittaa. Tällä kirjalla Andersson ei päässyt enää yllättämään, mutta sama vangitseva kirjoitustaito hänellä on kyllä hallussaan.

Kirjan ovat lukeet myös Ulla, Helmi K, Katri, Suketus ja Katja.

Lena Andersson: Vailla henkilöhtaista vastuuta (Utan personligt ansvar, 2014)
Suom. Sanna Manninen
Kansi: Elina Warsta
Siltala, 2015 

Lena Andersson: Omavaltaista menettelyä

"Rönnellin antikvariaatissa hän näki kirjan jonka halusi antaa Hugolle, mutta hän päätti lykätä sellaiset ostokset seuraavaan viikkoon. Hän ei tiennyt, halusiko Hugo häneltä enempää kirjoja tai tapaisivatko he edes enää. Hän ei ymmärtänyt. Pahintä oli se ettei hän ymmärtänyt, mitä hänelle parhaillaan tapahtui, mitä häneltä vaadittiin. Mikään ei satu niin paljon kuin se ettei ymmärrä."

Ester Nilsson rakastuu Hugo Raskiin. Ester on hyvin älyllinen ihminen, ja ensin hän hurmaantuukin Hugoon älyllisellä tasolla, miehen taiteen kautta. Sitten hän tapaa Hugon itsensä, ja intohimosta tulee kaiken nielevä pakkomielle. Hugo suo Esterille huomiota – ensin älyllistä, sitten fyysistä. Ja kuitenkaan suhde ei saavuta täyttymystään, eikä Ester tunne saavansa Hugolta sitä huomiota jonka kokee ansaitsevansa. Seuraa vuoden verran epätoivoa, onnen hetkiä ja itsetutkiskelua.

Omavaltaista menettelyä on hyvin pelkistetty kirja. Siinä ei juonen tasolla tapahdu juuri enempää kuin edellä kerroin. Henkilöhahmoja on oikeastaan vain kaksi, vaikka Esterin taustalla häälyvätkin entinen miesystävä ja ystäväkuoro ja Hugoa seurailee mielistelevä tukijoiden joukko. Teksti on tasaista ja kirkasta, melkein viileää. Mutta kirja on myös tiivis paketti täynnä asiaa: pieni mutta vaikuttava teos.

Anderssonin kirka oli minusta kerta kaikkisen hieno, hiljaisella tavalla vaikuttava teos. Esterin ja Hugon tarina ei sinänsä ole merkityksellinen: se on pikemminkin kiusallinen, surullinen, banaali ja suttuinen. Mutta kuvatessaan pikkutarkasti rakastuneen ja pakkomielteisen Esterin mielenliikkeitä ja arkisia toimia Andersson onnistuu kertomaan paljon isommista asioista. Omavaltaista menettelyä ei ole niinkään rakkausromaani kuin romaani ihmisten välisistä suhteista. Se kertoo vallasta ja pakkomielteistä ja siitä kuinka helposti me petämme toisiamme – ja ennen kaikkea itseämme.

Omavaltaista menettelyä asettaa eteemme kysymyksen siitä, mikä on sallittua ihmisten välisissä suhteissa. Onko kaikki tosiaan sallittua sodassa ja rakkaudessa? Onko meillä moraalinen velvollisuus olla rehellisiä tunteissamme? Onko huomiosta nauttiminen tuomittavaa? Jokainen meistä on varmasti jossakin ihmissuhteessa tehnyt tai sanonut asioita, jotka eivät täysin kestä moraalista päivänvaloa, ja Andersson pakottaa meidät tarkastelemaan myös omaa käyttäytymistämme.

Moni on sanonut kirjan olevan nopealukuinen, mutta minä luin kirjan suhteellisen hitaasti ottaen huomioon, että se on vain reilun kahden sadan sivun mittainen ja rakentuu lyhyistä luvuista. Vaikka kirjan teksti on helppolukuista ja ilmavaa, se tuntui olevan myös hyvin latautunutta, ja pinnan alla tuntui olevan paljon kätkettyjä merkityksiä. Siksi kirja houkutteli viipyilemään, lukemaan hienoja kohtia uudelleen ja nautiskelemaan. Pidin tavattomasti myös Anderssonin huumorista, joka tuntui hymyilevän lempeästi ihmisille ja heidän intohimoilleen – väheksymättä tai pilkkaamatta.

Kirjan ovat lukeneet myös Katja, Suketus, Kirsi, Helmi K, ja Marissa.

Kustantamolle kiitos arvostelukappaleesta.

Lena Andersson: Omavaltaista menettelyä - romaani rakkaudesta. (Egenmäktigt förfarande - en roman av kärlek.)
Suom: Sanna Manninen
Kansi: Elina Warsta
Siltala, 2014