Han Kang: Valkoinen kirja

 

Mitä tulee mieleen sanasta valkoinen? Puhtaus? Tyhjyys? Lumi? Pilvet? Syntymä vai kuolema? Kastemekko vai käärinliinat? Valkoinen on tyhjä kangas tai paperi, jolle ei ole vielä kirjoitettu mitään. Valkoisen eri sävyissä voi nähdä kaikki muut värit.

Han Kangin Valkoinen kirja on kuvaus elämänmittaisesta surusta, kaipuusta ja rakkaudesta jotakin poissa olevaa kohtaan. Han Kangin isosisko kuoli vain muutaman tunnin ikäisenä. Sisko ei ole koskaan ollut osa Han Kangin elämää, ja silti hän on siinä ikuisesti mukana. Siskon kuolema merkitsee myös elämää – ilman isosiskon kuolemaa pikkusiskoa ei kenties olisi lainkaan olemassa.

"Hän jatkoi matkaansa lumihiutaleiden viuhuessa voimalla hänen kasvojaan ja vartaloaan vasten. Mitä se oikein oli? Tämä kylmyys ja vihamielisyys? Samalla hauras ja katoava, mutta niin pakahduttava kauneus?"

Han Kang kuvittelee kirjassa sisarelleen elämän ja kuvaa samalla omaa suruaan. Tunnelma on hiljainen ja kaunis, siinä on samaa herkkyyttä ja haurautta kuin Kangin listaamissa valkoisissa asioissa. Kirja koostuu lyhyistä kappaleista, joita rytmittävät mustavalkoiset valokuvat. Sitä voisi kuvata pienoisromaaniksi tai muistelmaksi, mutta eniten se ehkä muistuttaa runoutta tai henkilökohtaista muistikirjaa. Taru Salmisen käännös on kaunista ja vaivattomasti etenevää tekstiä.

Valkoinen kirja on kolmas Kangilta lukemani teos, enkä voi kuin ihailla hänen taitoaa ja monipuolisuuttaan kirjailijana. Valkoinen kirja on näistä teoksista ehdottomasti kaunein ja siihen on helppo rakastua. Toisaalta se keskustelee kiehtovasti Vegetaristin ja Ihmisten tekojen kanssa: niistä löytyy samoja surun ja kuoleman teemoja, vaikka sävyt ovat tummempia ja väkivaltaisempia.

Valkoisen kirjan ääreen on hyvä hiljentyä ja pysähtyä miettimään sen esiin nostamia ajatuksia ja mielikuvia. Suosittelen lukemaan hiljaisuudessa, kenties kirkkaana pakkaspäivänä kun pienet jääkiteet kimaltavat ilmassa.

Valkoisen kirjan ovat lukeneet myös tuijata, Kirjakko ruispellossa ja riitta k.

Han Kang: Valkoinen kirja, 2016

Suom. Taru Salminen

Kansi: Douglas Seog

Gummerus, 2021

Han Kang: Ihmisen teot

"Haluan nähdä ampujan ja käskyn antajan kasvot, häilyä kuin lepattava liekki niiden yläpuolella heidän nukkuessaan, pujahtaa heidän uniinsa, hulmuta otsan ja suljettujen luomien päällä, kunnes pääsen niiden läpi. Kunnes he näkevät painajaisissaan kerran toisensa jälkeen, millaiset silmäni olivat, kun vuodin kuiviin. Kunnes he kuulevat minun kysyvän vaativasti: miksi?"

Pohjaton suru. Suuri toivottomuus. Nuo tunteet tuntuvat hallitsevan Han Kangin Ihmisen tekoja. Kirja kuvaa vuoden 1980 kansannousua Etelä-Korean Gwangjussa, kansannousun väkivaltaista tukahduttamista ja sen jälkiseurauksia, jotka kantavat nykypäivään asti. Se kertoo julmasti tapetuista opiskelijoista, suremaan jäävistä vanhemmista, kidutuksen uhreista jotka tukahduttavat tunteensa juomalla itsensä joka ilta tainnoksiin. Se kertoo sensuurista, muistamisesta ja yrityksestä unohtaa.

Kirja kuvaa julmuutta paikoitellen melkein sietämättömällä tarkkuudella, mutta väkivaltaa enemmän kirja kuvaa sitä, millainen vaikutus koetulla väkivallalla on ihmiseen ja ihmisen mieleen. Juuri tästä kumpuaa se toivottomuuden tunne, joka tihkuu Ihmisen tekojen joka sivulla. Kukaan ei selviä väkivallan teoista ehjänä, eivät ne joiden ruumiit kasataan ihmistorniksi metsänreunaan toukokuussa 1980, eivätkä ne joiden kidutetut ruumiit tekevät hiljaista kuolemaa vuodesta toiseen. Gwangju vaikuttaa korealaisten mielissä kuin radioaktiivinen myrkky – se heijastuu jokaisessa uudessa mielivaltaisessa väkivallan teossa.

Han Kang kirjoittaa tarinaansa tietyllä etäisellä asiallisuudella, jota tunnepiikit viiltävät vain ajoittain. Etäisyys ei tee kirjasta yhtään vähemmän raskasta kantaa, vaan se tuo tunnelmaan hyytävyyttä, joka ei jätä lukijaa rauhaan. Kirja, ja kaikki sen henkilöt tuntuvat puristuvan sisäänpäin, pienentyvän, menettävän itsensä, ja sama tunne tarttuu lukijaan.

Miten voi olla ihminen, jos ihminen kykenee tällaisiin tekoihin, tuntuu Han Kang kysyvän. eikä tarjoa juurikaan vastauksia. Ehkä jonkinlaisen vastauksen tarjoaa taide, teatteriesitys joka toteutetaan sensuuriyityksistä huolimatta. Siinä hetkessä pilkahtaa toivo, sanoma siitä, ettei vaiennettuja ääniä pystytä kokonaan tukahduttamaan.

Lopuksi vielä sananen kirjan kääntämisestä. Suomennos on tehty englanninkielisestä käännöksestä, ja kun lukemisen jälkeen etsin juttuja kirjasta, löysin myös Deborah Smithin artikkelin käännöksensä tekemisestä. Juttu oli monelle tapaa mielenkiintoinen, ja se sai jälleen kerran miettimään, kuinka paljon käännöksessä on kääntäjän tulkintaa. Smithin käännöksessä tulkintaa on ilmeisen paljon – jopa niin paljon että siinä on Smithin omia lisäyksiä, joita ei alkuperäisessä tekstissä ole. Osittain Smith selittää lisäyksiä sillä, että ne helpottavat länsimaista lukijaa ymmärtämään korealaisia ilmiöitä, osittain hän perustelee lisäyksiä sillä, että alkuperäinen teksti on synnyttänyt nuo lisäykset hänessä.

Käännös on aina enemmän tai vähemmän kääntäjän tulkinta alkuperäisestä tekstistä, mutta tuntuu josssain määrin hämmentävältä lukea, että kääntäjä on kirjaimellisesti muuttanut tekstiä. Tavallaan minusta on myös sääli, jos tekstiä muutetaan vain sen takia, että kirja tulee toisesta, oletettavasti vieraasta kulttuurista, jonka kaikkia nyansseja lukija ei ehkä ymmärrä. On myös sääli, että nämä muutokset siirtyvät suoraan myös suomennokseen, vaikka toki luen mieluummin Han Kangia vaikka kahden käännöskulman kautta, kuin olisin lukematta hänen kirjojaan ollenkaan.

Ihmisen teoista ovat kirjoittaneet myös ainakin MarikaOksa, Syksyn lehti, Laura, tuijata ja Tuomas.

Han Kang: Ihmisen teot (Sonyeon-i Onda,2014)
Suom. Sari Karhulahti Deborah Smithin englanninnoksesta Human Acts
Kansi: Tom Darracott
Gummerus, 2018

Han Kang: Vegetaristi

"Muuttuiko hänen ruumiinsa vankaksi puunrungoksi ja suikerteliko hänen kämmenistään valkoisia juuria, jotka kaivautuivat mustaan multaan? Kohosivatko hänen jalkansa kohti taivasta ja sukelsivatko hänen kätensä maapallon ytimeen saakka? Jännittyikö hänen ojentunut selkänsä, jotta hän voi kasvaa kahteen suuntaan? Imivätkö hänen solunsa auringon lämmössä märästä maasta vettä, kunnes hänen jalkoväliinsä puhkesi kukkia? Heräsivätkö nämä kuvitelmat hänen sielussaan, kun hän seisoi käsillään ja venyttäytyi niin pitkäksi kuin suinkin?"

Vegetaristi ei kerro kasvissyönnistä, vaikka kirja tapahtumat lähtevätkin liikkeelle siitä, kun hiljainen ja arkipäiväinen kotirouva Yeong-hye lopettaa lihansyönnin. Lihansyönti (tai syöminen ylipäätään) toimii kirjassa enemmänkin vertauskuvana, jonka kautta Han Kang käsittelee ruumiillisuutta, itsemääräämisoikeutta, seksuaalisuutta ja vallankäyttöä.

Kirjassa on kerroksia kuin sipulissa. Sitä voi lukea fantasiana tai kauhukertomuksena tai psykologisena tutkielmana naisesta, joka on ollut koko ikänsä hyväksikäytön kohteena. Siitä on helppo löytää sukupuoleen ja ruumiillisuuteen liittyviä vahvoja teemoja. Yeong-hye koetaan häiritsevänä ja uhkaavana hahmona, vaikka hänen kapinansa on passiivista ja negatiivista: hän kieltäytyy syömästä lihaa tai käyttämästä rintaliivejä eikä yleensäkäään pidä vaatteiden käyttämisestä. Missä määrin ihminen (ja nainen) saa päättää omasta ruumiistaan? Saako hän päättää, mitä syö tai syökö ollenkaan? Saako ihminen päättää kuolla?

Lihan syönti liittyy myös väkivaltaan. Kirjan veriset näyt yhdistyvät lihanpalaan, jota isä yrittää väkisin syöttää Yeong-hyelle. Henkinen, fyysinen ja seksuaalinen väkivalta on kirjassa jatkuvasti läsnä. Ja on myös väkivalta suhteessa eläinten syömiseen, vaikka sitä ei kirjassa suoraan käsitelläkään. Mutta jos ihmisen itsemääräämisoikeus on kontrolloitua ja rajallista, millainen on eläimen oikeus omaan ruumiiseensa?

Vegetaristi oli minulle vahvasti visuaalinen lukukokemus. Todellakin – en muista, koska kirja olisi viimeksi nostanut mieleen näin voimakkaita kuvia. Liikettä ja pysähtyneitä asetelmia. Hehkuvia värejä ja tummia sävyjä. Kukkia, verta, kiemurtelevia oksia, ihoa, tyhjäkatseisia silmiä, sadetta. Kirja kulkee eteenpäin kuvasarjana enemmän kuin tarinana.

Han Kang rikkoo tarinallisuutta myös kirjan rakenteessa. Kirja jakautuu kolmeen erilliseen osaan, joiden väliin jää kerronnan aukkoja. Ensimmäisessä osassa Yeong-hyen unet ja sisäinen monologi katkovat tämän aviomiehen minäkerrontaa. Viimeisessä osassa menneisyys, nykyhetki ja takautumat kauas lapsuuteen vuorottelevat ja melkein sekoittuvat toisiinsa. Loppua kohti kirja ei tunnut kulkevan kohti huipentumaa vaan kääntyy enemmänkin sisäänpäin, pienenee, hiljentyy.

Vegetaristi on rankka kirja. Se kuvaa vastenmielisiä asioita, se on täynnä rumuutta, hyväksikäyttöä, valheita ja ahdistusta. Ja kuitenkaan kirja ei ollut minulle ahdistava lukukokemus vaan oudolla tavalla lumoava ja kaunis. Ehkä kirja etääntyi niin kauas realismista, etteivät sen synkät maisemat masentaneet vaikka ne ajatuksia totisesti herättivätkin. Vegetaristi ei kuitenkaan ole pelkästään älyllinen kirja – siinä on padottujen tunteiden raskautta, mutta myös ilmavaa melankoliaa ja viipyilevää surua. Tunnelmaa ja intohimoa.

Vegetaristista ovat kirjoittaneet myös Katja, tuijata, Omppu, Elina, Laura, Tuomas ja Maija.

Han Kang: Vegetaristi (Chaesikju-uija,2007)
Englanninkielestä suomentanut Sari Karhulahti
Kansi: Christopher Brand
Gummerus, 2017