Miss Lonelyhearts on nuori mies, joka toimittaa sanomalehden sydänsurujen palstaa: hän vastaa sairaiden, rampojen, raiskattujen, elämässä ja rakkaudessa pettyneiden lukijoiden kirjeisiin. Palsta on alkanut lehden toimituksessa vitsinä, mutta vähitellen Miss Lonelyheartsin sisälle kasvaa möykky, joka estää häntä tuntemasta mitään.
Näistä lähtökohdista lähdin lukemaan Miss Lonelyheartsia. Ajattelin kyllä kohtaavani surumielisyyttä ja synkkyyttä, mutta kirja osoittautuikin hyytävän kylmäksi satiiriksi.
Satiiri on minulle ongelmallinen tyylilaji. En oikein saa siitä otetta, koska satiirissa asioihin suhtaudutaan usein etäännytetysti, ei eläytyen. Lisäksi Miss Lonelyhearts oli minusta varsin epämiellyttävä kirja. Siinä pahoinpideltiin vanhuksia, petettiin, huudettiin ja harrastettiin tunteetonta seksiä. Ja nuoret miehet huvittelivat naureskelemalla joukkoraiskauksille. Varsinainen ihmisyyden ylistys siis.
"Kun vanha mies pysyi yhäkin vaiti, Miss Lonelyhearts tarttui hänen käsivarteensa ja väänsi sitä. Gates yritti kiskoa hänet irti, mutta hän ei suostunut irrottamaan otettaan. Hän väänsi kaikkien sairaiden ja kurjien, murtuneiden ja petettyjen, puhumattomien ja kykenemättömien kättä. Hän väänsi Epätoivoisen, Murtuneen sydämen, Kaikkeen kyllästyneen, Tuberkuloottisen pettyneen vaimon kättä.
Vanha mies alkoi kirkua."
Ei ollut yhtään minun kirjani tämä Miss Lonelyhearts. Jos kirja olisi ollut pidempi, olisin luultavasti jättänyt sen kesken, mutta koska pituutta oli vain sata sivua, luin kirjan sinnikkäästi loppuun. Tavallaan ehkä ymmärsin, mihin kirjan kärki kohdistui, mutta ei tämä saanut minua ajattelemaan ja pohdiskelemaan ihmisen välinpitämättömyyttä, unelmien pettävyyttä tai nautintoon tähtäävän elämän tyhjyyttä. Lähinnä tunsin vain vastenmielisyyttä. Satiirin ja yönmustan komedian ystävät varmaan saisivat tästä enemmän irti.
Nathanael West: Vastaathan kirjeeseeni, Miss Lonelyhearts (Miss Lonelyhearts, 1933)
Suom. Antero Tiusanen
WSOY, 2011
