Sarah Waters: Parempaa väkeä

26-vuotias Frances Wray tuntuu alistuneen vanhanpiian rooliinsa. Nuorena Frances on ollut kapinallinen – suffragetti ja pasifisti. Ensimmäinen maailmansota on kuitenkin muuttanut niin Francesin kuin koko Englannin tilanteen, ja perheen miesten kuoltua Frances on jäänyt kotiin hoitamaan äitiään ja yhä rapistuneemmaksi käyvää taloa. Taloudellisen tilanteen jatkuva heikkeneminen pakottaa Wrayn naiset lopulta ottamaan kotiinsa "maksavia vieraita". Vuokralaiset, nuori aviopari Leonard ja Lilian Barber, tulevat alemmasta yhteiskuntaluokasta, mutta heillä on jotakin mitä Francesilta ja tämän äidiltä puuttuu – rahaa.

Barberit ja Wrayt pysyttelevät aluksi hiukan kiusaantuneina etäällä toisistaan, mutta vähitellen Francesin ja Lilianin välille kehityy ystävyyssuhde. Ystävyys saa pikku hiljaa yhä intiimimmän sävyn ja kasvaa salaiseksi rakkaussuhteeksi. Sitten tapahtuu jotakin, mikä antaa suhteelle aivan uuden, vaarallisen luonteen. Rakkaustarina muuttuu murhenäytelmäksi.

"Hän tunsi itsensä yhtäkkiä yksinäisemmäksi kuin koskaan ennen. Hän hiipi huoneeseensa ja riisuutui sytyttämättä kynttilää, käpertyi epätoivon kourissa sänkyyn. Mitä virkaa hänen elämällään oli? Hänen sydämensä oli kuivunut; kuiva luumu, fossiili, kuonakappale. Hänen suunsa olisi voinut olla täynnä tuhkaa. Kaikki oli täysin toivotonta ja turhaa..."

Waters rakentaa kirjan alussa Francesin ja Lilianin välistä jännitettä kutkuttavasti. Kirjan ensimmäinen kolmannes olikin varsin herkullista luettavaa, kuvailun ja tunnelman luomisen juhlaa. Kun ihmissuhdetarina sitten alkaa kääntyä rikosjännärin suuntaan, tarinan jännitteelle tapahtuu jotakin kummallista. Se ei katoa, mutta ei myöskään kasva vaan jää oudosti junnaamaan paikalleen.

Paremmassa väessä tuntuu olevan aineksia ja lupausta vaikka mihin, mutta Waters ei täysin onnistu lunastamaan lupauksiaan. Tuntuu, että moni aihio ja teema jää ikään kuin puolitiehen, eikä esimerkiksi syyllisyyden, moraalisten valintojen tai pelon teemoihin mennä niin syvälle kuin voisi toivoa.

Olen aina nauttinut Watersin hitaasti etenevästä yksityiskohtaisuudesta, mutta Paremman väen kohdalla verkkaisuus tuntui välillä vain turhalta tarinan pitkittämiseltä. Ehkä se johtuu juuri siitä, ettei kerronnan jännite kasva tarpeeksi suureksi, jolloin pikkutarkasta kuvailusta ei synny piinaavaa jännitystä, vaan se pikemminkin rikkoo jännityksen. 

Perusteellisesta pikkutarkkuudestaan huolimatta Watersille on tyyppillistä myös se, että hän jättää paljon asioita kertomatta ja antaa lukijan päätellä sen, mitä ei kerrota. Tässä kirjassa Waters toteuttaa tuota arvoituksellisuutta esimerkiksi Francesin ja Lilianin suhteen kuvauksessa. Lukija ei voi olla aivan varma, mistä suhteessa on kyse, tai mitkä Francesin ja Lilianin tunteet ovat. Lisäksi asiat nähdään koko ajan Francesin näkökulmasta, jolloin Lilianin ajatukset ja tunteet jäävät jossain määrin salaisuuksiksi niin lukijalle kuin Francesillekin. Ihmissuhteiden kiemurat ja niiden julmatkin puolet ovat jälleen kerran Watersilla hyvin hallussa.

Kaikesta kritiikistäni huolimatta pidin kyllä Paremmasta väestä. Watersin kirjoitustyyli, tarinat ja kyky herättää lähihistoria henkiin vetoavat minuun. Silti Parempaa väkeä jää omalla Waters-asteikollani selvästi aikaisempia vaisummaksi lukukokemukseksi. Kirja oli – suurimmaksi osaksi – miellyttävää luettavaa ja erinomainen kesätiiliskivi, mutta se ei säväyttänyt samalla tavalla kuin kolme aikaisemmin suomennettua Watersin kirjaa ovat tehneet.

Watersin uutuutta on luettu paljon kirjablogeissa. Kirjasta ovat kirjoittaneet esimerkiksi Katri, Katja, Erja, Omppu ja Kaisa Reetta.

Sarah Waters: Parempaa väkeä (The Paying Guests, 2014)
Suom. Helene Bützow
Kansi: Tuija Kuusela
Tammi, 2015 

Sarah Waters: Vieras kartanossa

Löysin Sarah Watersin tänä keväänä. Silmänkääntäjä oli kiinnostanut jo pidempään, mutta ensimmäiseksi kirjastosta tarttui mukaan Yövartio. Ihastuin kirjaan ja hehkutin ympäriinsä, kuinka hienoa oli löytää uusi kirjailija, joka kirjoittaa viihdyttävää mutta silti laadukasta tekstiä. Luin melkein heti perään myös Silmänkääntäjän, joka ei minusta ollut aivan yhtä laadukas, mutta äärettömän kiehtova ja mukaansatempaava. Pidän Watersin kyvystä luoda ajankuvaa ja tunnelmaa ja kuljettaa tarinaa koukuttavasti. Historiallisissa romaaneissa on kaikuja mm. Dickensin ja Brontën sisarusten maailmoista, mutta esimerkiksi seksuaalisuuden kuvaus tuo kirjoihin selkeästi nykyaikaisen otteen - Waters kun on kuvannut kirjoissaan etenkin naisten välistä rakkautta. Joku arvostelija onkin kuvannut Watersia "lesboksi Charles Dickensiksi".

Watersin uusin kirja on kummitusjuttu ja psykologinen jännityskertomus - molemmat kuvaukset osuvat kohdilleen. Lukija saa kirjan aikana jatkuvasti arvailla, onko kyseessä yliluonnollisten ilmiöiden vai ihmismielen pimeiden puolien kuvaus. Waters on muissakin kirjoissaan herkutellut yllättävillä juonenkäänteillä ja johdatellut lukijaa tahallaan harhaan: tässäkin kirjassa luulin muutaman kerran olevani ratkaisun jäljillä, mutta sain huomata kirjailijan olleen taas pari askelta edellä. Vieras kartanossa vahvistaa entisestään kuvaa Watersista taitavana juonenpunojana ja menneiden aikakausien henkiinherättäjänä, vaikka Yövartio säilyykin edelleen henkilökohtaisen Waters-listani ykkösenä.

Kirjan perusasetelma on yksinkertainen: työväenluokasta ponnistanut tohtori Faraday on lapsuudestaan asti ihaillut vanhaa Hundreds Hallin kartanoa. Muutaman sattuman kautta hän tutustuu kartanon nykyiseen isäntäväkeen, Carolineen, Roderickiin ja näiden äitiin. Vähitellen kartanossa alkaa tapahtua selittämättömiä ja kammottaviakin asioita, ja samalla Faradayn elämä tuntuu liittyvän yhä tiukemmin kartanon ja sen ihmisten kohtaloihin. Tästä lähtökohdasta Waters rakentaa jännitystarinan, joka on näennäisestä yksinkertaisuudestaan huolimatta täynnä lukemattomia kiehtovia yksityiskohtia.

"Kerroin mahdollisimman lyhyesti kaiken, mitä hänen veljensä oli tunnustanut minulle edellisenä iltana lääkevarastossa. Caroline kuunteli kasvavan kauhistuksen vallassa - ja samalla minusta näytti, että hän alkoi ymmärtää jotakin, aivan kuin kertomuksessani olisi ollut jokin karmea logiikka, josta hän olisi saanut johtolangan synkkään, tähän asti käsittämättömään arvoitukseen."

Vierasta kartanossa on luettu blogeissa melko paljon. Toiset ovat pitäneet kirjaa liian pitkänä ja hidastempoisena. Minä taas olen enemmän Susan ja Anna Elinan linjoilla: verkkainen tahti ei minua haitannut vaan enemmänkin kiehtoi ja veti sisälle kirjan maailmaan. Tosin pidän usein muutenkin kirjoista, joissa tapahtumia ei juoksuteta eteenpäin vaan keskitytään tunnelman luomiseen ja maalataan yksityiskohtainen kuva kirjan maailmasta ja henkilöistä. (Tai kuten joku asian vähemmän hienostuneesti ilmaisi: pidän jaarittelevista kirjoista.) Itse asiassa hiukan pelkäsin, että Vieras kartanossa olisi loppua kohti muuttunut liian nopeatempoiseksi ja rymisteleväksi. Mutta Waters säilyttää loppuun asti hienovaraisen ja piinaavan tunnelmansa: tarinan värit tummuvat ja tapahtumat muuttuvat yhä kierommiksi, mutta kirja ei ilokseni missään vaiheessa saa mitään toimintajännärin luonnetta. Ja kuitenkin luin viimeisiä sataa sivua paikoilleni liimautuneena ja viimeinen kappale säi kylmät väreet kulkemaan koko ruumiini läpi.

Liiallisen toimintapitoisuuden lisäksi inhoan tämäntyyppisissä kirjoissa liiallista selittämistä. Waters ei syyllisty siihenkään, vaan jättää lukijalle juuri sopivasti tulkinnanvaraa. Kirjan jälkeen en jäänyt pohtimaan ainoastaan mahdollisten yliluonnollisten tapahtumien arvoitusta vaan myös henkilöhahmoja, sillä myös heidän motiivinsa ja mielenliikkeensä ilmaistiin usein vain rivien välissä. Lukuhetket-blogissa on keskusteltu siitä, ettei kirjan henkilöhahmoista opi pitämään. Henkilöt eivät kieltämättä tässä kirjassa ole kovin rakastettavia - kaikilla heistä tuntuu olevan omat heikkoutensa ja synkät salaisuutensa, enkä itsekään ehkä sanoisi pitäneeni heistä - paitsi ehkä Carolinesta, johon tunsin monesti samaistuvani. Mutta kiehtovia hahmot minusta olivat: jopa tohtori Faraday, joka alussa vaikuttaa perinteiseltä "syrjästäkatsojalta", jonka tehtävä on vain kertoa tapahtumista lukijalle, paljastuu  tarinan edetessä paljon moniulotteisemmaksi hahmoksi kuin aluksi luulisi.

Sarah Waters: Vieras kartanossa (The Little Stranger, 2009)
Suom. Helene Bützow
Tammi, 2011

Avaan tämän kirjan myötä myös Karoliinan Totally British -haasteen, ja sijoitan kirjan Modern Women Writers -osioon.