Elokuussa vuonna 1914 taiteilijapariskunta Viktor Janssonille ja Signe Hammarsten Janssonille syntyi tytär, joka sai nimekseen Tove. Vuonna 2014 Tove Jansson on epäilemättä yksi Suomen tunnetuimpia ja rakastetuimpia taiteilijoita, jonka syntymän satavuotisjuhlaa vietetään monin tavoin. Maaliskuussa avataan Ateneumin juhlanäyttely, jota ainakin minä odotan jo malttamattomana. Kirjabloggaajat viettävät myös Tove-vuotta: Les! Lue! -blogin Reeta on haastanut niin suomalaiset kuin norjalaisetkin kirjabloggaajat lukemaan ja bloggaamaan Jansson-aiheisesti. Omalta osaltani avaan haasteen tällä viime vuonna ilmestyneellä Jansson-elämänkerralla.
Olen lukenut paljon niin Janssonia kuin Janssonistakin. Muumi-kirjat olen lukenut ties kuinka monta kertaa sekä lapsena että aikuisena, ja nyt juhlavuoden aikana olen suunnitellut lukevani ainakin yhden Muumi-kirjan ruotsiksi. Janssonin aikuisille suunnattuja kirjojakin olen lukenut useampia. Kesäkirjan ja Kuvanveistäjän tyttären olen lukenut (tai uudelleenlukenut) lähivuosina, mutta muut kirjat luin varhaisaikuisuudessa, jolloin ne jäivät aika kaukaisiksi. Ehkä olin kirjoille tuolloin liian nuori, koska muistelen kirjojen tuntuneen etäisiltä ja jotenkin ahdistaviltakin. Haluankin lukea tänä vuonna myös Janssonin aikuisten kirjoja uusin silmin.
Erik Kruskopfin vuonna 1992 ilmestynyt kirja Kuvataiteilija Tove Jansson tutustutti minut aikoinaan Janssoniin kuvataiteilijana. Ihastuin paitsi Janssonin maalauksiin myös Kruskopfin kirjaan, jonka luin 90-luvulla useampaankin kertaan. Muutama vuosi sitten luin Boel Westinin elämänkerran Tove Jansson: Sanat, kuvat, elämä, joka on eritttäin perusteellinen ja mielenkiintoinen, mutta perusteellisuudessaan välillä hiukan kuivakka selvitys Janssonin elämän eri puolista. Myös Vivica Bandlerin ihastuttava omaelämäkerta Vastaanottaja tuntematon kertoo paljon Tovesta ja erityisesti Toven ja Vivican suhteesta.
Tuoko Karjalaisen kirja sitten jotain uutta näkökulmaa Janssoniin? Eipä juuri, mutta kyllä kirjalla on ehdottomasti ansionsa. Karjalaisen kirja on monipuolisempi kuin Kruskopfin kuvataiteeseen keskittyvä kirja, ja luettavampi ja helpommin lähestyttävä kuin Westinin teos. Karjalaisen kirjasta on hyvä aloittaa tutustuminen Janssonin elämään ja taiteeseen, ja Tove-entusiastille kirja on kotoisaa ja viehättävää luettavaa.
Toven elämä, sanat ja kuvat ovat kirjassa hyvässä tasapainossa. Karjalainen käy läpi tärkeimmät elämäntapahtumat ja valottaa miellyttävästi ja tirkistelemättä myös Toven persoonallisuutta. Kuvat saavat kirjassa kenties hiukan enemmän huomiota kuin kirjallinen tuotanto. Muumit kulkevat luonnollisesti matkassa mukana, mutta Karjalainen tuo hyvin esiin sen, että Janssonin elämäntyö oli paljon muutakin kuin Muumeja, samoin kuin taiteilijan täydellisen kyllästymisen peikkoihin. Muumiväsymys oli välillä niin pahaa, että Tove kirjoitti voivansa vaikka "oksentaa muumipeikon päälle".
Karjalaisen teksti on helppolukuista, ja siitä välittyy tutkijan lämmin asenne tutkittavaa kohtaan. Hetkittäin tekstissä on kuitenkin pientä töksähtelyä ja luettelomaisuuden tuntua, ja toistoakin on jonkin verran. Kirjan rakenteesta pidin: tarina etenee toisaalta kronologisesti, toisaalta temaattisesti. Erityistä kiitosta ansaitsee kuvitus: mukana on runsaasti kuvia niin luonnoksista, maalauksista, kuvitustöistä kuin Tovesta ja tämän läheisistäkin. Kirjaa voikin selailla loputtomasti kuviin uppoutuen, niin lukemisen lomassa kuin sen jälkeenkin. Karjalaisen kirjalla on ehdottomasti paikkansa Jansson-kirjallisuuden joukossa. Niille, jotka haluavat perehtyä syvällisemmin Toven elämään ja tuotantoon, suosittelen lämpimästi myös Westinin elämänkertaa.
Kirjan ovat lukeneet myös ainakin Elina, Katja, Maria, Katri, Maija ja Tiina.
Tuula Karjalainen: Tove Jansson. Tee työtä ja rakasta.
Ulkoasu: Timo Numminen
Tammi, 2013
