Granta 3: Parhaat nuoret suomalaiset kertojat

Ongelmallinen tapaus tämä Suomen Grantan kolmas numero. Kokoelma esittelee 20 nuorta suomalaista kirjailijaa, jotka siis kokoelman alaotsikon mukaan edustavat sukupolvensa parhaimmistoa. Ongelmallista ei ole nuoruuden määrittely (korkeintaan 40-vuotta) eikä parhaimmiston valitseminen – parhaushan on joka tapauksessa suhteellista ja tämän kokoelman valinnat ovat varmasti aivan päteviä.

Granta 3 on kuitenkin hyvin hajanainen ja laimea kokonaisuus. Ja tämä johtuu pääasiassa siitä, että yli puolet kirjan teksteistä on otteita kirjailijoiden tulevista romaaneista. Sinänsä voisi ajatella, että olisi mukavaa päästä kurkistamaan lempikirjailijoiden tuleviin tuotoksiin etukäteen. Tai tutustua ennalta tuntemattomien kirjailijoiden teksteihin pienten näytepalojen kautta. Käytännössä tämä ei kuitenkaan oikein toimi. Romaaniotteet jäävät irrallisiksi, koska harva näistä teksteistä toimii itsenäisenä kokonaisuutena.

Poikkeuksiakin joukossa on. Leena Parkkisen Huomispäivän aave on melkein kuin novelli ja herätti samalla kiinnostusta saada lukea koko tarina. Kaj Korkea-ahon romaaninäyte toimii varmasti jännityksen ystäville varsin hyvänä houkuttimena, sen verran kutkuttava asetelma tekstinpätkässä esitellään. Myös Miina Supisen teskti toimii vaikka ei tyyliltään minuun niin vedonnut.

Romaaninäytteiden lisäksi kokoelmassa on mukana seitsemän novellia sekä yksi kuunnelmakäsikirjoitus. Sofi Oksasen kuunnelma tuntui virkistävältä ihan senkin vuoksi, että se poikkesi tekstityypinä muista kokoelman jutuista. Ylipäänsä Grantan novellit jättivät tällä kertaa kovin laimean jälkimaun. Ihan kelpo juttuja, mutta ei mitään kovin säväyttävää. Marjo Niemen ja Jaakko Yli-Juonikkaan novellit nousivat hienovireisessä ahdistavuudessaan ehkä suosikeiksini. Sekä Niemen että Yli-Juonikkaan teksteissä oli sellaista avoimuutta ja haastetta, jota novelleilta usein kaipaan.

Seuraavaan Grantaan toivon vähemmän romaaninäytteitä ja mehevää teemaa.

Jennille jäi Grantasta sekava fiilis. Zephyr pohtii, keitä kokoelmassa olisi pitänyt olla.

Granta 3. Parhaat nuoret suomalaiset kertojat.
Toim. Aleksi Pöyry
Kansi ja kuvitus: Elina Warsta
Otava, 2014

Granta 2: Outo

Suomen Grantan toisen numeron teema on outo. Kerrassaan mainio teema, koska outoutta voi lähestyä hyvin monenlaisesta kulmasta. Grantan ensimmäinen numero on jäänyt minulta lukematta – luultavasti sen takia ettei ruoka-teema ole tuntunut kovin houkuttelalta, vaikka ruuasta ja novelleista sinänsä molemmista pidänkin. Tämä toinen numero sen sijaan kiinnosti heti, kun kuulin sen aiheen.

"Pam oli vähällä räjähtää siihen paikkaan – hän ei kerta kaikkiaan voinut ymmärtää, millainen tyttö oli kyseessä: mistä tämä tuli, millaista kommunikaatiota tämä piti normaalina. Pam rummutti sormillaan seinää takanaan – paras tukahdutetun raivon ilmaisu, mihin hän kykeni."
(Zadie Smith: Martha, Martha)

Outo on jotakin vierasta, tavallisuudesta poikkeavaa. Ihminen voi tuntea olevansa vieras muiden joukossa – ympäristön tai muiden ihmisten vieraus voi tuntua oudolta. Outo voi kiehtoa, hämmentää tai pelottaa. Pelottavinta outo on ehkä silloin, kun se kietoutuu saumattomasti arkielämään.

Joissakin Grantan novelleissa outo lähestyy yliluonnollista tai nyrjäyttää todellisuuden raiteiltaan. Naomi Aldermanin kertomuksessa Pian meidän päivinämme profeetta Elia laskeutuu tulisilla vaunuillaan vierailemaan nykyajan Lontoossa. Idea on hauska, mutta novelli itsessään jää ehkä vähän vaisuksi: aiheesta olisi voinut saada enemmänkin irti. Jerker Virdborgin Tapahtuu Karlaplanin metroasemalla sen sijaan onnistuu olemaan aidosti häiritsevä. Novellissa arkinen metroasema muuttuu pelottavien ja veristen tapahtumien näyttämöksi, ja lukija on yhtä ymmällään kuin minäkertoja: mitä metroasemalla tapahtui. Novellin painajaismainen tunnelma ei tarjoa selityksiä tai ratkaisuja.

Outo voi olla myös jotakin hyvin arkista. Zadie Smithin hienosta ja kiehtovasta Martha, Martha -novellista voi löytää monenlaista arkista outoutta. Outoa voi olla ihminen toisesta maasta tai kulttuurista, outo käyttäytyminen tai vain hiukan poikkeava tapa puhua tai pukeutua. Novellin Martha on nuori nainen, joka etsii itselleen asuntoa. Kiinteistönvälittäjä Pam kokee Marthan olemuksen ja käyttäytymisen kovin vieraaksi. Miksi Martha tuntuu olevan niin eksyksissä, ja miksi Marthan käyttäytyminen häiritsee Pamia niin paljon?

Sofi Oksasen Outo puhetta on puhe, jonka Oksanen piti vastaanottaessaan Ruotsin Akatemian pohjoismaisen kirjallisuuspalkinnon. Puhe käsittelee neuvostoretoriikkaa ja sitä, kuinka puheen ja viestinnän keinoin voidaan muokata ihmisten käsitystä todellisuudesta. Propagandan kieli on kiertoilmaisujen ja väärien asiayhteyksien kieltä, joka paitsi hämärtää merkityksiä, tekee myös kommunikaatiosta mahdotonta. Oksasen teksti on paitsi kokoelman kiinnostavinta, myös tärkeintä antia.

Kokoelmaa lukiessani mietin, että kiehtovinta outo on yleensä silloin, kun sitä ei juurikaan selitetä tai analysoida. Tai silloin, kun outo vain vilahtaa jossakin nurkan takana jättäen jälkeensä kummallisen tunteen siitä, ettei kaikki ole aivan kohdallaan. Epävarmuus, epätietoisuus ja hämmennys ovat oudon sukulaisia. Suosikkinovellini kokoelmassa tavoittivat juuri tällaisen heinovaraisen outouden. Haruki Murakamin Thaimaa vie unenomaisen rauhallisesti muistojen ja menneisyyden merkitysten äärelle; Joshua Ferrisin Pelotat enemmän käsittelee pelkoja ja menetyksiä; Johanna Sinisalo antaa lukijan täydentää Äänettämien äänien tarinan yksisuuntaisen kirjeenvaihdon vihjeiden perusteella; ja David Mitchellin Tammikuumies näkee maailman outouden lapsen silmin.

"Illalla päästyään koskemattomaan puhtaaseen leveään vuoteeseensa, Satsuki itki. Hän tajusi olevansa matkalla kohti kuolemaa. Hän tajusi, että hänen sisällään oli kova valkoinen kivi. Hän tajusi, että jossain pimeässä vaani vihreä suomuinen käärme."
(Haruki Murakami: Thaimaa)

Grantan 18 kirjoituksen joukkoon mahtuu luonnollisesti myös sellaisia jotka eivät minua niin säväyttäneet. Kokonaisuutena tämä Grantan toinen numero oli kuitenkin erittäin positiivinen kokemus, ja sai odottamaan tulevia Grantoja. Pidän myös Grantan visuaalisesta ilmeestä: värikkäät kannet piirroskuvineen suorastaan houkuttelevat lukemaan.

Outoja novelleja ovat lukeneet myös Jenni joka piti toisesta Grantasta enemmän kuin ensimmäisestä; Jonna joka löysi kokoelmasta helmiä; ja Kirjasieppo joka suosittelee Grantaa hänelle joka pitää irtokarkeista.

Granta 2. Outo.
Toim. Aleksi Pöyry
Kansi ja kuvitukset: Markus Pyörälä
Otava, 2014