Amerikkalainen tyttö -kimppaluku: Kolmas etappi ja loppuyhteenveto

On aika koota yhteen kimppaluvun herättämät ajatukset. Amerikkalainen tyttö on luettu loppuun, ja keskustelemme nyt kolmannesta ja viimeisestä lukurupeamasta sekä kirjasta kokonaisuutena. Ensimmäisen kimppalukukeskustelun löydät täältä ja toisen osan täältä.

Nyt koko kirjan luettuani en voi sanoa muuta kuin "Voi Monika, minkä minulle teit!". Suhtauduin tähän kirjaan ennen kimppalukua innostuneen odottavasti mutta myös kunnioittavalla pelolla. Ja sitten kirja ei ollutkaan sellainen monimutkainen ja vaikeasti selätettävä urakka, jollaista olin odottanut. Mitä pdemmälle kirjaa luin, sitä helpommalta ja omemmalta Fagerholmin tapa kirjoittaa tuntui. Toki teksti oli loppuun asti rönsyilevän runsasta, tunnelma oli arvoituksellinen ja outo, ja kirja oli täynnä yksityiskohtia joista kaikkia ei millään pystynyt sisäistämään ainakaan yhdellä lukemisella. Mutta lukeminen ei sinänsä ollut vaikeaa, ja viimeiset parisataa sivua luin suorastaan ahmimalla - niin voimakkaasti kirja vei mukanaan.

Pidin siis kirjasta valtavan paljon. On myös selvää, että Säihkenäyttämö on tämän jälkeen pakko lukea: sen verran kysymyksiä ja keskenjääneitä tarinoita kirja jätti jälkeensä.

Viimeinen lukuetappi kuvasi suureksi osaksi Sandran maailman tyhjyyttä Doriksen kuoleman jälkeen. Sekä Sandran syyllisyyttä, kun alkoi selvitä, mikä rooli hänellä itsellään, vaietuilla salaisuuksilla ja Amerikkalaisen tytön mysteeri -leikillä oli Doriksen kuolemassa. Sandran romahtaminen oli hienosti ja vakuuttavasti kuvattu: se oli hidasta ja asteittaista hajoamista, joka teki ympäröivästä maailmasta vieraan ja merkityksettömän, koska ilman Dorista on mahdotonta elää. Sandra ikään kuin jatkaa roolien esittämistä Doriksen kuoleman jälkeen. Kun hän leikeissä oli Eddie de Wire, hän yrittää nyt olla Jääprinsessa tai "kävelevä seksuaalinen tusinafantasia", ja lopulta hänestä tulee Suokuningatar.

Eddien ja Sandran äidin tarinat saivat ilmeisesti selitykset kirjan lopussa. Fagerholm on tosin onnistunut pari kertaa hämäämään minua niin onnistuneesti, etten uskalla luottaa siihen, ovatko arvoitukset todella lopullisesti ratkenneet. Mutta näyttäisi siltä, että lammesta löytynyt tyttö oli kuin olikin Eddie, kun taas Sandran äiti oli lähtenyt toisen miehen matkaan, vaikka ei suinkaan Itävaltaan. Ja Doriksen kuoleman traagisuus korostuu, koska sen takana ovat vaietut salaisuudet, väärinymmärrys ja pelko: leikki ja mielikuvitus menivät liian pitkälle.

Kirjan loppu oli hämmentävä ja hiukan hyytävä. Bule-lammen mysteeri näyttäisi jatkuvan. Millainen paikka on Ritan Talvipuutarha? Entä Punainen huone, jonne Johanna ei löydä takaisin? Jatkaako seuraava sukupolvi Amerikkalaisen tytön mysteerin leikkimistä? Kirjan loppu tuntui vielä mystisemmältä kuin kaikki muu aikaisemmin tapahtunut.

Miten teidän muiden luku-urakkanne sujuivat? Antoiko kirjan loppu riittävästi vastauksia vai jäittekö kaipaamaan lisää? Aiotteko lukea Säihkenäyttämön? Ja millaisia ajatuksia kirjan lopetus teissä herätti?

Haluan vielä kiittää kaikkia kimppalukuun osallistuneita ja muita kommentoijia! Minulle tämä on ollut erittäin antoisa lukukokemus ja on ollut hienoa lukea muiden ajatuksia ja lukufiilisiä. Ihanaa että olitte mukana!

Ja vielä aivan lopuksi kommentti kirjan musiikkiviittauksista. Yritin lukiessani kovasti tunnistaa kirjassa mainittuja kappaleita, mutta en onnistunut saamaan kiinni kuin tämän kappaleen, joka uskoakseni on Amerikkalaisen tytön laulu.  Tunnistitteko te muita keskeisiä kappaleita?

Amerikkalainen tyttö -kimppaluku: Toinen etappi

Kimppaluku etenee. Kaksi viikkoa sitten, ensimmäisen lukurupeaman jälkeen useimmat kimppalukijat tuntuivat olevan kirjasta varsin vaikuttuneita. Erityisesti Fagerholmin kielenkäyttöä ihailtiin, vaikka tapahtumat ja henkilöhahmot olivat välillä hämmentäviä tai menivät lukijan päässä sekaisin. Ensimmäisen välietapin postauksen kommentteineen löydät täältä.

Nyt on luettu jo reilusti yli puolivälin, ja ainakin minulla kirjan maailma alkaa hahmottua jo hiukan selkeämpänä kuin ensimmäisen jakson jälkeen. Fagerholmin kieli ihastuttaa edelleen, ja tarinakin tuntui jo helpommin seurattavalta - ehkä siksi että keskeiset henkilöt ja ympäristö olivat jo tuttuja. Tämä nyt luettu jakso myös keskittyi suurimmaksi osaksi Sandran ja Doriksen tarinaan - kuten lukujen alaotsikotkin kertoivat - ja ehkä siksikin jakso tuntui yhtenäisemmältä kuin alku, jossa piti nopeasti ottaa haltuun paljon henkilöhahmoja ja tapahtumia.

Ennen kirjan lukemista ja vielä lukemisen alussa ajattelin, että amerikkalainen tyttö ja hänen mysteerinsä olisivat kirjan keskiössä, mutta nyt alan epäillä että Eddie de Wire saattaa ollakin taustatekijä, jonka ympärille varsinainen tarina ja muut arvoitukset kiertyvät. Koska Eddiestä ei ole aivan alun jälkeen kuultu juuri muuta kuin arvailuja, ei hänen kohtalonsa tunnu yhtä kiinnostavalta kuin läheisemmäksi tulleiden henkilöiden elämä. Se, miksi Doris tappoi itsensä, on minusta tällä hetkellä paljon kiinnostavampi kysymys kuin se, miten Eddie kuoli. Eddien arvoitus kiinnostaa nyt enemmän siinä mielessä, miten se vaikuttaa muihin henkilöihin.

Niin, Doris. Heti kirjan alussahan kerrottiin, että Doris ampui itsensä, ja nyt kirjan toinen osa tavallaan päättyi taas Doriksen itsemurhaan. Nyt kun Doriksen ihastuttavaan henkilöhahmoon on tutustunut, hänen kuolemansa tuntui tietysti paljon järkyttävämmältä. Mikä ajoi Doriksen tappamaan itsensä? Ja mitä Doriksen ja Sandran välillä tapahtui? Ainakaan Sandra ei ollut kertonut totuutta äidistään (koko Heinz-Gurt -tarina helikoptereineen oli toki alunperinkin epäuskottava), ja ilmeisesti Doris myös pelkäsi Sandraa loppuaikoina.

Joihinkin kysymyksiin saatiin tässä jaksossa vastauksia. Inget Herrman paljastui Eddien siskoksi. Ja lammesta löytyi ruumis. Mutta kenen ruumis oli kysessä. Eddien? Vai kenties Sandran äidin? Joku nainen punaisessa sadetakissa on kuollut, mutta kaksi naista on kadonnut arvoituksellisesti. Kuka on kuollut nainen uima-altaassa Benckun kartassa? Mitä Sandra olisi halunnut kertoa Dorikselle uima-altaalla ennen kuin tähtäsi tätä aseella? Mitä Rita tietää amerikkalaisen tytön kuolemasta?

Kaiken kaikkiaan kirja alkaa tuntua yhä kiehtovammalta. Ajoittain hiukan hyytävältä, toisinaan taas kepeän kujeilevalta. Olen myös positiivisen yllättynyt siitä, kuinka paljon kirja vetoaa tunteisiin - joskus tällaiset kieleltään haastavat ja tarinaltaan hämärät kirjat vetoavat enemmän älyyn kuin tunteisiin, mutta Amerikkalainen tyttö tuntuisi vetoavan molempiin.

Entä miten teidän matkanne kirjan parissa on sujunut? Millaisia ajatuksia on herännyt? Onko teillä teorioita kirjan mysteereistä?

Amerikkalainen tyttö -kimppaluku: Ensimmäinen etappi

On kimppaluvun ensimmäisen puntaroinnin aika. Olemme nyt lukeneet kirjasta noin neljänneksen, ja ainakaan minulle ei ole vielä syntynyt kovin selkeää kokonaiskuvaa kirjan tarinasta tai henkilöhahmoista. Mutta sen osaan jo sanoa, että pidän kirjasta ja Fagerholmin tavasta kirjoittaa.

Hermoilin tämän kirjan lukemista aika paljon, koska olen joskus aloittanut Fagerholmin Diivaa, ja hyytynyt alkumetreillä, koska kirja tuntui melkein käsittämättömältä ja kovin raskaalta lukea. Nyt mietin, onko Diiva oikeasti tyyliltään kovin erilainen kuin tämä Amerikkalainen tyttö, vai olenko itse erilainen lukija kuin silloin aikoinaan. Sillä vaikka Amerikkalaisen tytön teksti on toki tietyllä tavalla haastavaa ja vaatii keskittymistä, se on minusta myös hyvin kiehtovaa ja nautittavaa. Pidän Fagerholin tavasta pyöritellä sanoja, sanoa sama asia monella tavalla, hyppiä tekstissä eteen- ja taaksepäin, niin että asiat toistuvat ja kertautuvat ja saavat uusia merkityksiä.

Heti kirjan alku oli vangitseva, kun esiteltiin henkilöhahmoja, ja melkein saman tien useamman heistä kerrottiin kuolevan pian. Miksi nuoret kuolivat - tappoivat itsensä tai murhattiin? Itse amerikkalaisesta tytöstä, Eddiestä emme ole vielä kuulleet kovinkaan paljoa. Tulemmeko kuulemaankaan, vai jääkö hän vain taustalla häälyväksi vaikuttajaksi? Toinen kuollut tyttö, Doris on jo muotoutunut selkeämmäksi hahmoksi, ja minusta hän vaikuttaakin aivan mainiolta iskulauseineen: "Toisen kuolo on toisen leipä." Aivan erityisesti minua kiehtoi Doriksen ja Sandran ystävyys - kahden hiukan kummallisen tytön, jotka leikkivät Amerikkalaisen tytön mysteeriä.

Mikään realistinen kertomus tämä kirja ei selvästikään ole. Siitä kertovat jo paikkojen ja ihmisten kutsumanimet. Seutu. Liejuisemman laidan talo. Pomminpamaus Pinky Pink. Ne ovat hauskoja ja kiehtovia ja luovat voimakkaita mielikuvia. Outoa ja epätodellista tunnelmaa lisäävät henkilöiden ennakkoaavistukset ja näyt, ja se ettei oikein tiedä, tapahtuvatko tietyt asiat todella vai ovatko ne henkilöiden sepitelmää. Pidin esimerkiksi kovasti siitä, kuinka eräässä välissä hiukan sivumennen huomautettiin, että Sandran äidin nimi Lorelei Lindberg oli Doriksen keksimä - tyttöjen Lorelei-leikkiä varten, ilmeisesti. Epätodellisesta tunnelmasta huolimatta tunnen myös kiinnostuvani henkilöhahmoista ja tarinasta, mikä on minulle aina tärkeää tällaisissa todellisuuden rajoja venyttävissä kirjoissa.

Kirja tuntuu hyvin runsaalta ja rönsyilevältä, ja jotenkin tuntuu että asioita jää lukiessa myös huomaamatta ja tajuamatta. En tiedä haittaako se, vaatiiko kirjan lukeminen tarkkaavaisuutta ja yksityiskohtien havaitsemista, vai onko tämä sellainen mysteeri jossa tunnelma on tapahtumia tärkeämpi. Tunnelmasta ainakin siis nautin tässä vaiheessa, enkä välttämättä kaipaakaan kirjalta vastauksia kaikkiin arvoituksiin - ainakaan tässä vaiheessa.

Tällaisia ajatuksia minulla heräsi ensimmäisestä neljänneksestä? Miten teidän lukuhetkenne ovat sujuneet? Onko lukeminen ollut helppoa vai haastavaa? Ovatko jotkut tietyt kohdat jääneet mieleen, ja onko henkilöiden joukosta noussut suosikkeja? Pidättekö Fagerholmin kirjoitustyylistä vai tuntuuko se vieraalta? Sana on vapaa!

Amerikkalainen tyttö -kimppaluvun aikataulu

Muutama viikko sitten kyselin kiinnostuksestanne osallistua Monika Fagerholmin Amerikkalaisen tytön kimppalukuun, sekä mahdollisia aikataulutoiveita lukutahdin suhteen. Sekä maltillinen että rivakka lukutahti saivat kannatusta, ja useimmat tuntuivat olevan sitä mieltä, että välietappeja tulisi olla vähintään kaksi. Koska tiivis lukutahti sai hiukan enemmän kannatusta - ja koska kimppaluvun vetäjänä itsekin kallistun sen puolelle - olen nyt hahmotellut aikataulun, jonka mukaan kirja luettaisiin noin kuukaudessa. Välietappikeskustelut käytäisiin kahden viikon välein täällä minun blogissani.

Sisällysluettelon perusteella päädyin siis tällaiseen lukujärjestykseen:

7.10. Ensimmäinen välietappi, s. 145
        -  luettu prologi sekä kaksi ensimmäistä lukua (Bengt ja amerikkalainen tyttö ja Metsän liejuisemman laidan talo)

21.10. Toinen välietappi, s. 369
       - luettu ensimmäinen osa loppuun  (luvut Naiset ja huorat sekä Kun kesä sysää luotaan)

4.11. Päätösetappi, s. 528
       - kirja luettu loppun

Kahden viikon jaksoissa luetaan siis parinsadan sivun pätkiä. Tahti on siis suht reipas, mutta muullekin lukemiselle ja tekemiselle pitäisi kuitenkin jäädä aikaa.

Ilahduttavan moni ilmaisi ainakin alustavan kiinnostuksen osallistua luku-urakkaan. Muistutan vielä, että osallistuminen ei missään nimessä ole velvoite tai pakote, ja kyydistä saa halutessaan hypätä pois koska vain. Itse toki kimppaluvun vetäjänä luen kirjan loppuun, ja toivottavasti joku muukin.

Olen ainakin tällä hetkellä, kirjaa hiukan selailtuani, todella innoissani tästä yhteisluvusta. Saa nähdä hyytyykö into, kun aloitan varsinaisen lukemisen, mutta positiivisin odotuksin olen lähdössä liikkeelle. Toivottavasti tekin!

Kimppaluku Monika Fagerholmin Amerikkalaisesta tytöstä - tule mukaan!

Olen jo pitkään halunnut perehtyä kunnolla Monika Fagerholmin tuotantoon. Tai ainakin yrittää perehtyä. Fagerholmilla on nimittäin minun mielessäni vaikean kirjailijan leima. Yhden Fagerholmin kirjan olen tosin lukenutkin (Ihanat naiset rannalla), mutta siitä on niin kauan, etten juurikaan muista lukukokemusta tai kirjaa. Uudemmista Fagerholmeista olen kerran aloittanut Diivan lukemista, mutta luovuttanut melko pian, koska tuntui, etten saanut tekstistä mitään otetta.

Jokin Fagerholmissa kuitenkin kiehtoo. Olen saanut sen kuvan, että moni muukin on kokenut Fagerholmin kirjat vaikeasti sulatettaviksi, mutta että toisaalta jos Fagerholmiin hurahtaa, hurahtaakin sitten kunnolla. Tällainen on aina kiinnostavaa. Haluaisin tietää, olisiko minustakin Fagerholm-faniksi, vai pitääkö vain myöntää, ettei hän ole minun kirjailijani.

Aion siis lukea Fagerholmin Amerikkalaisen tytön vielä tämän vuoden aikana. Ja koska tiedän, että muutkin ovat miettineet Fagerholmin lukemista, ajattelin että kirjaa voisi lukea yhdessä. Nyt kyselenkin siis, löytyykö kiinnostuneita kimppalukijoita?

Ajattelin, että kimppaluku voisi alkaa lokakuussa. Jos olet halukas osallistumaan yhteislukuun, voisitkin nyt kertoa millainen lukuaikataulu sinulle sopisi? Haluaisitko lukea mieluummin nopeassa tahdissa vai pieniä pätkiä kerrallaan? Kirjassa on 530 sivua - lukisitko kirjan mieluummin esimerkiksi tahdilla 250 sivua per viikko vai kuulostaisiko 100 sivua per viikko paremmalta? Itse haluaisin mielelläni lukea kirjan  melko nopeassa tahdissa - koska lukemisen intensiteetti usein kärsii pitkistä tauoista - mutta pitää ainakin yhden välietapin luku-urakan keskellä.

Lähden huomenna loppuviikoksi matkalle, enkä luultavasti käy sinä aikana ollenkaan blogissa, mutta olisi mukavaa, jos kertoisitte tämän viikon aikana mahdollisesta kiinnostuksesta osallistua, sekä aikataulutoiveistanne. Palattuani voisin sitten alkaa suunnitella tarkempaa lukuohjelmaa.

Kopioin tähän vielä kustantajan esittelyn kirjasta:

On syksy 1969 Seudulla, ja kaikki on hajalla: amerikkalainen tyttö Eddie on löytynyt hukkuneena lammen pohjasta ja hänen ystävänsä Björn on hirttänyt itsensä. Eddie on tyttö joka on asunut viimeiset kuukaudet ranta-aitassa Lasitalossa, Björn orpopoika joka on adoptoitu taloon, jossa myös Bencku asuu. Syksyllä 1969, kun elämä hajoaa, on Bencku kolmentoista vanha, hän lopettaa puhumiseen ja vaipuu omaan maailmaansa. Kun hän astuu sieltä takaisin, on kaikki jälleen muuttunut.

Näistä tapahtumista syntyy Monika Fagerholmin romaani Amerikkalainen tyttö, jota kerrotaan ajassa taaksepäin ja eteenpäin ja eri paikkojen kautta ja jossa Seutu on kokoava piste.

Eddien ja Benckun tarina kulkee välistä hohtavan kauniina, välistä painostavana ja synkkänä – siitä kerrotaan huhuja, kuiskitaan, sävelletään lauluja ja rakennetaan fantasioita… Ja kun Seudulla asuvat Sandra ja Doris saavat tarinasta vihiä ja päättävät rekonstruoida sen, päättyy kaikki jälleen uuteen onnettomuuteen.

Amerikkalainen tyttö kertoo nuorten ihmisten äkillisestä kuolemasta, petoksesta ja valheesta, rakkaudesta ja menetetyistä toiveista – elämän katkeransuloisuudesta – ja tietysti musiikista. Amerikkalainen tyttö on myös kertomus ajasta ja paikasta, 1950-luvulta tulevaisuuteen, mutta myös tarina arkkitehtuurista ja kaipuusta, kaipuusta arkkitehtuurina.

Amerikkalainen tyttö on kaksiosaisen romaanisarjan ”Slutet på glitterscenen” ensimmäinen osa. Kirjalle on myönnetty mm. Ruotsin merkittävin kirjallisuuspalkinto August vuonna 2005.