Pauli Kallio ja Christer Nuutinen: Kramppeja ja Nyrjähdyksiä - Koko maailman paino

Taas yksi vuosi takana, taas yksi Kramppeja ja nyrjähdyksiä -albumi lisää kokoelmissa. Kuinka mukavaa onkaan palata taas vanhojen tuttujen seuraan ja elää heidän mukanaan elämän pieniä ja vähän suurempiakin asioita.

Uusimmassa albumissa mietiskellään esimerkiksi iän mukanaan tuomia kremppoja, Tampereen raitiovaunua, Mauno Koiviston kuolemaa ja miehenä olemista.

Esko muistelee nuorena kaivanneensa jotakin, mitä vastaan kapinoida – Thatcherin Britannian tyyliin – mutta ahdistuu huomatessaan nyky-Suomessa olevan vähän liikaakin kapinoinnin syitä. Risto on niin seestynyt, ettei oikeastaan edes tunne houkutusta syrjähyppyihin. Tanja suree äitinsä kuolemaa. Ja Heidi saa rakkauskirjeen Eskolta.

Päähenkilöiden elämä on siis varsin seesteistä ja rauhallista. Vähän niin kuin omakin elämä. He ovat myös tasoittuneet mielipiteissään, varsinkin Esko, joka tuntuu nykyään näkevän enemmän harmaan sävyjä kuin nuorempana. Henkilöiden vanheneminen näkyy juuri tällä tavalla luontevasti ja samaistuttavasti. Viime kesänä luin jälleen kerran ensimmäisiä Kramppi-albumeja, ja hämmästelin sitä, kuinka nuorilta henkilöt tuntuivat. Vähän lapsellisilta ja hirveän ehdottomilta. Tuntui vähän kiusalliselta, vähän kuin olisi kurkistanut vanhaan päiväkirjaansa.

Ja tässä juuri on Kramppien nerokkuus. Se kuvastaa niin aidosti henkilöidensä ajatuksia ja tunteita, että heissä näkee itsenänsä ja oman historiansa vuodesta toiseen. Tähän ei moni muu teos pysty.

Pauli Kallio, Christer Nuutinen: Kramppeja ja nyrjähdyksiä. Koko maailman paino
Suuri Kurpitsa, 2017

Pauli Kallio ja Christer Nuutinen: Kramppeja ja nyrjähdyksiä - Ripa ja Kadunlakaisijat

Uusimmassa Kramppeja ja nyrjähdyksiä -albumissa saamme seurata, kuinka Risto pääsee musiikon urallaan vihdoin kiinni maineen kulmasta. Jazz-oopperan säveltämiseen myönnetty apuraha pakottaa kitaristin panostamaan tosissaan sävellystyöhön. Mutta syntyykö luomisen tuskasta jazz-oopperaa vai jotain ihan muuta?

Albumin pääjuonen muodostaa Riston vaimon Tanjan ihastuminen toiseen mieheen. Joonas työskentelee Tanjan tavoin yliopistolla, ja molemmat vievät lapsiaan samaan päiväkotiin, joten kaksikon tiet risteytyvät pakostakin aika ajoin - eikä Tanja voi olla katselematta Joonasta sillä silmällä. Kehittyykö ihastuminen pidemmälle? Miten se vaikuuttaa Tanjan ja Riston suhteeseen.

Samaan aikaan toisaalla Eskon ja Heidin elämä etenee tasaisemmin. Esko on tosin tehnyt radikaalin peliliikkeen ja liittynyt Facebookiin. Tässä uusimmassa albumissa kommentoidaankin varsin paljon sosiaalista mediaa ja sitä kuinka ihmiset somessa käyttäytyvät. Ehkä jopa enemmän kuin penkkiurheilua ja populaarimusiikkia!

Kramppien maailma on lämmin ja kotoisa. Siellä ollaan aina ihmisen puolella, ymmärretään ja annetaan anteeksi, vaikka ei aina kaikkea hyväksytäkään. Maailman meno ahdistaa aina toisinaan, mutta rakkaus ja ystävät pysyvät. Sekä Krampit ja nyrjähdykset.

Ripan ja Kadunlakaisijat on lukenut myös Hannu.

Pauli Kallio ja Christer Nuutinen: Kramppeja ja nyrjähdyksiä. Ripa ja kadunlakaisijat.
Kustannusliike Hans Nissen, 2016

Pauli Kallio ja Christer Nuutinen: Kramppeja ja nyrjähdyksiä. Ihan pienet juhlat

Kuinka ihanaa onkaan avata uusi Kramppeja ja nyrjähdyksiä -albumi ja tavata taas vanhat hyvät ystävät! Esko, Risto, Tanja ja Aino ovat kulkeneet mukanani jo parikymmentä vuotta, ja olen kasvanut ja vanhentunut yhdessä heidän kanssaan. "Jotkut sarjakuvahahmot eivät vanhene" todettiin jo monta vuotta sitten jossakin Kramppi-stripissä. Onneksi Kramppien sankarit kuitenkin vanhenevat – se tekee heistä niin samaistuttavia ja tuttuja.

Uusimmassa albumissa Tanja ja Risto elävät lapsiperheen arkea, ja Risto suunnittelee jo seuraavaakin askelta yhteiskunnan kantavan rakenteen roolin omaksumisessa. Entinen naistenmies on toisin sanoen päättänyt kosia Tanjaa ja järjestää ihan pienet juhlat. Tanjaa kuitenkin epäilyttää: miksi Risto yhtäkkiä haluaa naimisiin.

Eskon elämä tuntuu olevan mallillaan. Heidin kanssa elämä hymyilee.

Kramppien henkilöhahmot ovat aina pohdiskelleet elämän suuria ja pieniä kysymyksiä. Kuten sitä, kuinka tee haudutetaan oikeaoppisesti. Tai mistä rahat tulevat, kun valtio ottaa lainaa.

Ajankohtaiset tapahtumat ja puheenaiheetkin näkyvät sarjassa. Henkilöt puivat kahvipöytäkeskusteluissa ja lenkkipoluilla esimerkiksi some-aktivismia, vaalilupauksia ja eettistä kuluttamista.

Kuten olen ennenkin todennut, Kramppeja lukiessa tunnen olevani ystävien seurassa. Henkilöiden ilot ja murheet, ajatukset ja tunteet ovat uskottavia ja maistuvat elämälle. Maailma ympärillä on välillä julma, itsekäs ja vieraan tuntuinen, mutta kun ystäväpiiri kokoontuu illanviettoon ja avaa viinipullon, asiat järjestyvät oikeille paikoilleen.

Pauli Kallio ja Christer Nuutinen: Kramppeja ja nyrjähdyksiä. Ihan pienet juhlat
Kustannusliike Hans Nissen, 2014/2015

Pauli Kallio ja Christer Nuutinen: Kramppeja ja nyrjähdyksiä. Viidakon vaarat

Uuden Kramppeja ja nyrjähdyksiä -albumin lukeminen tuntuu aina siltä kuin tapaisi vanhoja rakkaita ystäviään pitkästä aikaa. Edellisestä tapaamisesta on aikaa, mutta juttua voi jatkaa heti siitä, mihin viimeksi jäätiin. Onhan takana pitkä yhteinen historia ja paljon hyviä muistoja.

Tässä uudessa albumissa päähenkilöiden elämä on suurimmaksi osaksi aikuisen onnellista ja seestynyttä. "Elämä on mukavaa", toteaa Esko, johon Risto: "Eikä siihen ole paljon lisäämistä. Onnen tavoittelu on kiinnostavaa. Onni ei." Miehet päättävätkin näin ollen spekuloida aiheesta futismaajoukkueen EM-karsintaottelut. Urheilu ja musiikki ovat siis edelleen tärkeitä peruspilareita Kramppien maailmassa.

Esko on parantunut masennuksesta ja virittelee uutta romanssia. Hän ei edelleenkään kuulu Facebookiin eikä pidä blogia yksityisasioistaan: niihinhän tuhlautuisi hyvää lenkkeilyaikaa! Risto ja Tanja odottavat esikoistaan ja miettivät tuleeko lapsesta hirmuhallitsija vai valistunut yksinvaltias. Ainokin on mukana, mutta enemmän sivuhenkilönä.

Kramppien tarinat ovat kuin pieniä tosielämän palasia. Harvemmin tapahtuu mitään dramaattista tai erikoista: henkilöt kävelevät kaupungilla keskustellen maahanmuuttokritiikistä (Oikein kolmiosainen yhdyssana!), seurustelun säännöistä ja siitä miksi kauniit naiset ovat musikaalisempia kuin tavalliset. Puheenaiheet ja repliikit ovat sellaisia, että ne voisi vallan hyvin kuulla omassa ystäväpiirissäänkin – ja luultavasti on kuullutkin. Ja juuri siinä piileekin niiden viehätys.

Christer Nuutisen piirrosjälki on yhtä ihastuttavaa kuin aina ennenkin. Kuvia jaksaa tuijotella loputtomiin etsien pieniä yksityiskohtia: putoavia syksyn lehtiä, mökkimaisemassa piilevää kettua, Eskon vinyylisoitinta ja kaupungin ohikulkijoiden ilmeitä.

Tuttuun tapaan mukana on myös käsikirjoittaja Kallion kommentteja, jotka ovat myös aivan mainioita. Niissä saatetaan paljastaa, mistä strippi on saanut innoituksensa, mitkä ovat käsikirjoittajan suosikkijaksoja tai kommentoida henkilöiden mietteitä. Esimerkiksi Salaattipäivä-jaksoa Kallio kommentoi näin: "Jos yhteistuumainen ruuanlaitto onnistuu orastavassa suhteessa muutkin puuhat luontuvat luultavasti mukavasti. Viimeisiään vetelevässä liitossa keittiössä puuhastelu saattaa olla viimeinen asia, joka lakkaa toimimasta." Samanlaisen elämänviisauden saattaisi tietysti tarjoilla myös joku Kramppien henkilöhahmoista.

Pauli Kallio (teksti) ja Christer Nuutinen (kuvitus): Kramppeja ja nyrjähdyksiä. Viidakon vaarat
Arktinen Banaani, 2013

Pauli Kallio & Christer Nuutinen: Kramppeja ja nyrjähdyksiä: Nuorten naisten maailmassa

Kramppeja ja nyrjähdyksiä on yksi kaikkien aikojen suosikkisarjakuvasarjoistani. Sen neljä päähenkilöä ovat minulle melkein kuin oikeita ystäviä, jotka ovat kasvaneet ja vanhentuneet rinnallani, ja joiden elämässä ja maailmankuvassa on paljon sellaista mihin minun on ollut helppo samaistua.

Kun sarjan alkuperäinen piirtäjä Christer Nuutinen siirtyi syrjään kuvittajan pallilta, tunteeni Kramppeja kohtaan viilenivät hiukan. Luin kyllä sarjaa edelleen, mutta jotain tuntui puuttuvan: Nuutisen sadunomaiset, naivistiset piirrokset olivat olleet täydellinen vastapari Kallion tarinoille, joissa arkirealismia höysti milloin ripaus runollisuutta, milloin aavistus absurdia. Sarjan seuraamiseni oli vihdoin hiipunut jo niin paljon, että minulta oli päässyt menemään ohi se, että Nuutinen oli palannut kuvittajaksi vuonna 2008. Riemastuin siis suuresti, kun luin Norkun blogista viime vuonna ilmestyneestä Nuutisen piirtämästä Kramppi-albumista, Nuorten naisten maailmassa. Löysinkin albumin pian kirjastosta ja ahmaisin sen täynnä jälleennäkemisen iloa.

Nuorten naisten maailmassa sarjan päähenkilöt ovat keski-ikäistymässä, ja kenties sen myötä albumia hallitsee hiukan melankolinen sävy. Populaarikulttuuri ja vapaa-aika eivät enää määritä elämää, vaan tilalle ovat astuneet työ, perheenperustaminen ja asuntolaina. Miksikään kovien arvojen kannatajiksi henkilöt eivät toki ole muuttuneet, ja tietty ulkopuolisuus määrittää edelleen heitä. Esko vastustaa sinnikkäästi "mobiilipuhelimia" (kunnes nuori tyttöystävä painostaa hankkimaan sellaisen), Risto elättää itsensä satunnaisilla soittohommilla ja Tanjan isä ihmettelee, kuinka kauan tämä aikoo viihtyä "pelimannin" kanssa. Vanhemmat ja tuttavat vihjailevat aika ajoin aikuistumisesta ja vakiintumisesta.

Krampeissa ei ole häivähdystäkään toiminnasta eikä juuri juontakaan. Se on arkisen elämän kuvausta - tietyn sukupolven ajankuvaa. Siinä on lämpöä, huumoria, surumieltä ja kaihoa. Pääpaino on ihmissuhteissa ja arjen sattumuksissa, mutta mukaan on aina mahtunut myös pieniä kommentteja politiikasta ja yhteiskunnallisista ilmiöistä. Kramppien hahmot ovat kuin mikä tahansa vuosien saatossa yhteen hitsautunut ystäväjoukko - sellainen jonka seurassa haluaisi mieluusti avata viinipullon ja puhua lempibändin uusimmasta levystä tai kuntavaalituloksesta.

Pauli Kallio, Christer Nuutinen: Kramppeja ja nyrjähdyksiä. Nuorten naisten maailmassa
Arktinen Banaani, 2010