"Ymmärrätkö jos sanon, että kuolema on kaunis.
Jotkut puhuvat minulle raakuudesta. Että sota on raakaa. Ehkä se onkin sitä, jos katsot kuvia sanomalehdestä ja uutiskatsauksia televisiosta. Mutta kun olet mukana, olet itse sitä samaa ainesta, sitä sykkivää, kärsivää kuolevaa lihaa. Se mitä näet, on myös sinun sisälläsi.Eikä se lähde sieltä."
Tero Liukkosen Vihreän lohikäärmeen kylä on täynnä hiljaista voimaa. Kirja on hyvin vähäeleinen; sen tunnelma on rauhallinen; kerronta on lähes toteavan asiallista.
Ja kuitenkin tämä oli minulle yksi viime aikojen pakahduttavimmista lukukokemuksista. Kirja hengästytti, vaikka sen tahti oli verkkainen. Välillä oli pakko nostaa katse kirjasta ja nieleskellä kyyneleitä, kun tunnelataus kävi liian suureksi kestää.
Vihreän lohikäärmeen kylä kertoo tarinan Vietnamin sodasta ja elämästä sodan jälkeen. Amerikkalainen sotilas Carver sekä vietnamilaiset äiti ja poika – Lien ja Dung – ovat kaikki selvinneet sodan läpi hengissä. Mutta voiko sodasta todella selvitä? Millaista on elää sen jälkeen, kun on tappanut vauvoja äitiensä syliin. Tai kun on löytänyt koko sukunsa kuolleena ja kotikylänsä poltettuna. Sodasta voi ehkä selvitä, mutta se kulkee tavalla tai toisella mukana aina.
Mutta kauhun ja rumuuden keskellä Liukkonen myös hellii lukijaa. Sodan julmuuden ja sietämättömän tuskan rinnalle hän tuo lohdullista rauhaa ja tyyneyttä. Kirja on kaunis – tosin sen kauneus on varsin vakavaa ja soi enimmäkseen mollissa. Lien muistelee kirjassa kansansatuja, joita isoisä aikoinaan kertoi: kansansatujen maailmassa julmuus ja kauneus, kuolema ja elämän jatkuminen kietoutuvat erottamattomasti yhteen. Samantapainen tasapainon etsiminen hallitsee myös Vihreän lohikäärmeen kylää: tasapainon etsiminen kärsimyksen ja mielenrauhan välillä.
Hieno, lähes mykistävä kirja.
Vihreän lohikäärmeen kylän on lukenut myös Katja, joka uskoo kirjan porautuvan mieleen pitkäksi aikaa. Samoin uskon käyvän minulle.
Tero Liukkonen: Vihreän lohikäärmään kylä
Kansi: Marjaana Virta
WSOY, 2013
