Caitlin Moran: Kuinka olla kuuluisa

Luin aikoinaan Caitlin Moranin Naisena olemisen taidon, ja vaikka kirjalla oli ansionsa, se ei ollut ihan minun juttuni. En erityisemmin pitänyt Moranin kirjoitustyylistä, eikä minua ole kiinnostanut tarttua hänen muihin kirjoihinsa.

Kesällä luin kuitenkin Ompun kirjoituksen Moranin uudesta, Kuinka olla kuuluisa -romaanista, ja kiinnostuin. Minua alkoi houkutella naisten asemaa maskuliinisessa ja naisvihamielisessä musiikkibisneksessä kuvaava kirja, jossa juhlistettaisiin fanittavia teinityttöjä. Ja koska olen viime aikoina kaivannut vähän kepeämpää luettavaa, päätin antaa Moranille toisen mahdollisuuden.

Kirjan luettuani joudun toteamaan, että Ompun bloggaus oli paljon innostavampi kuin Moranin kirja. Naisena olemisen taitoon suhtauduin hyväntahtoisesti, koska siinä oli puuttuistaan huolimatta myös hyviä puolia, mutta Kuinka olla kuuluisasa ei ollut riittävästi hyvää peittämään kaikkia niitä asioita, jotka kirjassa ärsyttivät.

Ensinnäkin, vaikka Moran tällä kertaa kirjoittaa fiktiota, hänen vitsaileva kirjoitustyylinsä on hyvin samanlainen kuin Naisena olemisen taidossa, eikä se tyyli vedonnut minuun tälläkään kertaa. Suurempi ongelma minulle oli kuitenkin se, että Moran muotoilee sanomansa fiktion muotoon varsin kömpelösti.

Moranilla on asiaa, ja kun hän haluaa tuoda asiansa esille, hän laittaa päähenkilönsä kirjoittamaan kirjeen tai tarjoamaan kolumia lehteen tai pitämään esitelmän rock-keikalla. Tavallaan nämä kirjeet ja kolumnit ovat jopa kirjan parasta antia, mutta ne törröttävät romaanin kokonaisuudesta irrallisina palasina. Teemoja tai sanomaa ei tässä kirjassa ole punottu osaksi juonta, eikä niitä tavitse tulkita rivien välistä, vaan ne isketään lukijan päähän hienovaraisesti kuin puunuijalla.

Yksi esimerkki teemojen kömpelöstä käsittelemisestä on se, miten naisten asema musiikkimaailmassa esitettiin. Moran (tai hänen päähenkilönsä) kertoo meille, että rock on miesten leikkikenttä, ja että naisia ei arvosteta musiikkibisneksessä. Toisaalta yksi kirjan henkilöhahmoista on räväkkä punkkari Suzanne, eikä hänellä tunnu olevan mitään ongelmia rock-maailmassa luovimisessa tai menestyksen saavuttamisessa. Moran siis kertoo mutta ei näytä.

Kaiken kukkuraksi kirjassa on nolostuttavan imelä ja oudon konservatiivinen rakkaustarina. Kirja, joka on näennäisesti puolustanut naisten oikeutta seksiin ihan vain seksin vuoksi, päätyy loppujen lopuksi siihen, että nainen tuntee todellista nautintoa vain oman rakkaan kanssa.

Olisin halunnut pitää tästä kirjasta, koska Moran on hyvällä asialla, ja on hienoa, että hän kirjoittaa esimerkiksi seksuaalisesta itsemääräämisoikeudesta ja tyttöjen arvostamisesta. Siitä hänelle pisteet. Harmi vain, että lopputulos on kirjallisuutena niin lattea.

Caitlin Moran: Kuinka olla kuuluisa (How to Be Famous, 2018)
Suom. Heli Naski
Kansi: Head Design
S&S, 2019

Caitlin Moran: How to Be a Woman

Feminismi on aiheena lähellä sydäntäni, joten täytyihän minunkin lukea tämä 2000-luvun feministiseksi manifestiksi mainostettu kirja. Aiheensa puolesta kirja sopii vallan mainiosti myös juhlistamaan  Minna Canthin ja tasa-arvon päivää, jota tänään vietetään.

"But if there is to be a fifth wave of feminism, I would hope that the main thing that distinghuishes it from all that came before is that women counter the awkwardness, disconnect, and bullshit of being a modern woman not by shouting at it, internalizing it or squabbling about it – but by simply pointing at it and going "HA!" instead."

Odotukseni kirjan suhteen olivat jokseenkin ristiriitaiset. Olin kuullut kirjasta sekä varauksetonta ylistystä että melko nihkeitä arvioita. Joidenkin mielestä kirja oli ollut hillittömän hauska – toisia sen omaelämäkerrallinen luonne oli ärsyttänyt. Etukäteen minua kiinnosti erityisesti se, toisiko Moran todella feministiseen keskusteluun jotakin aivan uutta. Halusin myös tietää, kuinka suuressa osassa ulkonäköpaineet (erityisesti ihokarvat) kirjassa ovat: joidenkin arvioiden perusteella kun tuntui siltä, ettei Moranin kirjassa muuta sisältöä olisikaan.

Nyt kirjan luettuani suhtaudun siihen edelleen ristiriitaisesti. En voi sanoa erityisemmin ihastuneeni Moranin kirjoitustyyliin, jota värittää jatkuva vitsailu ja jatkuva ISOJEN KIRJAIMIEN KÄYTTÖ. Olen periaatteessa sitä mieltä, että Caps Lockin käyttö kannattaa rajata vain hyvin valikoituihin hetkiin, ja huumorinikin nautin mieluiten pieninä annoksina. Moran ujuttaa vitsejä jokaiseen mahdolliseen väliin, ehkä siksi että hänen tavoitteenaan on osoittaa, ettei feminismi ole kurttuotsaista ja vakavaa, akateemisen sisäpiirin puuhastelua.

Vaikka olin tiennyt Moranin kirjoittavan omaelämäkerrallisesti, yllätyin silti siitä, kuinka paljon hän kirjoittaa itsestään ja omasta elämästään. Pidän kyllä usein omakohtaisuudesta ja henkilökohtaisesta otteesta, ja tässäkin kirjassa ne toimivat välillä hyvin. Esimerkiksi aborttia käsittelevästä luvusta tekee vaikuttavan nimenomaan se, että Moran kertoo omasta abortistaan, koska (kuten Moran itsekin toteaa) abortista ei turhan usein puhuta henkilökohtaisena kokemuksena vaan sitä käsitellään moraalisena tai lääketieteellisenä ongelmana. Aborttia käsitellessään Moran onnistuu oman kokemuksensa kautta puhumaan aiheesta myös yleisesti merkityksellisellä tasolla. Liian usein Moranin muistelut kuitenkin pyörivät vain hänen itsensä ympärillä. Välillä tuntui siltä kuin lukisin naisasiakirjan sijaan keskinkertaista chick lit -romaania, kun Moran kertoili yksityiskohtaisesti ensimmäisestä poikaystävästään tai yrityksestään perehtyä designer-laukkuihin.

Moran maalaa nykynaisesta ja hänen maailmastaan kuvan, jota en voi sanoa täysin tunnistavani. Moranin nainen on lapsena haaveillut olevansa prinsessa ja hiukan vanhempana kuuluisuuden muusa tai tyttöystävä. Hän tuntee suuria paineita pukeutua tietyllä tavalla (korkokenkiin ja stringeihin), suhtautua intohimoisesti muotiin (erityisesti laukkuihin ja kenkiin) ja mennä järjiltään omia häitään suunnitellessaan.  Yksi Moranin kirjan pääteeseistä onkin, ettei tällaisista paineista tarvitse välittää vaan ulkonäköpaineille ja muille vastaaville naiseuden vaatimuksille täytyy nauraa päin naamaa. Uskon, että erityisesti joillekin nuoremmille naisille tämä  voikin olla tärkeä ja vapauttava sanoma, mutta minulle nämä pohdinnat eivät tarjonneet juurikaan pureskeltavaa. Ehkä olen sen verran vanha, etten pysty täysin samaistumaan Moranin esittelemiin Täydellisen Naisen vaatimuksiin, mutta olen myös sitä mieltä, että naisen rooliin liittyy olennaisempiakin ongelmia kuin se, millä nimellä naisen tulisi alapäätään kutsua.

Moranin kirjalla on ehdottomasti ansionsa. Ensinnäkin, uskon ja toivon, että se voi monelle tytölle ja naiselle olla innostava tapa tutustua feminismiin – ja toivottavasti myös sukeltaa syvemmälle sen monipuoliseen maailmaan. Lisäksi Moran puhuu paljon asiaa, vaikka omaan makuuni vitsit ja ulkonäköpaineiden käsittely vievät aivan turhan paljon tilaa. Ja vaikka Moranin jutusteleva tyyli ei minuun vedonnut, se on ihastuttanut lukuisia lukijoita.

Niin, tuoko Moran sitten jotakin uutta feministiseen keskusteluun? Tähän kysymykseen on helppo vastata kieltävästi. Mutta hän paketoi joitakin feministisiä aiheita varsin helposti avautuvaan pakettiin, jota uskaltaa suositella johdatuksena feminismiin. Kirja, jossa feminismiin suhtaudutaan läpikotaisin positiivisena ja hauskana ilmiönä, on ehdottoman tervetullut lisä feministiseen keskusteluun.

Muita kirjan lukeneita: Norkku, Kati, Linnea, Maija ja Liina.

Caitlin Moran: How to Be a Woman, 2011
Epub Edition, 2012