"Aitoon aamupalaan tarvitaan ainakin seuraavat ainekset kutakin syöjää kohden: muutama tuhti pekoniviipale rapeaksi grillattuna, pari irlantilaista sianlihamakkaraa ruskeaksi paahtuneena, viipale valkoista ja viipale mustaa vanukasta voissa paistettuna, kaksi paistettua munaa tai vaihtoehtoisesti munakokkelia ja paljon voilla voideltua paahtoleipää. Lisukkeena kuppi teetä tai läpinäkyvän laihaa kahvia. Terveysintoilija lisää aamiaiseensa lasillisen appelsiinimehua."
Hanna Tuuri muuttaa miehensä kanssa Irlannin kenties sateisimpaan kolkkaan, Mayon maakuntaan. Elämä 2000-luvun Irlannissa on omalaatuinen sekoitus perinteitä ja nykyaikaa: tuntuu että muutamalla askelleela voidaan siirtyä bisnesmiesten ja take away -kahvien maailmasta keijukaisten ja druidien kulkureiteille. Kun Tuuri vielä katselee elämää maahanmuuttajan silmin, ei ole ihme että Irlanti näyttäytyy hänen kuvaamanaan kiehtovana, outona ja runollisenakin paikkana.
Tuuri kuvaa arkista elämää, johon kuuluvat niin aamuiset kävelyretket kuin käynnit hammaslääkärissä. Irlantilainen elämänmeno pikkukylässä on verkkaista eikä turhasta hötkyillä: asiat hoituvat kyllä sitten kun niiden aika on. Suomalaista maahanmuuttajaa irlantilainen ajattelutapa välillä kummastuttaa, esimerkiksi silloin kun Tuurin pihalla kasvava puu uhkaa kaatua talon päälle ja puun kaatoon lupautuneita miehiä pitää odottaa paikalle kuukausikaupalla. Tai kun elokuvakerho kokoontuu jääkylmissä tiloissa, koska lämmitysjärjestelmä ei toimi. Ja onhan outoa, ettei maassa ole henkilörekisteriä tai yhteinäistä listaa äänioikeutetuista.
Parhaimmillaan Irlantilainen aamiainen on viehättävän rauhallista tarinointia, lempeää ja hienoisesti hymyilevää. Lukija asettuu Tuurin kanssa verkkaiseen rytmiin, jossa on aikaa rapsutella aaseja korvan takaa tai rakentaa kiviaitaa, hitaasti ja huolellisesti kivenmurikoita paikoilleen asetellen. Tylsimmillään kirja on silloin, kun kerrotaan hiukan oppikirjamaiseen sävyyn esimerkiksi Irlannin historiasta tai maantieteestä. Tämäntapaisissa kirjoissa ainakin minä arvostan henkilökohtaista ja kokemuksellista otetta – faktatkin menevät helpommin alas, jos ne on höystetty kertojan omalla äänellä.
Irlantilainen aamiainen oli viehättävä lukukokemus, mutta viehättävyydessään paikoitellen hiukan väritön ja pitkästyttäväkin. Mutta kirjan parhaat palat olivat sitäkin herkullisempia ja saivat kaipaamaan hillittömästi sateita, nummia ja mereltä puhaltavaa tuulta. Kirjat kun voivat saada meidät kaipaamaan sellaisiakin paikkoja, joissa emme ole koskaan oikeasti käyneet.
Tuurin Irlannissa ovat vierailleet myös Katja, Luru, Leena, Ina ja sonja.
Hanna Tuuri: Irlantilainen aamiainen. Kertomuksia vihreältä saarelta
Piirrokset: Hanna Tuuri
Kannen kuva: Lehtikuva
Otava 2009
