keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Pauliina Rauhala: Taivaslaulu


Kesällä posti toi yllätyksenä pyytämättömän arvostelukappaleen Taivaslaulusta. En tiennyt kirjasta etukäteen mitään, mutta takakansitekstin perusteella se vaikutti kiinnostavalta. Ei tainnut mennä kuin pari päivää, ja ensimmäiset ihastuneet blogiarviot kirjasta ilmestyivät – ja kiinnostuin entisestään. Aluksi uteliaisuuteni oli kohdistunut erityisesti kirjan aihepiiriin (uskonnot ja uskonnolliset yhteisöt kiinnostavat minua aina), mutta arviot ylistivät kirjan tyylin, kielenkäytön ja koskettavuuden niin korkealle, että aloin odottaa Taivaslaululta paljon myös kirjallisena elämyksenä. Ajattelin, että tämän kirjan luen mahdollisimman pian.

Sitten kävi niin kuin usein käy. Muut kirjat kiilasivat lukujonossa edelle piittaamatta lukusuunnitelmistani. Lisäksi aloin tuntea pientä Taivaslaulu-ähkyä, koska kirja oli niin paljon esillä blogeissa ja blogikeskustelussa. Silti tiesin koko ajan, että jossain vaiheessa tulee vielä Taivaslaulun aika. Ja nyt se tuli.

"Kun Vilja ja Aleksi menivät naimisiin, he saivat toisensa vihdoin pelotta ja häpeättä.
Tula tuulan tuli tuli tei.
Kahden aikuisen välinen vapaa rakkaus kesti yhden kuun kierron.
Mesimarjani, pulmuni, pääskyni mun."

Vilja on lestadiolaisäiti, joka kolmekymppisenä on jo neljän lapsen äiti. Jokainen kuunkierto merkitsee Viljalle pelkoa uudesta raskaudesta, sillä hän ei tunne jaksavansa enää uusia synnytyksiä. Vaikka jokainen lapsi on rakastettu ja Jumalan lahja, Vilja ajattelee salaa että kohdunpoisto on suomen kielen kaunein sana. Vilja miettii, miksi juuri hän on niitä naisia, jotka tuntuvat tulevan pelkästä seksin ajattelusta raskaaksi – miksi hän ei jaksa enää uutta raskautta, vaikka toiset äidit hoitavat tyytyväisesti kaksi kertaa isomman perheen.

Rauhala kuvaa uskonnollista yhteisöä ainakin ulkopuolisen näkökulmasta uskottavasti ja moniulotteisesti. Hän kertoo hyvät asiat ja heikkoudet: yhteisön tarjoaman tuen, luottamuksen maailman järjestykseen, valon ja armon – ja toisaalta hiljaisen painostuksen, tuomitsemisen ja asioista vaikenemisen. Yhteisö voi olla suuri lohtu tai painostava kahle - yhtä totuutta ei ole.

Mustavalkoisuuteen tai totuuden julistamiseen Rauhala ei muutenkaan sorru. Jos Taivaslaulu jotain totuutta julistaa niin suvaitsevuutta. Suvaitsevuutta erilaisia ajattelutapoja ja erilaisia uskontapoja kohtaan. Suvaitsevuutta ja ymmärrystä väsymystä kohtaan. Suvaitsevuutta omaa itseä kohtaan.

Taivaslaulu on kirja vanhoillislestadiolaisuudesta, mutta se ei ole yhden asian kirja, ja juuri siinä piilee sen voima. Uskontoteeman rinnalle (ja minulle lukijana sen ohitsekin) nousevat mm. vanhemmuuden, naiseuden ja itsemääräämisoikeuden teemat. Ei tarvitse olla lestadiolainen voidakseen ymmärtää lapsiperheen väsymystä; ei tarvitse olla äiti löytääkseen kirjasta tuttuja ajatuksia naisen ruumiillisuudesta ja seksuaalisuudesta ja niihin kohdistuvasta ulkopuolisesta kontrollista. Rauhala kuvaa uskovaisen pariskunnan kriisiä, mutta sen kautta hän tavoittaa yleisesti koskettavia asioita.

"Kaikkein vapain on nainen joka juoksee. Tietää itse matkansa, antaa tuulen tuulla ja lumen sulaa kasvoilleen. Minä juoksen, vaikka ilta on musta. Minä juoksen, vaikka talvi on haudannut kaiken alleen. Alamäki on kiitorata, ylämäki lentolähtörata ja mäen päältä pohkeeni ponnistavat pilviin. Sydämen syke on kaksitahtimoottori ja viuhuvat kädet nuolikulmasiivet. Olen satamassa kaarteleva harmaalokki. Olen taivaalla riikkuva naurulokki."

Taivaslaulu on äärettömän kaunis kirja. Rauhalan kieli on runollista – välillä läpikuultavan haurasta, välillä vahvaa ja tuoksuvaa kuin multa. Se on yllättävää – töksäyttelevää – raamatullista – puhekielimäistä. Kuvaukset Viljan ja Aleksin rakastumisesta tai vanhempien ja lasten arjesta ovat niin koskettavia, että pala nousee kurkkuun ja kyyneleet silmiin. Kauneus ei kuitenkaan käy ylenpalttiseksi, koska runollisten jaksojen väliin mahtuu myös arkisia ja raadollisempia jaksoja.

Viljan ja Aleksin näkökulmien lisäksi tarinaa kuljetetaan myös lasten nukkeleikkien, lestadiolaisuutta avaavien blogikirjoitusten sekä vertauskuvallisen epilogin kautta. Nämä kertojaratkaisut eivät toimineet minulle ihan yhtä hyvin kuin muu kirja, ja varsinkin blogikirjoitukset tuntuivat turhan informatiivisilta ja latteilta muun tarinan seassa. Minusta kirja ei olisi välttämättä tarvinnut Aleksin ja Viljan lisäksi muita näkökulmia ollenkaan. Mutta nuo olivat pieniä kauneusvirheitä muuten erinomaisessa kirjassa.

Uskon, että Taivaslaulu tulee soimaan mielessäni pitkään.

Kirjasta on kirjoitettu blogeissa niin paljon, etten edes yritä linkittää kaikkia arvioita , mutta tässä muutama näkemys kirjasta: Ilselä, La petite lectrice, Eniten minua kiinnostaa tie, Kirjasfääri, Amman lukuhetki ja Lue, ihminen!.

Pauliina Rauhala: Taivaslaulu
Gummerus, 2013 

24 kommenttia:

  1. Olipa mukava kuulla, että sinäkin pidit! Ja olen samaa mieltä noista teemoista, kirjan "sanoma" on mielestäni juuri se, että jokaisella on oikeus tehdä omat valintansa ja ratkaisunsa. Ja Viljan ja Aleksin valintoja ohjaa rakkaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, pidin - jopa ihastuin. :) Taivaslaulun sanoma on tärkeä ja kerrottu hienosti, turhia dramatisoimatta. Ihailtavaa.

      Poista
  2. Taivaslaulu jäi soimaan minunkin mieleeni pitkäksi aikaa. Harvoin tulee kirjaa, joka vaikuttaa ja ihastuttaa niin voimakkaasti. Viimeksi olen ihaillut yhtä paljon Sofi Oksasen tai Pirkko Saision kieltä.

    MInua muuten häiritsivät myös ne Aleksin blogikirjoitukset, niistä olisi riittänyt maininta. Ne katkaisivat turhaan kirjan kielellisen tunnelman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katriina, minäkin ihastuin Rauhalan tapaan käyttää kieltä. Omanlaistaan, kuten koko kirjakin. Ihastuttavan raikas esikoinen.

      Blogitekstit tosiaan rikkoivat tunnelman eivätkä varsinaisesti tuoneet kirjaan mitään lisäarvoa. On aina vähän hassua, kun kaunokirjallisuus alkaa luennoida.

      Poista
  3. Liisa, olet kirjoittanut hienon kuvauksen Taivaslaulusta! Lisään sen heti toivelistaani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Liisu. Tähän kannattaa ehdottomasti tutustua.

      Poista
  4. Voi miten hyvä kirjoitus! Kiitos!

    VastaaPoista
  5. Kirjoitit kauniisti ja vaikuttuneesti hienosta kirjasta! Ajattelen kirjasta ihan samoin, eli lestadiolaisuus ei ole kirjassa ainoa teema, vaan sen kautta voi yleistää naisen asemaa ylipäätään tai äitien uupumusta käsitteleviin aiheisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina. Olin ilahtunut siitä, miten monipuolisesti Rauhala käsitteli aiheitaan: tästä kirjasta löytyi todella paljon mietittävää.

      Poista
  6. Kaunis kirjoitus! Houkuttaa entistä enemmän… mutta ehkä on hyvä, että saan tätä jonkun aikaa kirjastosta jonottaa, ehtivät jo aika koviksi nousseet odotukset hieman laantua. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Booksy. Minulla tosiaan tuli pieni vastareaktio kirjaa kohtaan, kun sitä niin hurjasti kehuttiin, ja lopetinkin jossain vaiheessa blogijuttujen lukemisen Taivaslaulusta, että voisin tutustua kirjaan edes jossain määrin neutraalisti. Ja tätä lukukokemusta kyllä kannatti vähän säästellä ja odottaa!

      Poista
  7. Kirjoitit upeasti, Liisa. Rauhalan kirja on tosiaan moniulotteinen, se on toisaalta yhden pariskunnan ja yhden perheen tarina ja toisaalta se koskettaa niin lestadiolaisen liikkeen käytäntöjä kuin kenen tahansa perheen sisäistä dynamiikkaa silloin, kun vanhemmista toinen uupuu. Lisäksi Rauhalan kieli on tietenkin hienoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kiitos. Tämä oli oikeastaan suht helppo blogijuttu kirjoittaa siinä mielessä, että olin kirjasta niin innoissani että sanat löytyivät melkein itsestään. :)

      Taivaslaulu on tosiaan monitasoinen. Minäkin löysin siitä paljon tarttumapintaa, vaikka Viljan elämäntilanne oli kovin kaukana omastani.

      Poista
  8. Kiinnostava lukea arviosi näin, kun kirjan lukemisesta on jo hetki. Minuun kaunis kieli ei tehnyt vaikutusta, mutta olenkin runollisen kielen karttaja... ainakin tiettyyn pisteeseen.

    Kiitos linkityksestä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, joskus liian runollinen kieli ärsyttää minuakin, mutta Rauhalan kieleen ihastuin. Se oli jotenkin virkistävän erilailla runollista kuin monissa muissa kirjoissa.

      Yritin linkitellä hiukan erilaisia näkemyksiä kirjasta, ja oli mielenkiintoista lukea muutama ei-niin-innostunut arviokin, kuten sinun kirjoituksesi. :)

      Poista
  9. Kirjoitit kauniisti ja kiinnostavasti tästä kirjasta!! Odottelen itse vielä kirjaston varausjonossa omaa taivaslauluani, jota olen odotellut jo monta kuukautta. Mitä enemmän tästä luen muiden arvioita, sitä enemmän alkavat sormeni syyhyämään, että pääsen itse käsiksi kirjaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna. :) Taivaslaulua kannattaa kyllä odottaa, ja ainakin minulle se oli korkeiksi nousseiden odotusten arvoinen.

      Poista
  10. Täällä vielä yksi kirjaa lukematon, hei! :) Minäkin sain kesällä pyytämättömän arvostelukappaleen, ja aloittelinkin jo sitä palan matkaa, mutta kun Blogistania alkoi suorastaan pursuta Taivaslaulu-arvioita, minäkin aloin kärsiä ähkystä ja otin kirjaan vähän etäisyyttä. Sen aika on kuitenkin tulossa, ja nyt alkaa tuntua että se voisi olla hyvinkin pian. :) Palaan sitten tänne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, huomasinkin nyt Taivaslaulu-juttuja lukiessani, että olit käynyt kommantoimassa joihinkin varhaisiin arvioihin, että kirja oli sinulla kesken. Yritin etsiä juttuasi, mutta kirja olikin siis jäänyt tauolle. Uskoisin kyllä, että sinäkin pidät kirjasta, kun sen aika tulee. :)

      Poista
  11. Hieno kirjoitus, Liisa :)

    Minäkin pidin kovasti Taivaslaulusta ja se soi edelleen päässäni aika ajoin. Kaunis ja vahva tarina äitiydestä, vanhemmuudeesta, uupumisesta ja myös uskonnosta, vaikka uskonto jäikin minun lukukokemuksessani noiden kolmen ensin mainitun taakse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Villasukka. :) Taivaslaulusta löytyy tosiaan monta teemaa, ja mikä parasta, ne on kaikki esitetty niin vahvasti, että moni lukija varmasti löytää sieltä jotakin itselleen tärkeää.

      Poista
  12. En ole lukenut taivaslaulua, vaikka olen kuullut siitä pitkin syksyä niin paljon hyvää... Pitäisi ehkä sittenkin. Olen kokenut romaanin aiheen (monilapsisen perheen äidin jaksminen) jotenkin kovin vieraaksi itselleni. Varmasti romaanista löytyisi monia tasoja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, Taivaslaulussa on todellakin monta tasoa, joten suosittelen kyllä kokeilemaan. Luulisin että moni voi löytää tästä kirjasta kosketuspintoja, vaikka ei suoraan samaistuisikaan Viljan tarinaan: minäkin löysin vaikka elämäni on kovin erilaista kuin Viljalla.

      Poista