Tässäpä kirja jota en ehkä olisi lukenut ilman kirjablogeja. Olin muodostanut käsitykseni kirjasta tehdyn elokuvan perusteella - elokuvan jota en sitäkään ole nähnyt - ja vakaa mielipiteeni oli: self help -hömppää. Mutta kun huomasin että sellaiset fiksut ja hyvän maun omaavat bloggarit kuin Linnea ja Karoliina ovat pitäneet kirjasta, alkoi sen lukeminen kiinnostaa: ehkä kirja ei olisikaan silkkaa hattaraa. Kun kirja sitten sattui silmään kirjaston palautusvaunusta, nappasin sen mukaani.
Kirjan perusidea lienee monelle tuttu. Vaikeasta avioerosta ja masennuksesta toipuva Gilbert viettää vuoden ulkomailla etsimässä itseään ja Jumalaa. Ensin hän matkustaa Italiaan jossa keskittyy nautintoihin - jotka Gilbertin elämän tässä vaiheessa keskittyvät italian kieleen ja italialaiseen ruokaan. Levänneenä ja lihoneena Gilbert jatkaa matkaansa Intiaan meditoimaan ja etsimään yhteyttä Jumalaan. Matka päättyy Balille, jossa etsitäään tasapainoa nautinnon ja sisäisen rauhan välillä - ja josta Gilbert yllätyksekseen löytää myös rakkauden.
Täytyy sanoa, että kirjan alku oli minusta kaamea. Ensimmäiset rivit kuuluvat seuraavasti:
"Kunpa Giovanni suutelisi minua.
Äh, on hirvittävän paljon syitä, miksi se olisi todella huono ajatus."
Aloitus tuntui vahvistavan kaikki pahimmat ennakkoluuloni: olin ilmeisesti lukemassa jotain elämänhallintaoppaaksi naamioitua ihmissuhdehuttua. Pyörittelin silmiäni, mutta luin kuitenkin eteenpäin.
Kesti jonkin aikaa ennen kuin pääsin kirjan maailmaan sisälle, mutta jossain vaiheessa Italian ja Intian välillä huomasin uppoutuneeni kirjaan täysin. Ajoittain minua edelleen hiukan häiritsi Gilbertin kieltämättä hyvin viihteellinen kirjoitustyyli, erityisesti tarve laukoa vitsejä tasaisin väliajoin - aivan kuin hän pelkäisi että lukijat kaikkoavat jos hän ei jatkuvasti viihdytä heitä. Tosin sain lukiessani sellaisen vaikutelman, että tuo vitsailun ja viihdyttämisen tarve mitä ilmeisemmin kuuluu Gilbertin luonteeseen muutenkin, ja hän on itsekin tietoinen tästä piirteestään ja sen mahdollisesta ärsyttävyydestä.
Pidin kirjassa juuri Gilbertin avoimesta itsetutkiskelusta: hän ei todellakaan säästele itseään purkaessaan ajatuksiaan ja tunteitaan paperille. Monia tällainen oman navan kaiveleminen varmasti ärsyttää, ja kenties itsekin olisin jollain toisella hetkellä ärsyyntynyt. Mutta Gilbert onnistuu minusta nostamaan yksityiset pohdiskelunsa yleiselle tasolle, niin että teksti ei jää pelkäksi napanöyhdän pyörittelyksi. Pidin myös Gilbertin itseironiasta: hän ei ota itseään turhan vakavasti, vaikka onkin itsetutkiskelunsa kanssa vakavissaan. Näin Gilbert esimerkiksi kuvailee omaa hengellisyyttään:
"En usko että vipassana on välttämättä minun juttuni. Se on aivan liian askeettista minun käsitykseeni hengellisestä harjoituksesta, johon liittyy yleensä myötätuntoa, rakkautta, perhosia, autuutta ja ystävällinen Jumala (ystäväni Darcey kutsuu sitä pyjamabileteologiaksi)."
Riippuu varmaan lukijasta ja hänen elämäntilanteestaan, mikä kirjan osuuksista kolahtaa eniten. Itse viihdyin parhaiten Intiassa, vaikka löysin kyllä kaikista jaksoista kiinnostavia juttuja. Mutta Intia-luku oli rauhallisin ja vakavahenkisin, mikä ehdottomasti vetosi minuun lukijana. Lisäksi minua on aina kiehtonut kaikenlainen askeettinen ja hiljainen, maailmasta vetäytyvä, sisäiselle maailmalle omistettu elämä - tapahtui se sitten erämaamökissä, luostarissa tai intialaisessa ashramissa. Seurasin myös Gilbertin kamppailua meditaatioharjoitusten kanssa kuin jännittävintä murhamysteeriä. Löytäisikö Elizabeth yhteyden Jumalaan? Onnistuisiko hän hiljentämään loputtomattomasti puokkoilevat ajatuksensa? Löytyisikö kundalini shakti? Gilbert kuvaa hengellistä etsintäänsä mukavan maanläheisesti ja arkisesti, eikä verhoa uskontoa tai jumaluutta mihinkään koristeellisiin sumuverhoihin.
Gilbert onnistuu varsin hyvin välttämään elämänhallintaoppaiden ärsyttävimmät piirteet, saarnaavuuden ja ylimielisyyden. Luultavasti Gilbert voitti minut puolelleen juuri positiivisella, lempeällä ja sallivalla asenteellaan. Kirja ei missään vaiheessa tunnu vihjaavan, että Gilbertin tie olisi ainoa oikea tie, jota kaikkien olisi seurattava. Kenties juuri siksi kirjaan ja Elizabethiin olikin loppujen lopuksi hyvin helppo samaistua.
Karoliinan ja Linnean lisäksi kirjan ovat lukeneet ainakin Reeta Karoliina ja Luru.
Elizabeth Gilbert: Omaa tietä etsimässä. Italiassa, Intiassa ja Indonesiassa (EAT, PRAY, LOVE: One woman's Search for Everything Across Italy, India and Indonesia, 2006)
Suom. Taina Aarne
Otava, 2007
