Alison Bechdel: Hautuukoti ja Äideistä parhain

Luin viime vuonna Alison Bechedelin suomennetut Lepakkoelämää-sarjakuvat ahmien. Ihastuin Lepakkoelämän huumoriin, ajankuvaan, poliittisuuteen ja henkilöhahmoihin. Janosin lisää Bechdeliä, mutta päätin säästellä näiden omaelämäkerrallisten, kehuttujen sarjakuvaromaanien lukemista, enkä syöksynyt heti niiden kimppuun.

Nyt Hautuukoti ja Äideistä parhain on luettu. Ja olen vaikuttunut. Jos Lepakkoelämää-sarjat viehättivät ja ilahduttivat kuin jutusteluhetki hyvässä ystäväporukassa, Hautuukoti ja Äideistä parhain olivat matka jonnekin paljon syvemmälle. Ne tarjosivat näköalapaikan perhesalaisuuksiin, lasten ja vanhempien välisiin suhteisiin ja yhden ihmisen kasvuun lapsesta aikuiseksi. Ne kertovat taiteen ja elämän rajapinnoista, seksuaalisuudesta, alitajunnasta, muistoista ja kommunikaatiosta.

Hautuukoti kertoo Bechdelin isästä, Äideistä parhain äidistä. Teokset ovat samankaltaisia mutta myös erilaisia. Hautuukodissa isän tarinan rinnalla kulkee Bechdelin lapsuus, nuoruus ja seksuaalinen herääminen. Äideistä parhaimmassa Bechdel kertoo paitsi äitinsä tarinaa, myös tarinaa tarinankerronnasta, siitä kuinka Hautuukoti ja Äideistä parhain ovat syntyneet.

Kummatkin kirjat ovat pullollaan viittauksia kirjallisuuteen, näytelmiin ja psykoanalyysin teorioihin. Kerronta, repliikit ja kuvat muodostavat monikerroksisen kudelman, johon haluaa uppoutua perusteellisesti, tutkia kaikki erilaiset viittaukset ja sivupolut.

Vaikka Bechdel on ladannut teoksensa täyteen merkityksiä, tarinanlankoja ja intertekstuaalisuutta, niiden tunnelma on jotenkin levollinen ja verkkainen. Ja vaikka Bechdelin vanhemmat tuskin voittaisivat vuoden äidin tai isän palkintoja, he ovat Bechdelin kuvaamina niin inhimillisiä ja moniulotteisia, että heidän kokemuksiinsa ja tarinoihinsa uppoutuu sekä järjellä että tunteella. Perheen tarinassa on paljon kipeää ja tukahdutettua, mutta siinä on myös läheisyyttä, huumoria ja aivan selvästi, myös rakkautta.

Bechdelin sarjakuvakuvista ovat kirjoittaneet myös MarikaOksa, Linnea, Katri, Suketus ja Zephyr.

Alison Bechdel: Hautuukoti. Tragikoominen perheeni (Fun Home. A Family Tragicomic, 2006)
Suom. Taina Aarne
Like, 2009

Äideistä parhain. Koominen draama (Are You My Mother? A Comic Drama, 2012)
Suom. Anu Turunen
 Like, 2012

Alison Bechdel: Lepakkoelämää

Kävin tällä viikolla lähikirjastossani. Kirjaston tärppipöytä juhlisti Pride-viikkoa sateenkaarikirjallisuutta esittelemällä, ja innostuin kun bongasin joukosta Lepakkoelämää-albumin. En ole koskaan lukenut Alison Bechdelin suurta suosiota nauttivaa sarjaa, vaikka olen jo pidempään halunnutkin siihen tutustua. Nyt siis pääsin vihdoin tutustumaan sarjaan tämän ensimmäisen suomennetun albumin parissa.

En lue kovinkaan paljon sarjakuvia – ehkä siksi että makuni on sarjakuvien suhteen varsin rajoittunut. Hylkään esimerkiksi heti sarjakuvat, joiden piirrostyyli ei miellytä silmääni. Pidän sarjakuvissa eniten yksinkertaisista ja arkisista tarinoista: en jaksa seurata mitään kovin monimutkaista tai vauhdikasta.

Kun sitten löydän sarjakuvan, josta pidän, pidänkin siitä yleensä todella paljon, ja luen suosikkisarjojani uudelleen ja uudelleen. Lepakkoelämään tykästyin heti ensi sivulta: juuri sellaista sarjakuvaa josta pidän!

Lepakkoelämää kuvaa lesbojen ystäväpiirin arkista elämä. On suhdesotkuja ja rakkaushuolia, naimisiinmenoa ja vauvahaaveita, töitä ja juhlia. Lisäksi käydään mielenosoituksissa ja Pidessa, ollaan vegaaneja ja poliittisesti korrekteja, murehditaan maailman tilannetta ja raivotaan uutisia lukiessa. Mukana on paljon viittauksia päivänpolitiikkaan, mikä sitoo tapahtumat kiinnostavasti aikaan ja paikkaan, 1990-luvun alun Yhdysvaltoihin. Toisaalta aiheet ovat sen verran ajattomia, ettei sarja tunnut yhtään vanhentuneelta.

Sarjan keskushahmo on Mo, jonka lasi on takuulla aina puolityhjä, ja joka hukuttaa ystävänsä ja kumppaninsa itsekeskeisiin valitusvirsiinsä aina silloin kun ei saarnaa oikeaoppisen ja tiedostavan elämäntyylin puolesta. Kerrassaan rasittava tyyppi siis, mutta kaikessa rasittavuudessaan sympaattinen ja samaistuttava.

Tykästyin luonnollisesti myös Mon kissoihin, Vanessaan ja Virginiaan.

Onneksi suomennettuja Lepakkoelämää-albumeita on vielä kolme lisää, ja pääsen nauttimaan Mon ja kumppaneiden seurasta vielä lisää.

Lepakkoelämästä ovat kirjoittaneet myös Sonja, Omppu, Katri ja Niina T.

Alison Bechdel: Lepakkoelämää (Dykes to Watch Out For - the Sequel, 1992 ja The Spawn of  Dykes to Watch Out For, 1993)
Suom. Stina Grönroos
Tekstaus: Hannele Kivilahti
Kansi: Janina Aire
Kääntöpiiri, 2000