maanantai 14. lokakuuta 2013

Sara Kokkonen: Rasavillejä ja romantikkoja. Rakkaat suomalaiset tyttökirjat


"Halusin olla kuin Iris: liehuva luonnonlapsi, räiskyvä rajojen rikkoja. Halusin olla Ulla: rempseä, ja samalla kaihoisa runotyttö. Mutta olin tavallinen koululainen tavallisessa kodissa, jääkaappien, imurien ja muiden epäromanttisten nykykapineiden keskellä. Kirjojen sivuilla pääsin kuitenkin kerran toisensa jälkeen noiden tyttöjen luo, jännittäviin tapahtumiin, metsien kaukaiseen sineen. Kun nuo kirjat kerran löysin, ne ovat siitä asti minua seuranneet."

Lapsuuden lukukokemusten merkitystä ei voi liikaa korostaa. Lapsena jos koska voi tuntea tarinoiden lumon, sen taianomaisen tunteen, kun uppoutuu täysin kirjan maailmaan. Ahmimisiässä kirjoja hotkaistaan montakin päivässä, ja rakkaimpia teoksia luetaan yhä uudestaan. Kirjoista saadaan vaikutteita niin leikkeihin kuin oikeaankin elämään: moni haave, elämänasenne ja viisaus on voinut saada alkunsa tai ravintonsa kirjoista. Monelle tytölle näitä varhaisen elämän tukipilareita ja ikkunoita sadun maailmaan ovat olleet perinteiset tyttökirjat – myös minulle ne olivat lapsuuden rakkaimpia lukukokemuksia.

Kirjablogiakin pitävä Sara Kokkonen on koonnut tähän kirjaan lukijoiden muistoja ja ajatuksia suomalaisista tyttökirjoista. Materiaali on koottu pääosin avoimen kirjoituskutsun kautta – joitakin tekstejä on myös pyydetty erikseen esimerkiksi nykyisiltä nuortenkirjailijoilta. Pääosin äänessä ovat siis eri-ikäiset tavalliset lukijat ja tyttökirjojen ystävät. Itsekin kirjoitin kokemuksistani, ja kirjasta löytyykin myös minun ajatuksiani esimerkiksi Virtasen Seljan tytöistä ja Otavan Priskasta. Lisäksi tunnen Saran sekä blogistaan että bloginsa ulkopuolelta, mutta luulisin että suhtautuisin tähän kirjaan aivan samalla tavalla, vaikka en tekijää tuntisikaan.

Kirja on nimittäin minusta kerta kaikkiaan ihana! Se on suomalaisten tyttökirjojen ystävän unelmakirja, jonka kautta voi palata omiin lapsuusmuistoihin ja löytää muita samanhenkisiä tai erilaisia tyttökirjojen lukijoiden kokemuksia. Se esittelee tarkemmin kymmenen kirjailijan tuotantoa, ja lisäksi lyhyesti muutaman muun kirjan, joita lukijat olivat muistelleet. Isoimman osan kirjassa saavat Anni Swan, Anni Polva sekä Rauha S. Virtanen, joiden kirjoista oli kirjoitettu kaikkein eniten. Mukana on lisäksi myös mm. Mary Marck hauskoine koululaisromaaneineen, Merja Jalon hevoskirjoja sekä jo hiukan unohdettuja tyttökirjoja edustavat Helga Nuorpuu ja Rebekka Räsänen.

Tyttökirjat edustavat monelle lukijalle mahdollisuutta matkustaa pois omasta arjesta, vaikkapa ihastuttavaan "vanhaan aikaan" tyttökouluineen ja leninkeineen. Maalaistytöille kirjoista on saattanut löytyä kuvia houkuttelevasta kaupunkilaiselämästä, ja kerrostalon lapsi on voinut ihastella maalaiselämän romantiikkaa. Toisaalta kirjoista haetaan samaistumispintaa: henkilöhahmoista etsitään tuttuja piirteitä ja omiin ongelmiin apua kirjojen kuvaamista tilanteista. Nuoret lukijat voivat kokea kirjojen kautta tunteita, joita eivät vielä oikeassa elämässä kohtaa, kun taas aikuisille tyttökirjat voivat toimia turvallisina lohtukirjoina. Tyttökirjoista on moneksi, ja tämän kokemusten kirjon Rasavillejä ja romantikkoja tavoittaa hienosti.

Lukukokemuksista huomaa, että olemme jo lapsena erilaisia lukijoita. Toiset toivovat kirjoilta ennen kaikkea mukaansatempaavaa tarinaa sekä hauskoja tai jännittäviä tapahtumia – toiset hakevat tunnelmaa tai kiinnostavia henkilöhahmoja. (Tietenkään jako ei ole näin yksioikoinen, ja yksi ihminenkin voi lukea eri kirjoja eri tavalla.) Koska itse olen lapsesta saakka ollut voimakkaasti henkilöhahmolähtöinen lukija, minua viehättivät tässäkin kirjassa erityisesti ne kirjoitukset, joissa pohdittiin henkilöhahmojen luonteita ja peilattiin niitä omaan persoonaan.

Tyttökirjoista haetaan sekä ihanteita että samaistumisenkohteita. Ja koska kirjoissa usein kuvataan ystäväjoukkoa tai sisaruksia, on yhdestä ja samasta kirjasta usein helppo löytää sekä ihanne että sukulaissielu. Seljan tyttöjä käsittelevää lukua lukiessani en voinut kuin hymyillä törmätessäni yhä uudelleen kertomuksiin siitä, kuinka lukija oli ihaillut Margaritaa tai Krisiä, mutta tajunnut kuitenkin olevansa itse enemmänkin ujo kirjatoukka Virva Selja. Sillä juuri näinhän itsekin henkilöhahmot luin ja koin. Myös yksi henkilöhahmo voi olla lukijalle samanaikaisesti omakuva ja esimerkki: esimerkiksi Anni Polvan Tiinasta moni on löytänyt itsensä kaltaisen poikatytön, mutta Tiinaa on kuitenkin rehellisyydessään ja reippaudessaan pidetty myös esikuvana. Toisaalta sekä Tiina että muut tyttöhahmot (tai koko tyttökirjallisuuden hyveellinen maailmankuva) on saattanut myös ärsyttää joitakin lukijoita.     

Lukijoiden muisteloiden lisäksi kirjassa on mukana elämäkerralliset esittelyt kymmenestä pääosaan nostetusta kirjailijasta. Tyttökirjailijoiden elämästä lukiessa huomaa, ettei monenkaan elämä ole ollut kuin satukirjasta: on ollut köyhyyttä ja taloudellisia vaikeuksia, sairauksia ja masennusta. Aika kirjoittamiselle on varastettu muiden töiden ja lastenhoidon lomasta – tunnustusta työstä ei kenties ole saatu kuin vasta vanhoilla päivillä. Kuitenkin nämä kirjailijat ovat halunneet välittää nuorille lukijoilleen iloa ja positiivisuutta. Tyttökirjoissa on yleensä onnellinen loppu, hyvä saa palkkansa ja vaikeuksien kautta noustaan voittoon.

Rasavillejä ja romantikkoja on ulkomuotoaan myöten viehättävä kirja. Kaunis kansi on tyttökirjojen hengen mukaisesti tehty Martta Wendelinin kuvasta. Ihania olivat myös esittelyjä koristavat kirjailijoiden valokuvat. Herkän kaunis nuori Anni Swan puhvihihoissaan ja kirja kädesään; Anni Polva ennen pitkien palmikoiden leikkaamista; silmälasipäinen, varsamainen Rauha S. Virtanen; suurisilmäinen Merja Otava nahkatakissaan.

Palasin kirjaa lukiessani lapsuuteen sekä lukumuistojen että lukukokemuksen tasolla. Ahmaisin koko kirjan vuorokaudessa: en malttanut lopettaa lukemista, vaan käperryin sohvan nurkkaan mukavammin, otin vielä yhden palan suklaata ja luin eteenpäin. Välillä luin pala kurkussa, välillä nauroin ääneen. Uppouduin kirjaan täysin, ja samalla muistelin entistä itseäni ja niitä hetkiä, joita vietin Annin, Maryn, Marjatan, Rauhan, Merjan ja Tuijan kirjojen parissa.

Kiitos, Sara, tästä matkasta tyttökirjojen ja niiden lukijoiden maailmaan!

"Ja kyllähän aina jonkinlainen ylpeys nousee pintaan, kun lukiessa ajattelee, että tämän on kirjoittanut suomalainen nainen."

Kirjasta bloggasi tänään myös Maria.

Sara Kokkonen: Rasavillejä ja romantikkoja. Rakkaat suomalaiset tyttökirjat
Kansi/kannen kuva: Jussi Jääskeläinen/Martta Wendelin
Avain, 2013

6 kommenttia:

  1. Tämä tosiaan palauttaa mieleen monia omia suosikkeja ja nostaa esiin myös sellaisia, jotka ovat vielä tuntemattomia.

    Priskasta tuli mieleeni kysyä, että oletko lukenut muita Merja Otavan kirjoja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, minä halusin kirjan jälkeen heti lukea sekä vanhat rakkaat suosikkini uudelleen että tutustua niihin vieraisiin tyttökirjoihin. :)

      Olen lukenut aikoinaan Otavalta Puzzlen, mutta se ei ole jäänyt juurikaan mieleeni. Muistan kuitenkin, että se ei missään nimessä ollut minusta silloin Priskan veroinen. Muita Otavan kirjoja en muista lapsena löytäneeni kirjastoista, mutta nyt haluaisin kyllä kovasti lukea muutkin Otavan nuortenkirjat.

      Poista
  2. Minustakin tämä kirja oli yksinkertaisesti ihana! (Ja koska tuntuu, että vähän väliä joku kirjabloggaaja julkaisee romaanin tai tietokirjan, en enää ota paineita tuttujen kirjoista kirjoittaessa – kuten sinäkin, koen kirjoittavani samoin tuttuudesta riippumatta).

    Kerroit kirjassa hyvin koskettavasti samastumisestasi erityisesti Virvaan ja Priskaan, kiitos kokemusten jakamisesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, tässä on tosiaan jo päässyt tottumaan siihen, että kirjabloggaajat hyppäävät kirjailijan kenkiin. :)

      Ja kiitos. Minusta oli ihanaa, että kirjan myötä tarjoutui tilaisuus kirjoittaa noista itselleni niin tärkeistä tyttökirjahahmoista. Ja lukea sitten muiden tärkeistä kokemuksista.

      Poista