maanantai 28. lokakuuta 2013

Messumuisteloa


Kirjamessut ovat tältä vuodelta ohi, ja olo on samanaikaisesti täysi ja tyhjä. Messuihin mahtui paljon kaikenlaista. Kirjoja tietysti. Muutaman ohjelmanumeronkin ehdin seuraamaan. Lukupiiristä jo kirjoitinkin. Ja sitten oli paljon ihania ihmisiä, kirjaystäviä, joiden kanssa puhuttiin lukemisesta, huokailusta, pakkopullasta, tyttökirjoista, kirjailijoista, messukokemuksista ja vähän kaikesta.

Minulla oli messujen suhteen kaksi tavoitetta: päästä kuulemaan Märta Tikkasta ja juoda ainakin yksi lasi skumppaa hyvässä seurassa. Molemmat tavoitteet toteutuivat.


Voisin luultavasti kuunnella Märta Tikkasta puhumassa vaikka aidanseipäästä – niin valovoimainen, karismaattinen ja viisas hän on. Messuilla ei puhuttu aidanseipäistä vaan pääasiassa Kansallisteatterin Vuosisadan rakkaustarinat -näytelmästä. Puolituntinen kului kuin siivillä, ja olen iloinen että minulla on jo lippu ostettuna Vuosisadan rakkaustarinoihin.


Otin messuilla kaksi valokuvaa. Toisessa oli Märta ja toisessa vanhoja dekkarikansia antikavariaattiosastolta. Divariosastolla kiertelin ihailemassa vanhaa kirjataidetta ja etsimässä täytettä kirjahyllyn aukkokohtiin. Kaksi kirjaa löysinkin.


En tänäkään vuonna ehtinyt ostamaan kalakukkoa tai englantilaista toffeeta ruokamessuilta, koska kirjapuolella oli niin kivaa. En ehtinyt seuraamaan kuin paria ohjelmanumeroa, mutta tapasin ihmisiä, joiden kanssa sai puhua ja nauraa. Tulin kotiin viisi kirjaa ja monta kokemusta rikkaampana.


Ensi vuonna taas.

16 kommenttia:

  1. Kyllä, ensi vuonna taas. Oli niin ihanaa tavata sinutkin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, samoin sinut! Toivottavasti nähdään viimeistään ensi messuilla uudelleen. <3

      Poista
  2. Hmm. En ihan hiiirveästi innostunut Harjukaupungin salakäytävistä, mutta niin kova hypetys on kyllä taas menossa tuon Sielut kulkevat sateessa -kirjan tiimoilta, että kai se on pakko lukea jossain vaiheessa:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sonja, minä en ole lukenut Harjukaupunkia, mutta Lumikko oli minusta varsin mainio. Sielut kulkevat sateessa tuli kylkiäisenä Atenan bloggaritapahtumasta, ja kyllä tuo kirja varmasti tulee luettua, vaikka en kiihkeimpiin Jääskeläis-faneihin kuulukaan.

      Poista
  3. Oli todella mukavaa! Palataan skumpan ja kirjojen ääreen taas mahdollisimman pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suketus, kyllä täytyy ihmisen saada elämäänsä riittävä määrä skumppaa ja kirjakeskusteluja! Toivottavasti tosiaan taas pian on niiden aika.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Hih, kiitos Kirsi. :) Määrä pysyi kirjahankinnoissa maltillisena, ja laatu on toivottavasti korkea.

      Poista
  5. Voi, miksi minä missasin Märtan! Märta on ollut jo ihan nuoruuden kirjailijasuosikkejani. Viisas on juuri oikea sana kuvaamaan häntä - ja toinen tärkeä sana voisi olla rohkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, messuohjelmaa saa kyllä lukea silmä tarkkana ja silti jotakin oleellista voi mennä sivu suun.

      Märta on tosiaan sekä viisas että rohkea. Ollapa vanhana yhtä täynnä elinvoimaa kuin Märta.

      Poista
  6. Vuosisadan rakkaustarina on aivan uskomattoman hyvä!

    Olen iloinen, että me messuilimme kaksi päivää, joten ehdimme myös viini- ja herkkupuolelle. Siellä oli vaikka mitä ja tulikin tehtyä joululahjaostoksia. Pääsi hetkeksi myös matalampidesibeliseen tilaan, sillä kirjapuolella haastattelut olivat niin lujalla, että alueella keskuteluista ei meinannut tulla mitään. Muuten oli kyllä täydellisen ihanaa, kuten aina ennenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, minäkin olin messuilla kaksi päivää enkä silti ehtinyt herkkuostoksille! Kummallista. Kävin kyllä lauantaina pyörähtämässä ruoka-alueella, mutta siellä oli niin ruuhkaista, että alkoi suorastaan ahdistaa. Mutta muuten messuilla oli tosiaan ihanaa. :)

      Poista
  7. Oih, pääsit kuulemaan Märtaa! Minäkin olisin halunnut, ja olinkin ihan katsomon takaosassa, mutta sinne ei kuullut mitään. Vilauksen Märtasta näin kyllä kaukaa. :)

    Oli ihanaa (!) nähdä taas! <3 Toivottavasti nähdään taas pian, vaikkapa jälleen skumpan ja huokailukeskustelujen äärellä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, Märtaa oli saapunut kuuntelemaan melkoinen määrä ihmisiä - enkä ihmettele yhtään. Minä voisin varmaan tehdä Märtan kanssa samanlaisen kolmen haastattelun kierroksen kuin sinä Haahtelan kanssa. :D

      Voi että olikin kiva nähdä! <3

      Poista
  8. Hienot hankinnat ja mukava tunnelma! Vuosisadan rakkaustarina taitaa olla ainut Tikkasen kirja, jonka olen lukenut, mutta mitä olen naisen kommentteja tiedotusvälineistä kuullut, niin ihailen häntä kovasti. Toivottavasti tapaamme viimeistään ensi vuonna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, kiitos. Toivottavasti tapaamme. :)

      Vuosisadan rakkaustarina onkin aivan upea. En ole itsekään vielä läheskään kaikkia Märtan kirjoja lukenut, mutta haluan vähitellen tutustua niistä jokaiseen.

      Poista