tiistai 5. maaliskuuta 2013

Marisha Rasi-Koskinen: Valheet


"Ei voi nähdä ketään ohi kiitävästä metrosta, kun on itse matkalla päinvastaiseen suuntaan. Siitä huolimatta minä näen jonkun. Itseni. Ja itseni takaa itseni. Ja jälleen itseni. Olen siellä niin monta kertaa, etten tiedä, kuka olen. Tai onko minua. Olenko tällä puolella vai sittenkin siellä. Sellaisina hetkinä en ole varma mistään. Sellaisina hetkinä kaivan repusta peilin ja tarkistan kasvoni. Sitten se on ohi ja olen jälleen asemalla. Ja asemalla. Ja asemalla."

Vanhat ihmiset muistavat vielä auringon, ja vielä nykyäänkin joku saattaa väittää nähneensä auringon paistavan hetken. Todellisuudessa ihmiset ovat kuitenkin jo tottuneet jatkuvaan sateeseen, sateeseen josta ei tiedä laskeutuuko se pilvistä vai nouseeko se kanavista, joissa "neste seisoo harmaana ja vihreänä ja niin paksuna, että painuisi kuopalla, jos sitä painaisi". Sateenvarjoa on kannettava koko ajan mukana, ja nihkeä kosteus tarttuu vaatteisiin ja ihoon.

Tällaisessa maailmassa liikkuvat Marisha Rasi-Koskisen Valheiden henkilöt. Henkilöt, joita vaivaavat pakkomielteet, menetykset ja pelot – henkilöt jotka kertovat valheita itselleen ja muille, omaksuvat vieraita identiteettejä ja tapoja ja kaipaavat jotakin saavuttamatonta. He valehtelevat päästäkseen turvaan tai koska ovat alkaneet itse uskoa omiin tarinoihinsa. Usein he valehdellessaan unohtavat muiden ihmisten tunteet ja tarpeet, tai sitten he eivät ylipäänsä osaa tulkita ja ymmärtää muita ihmisiä tai omia tunteitaan kovin hyvin. Kaikkine heikkouksineen kirjan ihmisissä on jotakin kiehtovaa ja vetoavaakin.

Valheet on Rasi-Koskisen Katariina-esikoisen tapaan arvoituksellinen kirja, jossa yksittäisistä kertomuksista muodostuu vähitellen isompi kokonaisuus: asiat linkittyvät toisiinsa ja saavat uusia merkityksiä kirjan edetessä. Kirjoitin aikoinaan Katariinasta, että olisin pitänyt siitä enemmän, jos se olisi ollut vielä arvoituksellisempi – kuin "palapeli, josta pari palaa on kadoksissa". Valheet onnistuu mielestäni juuri tässä: vaikka lukiessa oivaltaa asioita ja solmii langanpäitä yhteen, kirjan arvoituksellinen luonne ei häviä ja lukemisen jälkeen jää miettimään, ymmärsikö sittenkään kaikkea. Valheet oli minusta myös koskettavampi kuin Katariina: henkilöhahmot tuntuivat elävämmiltä ja asiat kytkeytyivät toisiinsa luontevammin.

Valheiden maailma on hiukan unenomainen, painajaismainenkin. Se on kuin labyrintti, jossa lukija eksyessään huomaa palanneensa lähtökohtaan, ja sen aika on kuin spiraali, jossa ei ole alkua tai loppua. Ja Valheet on kirjana vangitseva lukukokemus, joka jää pyörimään mielessä.

Kirjasta keskustellaan myös Koko lailla kirjallisesti -blogissa, jossa se sai kunnian olla Lilyn ja Bonnierin yhteisen nettilukupiirin ensimmäinen kirja. Minäkin olen mukana keskustelemassa, ja kiitän kustantamoa siitä, että sain lukupiiriä varten kirjan omakseni. Jos klikkaat linkkiä, muistathan että keskustelussa on spoilereita.

Marisha Rasi-Koskinen: Valheet
Kansi: Marjaana Virta
WSOY, 2013

10 kommenttia:

  1. Hyvä huomata, että pidit enemmän kuin Katariinasta. Minä nimittäin pidin siitäkin, mutta ajan myötä kirja on unohtunut. Mielessä on toki kaunis kieli ja tunnelma - Rasi-Koskinen kirjoittaa hyvin.

    Nyt sinun tekstisi luettuani voin ihan odottaa Valheiden lukemista. Selvästi hyvä romaani! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, minäkin kyllä pidin Katariinasta, mutta etäisesti, eikä se minullakaan ole kovin pysyvää muistijälkeä jättänyt. Valheet uskoisin muistavani paremmin, ja ainakin nyt olen siitä hyvin innoissani. Ihanaa, kun saa kirjalta enemmäm kuin odottaa saavansa! :)

      Poista
  2. Kuvasit upeasti kirjan tunnelmaa. Labyrintti-sana kuvaa todellakin tätä kirjaa hyvin - eksyin välillä labyrintissa enkä ole varma löysinkö sittenkään oikean tien pois. Jatketaan keskustelua Lilyn lukupiirissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirjakaupantäti! Tällaiset hämmentävät ja eksyttävät arvoitukset ovat mieleeni, koska lukemisen jälkeen jää niin paljon pohdittavaa: arvoitus tuntuu jatkuvan kansien sulkeuduttua.

      Poista
  3. Minä odotan että pääsen lukemaan tämän. Muistan pitäneeni Katariinasta kovasti, mutta Katjan tavoin minäkin olen unohtanut siitä suurimman osan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, Valheissa on paljon samaa kuin Katariinassa, mutta myös eroja, ja ainakin minä tosiaan vaikutuin tästä enemmän. Mielenkiinnolla odotan muiden mielipiteitä. :)

      Poista
  4. Tämä kuulostaa todella kiehtovalta; odotan kovasti että pääsen lukemaan Valheet (se on meidän kirjastojärjestelmässä vasta "hankinnassa", mikä on kyllä jo vähän outoa kun kirjan ilmestymisestä on jo kolmisen viikkoa). Katariinakin on lukulistalla, mutta varsinkin sinun ja Katjan kommenttien jälkeen luulen, että Valheet on enemmän minun kirjani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, minulla taas on jostain syystä Helmetin kanssa välillä sellainen ongelma, etten pysty varaamaan uutuuksia, vaikka ne ovat jo muilla lainassa ja varauksessa. Toivottavasti saat kirjan pian käsiisi: uskaltaisin luvata lukukokemuksen olevan vähintään mielenkiintoinen.

      Poista
  5. Mie pidin kyllä molemmista. Katariina oli minulle todella huikea lukukokemus sen vuoksi, että siinä oli minusta hyvin onnistuneesti kuvattu samaa asiaa/henkilöä monen katseen kautta. Valheet on huikea labyrintti, mietin juuri tätä samaa kuin sie lukiessani.

    Katariinan tarinanpätkiä helposti unohtaakin, niin käy varmasti myös Valheille (kuten myös niin monille muille kirjoille, väitän, että harvasta oikaestaan enää muistaa kauhean tarkkaan, että mitä tapahtui), mutta vahva tunnelma ja lukukokemus jää muistiin. Vaikutuin Valheista enemmän siinä mielessä, että tässä valheiden verkko on moniulotteisempi. Lopulta ei tiedä, että kulkeeko tarinoiden kehä miten ja kuinka kertojien mietteet poikkeavat jo aiemmin tiedetystä ja luetusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanna, minäkin kyllä pisin Katariinasta, tai sanotaanko että ihailin sen taidokkuutta, vaikka kirja jäi vähän etäiseksi. Siksi olinkin erityisen ilahtunut Valheista, koska se oli sekä tadokas että koskettava. Uskon, että nimenomaan Valheiden tunnelma tulee säilymään muistissa pitkään.

      Minustakin Valheet oli Katariinaa moniulotteisempi – jotenkin elävämpi kirja.

      Poista