perjantai 1. maaliskuuta 2013

Haruki Murakami: Kafka rannalla


Toisen maailmansodan aikaan Japanissa joukko koululaisia joutuu metsäretkellään jonkinlaisen joukkohypnoosin valtaan. Lapset kaatuvat maahan ja jäävät makaamaan paikalleen: ainoa selvä elonmerkki on jotakin näkymätöntä seuraava katse. Muut lapset toipuvat tapauksesta ilman sivuvaikutuksia, mutta lahjakas Nakata menettää lukutaitonsa ja muistinsa ja muuttuu muutenkin hiukan yksinkertaiseksi. Mutta toisaalta Nakata osaa keskustella kissojen kanssa.

2000-luvun alussa 15-vuotias Kafka Tamura karkaa kotoaan. Kafkaa ajaa toisaalta halu paeta etäistä isää, joka on ennustanut Kafkalle kirjaimellisesti oidipaalista kohtaloa, toisaalta halu löytää äiti ja isosisko, jotka jättivät Tamuran miehet Kafkan ollessa neljävuotias. Karkumatkallaan Kafka päätyy asumaan yksityiseen kirjastoon, jota hoitavat etäisen kaunis neiti Saeki sekä Oshima, joka on omien sanojensa mukaan epätavallinen ihminen. Samaan aikaan toisaalla Nakata etsii kynnyskiveä, jota kääntämällä asiat palautuisivat normaaleiksi.

"Sakea taiteellinen epätäydellisyys stimuloi ja pitää virkeänä. Jos kuuntelen jonkin aivan täydellisen kappaleen aivan täydellistä esitystä, minun alkaa tehdä mieli panna silmät kiinni ja kuolla siihen paikkaan. Mutta kun kuuntelen D-duurisonaattia, voin tuntea ihmisten rajallisuuden - sen, että tietynlaisen täydellisyyden voi saavuttaa vain haalimalla itselleen rajattomasti epätäydellisyyttä. Henkilökohtaisesti pidän sitä lohdullisena ajatuksena. Ymmärrätkö, mitä ajan takaa?"

Kafka rannalla oli neljäs murakamini, ja siitä löytyi paljon piirteitä, joita olen jo oppinut Murakamilta odottamaan. Siinä oli kissoja, ruokaa, musiikkia, unenomaisuutta, kaipausta, seksiä ja nuori, eksyksissä oleva päähenkilö. Se käsitteli rakkautta ja kuolemaa ja ihmisen perimmäistä yksinäisyyttä maailmassa. Mutta Kafka oli myös jossain määrin erilainen kuin muut lukemani murakamit. Se sijoittuu selkeämmin maagisen realismin piiriin, siinä missä Norwegian Wood on realistinen ja Sputnik-rakastettuni vain hiukan todellisuudesta syrjällään oleva kertomus. Toisaalta Sputnik oli minusta omalla tavallaan arvoituksellisempi kirja kuin Kafka, koska kaikkine kummallisine tapahtumineen Kafka tuntui kuitenkin noudattavan omaa maagista logiikkaansa ja vastaavan moniin asettamiinsa kysymyksiin, kun taas Sputnik tuntui sulkevan vastaukset sisälleen ja vihjaavan siihen, että tuttu maailmamme saattaakin kätkeä sisälleen jotakin vierasta.

Kirja seuraa vuoroluvuin Kafkan ja Nakatan tarinaa. Näistä rinnakkaisista kertomuksista Nakatan tarina oli minulle enemmän juonenkuljetusta, mutta Kafkan tarinassa elin mukana. Nakatassa ja hänen seikkailuissaan oli minun makuuni jotakin hiukan liian herttaista, vaikka viihdyin lukijana näidenkin jaksojen parissa. Mutta Kafkan tarina oli se, joka lumosi minut – kenties sen takia, että se oli tyypillisempää Murakamia. Kafkan yksinäinen minuuden etsintä, nuoruuden kasvukivut ja havahtuminen elämän suurimpien kysymysten olemassaoloon: näiden kuvaajana Murakami on minusta parhaimmillaan. Lisäksi hän kuljettaa Kafkansa vastustamattoman kiehtoviin paikkoihin (yksityinen kirjasto, metsämökki kaukana vuorilla), ja antaa hänelle matkakumppaniksi viehättäviä kirjallisia hahmoja: Sakuran, joka on tyypilliseen murakamilaiseen tapaan eksynyttä nuorukaista opastava mutkaton ja selväjärkinen nuori nainen, ja Oshiman joka on yksinkertaisesti hurmaava.

"Niinpä niin, kummalliseen tilanteeseen olet joutunut. Sinä rakastat tyttöä, jota ei enää ole, ja olet mustasukkainen pojalle,  joka on iäksi kadonnut. Mutta silti sinun tunteesi on todellisempi ja tuskallisempi kuin mikään, mitä olet tähän mennessä tuntenut. Eikä ulospääsyä ole. Ei paikkaa, minne paeta. Olet eksynyt ajan labyrinttiin ja suurin ongelmasi on, että et halua sieltä pois."

Ehkä vielä enemmän kuin Murakamin tarinoita rakastan hänen tapaansa kertoa tarinaa. Rakastan Murakamin yksinkertaisen kaunista kieltä, jossa haaveellisuus lomittuu yhteen väitelauseiden kanssa. Kaikki lukemani murakamit on kääntänyt eri henkilö, ja on pakko uskoa, että he ovat onnistuneet tavoittamaan Murakamin kielen olemuksen, vaikka kääntävätkin tekstin englannin kautta – niin samalla tavalla kaikkien kääntäjien tulkinta Murakamin kielestä on soinut. Silti olisi hienoa joskus lukea suoraan japanista tehtyä käännöstä Murakamista: olisiko se jotenkin erilaista, vai löytäisinkö saman kauniin soinnin muuttumattomana silloinkin.

Haruki Murakami: Kafka rannalla (Umibe no Kafuke, 2002)
Englanninkielestä suomentanut Juhani Lindholm
Kansi: Kazuko Otsuka
Tammi, 2009

Kafkasta ovat kirjoittaneet myös esimerkiksi Linnea, Minna Vuo-Cho, Jenni, Maria, Zephyr, Anna J, Anna Elina, Katja, Tessa ja Booksy.

12 kommenttia:

  1. "...jossa haaveellisuus lomittuu yhteen väitelauseiden kanssa" - olipa hyvin oivallettu ja kiteytetty. Murakamin lumouksessa on jotain vaikeasti tavoitettavaa... mutta toimivaa.

    Jotenkin tuntuu kuin maailma olisi parempi paikka siksi että siinä on joku murakami, ja hän kirjoittaa. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Booksy, todellakin, on ihanaa että maailmassa on murakameja, ja että he kirjoittavat tällaisia selittämättömän lumoavia ja rikkaita kirjoja.

      Poista
  2. "Kafka tuntui kuitenkin noudattavan omaa maagista logiikkaansa ja vastaavan moniin asettamiinsa kysymyksiin..." Tiedätkö, nyt oivalsin lisää, miksi niin rakastan Kafkaa rannalla. Juuri tuon maagisuuden ja loogisuuden yhdistelmän vuoksi. Sputnikissa ehkä häiritsi se, etten ymmärtänyt siinä "kaikkea", vaikka sain tunnelmasta kiinni. Ja Lammasseikkailu vain kummastutti. Pidin silti niistäkin, ihan hurjasti. Murakami todellakin osaa kertoa tarinaa!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, minua ovat aina viehättäneet arvoitukset, jotka jäävät ratkaisematta, ja Sputnikissa rakastin juuri sitä etten ihan saanut kiinni siitä, mistä kaikessa on kyse. :) Ja vaikka Kafka on loogisempi, ei sekään onneksi kaikkia arvoituksiaan avaa, vaan mysteerin tuntu säilyy lopussakin. <3

      Poista
  3. Kirjoitat Liisa todella kauniisti tästä! Ja nyt haluan lukea taas Murakamia, olen päättänyt lukea Norwegianin seuraavaksi. Kafka rannalla on ainut, jonka olen lukenut suomeksi ja kuvaat sen kieltä todella hyvin. Aiai.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnea, Norwegian on niiiin ihana kirja, vaikka onkin Murakami-asteikolla hyvin perinteinen kirja. Toivottavasti pidät siitä. :)

      Poista
  4. Jälleen minun on lisättävä lukemattomien kirjojen, joista olen tehnyt kirjastoa varten luetteloa, joukkoon uusi nimi: Haruki Murakami (ja mieluummin Kafka rannalla).

    VastaaPoista
  5. Kafka on ainoa suomennettu Murakami, joka minulla on vielä lukematta. Säästelen sen lukemista vielä jonkin aikaa, ja siksi vain silmäilin arviosi, palaan tänne sitten joskus. :)

    Luen tällä hetkellä monen muun kirjan ohessa erästä Murakamin novellikokoelmaa, ja se(kin) on huikea. Kirjoittanen siitä parin viikon sisällä. Murakami on <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, minulla on suomentamattomista Suuri lammasseikkailu lukematta, ja ihan kohtahan on tulossa myös 1Q84. :D Murakamin novellitkin huokuttelevat, eli eivätköhän nekin ennemmin tai myöhemmin tule lukuun.

      Poista
  6. Kirjoitit hienosti tästä upeasta kirjasta! ♥ Tämähän oli minulle ensimmäinen Murakami ja siksikin aivan erityisen rakas, vaikka Norwegian Wood nousi elämysasteikolla vielä hieman korkeammalle.

    Komppaan myös Katjaa: Sputnikissa jäi hitusen häiritsemään jokin, ja Lammasseikkailusta en lopulta tullut hullua hurskaammaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pekka. :) Minä huomaan, että minun on vaikea asettaa Murakamin kirjoja paremmuusjärjestykseen, koska vaikka niissä on paljon samaa, ne ovat kuitenkin kaikki omanlaisiaan ja hiukan eri tavalla tärkeitä.

      Toki ensimmäisellä on aina erityinen paikka sydämessä, eli minun tapauksessani Norwegian Woodilla. <3

      Poista