lauantai 9. helmikuuta 2013

Katja Kallio: Syntikirja


Ihastuin kesällä Katja Kallion Elokuvamuistiin, ja päätin että nyt on tutustuttava myös Kallion romaaneihin. Olen kyllä useampi vuosi sitten lukenut Tyypit-kirjan, joka on pakinamainen kokoelma luonnehdintoja elämämme ihmistyypeistä. En pitänyt Tyypeistä juurikaan, ja minusta sen havainnot ihmisistä olivat kovin itsestäänselviä. Elokuvamuisti taas oli minusta oivaltava ja viisas ja hauska. Miten siis kävisi Syntikirjan kanssa: kumpaan ääripäähän Kallio-kokemuksiani se sijoittuisi?

No, sanoisin että kirja sijoittui jonnekin keskivaiheille. Kirjassa oli paljon sellaista, mistä pidin. Kallio kirjoittaa monin paikoin todella hienosti, havainnoi maailmaa ja ihmisiä tarkasti ja muovaa lauseita, joiden äärelle haluaa pysähtyä hetkeksi. Pidin myös siitä, että Kallio pureutui kirjassa ihmissuhteiden ja perhe-elämän raadollisimpiin puoliin: petoksiin, vihaan, vierauden tunteisiin ja lasten ja vanhempien välisten suhteiden kipeisiin kohtiin. Lukiessa saattoi välillä hiukan kiusaannuttavasti ja häiritsevästi tunnistaa myös omia vähemmän miellyttäviä ominaisuuksiaan tai ajatuksiaan.

"Julminta oli, että hän olisi voinut hillitä itsensä. Jos olisi oikein yrittänyt, pinnistänyt kaiken voimansa. Mutta siinäkin hän huomasi, että lankeaminen oli nautinto.
Miten sellaista vihaa saattoi tuntea omaa lastaan kohtaan, se oli niin puhdasta, silkkaa. Ja samalla vihan kapeista raoista, kuin tiheikön oksien lomasta, hän näki, kuinka suloinen Sofia oli. Amorin kaari kuin siveltimellä piirretty, hiussuortuva heijasti kaarellaan valoa, joka oli melkein yliluonnollista."

Erityisen vaikuttavasti Kallio kuvaa Tuulikkia, kuusikymppistä naista, jolla on ongelmallinen suhde tyttäreensä, ja jonka aviomies on yllättäen jättänyt. Kallio paljastaa vähitellen Tuulikin taustoja ja motiiveja, joiden kautta rakentuu monikerroksinen kuva rikkinäisestä naisesta. Sen sijaan muista kirjan henkilöistä ei muodostunut minulle yhtä moniulotteista kuvaa. Välillä tuntui, että ihmiskuvaus meni jopa raadollisuudella mässäilyn puolelle, kun melkein kaikista henkilöhahmoista paljastui kaikenlaista pikkumaisuutta ja julmuutta. Toisaalta tuntui, ettei Kallio kuitenkaan mennyt tarpeeksi syvälle henkilöhahmoihinsa, ei perustellut riittävästi heidän pimeitä puoliaan. Varsinkaan kun kirja loppui hiukan töksähtävän yllättävästi suhteellisen seesteisiin tunnelmiin - ei onneksi kuitenkaan epäuskottavan onnellisesti.

Olen suuri arjen kuvauksen ystävä, vaikka aina on olemassa se vaara, että merkityksellisyyden sijaan arkinen näyttäytyy kuvailtaessa vain koristeellisena tai triviaalina. Kallion arki näyttäytyy suurimmaksi osaksi tunnistettavana ja koskettavana, mutta mukaan mahtui valitettavasti myös tyhjäkäyntiä ja sitä koristeellisuuttakin. Myös symboliikka oli paikoitellen hiukan kömpelöä: erityisesti nukketalon rakentaminen tuntui osoittelevalta.

Vaikka en ihastunut Syntikirjaan, kylmäksi se ei minua missään nimessä jättänyt vaan herätti varsin paljonkin tunteita, ärtymyksestä vastenmielisyyteen ja liikutukseen. Ja - mikä parasta - kirja jätti jälkeensä tunteen, että haluan jatkossakin lukea Kalliota. Uskon, että hänen kirjallisista aineksistaan on mahdollista rakentaa myös sellainen romaani, joka lumoaa minut.

Kirjan ovat lukeneet myös Jenni jonka mielestä kirja antoi näennäisestä kepeydestään huolimatta ajattelemisen aihetta; Pihi nainen jolle jälkimauksi jäi epäuskottavuus; Ilselän Minna joka vanhan bloginsa puolella totesi että kirja näyttää peilin, johon ei haluta katsoa; ja Karoliina joka ei keksinyt kirjasta yhtään moitteen sanaa.

Osallistun kirjalla Kirjallisuuden äidit -haasteeseen.

Katja Kallio: Syntikirja
Kansi: Katja Kaskeala
Otava, 2009/2010

14 kommenttia:

  1. Kiinnostavaa! Nimittäin minullakin Kallion kirjojen sijoittuminen omalla kirja-asteikolla vaihtelee. Pidin Elokuvamuistista ja Kuutamolla- ja Karilla-romaaneista. Tyypeistä en, enkä Sooloilusta. Syntikirjaa en ole lukenut, ei houkuta tarpeeksi. Mutta tänä vuonna ilmestyvää uutuutta (en muista kirjan nimeä) odotan maltillisen innokkaana. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, olinkin unohtanut, että Kalliolta tulee uusi kirja. Täytyypä seurata, millaisia mielipiteitä se herättää, ja mahdollisesti sitten lukea.

      Kuutamolla-kirjasta moni tuntuu pitäneen, joten ehkä senkin voisi lukea.

      Poista
  2. Minut Syntikirja tosiaan jätti valitettavasti melko kylmäksi. Yksi syy voi olla se, että olen lukenut melko paljon kirjallisuutta, joka käsittelee samoja rankkoja teemoja. Väkisinkin vertasin aiemmin lukemiini, syvemmälle ihoni alle menneisiin kirjoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihi nainen, kyllä tämä minunkin silmissäni hävisi monille sellaisille kirjoille, joissa vastaavia aiheita käsitellään. Toisaalta olen ikuisesti kiinnostunut juuri näistä teemoista, joten luen niistä mielelläni silloinkin, kun kirja kokonaisuudessaan ei ihan vakuuta.

      Poista
  3. Kappas vain, minäkin tykkäsin kovasti Elokuvamuistista ja vähän tylsistyin Tyyppien parissa. Tämä oli minusta mainio, luin joskus viime keväänä enkä kyllä enää muista paljoakaan... (Lähinnä jotain hauskoja yksityiskohtia, kuten ne kuolleelta lepakolta näyttäneet mustuneet banaaninkuoret. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pekka, kirjassa oli tosiaan useampiakin tuollaisia hauskoja oivalluksia arkipäiväisistä asioista ja muitakin hienoja yksityiskohtia. Kokonaisuudesta vain jäi minulle jotakin uupumaan.

      Poista
  4. Juu, minä tykkäsin kovasti. :) Ainoa Kallio, josta en ole pitänyt, oli Sooloilua. Karillaa en ole tosin lukenut vielä, mutta uutuutta odotan tosi innoissani.

    Kirjoitit tästä mielestäni oivaltavasti ja taitavasti, niin kuin toki yleensäkin kirjoitat. Hyvä, hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karoliina, miten minusta tuntuu, ettei oikein kukaan ole tykännyt Sooloilusta. Ehkä en sitten ainakaan sillä jatka Kallioon tutustumista.

      Ja kiitos. :)

      Poista
  5. Pihi nainen tuossa yllä jo tiivisti minun tuntoni tästä kirjasta. Odotin enemmän. Petyin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsi, minulle tämä oli tavallaan jopa positiivinen kokemus, vaikken ihastunutkaan, koska Syntikirja oli minusta kuitenkin paljon parempi kuin Tyypit - vaikka Elokuvamuisti onkin huimasti tätä parempi, minulle.

      Poista
  6. Kuutamolla on ainut lukemani Kallion kirja. Siitä kyllä pidinkin. Elokuvakin oli kohtuullinen. Ehkä tämän voisi lukea.

    Liisa, Sinulle on haaste blogissani Luettua elämää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, minäkin olen nähnyt Kuutamolla-elokuvan, mutta se ei tehnyt mitään suurta vaikutusta suuntaan tai toiseen. Kirja kuitenkin kiinnostaa.

      Kiitos haasteesta. :)

      Poista
  7. Minä tykkäsin tästä ihan yllättävän paljon, muuta Kalliota en ole lukenut. Olin silloin sellaisten vanhempien naisten lukupiirissä ja olin ihan hämmentynyt kun oikeastaan kukaan niistä ei ollut oikein innostunut tästä. Tarkasti kirjoitit. Taisin merkata omaan lukupäiväkirjaani neljä tähteä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, mielenkiintoista ja yllättävääkin, ettei kukaan muu lukupiiriläinen tykännyt. Minulla on nyt kolme hyvin erilaista Kallio-kokemusta, eli mitään kovin yhtenäistä kuvaa jänestä kirjailijana ei ole syntynyt.

      Poista