tiistai 5. helmikuuta 2013

TTT: Kymmenen luettavaa omasta hyllystä


En varmasti ole pahimmasta (tai parhaimmasta) päästä kirjahamstraajia, mutta kyllä minunkin hyllyyni kerääntyy kirjoja, jotka jäävät odottamaan lukemista. Osa kirjoista on sellaisia, että niiden olemassaolon hyllyssä muistaa koko ajan ja odottaa onnellisena niiden lukemista: sitä suunnittelee lukevansa kirjaa lomalla tai rauhallisena viikonloppuna, mutta jotenkin kirjaan tarttuminen venyy ja venyy, vaikka lomia ja viikonloppuja tulee ja menee. Toiset kirjat taas saattavat puolittain unohtua hyllyyn, kun muut kirjat ajavat kiinnostavuudessa ohi.

Top Ten Tuesdayn merkeissä listaan nyt hyllystäni kymmenen sellaista kirjaa, joiden lukemista aivan erityisesti odotan. Ja jotka myös aion lukea - ennemmin tai myöhemmin. Kaikki kirjat siis ovat aikaisemmin lukemattomia, mutta jotkut kirjailijoista ovat kyllä tuttuja muiden kirjojensa kautta. Kirjat ovat täysin satunnaisessa järjestyksessä.

1. Yasunari Kawabata: Lumen maa
2. Eeva Kilpi: Perhonen ylittää tien
3. Haruki Murakami: Kafka rannalla
4. Ann-Marie MacDonald: Linnuntietä
5. Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina
6. Susan Fletcher: Meriharakat
7. Märta Tikkanen: Punahilkka
8. Joyce Carol Oates: Haudankaivajan tytär
9. Gwen Bristow: Celia Garth
10. Carol Shields: Tavallisia ihmeitä

15 kommenttia:

  1. 3. Haruki Murakami: Kafka rannalla
    4. Ann-Marie MacDonald: Linnuntietä
    5. Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina

    Siinäpä niin kova kolmikko, ettei mitään rajaa! MacDonald kelpaisi tosiaan omaankin hyllyyni, ja äidille pitäisi löytää tuo Kilven runokokoelma jostain. :)

    Muutkin ovat epäilemättä lukemisen arvoisia, Shieldistä minulla on edelleen vasta ensimmäinen kolmannes luettuna. Niin ja Lumen maa jäi taannoin kesken, mutta aion yrittää joskus uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pekka, täytyy sanoa että odotan kyllä juuri tuon kolmikon lukemista aivan erityisen paljon. :) Lumen maa taas kiinnostaa kovasti senkin takia, että siitä on ollut niin erilaisia mielipiteitä.

      Poista
  2. Kova lista, josta en ole lukenut vielä yhtäkään, mutta haluaisin laillasi lukea kaikki!! <3 Ishiguroa luen juuri, mutta eri kirjaa, Me orpoja.

    Ah, on tämä vaan ihana tunne, kun tietää että on olemassa vaikka kuinka paljon kaikkea ihanaa luettavaa, eikös? <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, se on kyllä ihan parasta. <3 Aina tulee uusia houkuttelevia kirjoja ja löytyy uusia rakkauksia.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Katri, olen nähnyt elokuvaversion ja pidin siitä kovasti. Samoin olen pitänyt muista lukemistani Ishiguroista, eli yhtälö vaikuttaa lupaavalta.

      Poista
  4. Perhonen ylittää tien on ihana! Mutta runojen kanssa ei kannata hosua, ne tosiaan tarvitsevat oman ajan & rauhan.
    Meriharakoita odotan minäkin ihan innoissani, Susan Fletcheristä on kovaa vauhtia nousemassa lempikirjailijalistani kovimpaan kärkeen...
    Tavallisia ihmeitä jäi minulta kesken, se ei jostain syystä ottanut tulta. Kafkaa rannalla on kehuttu niin paljon että pakko kai sekin on lukea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elma Ilona, juu ei kannata lukea koko runokirjaa kerralla urakalla. :D Pala palalta ja nautiskellen.

      Fletcheriltä en ole lukenut vielä mitään, mutta kuvittelen ihastuvani. Meriharakat on ainakin ihana kirjan nimi.

      Poista
  5. Samaa mieltä Katrin kanssa, Kazuo Ishiguron Ole luonani aina on loistava! :)

    VastaaPoista
  6. Ihana lista! Kaikkein eniten odotan mielipidettäsi Linnuntiestä, mutta myös Kilven runoista, Ishigurosta (en ole vielä itse lukenut tai katsonut, vaikka sekä kirja että leffa olisi), Fletcheristä (josta en vielä tiedä, mitä ajatella, kahden puolikkaan kirjan jälkeen), Tikkasesta (oi!), Oatesista sekä Shieldsistä (en ole lukenut tuosta kokoelmasta kuin muutaman novellin, mutta se ensimmäinen on niin täydellinen).

    Kun vähän aikaa sitten perkasin omat hyllyni, tein erilaisia TBR-listoja sieltä minäkin, mutta vielä ne eivät ole ihan julkaisukunnossa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karoliina, olen jo vähän suunnitellut että lukisin Linnuntien parin viikon kuluttua talvilomallani. (Nämä ovat niitä olennaisia lomasuunnitelmia.) :)

      Kilven runoja olen toki muutamia lukenut, mutta haluaisin vähitellen lukea tuon koko kokoelman. Tikkasen, Oatesin tai Shieldsin en usko pettävän.

      Poista
  7. Kafka rannalla, Ole luonani aina ja Meriharakat ovat ihan huikeita. Toivottavasti rakastut ainakin kahteen ensimmäiseen. Lumen maakin on hieno.

    Olen kyllä hieman kateellinen Linnuntiestäsi. Olen koettanut etsiä sitä kaikkialta, mutta toistaiseksi tuloksetta. Olen varma, että se on huikea kirja. <3

    Sinulle on pieni kirjamielinen haaste blogissani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, aloittelinkin tosiaan Kafkaa jo, ja se on niin hyvä, etten melkein kestä. Ihanaa. <3 Ja uskon, että Linnuntie tulee sinuakin vastaan ennemmin tai myöhemmin.

      Kiitos haasteesta, tulen kurkkaamaan. :)

      Poista
    2. Nyt jos koskaan kaipaisin kipeästi tykkää-nappulaa tänne Bloggeriinkin! :)

      Poista