lauantai 12. lokakuuta 2019

Sherin Khankan: Nainen on islamin tulevaisuus


"Tämän taistelun alkuvaiheessa ajattelin, etten halua polttaa siltoja takanani, vaan rakentaa, luoda siltoja ja säilyttää hyvät suhteet traditionalisteihin. Mutta kävi ilmi, että se oli silkkaa illuusiota. Jo pelkästään se, että avasin naisimaamien johtaman moskeijan, johti monien siltojen tuhoutumiseen. Se kuuluu osaltaan luovan vallankumouksen prosessiin. Toisinaan vallankumoukset ovat äänekkäitä, toisinaan hiljaisia. Tämä sijoittuu noiden kahden välimaastoon. Tämä on nuorallakävelyä."

Sherin Khankan on syyrialaisen isän ja suomalaisen äidin tanskalainen tytär, aktivisti, imaami ja Pohjoismaiden ensimmäisen naisten johtaman moskeijan perustaja. Omaelämäkerrallisessa kirjassaan Khankan kuvaa paitsi omaa hengellistä ja maallista matkaansa, myös islamin historiaa ja länsimaisen islamin todellisuuksia. Todellisuuksista on luontevaa puhua monikossa, sillä islam tai länsimainenkaan islam ei ole yksi yhtenäinen uskonto, vaan sillä on monia, keskenään ristiriitaisiakin ilmenemismuotoja.

Islamia uhkaavat Khankanin mukaan sekä sisäiset että ulkopuoliset ennakkoluulot ja väärintulkinnat. Ulkopuoliset näkevät islamin usein uhkana, vaarana tai ainakin jonakin länsimaiselle ajattelulle vieraana. Sisäpuolelta islamia uhkaavat ääriliikkeet, terrorismi ja fundamentalismi. Khankan tuomitsee terrorismin, mutta ymmärtää kuitenkin niitä syitä, jotka ajavat erityisesti nuoria ääriliikkeiden pariin. Länsimaiden taipumus demonisoida islamia ja pyrkimykset eristää islam länsimaisesta kulttuurista ei ole syistä vähäisin.

Vastakkainasettelun tilalle Khankan toivoo keskustelua, ymmärtämistä ja yhteistyötä. Hän haluaa haastaa vanhakantaiset ja patriarkaaliset islamintulkinnat esimerkiksi todistamalla, että ne eivät todellisuudessa perustu Koraaniin vaan erilaisiin kulttuurisiin perinteisiin ja tulkintoihin. Khankan ei kiellä niitä haasteita, joita länsimaiseen ja feministiseen islamiin liittyy, mutta hänen asenteesa on silti toiveikas ja eteenpäin katsova.

Nainen on islamin tulevaisuus oli mielenkiintoista ja monin tavoin avartavaa luettavaa. Khankanin kirjoitustyyli ei ole mitenkään erityisen persoonallinen, vaan teksti etenee tietokirjamaisen tasaisesti ja selkeästi. Khankan tuntuu välillä myös selittävän asioita melko perusteellisesti auki, mutta luultavasti hän omien kokemustensa perusteella tietää, että itsestäänselvyyksienkin selittämiselle on tarvetta. Ennakkoluulot, tietämättömyys ja yhden oikean näkemyksen julistaminen ovat isoja esteitä voitettavaksi, ja Khankan on päättänyt taistella niitä vastaan asiallisuuden ja avarakatseisuuden kautta. Sitä ei voi kuin ihailla.

Kirjan ovat lukeneet myös Omppu, Satu ja Leena.

Sherin Khankan: Nainen on islamin tulevaisuus. Minun tarinani (La femme est l'avenir de l'islam. Le combat d'une imame, 2017)
Suom. Taina Helkamo
Kansi: Caroline Suinner
S&S, 2018 

2 kommenttia:

  1. Kiitos kirjan esittelystä. Kuulostaa hyvin mielenkiintoiselta. Niin tärkeitä, ajankohtaisia teemoja. Tämä on siis tietokirja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, omaelämäkerrallinen tietokirja. Suosittelen, jos aihepiiri kiinnostaa.

      Poista