"124 oli kaunainen. Vauvan ilkeyttä täynnä."
Vuonna 1873 Cincinnatissa Bluestone Roadin talossa numero 124 entinen orja Sethe elää tyttärensä Denverin kanssa eristettyä elämää. Ihmiset karttelevat taloa, jota pienen vauvan haamu pitää raivoisassa otteessaan. Eräänä päivänä taloon kuitenkin saapuu mies Sethen menneisyydestä. Paul D on Sethen tavoin entinen orja ja mies jonka olemuksessa on jotakin siunattua: Paulin seurassa naiset uskaltavat itkeä. Vähän myöhemmin taloon ilmestyy kuin tyhjästä myös kaunis mutta outo nuori nainen, Rakkain. Paulin ja Rakkaimmaan saapuminen herättää henkiin menneisyyden, jonka kaikki ovat parhaansa mukaan yrittäneet unohtaa.
Minun kansani, minun rakkaani vie 1800-luvun Yhdysvaltoihin, orjuuden vuosiin sekä sisällissodan jälkeiseen aikaan. Orjuuden julmuus kauhistuttaa, vaikka Morrison ei mässäile kurjuudella. Usein hän kuvaa pahimmat asiat ikään kuin sivusilmällä vilkaisten, jättäen paljon lukijan täydennettäväksi. Tapahtumat ovat niin järkyttäviä, ettei niitä voi jäädä tuijottamaan, mutta ne piirtyvät silti häiritsevän selkeinä kuvina mieleen.
Kirja ei päästä lukijaa helpolla. Minun kansani, minun rakkaani on sekä teemoiltaan että kieleltään painavaa luettavaa. Morrisonin teksti ei sinänsä ole erityisen vaikeaselkoista, mutta tekstin ja kerronnan rytmiin tottuminen vei silti aikansa. Tarina etenee lukuisten takautumien kautta, ja kerronnassa realismi vaihtuu välillä unenomaiseen runollisuuteen tai yliluonnollisiin sävyihin. Mutta kun teksti sitten vie mukanaan, se vie voimakkaasti eikä päästä otteestaan.
Morrison ei romantisoi tai sorru helppoon syyllistämiseen. Hän ei tee mustista orjista pyhimyksiä tai marttyyrejä vaan kokonaisia ihmisiä. Hän kuvaa tarkkanäköisesti ihmisluontoa niin pahimmillaan kuin parhaimmillaankin. Ihmisen voi ajaa julmuuteen yhtä lailla valta tai kärsimys, rakkaus tai viha. Mutta julmuuden ja kärsimysten rinnalla kirjassa kaikuu myös armon, rakkauden ja anteeksiannon sanoma.
Minun kansani, minun rakkaani on upea, tärkeä kirja, joka jätti minut lähes sanattomaksi. Kirja, joka alkaa hiljaisesti, kietoo vähitellen pauloihinsa ja menee lopulta ihon alle, vavisuttaa ja nostaa kyyneleet silmiin. Kirja, joka jättää jälkensä lukijaan.
Kirjan ovat lukeneet myös Norkku, bleue, Sara, Katja, Salla, Sanna ja Juhani.
Toni Morrison: Minun kansani, minun rakkaani (Beloved, 1987)
Suom. Kaarina Sonck
Kansi: Laura Lyytinen
Tammi, 1988
Minun kansani, minun rakkaani on tosiaan hurja, väkevä ja kuitenkin kaikin tavoin hieno kirja. Lukukokemus, joka jätti niin vahvan jäljen, että kirjaa on varmasti mahdotonta koskaan todella unohtaa.
VastaaPoistaHieno arviosi herätti halun lukea Morrisonia pian lisää! :)
Sara, minäkin uskon että tämä kirja tulee säilymään pysyvästi mielessä. Vaativa ja ravisteleva kirja, josta oli myös kovin vaikea kirjoittaa, koska kaikki sanat tuntuivat kalpenevan Morrisonin sanojen rinnalla.
PoistaMinäkin haluan lukea lisää Morrisonilta!
Tämä on minun suosikki-Morrisonini. Harmittaa edelleen, etten pitänyt yhtä paljon viimeksi lukemastani, Armolahjasta.
VastaaPoistaTintti, minä olen lukenut aikaisemmin vain yhden Morrisonin kirjan, parikymmentä vuotta sitten. Silloin Morrisonin tyyli tuntui liian raskaalta, mutta nyt vaikutuin. Täytyy siis lukea pian lisää. :)
PoistaTämä on tosiaan vaikuttava kirja. Hieno, merkittävä, sanattomaksi jättävä. Luen joskus uudelleen, ehdottomasti.
VastaaPoistaSuketus, minustakin tuntuu että tämä kirja pitää ehdottomasti lukea joskus uudestaan. Jo nyt, kun selailin kirjaa blogijuttua kirjoittaessani, huomasin että moni kohta avautui paremmin kun kokonaiskuva oli selvillä.
PoistaKyllä, tämä jättää jälken. Morrison on kirjoittanut paljon hyvää, mutta tämä lie väkevin. Suosittelen kyllä muitakin.
VastaaPoistaKatja, Morrisonia pitää kyllä lukea lisää. Paratiisi löytyy omasta hyllystä, Sinisimmät silmät kiinnostaa myös kovasti.
PoistaTämä on upea kirja! Pitäisi lukea lisääkin Morrisonia, aikeissa on ollut.
VastaaPoistaSalla, todella hieno kirja, kyllä. Mielenkiintoista nähdä, millaisia Morrisonin muut kirjat ovat.
PoistaMinun on niin kauan ollut tarkoitus lukea Toni Morrisonia. Tämä kuulostaa niin hyvältä!
VastaaPoista