"Minusta tuli ihmisten lukija. Aluksi hävetti. Että kävi ihmisten ajatuksissa heidän tietämättään, heille ilmoittamatta. Mutta olen huomannut, että ajatusten lukeminen on maan tapa. Pakko niitä on lukea, jos ihminen ei itse ilmoita mitä se haluaa. Ajatusten lukeminen ja ymmärtäminen, sen pitäisi olla kouluaineena, matematiikan, biologian ja vieraiden kielten lisäksi. Ihmisten aikeet ja ajatukset nimenomaan ovat vierasta kieltä."
Kari Hotakainen on uransa alusta alkaen ollut taitava ja originelli sanankäyttäjä. Hänen toteava, adjektiiveja välttelevä ja vertauksia viljelevä tyylinsä on aina tunnistettavissa tyylipuhtaaksi Hotakaiseksi. Omaperäisessä tyylissä piilee kuitenkin aina se vaara, että tyyli kääntyy itseään vastaan, muuttuu ennalta-arvattavaksi tai väsyneeksi.
En ole lukenut Hotakaisen koko tuotantoa, mutta lukemani perusteella sanoisin, että hän on onnistunut varsin hyvin pysymään uskollisena omalle tyylilleen, samalla kuitenkin uudistuen. Vaikka tyyli on pysynyt tunnistettavana, se ei ole jämähtänyt paikoilleen. Ja tyylin lisäksi Hotakaisella on ollut erilaisia tarinoita kerrottavanaan.
Uusimmassa teoksessaan Hotakainen kertoo tarinaa rikoksesta, rikoksen mahdollisuudesta ja mielen nyrjähtämisestä. Tarkemmin sanottuna päähenkilö Rikostutkija kertoo useita tarinoita kohtaamistaan ihmisistä, jotka ovat syystä tai toisesta päätyneet rikoksen tielle. Väkivallan, varkauden tai petoksen taustalla voi olla yhtä hyvin rakkaus kuin vihakin – tai vihaksi muuttunut rakkaus.
Kokonaisuutena Henkireikä monine tarinanpätkineen jäi minusta harhailevaksi. Vaikka kirja on hyvin tiivis niin pituudeltaan kuin ilmaisultaankin, se tuntui kummallisen hajanaiselta. Monien irrallisten kertomusten sijaan olisin halunnut pureutua syvemmälle yhteen tai kahteen tapaukseen. Esimerkiksi omaishoitajana toimivaan Parturikampaajaan, jonka tarinassa on terävyyttä ja julmuutta, joka kannattelee koko teosta. Loppua kohti kirjan jännite kuitenkin kasvaa ja tunnelma muuttuu painajaismaisen piinaavaksi. Kirja paranee, kun tunnelma pahenee.
Hotakaisen huomiot ja luonnehdinnat osuvat tässäkin kirjassa usein maaliinsa, mutta huteja ja laiskoja heittojakin mahtuu joukkoon. Kaiken kaikkiaan Henkireikä ei minusta ollut terävintä Hotakaista, ei tyyliltään eikä sisällöltään. Mutta omanlaisensa se oli, jälleen kerran.
Henkireiän ovat lukeneet myös Suketus, tuijata, Morre, Marile, Mari A ja Habanera.
Kari Hotakainen: Henkireikä
Kansi: Elina Warsta
Siltala, 2015
En ole Hotakaisen tuntija, vasta muutama kirja luettuna. Olisin toivonut näin pieneen kirjaan napakampaa otetta. Olin aluksi hyvin epäluuloinen kirjailijan tuotantoon. Toivoisin enemmän sisältöä.
VastaaPoistaUlla, tosiaan pieneksi kirjaksi tämä oli oudon haahuileva. Ei missään nimessä parasta Hotakaista, sisällöltään tai tyyliltään.
PoistaHotakaisen tuotanto kaikkinensa on koko lailla luettu ja siitä olen suuresti pitänyt. Jaan näkökantasi: Hotakainen on Hotakainen, mitä tyyliin ja sen tunnistettavuuteen tulee, mutta tässä hän ei parhaaseensa yllä tahi sitä ylitä. Silti mukavan leppoisan lukutuokion takaava pienimuotoinen teos:)
VastaaPoistaTakkutukka, kyllä minäkin tämän ihan mielelläni luin, ja loppua kohti aloin lämmetäkin kirjalle. Mutta Hotakainen pystyy paljon parempaankin, joten siinä mielessä kirja oli ehkä pieni pettymys.
PoistaKylä mää niin pal ihmettelen tätä ehrokkuutta!
VastaaPoistaMai, rehellisesti sanottuna minäkään en ihan ymmärrä F-ehdokkuutta tämän kirjan kohdalla. Ihan hyvä kirja, mutta ei minulle mitään ihmeellistä.
PoistaEnsimmäisellä yrityksellä luin 20 sivua ja palautin kirjastoon, vaikka ehdokkuuskin oli juuri julkistettu. Ajattelin silloin, että luen sitten jos se voittaa. Nyt ei tarvitse.
VastaaPoistaJane, eipä sitä kannata väkisin lukea kirjoja, jotka eivät iske. Ei vaikka olisivat palkintoehdokkaita tai palkittujakin.
PoistaNo se on totta, mutta kun on niin lyhykäinen kirja saattoi reteesti luvata ;-) Jos vaikka olisi toisella yrityksellä saanut otetta. Olen lukenut vain Kantajan ja nähnyt elokuvana Juoksuhaudantien, mutta ne on kuitenkin ihan hyviä.
Poista