keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Sirpa Kähkönen: Graniittimies


"Puheiden jälkeen duhovyi orkestr nousi ylös ja yleisö seurasi kohahtaen esimerkkiä. Internationalen sävelet kajahtivat ilmoille, ja yhdyimme kaikki lauluun. Yllättävän monta venäjänkielistäkin laulajaa oli joukossamme, pojat ja Dunja tietysti, mutta myös eturivin miehet melkein kaikki, ja taaempaa kaikui useita naisääniä. Minä olin hämmennyksissä ja lauloin milloin suomeksi, milloin venäjäksi – sanat tuntuivat pakenevan, sillä olin liikuttunut ja ajattelin jotain sen suuntaista, että nämä rinnallani seisovat lapset saisivat jo nähdä sen ajan, jolloin orjuus, nälkä ja sorto olisi poissa ja ihmisten välinen veljeys totta ja arkea eikä harvojen unelmaa."

Ihmisten välinen veljeys ja tasa-arvo. Noiden kauniiden ihanteiden perässä moni suomalainen lähti aikoinaan Neuvostoliittoon, jonka piti olla ihannevaltio. Niin lähtevät myös Graniittimiehen Klara ja Ilja Tuomi, jotka jättävät taakseen koko entisen elämänsä etsiessään maata, jossa työläinen saa elää vapaana. Kotimaa on kääntänyt selkänsä Klaralle ja Iljalle, joten sitä he eivät jää juurikaan kaipaamaan. He rakastavat toisiaan, ja vallankumousta.

Petrograd ottaa uudet tulokkaat töykeästi vastaan. Asutaan ahtaasti pannuhuoneessa, ja usein jäädään ilman leipää ja maitoa. Petrograd on jähmeä ja hyljeksivä eikä todellisuus oikein vastaa kirkkaita ihanteita. Mutta ihminen sopeutuu ja oppii katsomaan asioita erilaisin silmin.

Ja kaupunki tarjoaa kuitenkin myös kauneutta. On ystäviä, joista tulee Klaran uusi perhe. On juhlia ja hilpeitä iltoja sirkuksessa. Ja on Ilon sepät, jossa Klara tekee katulasten parissa omaa työtään paremman tulevaisuuden eteen. Elämä on raskasta ja vakavaa mutta ei toivotonta. Ei vielä. Toivo kuolee hitaasti ja vähitellen, kun ystävät muuttuvat pettureiksi, vapaus vankeudeksi ja edistys taantumukseksi.

Sirpa Kähkönen kertoo Graniittimiehessä vavisuttavasti yhden utopian kuolemasta, siitä kuinka vilpitön usko parempaan huomiseen törmää katkerasti todellisuuteen. Kähkönen kuvaa tapahtumia ilman suurta dramatiikkaa, ikään kuin syrjästä katsoen. Hänen päähenkilönsä eivät ole historian merkkihenkilöitä vaan pieniä ihmisiä suuressa kaupungissa, historian pyörteissä. He ovat voimattomia niin vallankumouksen kuin sen seuraustenkin edessä, mutta arkea täytyy silti elää.

Traagisimpiin ja julmimpiin tapahtumiin viitataan usein vain sivulauseessa tai kiertoilmaisuilla, mutta ehkä juuri siksi ne iskeytyvät niin syvälle mieleen. Kähkönen ei kuvaa suoraan vangitsemisia, kuulusteluja tai vankileirejä. Hän kertoo, kuinka toiveikkaista nuorista tulee murtuneita aikuisia; kuinka entisen toverin äänessä kuuluu laskelmoitu puolueen puhe; kuinka aikuinen kuulee lasten sanovan: "Petitte luottamuksen".

Graniittimies on julma mutta myös kaunis kirja. Siinä on harmaata toivottomuutta mutta harmauden vastapainona hetkiä auringossa, mansikoita, maitoa ja sokeria. Perusvireeltään kirja on surumielinen. Se tuntuu kysyvän: miksi emme onnistuneet tämän paremmin, vaikka tahdoimme vain hyvää.

Graniittimiehen ovat lukeneet myös jaana, Amma, Minna, Katja, Anneli, Jonna, Pirjoliisa, Maija, Marja-Liisa, Arja ja tuijata.

Sirpa Kähkönen: Graniittimies
Kansi: Timo Numminen
Otava, 2014

11 kommenttia:

  1. Kylläpä kirjoitat hienosti hienosta kirjasta. On hämmentävää, miten Graniittimiehen tunnelma on edelleen helppo palauttaa mieleen. Saapa nähdä, tuleeko ylihuomenna ehdokkuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, kiitos. Graniittimiehen tunnelma oli hurjan vahva, ja kirja todellakin jää viipyilemään mieleen. En yllättyisi, jos tämä F-ehdokkaiden joukosta löytyisi.

      Poista
  2. Liisa, kirjoitat kauniisti Kähkösen kirjasta. Minäkin pidän täällä peukkuja, että Graniittimies nappaisi F-ehdokkuuden, sillä sen se ansaitsisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos jaana. Minäkin näkisin mielelläni Kähkösen ehdokkaiden joukossa. Hieno kirjailija, ja tämä Graniittimies aivan huikean hyvä kirja.

      Poista
  3. Hei!

    Olen kirjallisuuden opiskelija Itä-Suomen yliopistossa ja teen pro gradua Kari Hotakaisen teosten vastaanotosta kirjablogeissa ja ammattikritiikissä. Teokset ovat Luonnon laki, Jumalan sana, Ihmisen osa ja Juoksuhaudantie. Tutkin sitä, miten edellä mainittuja teoksia on arvotettu.

    Olen huomannut, että sinulla on kirjoituksia joistakin näistä teoksista. Kaipaan kuitenkin enemmän tietoja sinusta, jotta voisin muodostaa lukijakuvaa. Kaikkia tietoja käsitellään luottamuksellisesti. Käytän lopullisessa työssäni nimimerkkiäsi. Tarvitsisin sinusta seuraavia tietoja: ikä, sukupuoli, ammatti, koulutus ja asuinpaikkakunta. Lähetä tiedot sähköpostiini mahdollisimman pian: helipaa@student.uef.fi.

    Jos kaipaat lisätietoja tutkimuksestani, vastaan tiedusteluihin mielelläni. Kiitos vastaamisesta!

    Terveisin
    Heli Paakkunainen

    VastaaPoista
  4. Minullakin on yöpöydällä tämä kirja juuri nyt. Paljon on tullut luettua näitä itäkuvauksia, mutta tässä kirjassa on tosiaan aivan oma näkökulma. Tuo toivo ja maailman muuttamisen halu, ja kauneus!

    Minulle tämä kirja tuo mieleen myös oman sukuni ratkaisemattomat kohtalot. Isosetä, joka käveli rajan yli 1930-luvulla ja monet muut, kaukaisemmat sukulaiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katveita, Kähkönen on minustakin löytänyt tähän aiheeseen oman näkökulman. Sellaisen tavallisen ihmisen äänen, joka ei "suuremmissa" tarinoissa ehkä pääse esiin.

      Monelle varmasti löytyy Graniitimiehestä jotakin läheistä ja tuttua. Siinä on osa tämän kirjan voimasta.

      Poista
  5. Graniittimies on tulossa minulla lukuun, joten palaan tähän tekstiin myöhemmin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa uudelleen, Kaisa Reetta. Toivottavasti pidät kirjasta.

      Poista
  6. Liisa, kirjoitat niin kauniisti ja kuvaavasti Graniittimiehestä, joka vaikutti minuun(kin) vahvasti. Hyvin kiteytät: surumielinen ja julma, mutta myös kaunis kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustikkakummun Anna, kiitos. :) Graniittimiehen vaikutus on kyllä vahva, kirja viipyilee edelleen voimakkaasti mielessä.

      Poista