Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina

Aivan aluksi varoituksen sana. Moni lukija on sitä mieltä, että Ole luonani aina on lukukokemuksena parhaimmillaan, jos kirjasta ei tiedä etukäteen mitään. Vaikka en aio tässä blogijutussa mitään hurjia juonipaljastuksia tehdä, en myöskään osaa kirjoittaa tästä kirjasta niin kieli keskellä suuta, etten paljastaisi yhtään mitään juonesta tai teemoista. Jos siis haluat lukea kirjan aivan puhtaalta pöydältä, ei ehkä kannata lukea eteenpäin.

 
Itse en osaa sanoa, millaista olisi lukea Ishiguron kirja tietämättä siitä mitään, sillä näin kolme vuotta sitten kirjasta tehdyn elokuvan. Ennen elokuvaa olin myös  lukenut muutaman arvostelun, joiden pienten vihjeiden perusteella olin arvannut muutaman olennaisen asian tarinasta. Tämä ei kuitenkaan mitenkään pilannut katsomiskokemusta, ja ihastuin elokuvaan suuresti. Päätin myös heti, että luen kirjankin, kunhan elokuvan muisto on hiukan haalistunut.

Kirjan tarina oli siis tuttu, kun lähdin lukemaan: elokuva on pääpiirteissään hyvin uskollinen kirjalle. Kirjassa salaisuudet kuitenkin paljastetaan hitaammin kuin elokuvassa, ja lukija saa käyttää omaa päättelykykyään vihjeiden kokoamisessa. Uskonkin, että lukukokemus olisi melkoisen huikea, jos kirja tosiaan saisi lukea puhtain mielin, mutta huikea oli omakin kokemukseni vaikka tunsin juonen, teemat ja salaisuudet. Ishiguron kerronta vangitsi mieleni täysin, luin kirjan vuorokaudessa koska en vain malttanut laskea sitä käsistäni, ja se nousi välittömästi suurimpien kirjasuosikkieni joukkoon.

"Ajaessani maaseudulla näen vieläkin paljon sellaista, mikä tuo mieleeni Hailshamin. Kun ohitan jossakin usvaisen pellon kulman, kun ajan alas laaksoon ja näen ison rakennuksen häämöttävän kaukaisuudessa tai kun huomaan vaikkapa poppelirivistön kukkulan rinteellä, ajattelen mielessäni: "Ehkä se on tuo! Minä olen löytänyt sen! Tuo on varmasti Hailsham!" Sitten tajuan sen mahdottomaksi, ajan eteenpäin ja ajatukseni siirtyvät muihin asioihin."

Ishiguro kuvaa vaihtoehtotodellisuutta, joka sijoittuu lähimenneisyyteemme. Tarinaa kertoo 31-vuotias Kathy H., joka muistelee lapsuuttaan ja nuoruuttaan sekä parhaita ystäviään Tommya ja Ruthia. Kolmikko varttui Hailshamin sisäoppilaitoksessa, jolla on tietty maine: vielä aikuisenakin Kathy huomaa, että entinen Hailshamin oppilas voi saada osakseen niin ihailua kuin kateuttakin. Hailshamin opetuksessa korostettiin luovuutta ja taideaineita ja oppilaat saivat usein kuulla olevansa aivan erityisiä tapauksia. Jotakin kummallista koulussa kuitenkin on: oppilailla ei tunnu olevan mitään siteitä ulkomaailmaan, opetuksessa on outoja piirteitä ja asioista kerrotaan mutta ei kuitenkaan kerrota.

Ole luonani aina on hienoisia scifipiirteitä sisältävä dystopia maailmasta, jossa ihmisten pyrkimys kohti terveyttä ja hyivnvointia (ehkä jopa kohti ikuista elämää) on luonut eriarvoisen, moraalisesti arveluttavan yhteiskunnan. Ishiguron luoma maailma on ahdistava ja kylmä, mutta myös hyvin arkinen ja tunnistettavakin. Perimmiltään Ole luonani aina onkin kuvaus ihmisyydestä ja ihmiselämän rajallisuudesta. Se kysyy, mikä elämässämme on arvokasta ja kannustaa pohtimaan vastuuta, moraalia, rakkautta ja kuolemaa.

Ishiguron kerronta on hyvin hillittyä ja vähäeleistä. Pinnalta katsottuna se saattaa tuntua jopa kylmältä, mutta pinnan alla voi aistia pakahduttavan suuria tunteita. Kathy kertoo asioista toteavasti, ikään kuin tarkkailijana silloinkin kun asiat koskettavat suoraan häntä itseään. Pienin keinoin Ishiguro kuitenkin rakentaa voimakkaan tunnelman, joka on samanaikaisesti rauhallinen ja piinaava.

Maailma, jossa kirjan henkilöt elävät on hiukan nuhjuinen ja kulunut, täynnä rapistuneita taloja ja kosteuden käpristämiä pokkareita. Se on kummallisten suljettujen laitosten maailma, jossa vallitsee klaustrofobinen tunnelma: edes meren rannalla henkilöhahmot eivät tunnu tavoittavan vapauden ja avaruuden tunnetta. Silti olisin halunnut viipyillä tuossa maailmassa – ei sen takia että maailma olisi itsessään ollut kutsuva vaan puhtaasta lukemisen ilosta. Ole luonani aina oli minulle vangitseva, lumoava lukukokemus, yksi niistä kirjoista, joiden jälkeen maailmaa katsoo hetken aikaa kuin uusin silmin.

Kirjan ovat lukeeneet muiden muassa Katri jonka mielestä tarinaa kerrottiin kuin verhon raosta; Ida joka suosittelee kirjaa kaikille jotka haluavat lukea jotakin erilaista; Booksy jonka mielestä kirja aukeaa lopussa kuin kukka; Anna J jonka mielestä kirja oli riipaiseva ja koskettava; Annami joka rakastui Ishiguron tyyliin kirjoittaa ja Katja joka mielestä kirjan maailma oli sävytetty sateenharmailla vesiväreillä. Raija piti kirjasta mutta ei suosittele elokuvaa – Mustikkakummun Anna sen sijaan piti elokuvasta enemmän kuin kirjasta.

Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina ( Never Let Me Go, 2005)
Suom. Helena Bützow
Kansi: Timo Mänttäri
Tammi, 2005