keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Anniina Tarasova: Venäläiset tilikirjani


Chick-lit-dekkari ei lähtökohtaisesti kuulosta sellaiselta kirjalta, johon ensimmäiseksi tarttuisin. Enkä luultavasti olisi tarttunut tähän Anniina Tarasovan esikoiromaaniinkaan, jos kustantaja ei olisi lähettänyt siitä arvostelukappaletta. Kun kirja kuitenkin luettavaksi tarjoutui, ajattelin että pieni viihdepläjäys ei ehkä vaihteeksi tekisi pahaa. Viihde on vaikea laki, mutta parhaimmillaan se voi tehdä oikein hyvää.

Vaikka kirjan tyylilaji arvelutti, Venäläisissä tilikirjoissa oli muutama kiinnostava tekijä. Ensinnäkin minua ilahdutti se, että päähenkilö on ammatiltaan tilintarkastaja. Virkistävän erilaista! Toiseksi kiinnosti kirjan sijoittuminen Venäjälle ja venäläisen kulttuurin kuvaus. Ja kolmanneksi minua veti puoleensa Sanna-Reetta Meilahden mainio kansikuva: tuntui että olisi synti jättää näin hienon näköinen kirja lukematta.

Kirjan päähenkilö Reija Wren saa komennuksen tekemään sisäistä tarkastusta Pietariin. Urallaan eteenpäin pyrkivä ja isänsä varjosta pois pyristelevä Reija tarttuu työtehtävään innolla, eikä häntä lannista pätkääkään se, että työtehtävän hoitamista tunnutaan alkumetreiltä lähtien häiritsevän ja suorastaan sabotoitavan. Työasioiden lisäksi Reijaa pitävät kiireisinä kuohuviinin huuruiset pitkät illat ja ympärillä pyörivät miehet suomalaisesta sulhasesta venäläisiin hurmureihin.

Miten minulle sitten kävi viihdekirjan vietävänä? Rehellisesti sanottuna on pakko myöntää, ettei tämä kirja ollut yhtään minun juttuni. Se oli makuuni ihan liian juonivetoinen, eikä kirjan jännärijuoni vienyt minua ollenkaan mukanaan. Henkilöhahmoihinkaan en saanut minkäänlaista otetta, eivätkä Reijan mieskuviot kiinnostaneet. Moni on kirjan parissa viihtynyt, joten kyse ei ole siitä, että kirja olisi tylsä, vaan siitä että itse tylsistyn tällaisten juonikuvioiden parissa.

Se, mikä kirjassa toimi ja mikä sai lukemaan sen loppuun asti, oli venäläisen miljöön ja kulttuurin kuvaus. Se tuntui aidolta, maistuvalta ja tuoksuvalta ja rehevältä. Muutenkin Tarasova osaa tunnelman luomisen taidon: kirjassa on nuoruuden rauhattomuutta, valvottuja öitä ja päänsärkyisiä aamuja, samanaikaista huolettomuutta ja levottumuutta.

Ei minun kirjani, mutta heille, jotka osaavat arvostaa genren ominaispiirteitä, Venäläiset tilikirjani luultavasti tarjoaa ihan kelpo viihdettä mukavan persoonallisilla mausteilla.

Kirjan ovat lukeneet myös esimerkiksi Amma, Omppu, Kirjakko ruispellossa, riitta k ja Arja.

Anniina Tarasova: Venäläiset tilikirjani
Kansi: Sanna-Reetta Meilahti
Gummerus, 2018

4 kommenttia:

  1. Kansi tuo kyllä kirjan valitsemiseen sen oman houkutuksen.
    Ihania muuten nuo sinun kirjojen asettelut joka postauksen alussa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anni, kansi vaikuttaa kieltämättä ainakin minulla jonkin verran lukuvalintoihin. Kauniskantiseen kirjaan tarttuu mieluummin kuin rumaan.

      Kiitos ilahduttavasta kuvapalautteesta! :)

      Poista
  2. Miljöökuvaus oli tässä kirjassa minustakin parasta. Viihdyin tosin kirjan parissa muutenkin ihan hyvin, mutta pituutta olisi voinut karsia, jossain puolivälin tienoilla nimittäin vähän väsähdin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnea, pituutta karsimalla tästä olisi ehdottomasti saanut napakamman ja iskevämmän. Kunhan ei olisi karsittu miljöökuvauksesta, vaan tiivistetty juonta!

      Poista