Claire Dederer: Elämäni asennot - Mitä jooga minulle opetti

"Se oli toimintatapani joogassa: silkkä päättäväisyys. Minähän tekisin sen. Tuli mitä tuli Olin valmis yrittämään aivan kaikkeni. Kaikki asennot eivät olleet omiaan ponnisteluun, mutta seisoma-asennot olivat. Jostain syystä en nähnyt ironiaa siinä, että väänsin itseni väkisin kohti vapautta."

Claire Dederer on yhdysvaltalainen toimittaja ja äiti. Ja suorittaja. Vuosituhannen alun Seattlessa äitiys otetaan vakavasti: on kantoliinat, täysimetys ja kiintymysvanhemmuus. Silloinkin, kun Dederer ei viitsi tai jaksa noudattaa hyvän äitiyden ja hyvän ihmisen sääntökirjaa, hän tietää ahdistavan tarkasti, mitä säännöt pitävät sisällään. Lapsiperheen arjen ja rahahuolien keskellä Clairen mies masentuu ja avioliitto kärsii. Näistä asiosta ei kuitenkaan puhuta ja Claire onnistuu piilottamaan ahdistuksensa itseltäänkin.

Joogasta Claire löytää aluksi vapauden tunteen ja pakopaikan arkielämän huolista. Mutta kuten useimmat joogaa harrastaneet tietävät, joogaakin on helppo alkaa suorittaa. Täydellisistä asanoista, notkeammasta vartalosta ja säteilevämmästä olemuksesta voi tulla tavoitteita, jotka kätkevät alleen sen, mikä joogassa alunperin viehätti. Näin käy Clairellekin, ja vaatii monta vuotta ennen kuin hän ymmärtää, että mitä pidempään hän harjoittaa joogaa, sitä huonommaksi hän siinä tulee. "Eivätkä sanat riitä kertomaan, miten helpottavaa se on."

Pidin tästä Dedererin omaelämäkerrallisesta joogakirjasta todella paljon. Dederer kirjoittaa paljosta muustakin kuin joogasta (äitiydestä, lapsuudestaan, sukupolvikokemuksista), mutta minulle jooga oli kuitenkin tässä kirjassa Se Juttu. Dederer kirjoittaa joogasta viehättävän raikkaasti ja teeskentelemättä, mutta silti selvästi aihetta rakastaen. Hän tutkii vanhoja joogatekstejä ja pohdiskelee, onko länsimaisella ihmisellä edes oikeutta harrastaa kuntoilujoogaa – vaikka se koristeltaisiinkin hengellisellä kuorrutuksella. Toisaalta hän kadehtii hoikkien ja lihaksikkaiden jooganeitojen vartaloita, ja tavoittelee kiihkeästi täydellistä alaspäin katsovaa koiraa. Hän miettii, miksi ylösalaiset asennot ovat niin pelottavia, ja voiko joogan opetuksia siirtää muille elämänaluille.

Vaikka kirja on eräänlainen kasvukertomus tai selviytymistarina, Dederer ei suinkaan tarjoile joogaa ratkaisuksi elämän ongelmiin. Hän käsittelee joogan kautta erilaisia teemoja, mutta sen kummemmin elämässä kuin joogassakaan ei koeta suurta valaistumista. Ellei sellaiseksi voida laskea sitä, että kummastakaan ei koskaan tule täydellistä, ja että vähempikin ponnistelu  riittää.

Jostakin syystä koin tämän kirjan lukemisen äärimmäisen rentouttavaksi. Aloin toivoa, ettei kirja lainkaan loppuisi, että voisin vielä jonkin aikaa ravita stressaantunutta mieltäni Dedererin tarinoinnilla. Kirja on hauska mutta ei ärsyttävällä tavalla liian vitsaileva, ja Dederer kirjoittaa ilahduttavan paljon esimerkiksi ruuasta, kirjoista ja kävelemisestä, eli itselleni kovin rakkaista aiheista. Kirjan käännöstäkin uskaltaisin kehua onnistuneeksi. Tällaisten kevyen jutustelevien kirjojen suomennoksissa on usein hiukan kömpelö kaiku, mutta tässä jutustelu oli minusta taipunut varsin mukavasti suomen kielelle.

Jotta tästä kirjasta nauttisi, täytyy luultavasti olla ainakin jonkin verran kiinnostunut joogasta – vaikka kirjassa siis muutakin sisältöä on. Minulle tämä toimi paremmin kuin hyvin.

Myös Norkku on lukenut kirjan.

Claire Dederer: Elämäni asennot. Mitä jooga minulle opetti. (Poser. My Life in Twenty-three Yoga Poses, 2011)
Suom. Jaana Iso-Markku
Kansi: Eevaliina Rusanen
Tammi, 2012