keskiviikko 7. elokuuta 2013

Katja Jalkanen & Hanna Pudas: Rivien välissä – kirjablogikirja


Kirjablogikirjan lukeminen on kirjabloggaajalle melkoista fiilistelyä ja menneiden muistelua. Rivien välissä käy läpi kirjablogien historiaa, esittelee käytännön bloggaamiseen liittyviä asioita, kuten ulkoasuja tai blogin nimen valintaa, ja esittelee laajasti erilaisia bloggaajien tempauksia lukumaratoneista kopioinnin vastaiseen flashmobiin. Kirjabloggaajalle tai säännöllisesti blogeja seuraavalle lukijalle suurin osa kirjan sisällöstä on ennestään tuttua – niin minullekin – mutta kummasti sitä vain jaksaa lukea asiasta, joka on itselle tärkeä ja läheinen.

Esimerkiksi bloggaajien tempauksissa olen monissa ollut itse mukana, tai ainakin seurannut niitä aktiivisesti. Kuitenkin niistä lukeminen sykähdytti: jotenkin lukiessa tajusi oikein kunnolla, kuinka paljon ja monenlaista me kirjabloggaajat olemme saaneet aikaan, omista kirjallisuuspalkinnoista joulukalentereihin ja kimppalukuihin. Vaikka nämä tempaukset eivät Suurta Yleisöä juurikaan koskettaisi, ne kertovat omalla tavallaan siitä, kuinka kirjabloggaajat osallistuvat kirjallisuuskeskusteluihin, tuovat kirjallisuuteen liittyviä aiheita esille ja myös pitävät hauskaa kirjojen välityksellä. Kirjabloggaus ei ole vain kirjojen lukemista ja blogiarvioiden kirjoittamista vaan paljon muutakin.

Yhteisöllisyys on monelle olennainen osa bloggaamista. Kommentointi, keskustelut, virtuaaliset ihmissuhteet ja blogien myötä syntyvät ystävyydet elävöittävät blogielämää ja ovat monelle sen suola. Kirjassa tuodaan kuitenkin esille myös se, etteivät kaikki bloggaajat pidä yhteisöllisyyttä tärkeänä tai tunne edes olevansa osa kirjabloggaajayhteisöä. Minulle yhteisöllisyys on alusta asti ollut olennainen osa blogin pitämistä. Vaikka pidän kirjoittamisesta ja omien kirjaan liittyvien ajatusteni selvittelystä, en voisi kuvitella kirjoittavani yksityistä lukupäiväkirjaa, sillä kommentointi, keskustelut ja ajatustenvaihto olivat niitä tärkeimpiä asioita, joita kirjabloggaamiselta lähdin alkuaikoina hakemaan. Olen myös usein sanonut, että lopettaisin ennemmin oman blogini pitämisen kuin muiden blogien seuraamisen – jos siis olisi pakko valita. Itseilmaisu ei ole minulle kirjabloggaamisessa läheskään tärkein osa-alue, vaan monet yhteisölliset, keskustelevat asiat ajavat sen edelle.

Kukaan kirjabloggaaja tuskin pystyy suhtautumaan Kirjablogikirjaan täysin puolueettomasti, enkä minäkään edes yritä esittää neutraalia arviota kirjasta. Paitsi että aihe on lähellä, tunnen kirjan kirjoittaneet Katjan ja Hannan sekä Blogistaniassa että sen ulkopuolella. Lisäksi olen vastannut kirjaa varten bloggaajille lähetettyyn kyselyyn, ja omia kommenttejani ja blogitekstejäni on lainattu kirjassa. Arvioinnin sijaan siis kiitän Katjaa ja Hannaa (sekä kustantamoa) kirjasta, jonka pelkkä olemassaolo lämmittää mieltä.

Moni kirjabloggaaja on kirjan lukenut, mutta linkitän tähän Maaria Pääjärven kirjoituksen Luutii-blogista. Kriitikko ja bloggaaja Pääjärvi tarkastelee kirjablogeja ja kirjablogikirjaa läheltä mutta ei sisäpiiristä, ja nostaa jutussaan esiin hyviä pointteja kirjaan liittyen.

Katja Jalkanen ja Hanna Pudas: Rivien välissä. Kirjablogikirja
Kansi/kannen kuva: Tarja Kettunen/Kira Leskinen
Avain, 2013

6 kommenttia:

  1. Kauhea skenaario, että pitäisi valita oman blogin kirjoittaminen tai toisten lukeminen! Jotenkin ne kuuluvat jo mielessäkin automaattisesti yhteen. Luen varmaan kymmeniä (kirja)blogeja päivittäin. Miten pärjäisin enää ilman?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsi, juu, onneksi ei oikeasti tarvitse valita! Mutta minä seurasin kirjablogeja ennen oman blogin perustamista, ja luen edelleen kirjablogeja joka päivä kun vain netissä luuhaan. Mutta totta on, että muiden blogien seuraaminenkin on kaksin verran mukavampaa, kun itsekin bloggaa.

      Poista
  2. Ihan totta, kauheaa jos pitäisi valita noin. Ehkä pitäisin oman blogini kuitenkin, kirjoittaminen on minulle niin tärkeää, ja ilman sitä kirjan lukeminen tuntuu jo jotenkin jäävän vajaaksi. Kirjoittaessani löydän itsekin uusia pointteja kirjasta. Olen myös kiitollinen Katjalle ja Hannalle, että he tekivät tämän tärkeän kirjan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja, en minäkään haluaisi lopettaa bloggaamista, koska kirjasta tosiaan saa paljon enemmän irti, kun siitä myös kirjoittaa. Mutta en myöskään haluaisi luopua blogitovereiden kirja-ajatuksista, keskusteluista ja kirjavinkeistä. :)

      Poista
  3. Tämä on elettyä ja koettua, niin tuttua ja eräänä päivänä jopa nostalgiaa. Helpottaa myös aloittavien kirjabloggaajien mukaan tuloa. Kaiken kaikkiaan innoittava teos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, aivan totta. :) Ja toivottavasti myös muiden alojen bloggaajat tai bloggaamista harkitsevat voisivat löytää tästä kirjasta jotain itselleen.

      Poista