tiistai 10. huhtikuuta 2012

Iris Murdoch: Hyvä oppilas

Näin kymmenisen vuotta sitten Iris Murdochista kertovan elokuvan Iris, ja siitä lähtien olen ajatellut jossain vaiheessa tutustuvani Murdochin kirjoihin. Joskus tällaiset kirjalliset projektit saattavat hiukan venähtää - yksi syy siihen että Murdoch on saanut odotella vuoroaan saattaa olla se, ettei minulla ollut oikeastaan mitään kuvaa siitä, millaisia kirjoja Murdoch oikeastaan kirjoitti. Olen tainnut parikin kertaa lainata jonkun Murdochin kirjan kirjastosta mutta palauttanut kirjat avaamattomina, koska en ollut löytänyt kipinää tarttua niihin. Nyt olen kuitenkin vihdoin lukenut ensimmäisen Murdochini, ja luulenpa ettei se jää viimeiseksi.

 

"Minä olen merkitty mies, polttomerkillä merkitty, ihmiset voivat nähdä sen, kaikki tuijottavat minua kadulla. Oikeaa minääni ei ole enää jäljellä, kaikki on naarmuttunutta, raapiutunut pois, ihmiset kääntävät puistatuksia tuntien minulle selkänsä, minä löyhkään epätoivolta ja pahuudelta." 

Edward Baltram on tarkoittamattaan aiheuttanut ystävänsä Markin kuoleman annettuaan tälle leikillään huumeita. Kauhea syyllisyys vaivaa Edwardia, eivätkä lähipiirin vakuuttelut ajan parantavasta vaikutuksesta lohduta häntä lainkaan: Edward tietää kantavansa Markin kuolemaa mukanaan loppuelämänsä ajan. Hän hautoo itsemurhaa muttei löydä rohkeutta toteuttaa aikeitaan. Sovitusta etsiessään Edward päättää etsiä käsiinsä biologisen isänsä jota ei ole nähnyt lapsuutensa jälkeen. Edward uskoo, että isä voi jollakin tavalla helpottaa tuskaa, tarjota hänelle anteeksiannon tai synninpäästön. Isänsä tavatakseen Edward matkustaa syrjäiseen Seegardin kartanoon.


"Seegardin koko viattomuus ja lumous palasi muiston mukana hänen mieleensä. Oliko se kaikki osoittautunut harhaksi? Mitä Seegard oli tehnyt hänelle, oliko se merkityksetön välisoitto, inhottava mysteeri, hyvä arvoitus, matka manalaan? Vaikka se olisi mitä, se tuntui hänestä suunnattomalta asialta, niin suunnattomalta että kestäisi vuosikausia ennen kuin hän saisi ajateltua sen loppuun."

Seegardissa Edward tapaa isänsä vaimon ja kaksi sisarpuoltaan. Naiset noudattavat elämässään omia tiukkoja sääntöjään. He syövät yksinkertaista kasvisruokaa, työskentelevät taukoamatta hiljalleen rapistuvassa talossaan eivätkä juuri kommunikoi ulkomaailmaan kanssa. Edwardin isän  Jessen sanotaan palaavan matkoilta aivan pian, mutta kukaan ei kerro Edwardille missä Jesse on tai koska hän tarkalleen ottaen palaa.

Hyvän oppilaan keskeinen teema on ihmisen pyrkimys kohti hyvää. Edwardin lisäksi monet muutkin kirjan henkilöt etsivät vastausta siihen, mitä on hyvä ja oikeudenmukainen elämä. Voidaanko pahat tai typerät teot sovittaa tai antaa anteeksi? Onko hyvä elämä sama asia kuin onnellinen elämä? Elämmekö ensi sijassa tyydyttääksemme omia tarpeitamme vai palvellaksemme muita? Tämänkaltaisten kysymysten kanssa henkilöhahmot kamppailevat, haparoiden välillä pimeässä, aiheuttaen toisinaan tarkoittamattaan pahaa pyrkiessään hyvään, mutta myös löytäen apua ja tukea odottamattomiltakin tahoilta.

"Meidän täytyy elää oman konkreettisesti ymmärretyn totuutemme mukaan ja syvien mielihalujemme on mahduttava siihen mukaan, sen mitä me hartaasti kaipaamme, mikä herättää meissä täyttymyksen tunteen ja tuottaa meille iloa. Hyvä elämä on sitä, kaikki eivät siihen pysty, kaikilla ei ole siihen rohkeutta." 

Minulla kesti hetki päästä Hyvän oppilaan rytmistä kiinni, mutta viimeistään siinä vaiheessa kun Edward saapui Seegardiin, kirja imaisi minut täysin mukaansa. Murdochin kirjoitustavassa ja kirjan tunnelmassa on jotakin kiehtovalla tavalla vanhanaikaista. Murdoch ei kuitenkaan missään nimessä kopioi vanhaa, vaan hänellä on selvästi aivan omanlaisensa kirjallinen ääni. Kirja on runsas ja rönsyilevä, ja tapahtumiin sekoittuu aika ajoin mystisiä ja yliluonnollisia elementtejä. Luonto on voimakkaasti läsnä: valkoinen sumu peittää maiseman, kukat tuoksuvat, joki kuohuu ja jossakin taustalla, näkymättömissä on meri...

Tunnelma on arvoituksellinen, usein suorastaan uhkaava, ja välillä tapahtumat hipovat melodraaman rajoja. Oli jotenkin äärettömän virkistävää lukea tällaista häpeilemättömän hurjaa ja mielikuvituksellista kirjaa monen viime aikoina lukemani pienimuotoisen hillityn kirjan jälkeen. Upposin kirjaan täysin - näin sen henkilöt ja maisemat mielessäni kuvina jotka olisin halunnut maalata - pohdiskelin henkilöhahmoja, heidän ongelmiaan ja valintojaan.

Varmin merkki kirjan vaikuttavuudesta lienee se, että vaikka lukiessani ajoittain väsyin joihinkin sivupolkuihin ja pitkiin pohdiskeluihin, tunsin viimeisiä sivuja lukiessani haikeutta siitä että tämä yli 700-sivuinen matka kirjan parissa päättyisi. Onnistuin kiintymään henkilöhahmoihin ja kirjan tunnelmiin, ja olisin mielelläni viipynyt niiden parissa vielä hetken.

Lisää Murdochista voi lukea Poplaarin Pekan hienosta kirjailijaesittelystä.

Osallistun kirjalla Ikkunat auki Eurooppaan -haasteeseen

Iris Murdoch: Hyvä oppilas (The Good Apprentice, 1985)
Suom. Raija Mattila
Weilin+Göös, 1987

7 kommenttia:

  1. Kylläpä ilahduin tästä! Ensimmäinen näkemäni kotimainen Murdoch-blogiarvio (kun omia pintaraapaisujani ei lasketa).

    Myhäilen tietysti tyytyväisenä myös arvion sisällölle ja sille, että pidit kirjasta. Murdochin tuotanto on sen verran laaja, että siitä voi saada hyvinkin erilaisia ensivaikutelmia sen mukaan, minkä kirjan sattuu valitsemaan. Itselleni tämä oli jo kymmenes Murdoch, mutta muistaakseni minullakin meni hetki, ennen kuin kirja todella nappasi otteeseensa (Murdochin kanssa tuntuu kyllä usein käyvän niin). Kirjassa on aika paljon elementtejä, jotka toistuvat usein Murdochin tuotannossa, erityisesti tuo hyvyyden etsintä. Tämä on tosiaan hänen paksuin kirjansa (80-luvulla ne olivat muutenkin paksuimmillaan), mutta eihän sitä voinut olla lukematta nopeasti, kun pääsi vauhtiin.

    Tästä sinun on hyvä jatkaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa että ilahdutti :)

      Alku tuntui haastavalta ehkä siksi, että siinä esiteltiin vauhdilla niin paljon henkilöhahmoja, ja käytiin aika monta polveilevaa keskustelua. En ihan pysynyt kärryillä, kuka kukin oli, ja kuka sanoi mitäkin. Kuitenkin kirja viehätti heti alusta lähtien, pidin Murdochin kirjoitustyylistä, ja sitten kun pääsin vauhtiin viihdyin erinomaisesti.

      Mielenkiinnolla odotan, millaisia muut Murdochit tulevat olemaan, sillä lisää aion tosiaankin ehdottomasti lukea :)

      Poista
  2. Olipa kiva lukea arviotasi juuri tänään, kun sain Pekan arvonnassa voittamani Murdochin Kellon postissa! Sinä ainakin sait, ajoittaisesta sivupolkuihin väsymisestä huolimatta, ensimmäisestä Murdochistasi paljon :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, pidin tästä kyllä kovasti. Ja useimmiten tällaisissa yli 700-sivun tiiliskivissä olisi minusta karsimisen varaa - niin tässäkin - mutta loppujen lopuksi kirjasta jäi kyllä mieleen kaikki positiivinen, eikä pieni toisteisuus jäänyt harmittamaan.

      Kävin eilen innoissani lukemassa Pekan Murdoch-juttua uudestaan sillä silmällä, mitä haluaisin seuraavaksi lukea, ja Kello vaikutti todella houkuttelevalta.

      Poista
    2. Maria, kiva että kirja tuli perille ja vielä noin nopeasti (oli siinä ja siinä, onko se liian paksu kirjeeksi)!

      Liisa, nyt kun olet heti alkajaisiksi selättänyt tiiliskiven, jatko tulee toivottavasti olemaan silkkaa juhlaa. :) Kello voisi olla sinullekin erittäin hyvä valinta seuraavaksi!

      Poista
    3. Saa nähdä, ehkä seuraavaksi tulee Kello, tai kenties Hiekkalinna, Nunnia ja sotilaita tai Meri, meri. Kaikki houkuttelevat - katsotaan mikä tulee ensimmäiseksi vastaan.

      Poista
    4. Hyviä vaihtoehtoja kaikki. :)

      Poista