maanantai 5. syyskuuta 2011

Viides viiikko musiikkia ja kirjoja

Viidennen viikon aihe kirjahaasteessa on kirja joka tekee minut onnelliseksi.

Nyt onkin varaa valita, koska kyllähän hyvät kirjat yleensäkin tekevät kirjatoukan onnelliseksi. Paljon on myös niitä hyvänmielen kirjoja, jotka tekevät aivan erityisen onnelliseksi. Jos yksi kirja pitää valita, voisin nostaa  esille Dorothy L. Sayersin Juhlaillan, joka on Sayersin Peter Wimsey -dekkareiden toiseksi viimeinen osa.

Dekkari onnellisuuskirjana voi ehkä kuulostaa yllättävältä valinnalta. Juhlailta ei kuitenkaan oikeastaan ole dekkari, vaikka osa dekkarisarjaa onkin. Se on enemmänkin rakkaudentunnustus Oxfordin kaupungille ja yliopistolle, oppineisuudelle ja kirjoille. Lisäksi se on kirja, jossa yksi kirjallisuuden suosikkipariskunnistani, Peter Wimsey ja Harriet Vane vihdoinkin saavat toisensa.

Rakastan Juhlaillan kuvaamaa Oxfordia, kupolien ja tornien kaupunkia. Käydessäni itse Oxfordissa kymmenisen vuotta sitten, kuljin pitkin kaupunkia Juhlaillan piirtämä kartta mielessäni: tuo on Wimseyn college, tuossa Harriet tapasi Saint-Georgen, tuossa Harriet viimeinkin myöntyi kosintaan...Rakastan kirjan akateemisia keskusteluja, souturetkiä joella, opikelijoiden sanailua. Ja kaiken taustalla kulkee vahva feministinen vire: naisten oikeus koulutukseen ja työhön, tasa-arvo parisuhteessa, sukupuoliroolit.

Juhlailta siirtää minut aina rauhalliseen, hiukan uneksivaan mielentilaan; kaupunkiin joka on valkoista, vihreää ja kultaa; seuraamaan rakkaustarinaa jossa kaksi vahvaa persoonaa kohtaa tasavertaisina kumppaneina.

Niin, kyllä tämä kirja tekee minut onnelliseksi.

***

Musiikkihaasteessa pitäisi nimetä kappale, joka muistuttaa jostakin henkilöstä. Jouduin miettimään tätä kysymystä aika kauan, koska en juurikaan yhdistä ihmisiä tiettyihin kappaleisiin. Mutta sitten keksin kappaleen, joka ehdottomasti yhdistyy mielessäni tiettyyn henkilöön. Äitini nuoruuden suosikkiyhtye oli Herman's Hermits, ja erityisesti tästä kappaleesta äiti innostuu hurjasti vielä tänäkin päivänä:

4 kommenttia:

  1. Oi, valitsit tähän sellaisen kirjan, josta tykkään minäkin aivan älyttömästi! Aivan klassikko... Oletko muuten lukenut Jill Paton Walshin myöhemmin kirjoittamia Wimsey-romaaneja?

    VastaaPoista
  2. Booksy: jee, ilostun aina kun törmään muihin Sayersin ystäviin :) Wimsey-kirjat kuuluvat ehdottomasti rakkaimpien kirjojeni joukkoon, ja harmittelen joskus sitä etteivät ne ole tunnetumpia.

    En ole lukenut Walshin kirjoja, vaikka joku aikoinaan suositteli sitä ensimmäistä ja sanoi sen olevan aivan kuin aitoa Sayersiä. Suhtaudun yleensäkin hiukan epäluuloisesti siihen, että joku toinen jatkaa kirjailijan tuotantoa. Joskus jo kaupassa selasin sitä Thrones, dominations -kirjaa, mutten sitten kuitenkaan uskaltanut ostaa...Ehkä olen liian ennakkoluuloinen.

    VastaaPoista
  3. Minä olen niistä kaksi lukenut, ja tykkäsin kyllä. Thrones, dominations oli minusta ehkä aavistuksen parempi kuin A presumption of death, mutta molemmat kannatti ostaa... harkitsen parhaillaan sitä vastailmestynyttä (ilmestyvää?) kolmatta; pitää katsoa kun seuraava amazon-kramppi iskee.

    Olin muuten aivan yhtä ennakkoluuloinen kuin sinäkin! Yksi brittituttu suositteli ja pitkin hampain kokeilin (sillä esim. Rex Stoutin romaanisarjan kuolemanjälkeiset jatko-osat ovat aika säälittäviä teelmiä), mutta aidosti voin sanoa: en tiedä olisinko erottanut aidosta Sayersin tekstistä ellen olisi tiennyt.

    VastaaPoista
  4. Ehkä minunkin sitten pitäisi rohkaistua kokeilemaan ainakin Thronesia, kun jo kahdelta ihmiseltä on tullut hyvin postiiviset suositukset.

    Ainahan sitä voi lukea jonkun aidon Sayersin perään, jos kirja ei täytäkään odotuksia.

    VastaaPoista