keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta


"Tarinan kaava on aina sama, suunta vääjäämätön ja selvä, ja nuo samanlaiset tarinat sulkevat meidät pieneen häkkiinsä, ne eivät palvele todellisuutta ja sen mieletöntä sattumanvaraisuutta ja kompleksisuutta, ne palvelevat yksinkertaista esitystä ja maksimaalista tunnekokemusta, nykivät ja liikuttavat liikutuksen vuoksi, tihkuvat ulos kirjoista ja elokuvista, tunkeutuvat tieteeseen ja taiteeseen, muuttavat tapaa, jolla ihmiset hahmottavat itsensä ja elämänsä.
Kun muoto on rajattu, myös se mitä voidaan ajatella, kapenee. Maailma kutistuu. Tarinat lisääntyvät ja leviävät kuin Homo sapiens luonnon monimuotoisuuden kustannuksella."

Ruumis ja mieli. Kaksi erillistä kokonaisuutta, jotka yrittävät epätoivoisesti elää yhdessä, vai yhden kokonaisuuden kaksi toisiinsa kietoutunutta elementtiä.

Järki ja tunne. Kumpi ihmistä hallitsee? Voiko ihminen elää vain järjestä tai vain tunteesta?

Seksuaalisuus: halu, valta, häpeä, normit. Rakkaus?

Iida Rauman Seksikstä ja matematiikasta on hengästyttävän runsas romaani. Se rönsyilee sinne tänne niin tarinan kuin teemojenkin tasoilla, se sekoittaa yhteen ihmmissuhdetarinaa, maagista realismia, psykologista romaania, rikoskertomusta ja yhteiskunnallista esseetä, ja tuloksena on vangitseva ja mieltä myllertävä lukukokemus.

Erika on huippulahjakas mutta sosiaalisesti melkein toimintakyvytön matemaatikko. Väkivaltainen raiskausyritys laukaisee Erikan mielessä muistojen ja piilotettujen pelkojen sarjan, jota hän turhaan yrittää paeta. Erika hallitsee järjen alueen suvereenisti, mutta törmäykset materiaalisen maailman, tunteiden ja ruumiillisuuden kanssa ovat hänelle tuskallisia kokemuksia. Rauma kuvaa näitä törmäyksiä melkein sietämättömän konkreettisesti: huomasin lukiessani kiemurtelevani, vaihtavani asentoa ja hengittäväni syvempään, kun Erikaa ravistelevat kokemukset tulivat iholle.

Jos Erika on kirjan järki, tunnetta edustaa transmies Tuovi, joka etsii elämäänsä rakkautta. Lisäksi Tuovi kantaa koko maailman murheita harteillaan. Hän ahdistuu ilmastonmuutoksesta, ympäristökatastrofeista, kulutusyhteiskunnasta ja muiden ihmisten kokemuksista, ja myös siitä ettei hän kuitenkaan osaa tehdä juuri mitään asioiden muuttamiseksi. Erikan ja Tuovin välissä on Annukka, joka kommentoi Erikan ja Tuovin kipuiluja konstailemattomaan tyyliinsä.

Rauman kirja vangitsi minut mukaansa ensimmäisiltä sivuiltaan lähtien. Joskus sitä vain tietää välittömästi, että "tässä on minun kirjani", ja Seksistä ja matematiikasta oli juuri sellainen. Pidin Rauman tavasta kirjoittaa, rakastin kirjan moninaisia teemoja ja sitä, ettei Rauma ujostele tarttua isoihin aiheisiin. Nautin henkilöhahmoista, vaikka he olivat niin solmussa, että omaakin rintaa alkoi lukiessa ahdistaa. Pidin jopa siitä, että kirja oli vähän överi, melkein liian runsas, melkein liian korkealle kurkottava, melkein saarnaava – mutta loppujen lopuksi se on juuri oikeanlainen, kaikki palaset osuivat kohdilleen.

Seksistä ja matemiikasta ovat kirjoittaneet myös Omppu, Arja, Erja, Maisku, Alma Kalmak ja Suketus.

Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta
Kansi: Tuomo Parikka
Gummerus, 2015

maanantai 8. toukokuuta 2017

Elena Ferrante: Uuden nimen tarina


"Mitä se tarkkaan ottaen oli? Keskustelua? Harjoitusta, jotta pärjäisimme tulevaisuudessa ihmisille, jotka olivat oppineet käyttämään sanoja samalla tavalla kuin me? Viitteellistä kommunikaatiota, jolla viestimme toisillemme, että välillämme oli perusta pitkään ja  hedelmälliseen ystävyyteen? Sivistyksen kilpi, jonka taakse kätkimme seksuaalisen halun? En osaa sanoa."

Elena Ferranten Napoli-sarjan ensimmäinen osa ei täysin vakuuttanut minua, mutta sen verran paljon siitä pidin, ettei ollut epäilystäkään, lukisinko seuraavankin osan. Totta kai minua kiinnosti tietää, mitä italialaisille ystävyksille, Lilalle ja Elenalle tapahtuisi, kun he siirtyisivät tyttöydestä kohti naiseutta.

Kirjan alussa Lila on juuri mennyt naimisiin, kun taas Elena on edelleen koulutyttö. Tämä aiheuttaa heti hankausta ja ristiriitoja tyttöjen suhteeseen: kateus, kilvoittelu ja keskinäinen nokittelu leimaavat Lilan ja Elenan välejä jatkuvasti. Tai tällaisen kuvan meille antaa kertojaäänenä toimiva Elena, jonka suodattamana kaikki kuvataan. Onko kilpailu todellista vai onko se olemassa vain Elenan mielessä? Kuinka rehellisen kuvan Elena antaa Lilasta – tai itsestään?

Lilan elämää hallitsevat kirjassa ennen kaikkea ihmissuhteet, aviomies, rakastaja ja lapsi. Elenan elämässä taas keskeistä on opiskelu ja pyrkiminen pois omilta juurilta. Elena haluaa päästä irti köyhyydestä, äidistään jota on aina hävennyt, Napolista, ehkä myös Lilasta ja tämän elämästä.  Mutta hän tuntee itsensä usein huijariksi, tytöksi joka vain esittää opiskelijaa, tyttöystävää tai yhteiskunnallisesti tiedostavaa naista. Onko mahdollista nousta lähtökohtansa yläpuolelle, vai kuuluuko sivistyneen kirjakielen takana aina Napolin murre?

Pidin Uuden nimen tarinasta enemmän kuin sarjan aloitusosasta, mutta hurmaantunut en ole vieläkään. Jostakin syystä en tempaudu täysillä mukaan Ferranten kerrontaan, ja välillä tunsin jopa pitkästyväni kirjan parissa. Varsinkin kirjan alkupuoli, jossa vatvotaan luku toisensa jälkeen Ischian rannoilla tapahtuvaa kolmiodraamaa, oli vähällä uuvuttaa minut. Asioita toistettiin ja alleviivattiin, ja olisin helposti voinut napsaista kirjasta reilut sata sivua pituutta pois. Jossain vaiheessa tuntui, että jos Lilan silmät vielä kerran siristyvät viiruiksi, menetän malttini.

Ja sitten kuitenkin, kyllä tässä kirjassa kiehtovuutta oli. Minulle Uuden nimen tarina heräsi eloon viimeistään siinä vaiheessa, kun Elena lähti opiskelemaan Pisaan. Elenan kamppailut identiteetin etsimiseksi ja oman paikan löytämiseksi olivat tuhannesti kiinnostavampia kuin kaikki ihastumiset ja suhdesotkut yhteensä. Erityisen paljon pidän siitä, kuinka Ferrante antaa Elenan kuvata toisaalta itseään, toisaalta Lilaa. Kuinka lukijan pitäisi Elenan kertomaa tulkita, kumman tytön puolelle asettua – vai eikö kummankaan. Muut henkilöhahmot jäävät melko haaleiksi varjokuviksi, ja ehkä senkin takia kirjan ihmissuhdekiemurat jättivät minut kylmäksi. Lilan ja Elenan suhde on se merkittävä ihmissuhdesolmu.

En siis voi sanoa potevani vieläkään Ferrante-kuumetta, mutta matka sarjan parissa tulee varmasti jatkumaan.

Uuden nimen tarinasta ovat kirjoittaneet myös esimerkiksi Omppu, tuijata, riitta k, Elina, Milamilim, Katja ja Kirjaluotsi.

Elena Ferrante: Uuden nimen tarina (Storia del nuovo cognome, 2012)
Suom. Helinä Kangas
Kansi: Martti Ruokonen
WSOY, 2017