tiistai 28. kesäkuuta 2016

Pauli Kallio ja Christer Nuutinen: Kramppeja ja nyrjähdyksiä - Ripa ja Kadunlakaisijat


Uusimmassa Kramppeja ja nyrjähdyksiä -albumissa saamme seurata, kuinka Risto pääsee musiikon urallaan vihdoin kiinni maineen kulmasta. Jazz-oopperan säveltämiseen myönnetty apuraha pakottaa kitaristin panostamaan tosissaan sävellystyöhön. Mutta syntyykö luomisen tuskasta jazz-oopperaa vai jotain ihan muuta?

Albumin pääjuonen muodostaa Riston vaimon Tanjan ihastuminen toiseen mieheen. Joonas työskentelee Tanjan tavoin yliopistolla, ja molemmat vievät lapsiaan samaan päiväkotiin, joten kaksikon tiet risteytyvät pakostakin aika ajoin - eikä Tanja voi olla katselematta Joonasta sillä silmällä. Kehittyykö ihastuminen pidemmälle? Miten se vaikuuttaa Tanjan ja Riston suhteeseen.


Samaan aikaan toisaalla Eskon ja Heidin elämä etenee tasaisemmin. Esko on tosin tehnyt radikaalin peliliikkeen ja liittynyt Facebookiin. Tässä uusimmassa albumissa kommentoidaankin varsin paljon sosiaalista mediaa ja sitä kuinka ihmiset somessa käyttäytyvät. Ehkä jopa enemmän kuin penkkiurheilua ja populaarimusiikkia!


Kramppien maailma on lämmin ja kotoisa. Siellä ollaan aina ihmisen puolella, ymmärretään ja annetaan anteeksi, vaikka ei aina kaikkea hyväksytäkään. Maailman meno ahdistaa aina toisinaan, mutta rakkaus ja ystävät pysyvät. Sekä Krampit ja nyrjähdykset.


Ripan ja Kadunlakaisijat on lukenut myös Hannu.

Pauli Kallio ja Christer Nuutinen: Kramppeja ja nyrjähdyksiä. Ripa ja kadunlakaisijat.
Kustannusliike Hans Nissen, 2016

lauantai 18. kesäkuuta 2016

12 tietokirjaa riippukeinuun


Katveita-blogin Katja lanseerasi jokin aika sitten 12 tietokirjaa riippukeinuun -haasteen. "Voiko tietokirja olla sellainen elämys, että sen parissa haluaa viipyillä ja levätä, viettää aikaa? Voiko kirja olla samaan aikaan hyvä tietokirja ja lukuelämys, joka koskettaa?", pohtii Katja ja haastaa kirjabloggaajat kertomaan rakkaimmista tietokirjoistaan. Sain haasteen myös toiselta Katjalta, Lumiomena-blogista - kiitos!

Parhaimmillaan tietokirja voi todellakin olla koskettava, viihdyttävä ja antoisa lukuelämys. Minulla on joitakin tietokirjasuosikkeja, joihin olen palannut useasti vuosien varrella, ja jotkut niistä ovat olleet jopa eräänlaisia lohtukirjoja, joita olen lukenut silloin kun olen halunnut hemmotella tai lohdutella itseäni. Tietokirjoissa huomaan usein pitäväni esseistä sekä omaelämäkerrallisuudesta (vaikkakaan en välttämättä puhtaista elämäkerroista). Myös taidetta käsittelevät tietokirjat ovat lähellä sydäntäni.


Tässä siis 12 tietokirjaa, joiden parissa ainakin minä mielelläni rentoutuisin riippukeinussa, laiturin nokassa tai rantakalliolla.

1. Anu Silfverberg: Luonto pakastimessa
Silfverberg sanoo maailmasta kaiken sen, mitä itsekin haluaisin sanoa, jos vain osaisin. Lisäksi hän kirjoittaa myös sellaista, jos en ole ihan samaa mieltä, joten kirja ei mene pelkäksi samanmielisten selkääntaputteluksi. Nokkelia, hauskoja, suututtavia ja ajattelemaan innostavia esseitä kaikesta tärkeästä.

2. Peter von Bagh: Elämää suuremmat elokuvat 1 ja 2
Kun elokuvakärpänen puraisi minua joskus 15-vuotiaana, von Baghin teokset olivat minulle opaskirjoja filmifriikin maailmaan. Luin von Baghin ainutlaatuisella tyylillä kirjoitettuja elokuvaesseitä uudelleen ja uudelleen, ja tarkoitukseni oli tietysti nähdä kaikki hänen valitsemansa 100 klassikkoa. En vieläkään ole nähnyt niistä varmaan puoliakaan, mutta elokuvaa rakastan edelleen.

3. Danny Peary: Cult Movies 1, 2 ja 3
The Classics, the Sleepers, the Weird and the Wonderful. Jos von Bagh tutustutti minut elokuvan kiistattomiin klassikoihin, Danny Pearyn kirjat toivat mukaan myös kulttielokuvat, unohdetut helmet ja genre-eloluvat. Nämäkin kirjat olen lukenut läpi monta kertaa, ja edelleen jos näen jonkun Pearyn listaamista elokuvista, kaivan kirjat esiin hyllystä, ja luen mitä hän elokuvasta kirjoittaa.

4. Katja Kallio: Elokuvamuisti
Vielä yksi elokuvakirja! Katja Kallion elokuvapakinat osuivat suoraan elokuvahullun sydämeeni, niin osuvasti Kallio kirjoittaa elokuvasta nimenomaan filmihullun näkökulmasta. Millaista on, kun elokuvat kietoutuvat osaksi omaa elämää, niin pienessä kuin suuressakin merkityksessä.

5. Riitta Konttinen: Suomalaisia naistaiteilijoita 1880-luvulla
Riitta Konttinen on kirjoittanut lukuisia kirjoja kultakauden naistaiteilijoista. Minulle niistä rakkain on ehkä tämä teos, joka kertoo erityisesti näiden naisten uran alkuvaiheista, opiskeluvuosista Suomessa ja Ranskassa. Luin kirjaa ollessani itse nuori taidehistorian opiskelija: mennyt ja nykyhetki, oma elämä ja taiteilijasiskojen kokemukset sekoittuivat päässäni.

6. Haruki Murakami: Mistä puhun kun puhun juoksemisesta
Voi kuinka rakastin tätä Murakamin juoksukirjaa! Omaelämäkerta keskittyen juoksemiseen ja kirjoittamiseen, ja noiden kahden asian kautta koko elämään. Pitäisiköhän lukea tämä uudelleen tänä kesänä...


7. Katarina Haavio ja Satu Koskimies: 50-luvun tytöt ja 50-luvun teinit
Nämä ihanat päiväkirja- ja kirjekokoelmat olen myös aikoinaan lukenut monta kertaa. Sukellus menneen ajan tyttöjen elämään vie erilaiseen aikaan erilaisine tapoineen ja ajatuksineen, mutta näyttää samalla kuinka lapsuus ja nuoruus ovat vuosikymmentenkin jälkeen monella tavalla muuttumattomia.

8. Tuula-Liina Varis: Kilpikonna ja olkimarsalkka
Variksen omaelämäkerta avioliittovuosista Pentti Saarikosken vaimona on yksi kaikkien aikojen lempikirjojani. Siitä löytyy niin nuoren naisen kasvukertomus, hurja kuvaus siitä mitä on olla alkoholistin vaimo sekä hauska ja hämmästyttävä ajankuva 1960-70-lukujen suomalaisesta kulttuurielämästä. Kirja on rankka, kaunis, hupaisa ja viisas - mitä muuta voisi pyytää.

9. Märta Tikkanen: Kaksi. Kohtauksia eräästä avioliitosta
Toinen omaeläkerrallinen alkoholin sävyttämä avioliittokuvaus. Ja aivan yhtä lailla kiehtova, moni-ilmeinen, liikuttava ja hauska.

10. Virginia Woolf: Oma huone
Woolfin 1929 ilmestynyt essee on minulle yksi tärkeimmistä feministisistä teksteistä. Vaikka Woolf kirjoitti erilaisena aikana ja erilaisissa oloissa, hänen tekstinsä on edelleen ajankohtaista. Ja koska se on Woolfin tekstiä, se on tietysti myös läpikotaisin nautinnollista luettavaa.

11. Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin
Kankimäen kirjan luettuani kuljin viikkoja silmät enemmän auki, mieli enemmän vastaanottavaisena maailman kaikelle kauneudelle ja runsaudelle.

12. Bea Uusma: Naparetki
Tämä vuosi ei ole jostain syystä vielä tarjonnut kovin montaa suurta lukuelämystä. Hyviä kirjoja toki, mutta ei juurikaan niitä elämää suurempia (!). Mutta sitten on tämä Bea Uusman Naparetki, joka lumosi, ihastutti ja saattoi hiukan sekoittaa pään. 1800-luvun epäonninen tutkimusmatka ja Uusman oma pakkomielteinen suhde tuohon matkaan synnyttävät yhdessä kerta kaikkisen lumoavan kokonaisuuden.

tiistai 14. kesäkuuta 2016

Sara Stridsberg: Niin raskas on rakkaus


"On helppoa nostaa laitos idealistiselle jalustalle täydellisenä paikkana jossa tehdään kaikki se mitä me ihmiset emme kykene tekemään toisillemme. Samaan aikaan se tuntuu pelottavalta, koska se edustaa jokaisen ihmisen sisällä piilevää epätäydellisyyttä: epäonnistumista, heikkoutta, yksinäisyyttä."

Kummallinen lukukokemus tämä Niin raskas on rakkaus. Odotukseni kirjan suhteen olivat korkealla, vaikkakaan eivät taivaissa. Muutamat houkuttelevat arviot, erityisesti luottolukijani Katjan kirjoitus saivat minut kuitenkin aavistelemaan mieluisaa ja vaikuttavaa kirjakokemusta.

Kirjan lukeminen eteni sinänsä ihan sujuvasti. Stridsberg kirjoittaa hyvin kauniisti ja ilmavasti ja luo tekstillään voimakkaan visuaalisia hetkiä ja maisemia. Huomasin kuitenkin, että minulla oli kovasti vaikeuksia keskittyä kirjan sisältöön: useammin kuin kerran huomasin lukeneeni kappaleen tai sivun ajatusteni harhaillessa jossain aivan muualla. Kauneudestaan huolimatta Stridsbergin teksti ei vetänyt minua mukaansa.

Myös tarina ja henkilöhahmot jäivät kovin etäisiksi. Kirja kertoo isän ja tyttären suhteesta ja Beckombergan mielisairaalasta. Kertojana toimii enimmäkseen Jackie-tytär, joka kasvaa lapsuudesta nuoruuteen vieraillen isänsä Jimin luona sairaalassa. Jim on kuolemankaipuun riivaama alkoholisti, naistenmies ja ikuisesti koditon. Ja äiditön: kaipuu kuolemaan on ehkä kaipuuta kuolleen äidin luo. Jackie puolestaan varttuu isänsä läheisyydessä, mutta vailla isän rakkautta. Ja yrittää katkaista sukupolvien ketjun rakastamalla omaa poikaansa.

Lukiessa mieleeni nousi useamman kerran asia, jonka myös Omppu nostaa esille omassa kirjoituksessaan: romantisointi. En voinut mitään sille, että kirjan maalaama kuva mielisairaalasta ja sen potilaista tuntui rähjäromanttiselta ja runolliselta, ei todelta. Ehkä ei ollut tarkoituskaan tavoitella todellisuutta: kirjassa on unta, runoa, muistoja ja näkyjä haikean lempeänä keitoksena. Makuasioita, mutta itse vierastan usein sitä, kun kipeät teemat kuvataan näin voimakkaasti kauniin kautta.

Kirja, jolta odotin jotakin voimakasta ja ehkä riipivääkin, osoittautui lopulta minulle melko haaleaksi kokemukseksi.

Sara Stridsberg: Niin raskas on rakkaus (Beckomberga. Ode till min familj, 2014)
Suom. Outi Menna
Kansi:Tuija Kuusela
Tammi, 2016

tiistai 7. kesäkuuta 2016

Patti Smith: M Train - Elämäni tiekartta


"Marraskuun loppu. Pienessä kahvilassa on kylmä. Miksihän tuulettimet pyörivät? Jos tuijotan niitä riittävän pitkään, ehkä myös mieleni pyörähtää käyntiin.
Ei ole helppoa kirjoittaa ei-mistään." 

Ei-mistään ei ehkä ole helppoa kirjoittaa, mutta Patti Smith tekee sen hyvin. Siinä missä Smithin Ihan kakaroita oli kaikessa kauneudessaankin selkeälinjainen ja melko perinteinen nuoruusmuistelu, M Train on runollisen päämäärätöntä vaeltelua pitkin kaupungin katuja ja merenrantoja, pitkin ajatuksia.

M Trainissa Patti isuu kahviloissa kirjoittamassa ja juomassa yhä uusia kahvikupillisia, niin kauan että aika menettää merkityksensä. Hän näkee unia ja valvoo unettomana, katsoo rikossarjoja ja ruokkii kissojaan. Ja samalla ajatukset kantavat mieleen muistojen palasia: matkoista, kuolleesta aviomiehestä, homeen runtelemasta talosta meren rannalla. Muistoja luetuista kirjoista, kohdatuista ihmisistä, haudoista joilla Smith on vieraillut.

Viehätyin M Trainin tunnelmasta, ajalehtivasta unenomaisuudesta, jossa on kuitenkin jotakin arkisen tuttua. Smithin muistot tuntuvat sekoittuvan omiin muistoihini. Olen lukenut samoja kirjoja, katsonut samoja televisiosarjoja, ajatellut samoja ajatuksia. Elettyjen elämien tiekartat risteytyvät hetkeksi.

M Trainin ovat lukeneet myös Ulla, Omppu, Maisku, Taina ja Kirsi

Patti Smith: M Train. Elämäni tiekartta. (M Train, 2015)
Suom. Antti Nylén
Siltala, 2015