lauantai 31. elokuuta 2019

Maria Peura: Tunkeilijat


Maria Peura on hätkähdyttävän hieno ja monipuolinen kirjailija. Kolmen Peuralta lukemani kirjan perusteella uskallan näin sanoa. Esikoisromaani On rakkautes ääretön on yksi ruumiillisimpia lukukokemuksiani koskaan. Kirja oli niin ahdistava ja ihon alle menevä, että voin pahoin sitä lukiessani – ja kuitenkin kirjassa oli myös kauneutta, niin sanoissa kuin sisällössäkin. Päiväkirjamainen, kirjoittamista ja kirjailijuutta pohtiva Antaumuksella keskeneräinen puolestaan on kiehtova, inspiroiva ja aivan ihana kirja.

Novellikokoelma Tunkeilijat taas on jo itsessään todella monipuolinen ja moniääninen teos. Novellien tunnelmat ja tyylilajit vaihtelevat laidasta toiseen. On unenomaisia hetkiä, suoraviivaista kerrontaa ja epäluotettavia kertojaääniä. On meänkieltä ja runollista symboliikkaa. On lasten, vanhempien, pakolaisten, turistien, vanhusten ja rikollisten tarinoita.

Mitä ovat ne tunkeilijat, joita novelleissa kuvataan? Jotakin vierasta, epämukavaa, epäilyttävää. Tunkeilijat voivat olla turvapaikanhakijoita tai eri kulttuurin edustajia. Ne voivat olla epämiellyttäviä ajatuksia, jotka häiritsevät omaa totuutta maailmasta. Tunkeilija voi ylittää fyysiset tai näkymättömät rajat, hyvin tai pahoin aikein. Tunkeilija merkitsee jonkinlaista muutosta, ja siihen voi suhtautua torjuen, uteliaasti, aggressiivisesti tai avoimin mielin.

Kuten novellikokoelmista usein, Tunkeilijoista on jäänyt mieleen enemmän yleinen tunnelma kuin yksittäiset tarinat. Tunkeilijoiden tunnelma oli terävä, häiritsevä, välillä lempeä, usein julma. Nautin Peuran tarinoiden lukemisesta, silloinkin kun en ihan tavoittanut niiden merkitystä. Peura osaa luoda sanoillaan todellisuutta, sekä realistisia että maagisia maailmoja, joiden sisälle on helppo solahtaa.

Tunkeilijoista ovat kirjoittaneet myös Arja, Omppu, Suketus, Jonna ja Tuomas.

Tunkeilijat oli yksi tämän vuoden hyllynlämmittäjistäni.

Maria Peura: Tunkeilijat
Kansi: Eevaliina Rusanen
Teos, 2017

tiistai 27. elokuuta 2019

Alison Bechdel: Hautuukoti ja Äideistä parhain


Luin viime vuonna Alison Bechedelin suomennetut Lepakkoelämää-sarjakuvat ahmien. Ihastuin Lepakkoelämän huumoriin, ajankuvaan, poliittisuuteen ja henkilöhahmoihin. Janosin lisää Bechdeliä, mutta päätin säästellä näiden omaelämäkerrallisten, kehuttujen sarjakuvaromaanien lukemista, enkä syöksynyt heti niiden kimppuun.

Nyt Hautuukoti ja Äideistä parhain on luettu. Ja olen vaikuttunut. Jos Lepakkoelämää-sarjat viehättivät ja ilahduttivat kuin jutusteluhetki hyvässä ystäväporukassa, Hautuukoti ja Äideistä parhain olivat matka jonnekin paljon syvemmälle. Ne tarjosivat näköalapaikan perhesalaisuuksiin, lasten ja vanhempien välisiin suhteisiin ja yhden ihmisen kasvuun lapsesta aikuiseksi. Ne kertovat taiteen ja elämän rajapinnoista, seksuaalisuudesta, alitajunnasta, muistoista ja kommunikaatiosta.


Hautuukoti kertoo Bechdelin isästä, Äideistä parhain äidistä. Teokset ovat samankaltaisia mutta myös erilaisia. Hautuukodissa isän tarinan rinnalla kulkee Bechdelin lapsuus, nuoruus ja seksuaalinen herääminen. Äideistä parhaimmassa Bechdel kertoo paitsi äitinsä tarinaa, myös tarinaa tarinankerronnasta, siitä kuinka Hautuukoti ja Äideistä parhain ovat syntyneet.


Kummatkin kirjat ovat pullollaan viittauksia kirjallisuuteen, näytelmiin ja psykoanalyysin teorioihin. Kerronta, repliikit ja kuvat muodostavat monikerroksisen kudelman, johon haluaa uppoutua perusteellisesti, tutkia kaikki erilaiset viittaukset ja sivupolut.

Vaikka Bechdel on ladannut teoksensa täyteen merkityksiä, tarinanlankoja ja intertekstuaalisuutta, niiden tunnelma on jotenkin levollinen ja verkkainen. Ja vaikka Bechdelin vanhemmat tuskin voittaisivat vuoden äidin tai isän palkintoja, he ovat Bechdelin kuvaamina niin inhimillisiä ja moniulotteisia, että heidän kokemuksiinsa ja tarinoihinsa uppoutuu sekä järjellä että tunteella. Perheen tarinassa on paljon kipeää ja tukahdutettua, mutta siinä on myös läheisyyttä, huumoria ja aivan selvästi, myös rakkautta.

Bechdelin sarjakuvakuvista ovat kirjoittaneet myös MarikaOksa, Linnea, Katri, Suketus ja Zephyr.

Alison Bechdel: Hautuukoti. Tragikoominen perheeni (Fun Home. A Family Tragicomic, 2006)
Suom. Taina Aarne
Like, 2009

Äideistä parhain. Koominen draama (Are You My Mother? A Comic Drama, 2012)
Suom. Anu Turunen
 Like, 2012

keskiviikko 21. elokuuta 2019

Celeste Ng: Tulenarkoja asioita


Jotkut kirjat jättävät vahvan muistijäljen, eivät vain kirjasta itsestään, vaan myös lukuhetkestä. Joskus lukukokemus jää mieleen, koska kirja tekee niin suuren vaikutuksen, että sen myötä muistaa myös, missä ja millaisessa mielentilassa kirjaa luki. Joskus kirja ja lukuhetki osuvat niin täydellisesti yhteen, ettei niitä voi oikein edes erottaa toisistaan. Voi myös käydä niin, että lukuhetki tai -paikka itsessään jää mieleen, ja sen vuoksi muistaa myös kirjan.

Joitakin lukuhetkiä muistan välähdyksinä useidenkin vuosien takaa. Kuinka luin lukioikäisenä edesmenneen elokuvateatteri Nordian kahvilassa Balzacin Leikkisiä tarinoita, ja tunsin itseni kovin kultturelliksi. Kuinka samanikäisenä luin mummolassa Simone de Beauvoirin Kutsuvierasta painostavana kesäpäivänä ja lumouduin pariisilaisista kahviloista ja päähenkilön eksistentiaalisesta kriisistä. Kuinka eräänä joulupäivänä luin Micheal Cunninghamin Illan tullen -kirjan joulunvieton lomassa. Kuinka luin lapsena Gwen Bristow'n Plantaasi-trilogiaa ystäväni kesämökillä, auringosta ja uimisesta raukeana. Kuinka täydellisesti tammikuun valo laskeutui kirjan sivuille lukiessani Murakamin Norwegian Woodia.

En luultavasti tule muistamaan Celeste Ngin Tulenarkoja asioita kirjana yhtä pitkään kuin joitakin muita tänä kesänä lukemiani kirjoja, mutta lukuhetkenä kirja on jäänyt mieleeni ihanana kesämuistona. Tein kesällä päivämatkan Tampereelle ja luin matkan aikana Ngin kirjaa. Luin kirjaa junassa matkalla Tampereelle. Luin sitä Kahvila Runossa Key Lime Pien ja teekupposen äärellä. Luin terassilla, välillä ohikulkijoita laiskasti silmäillen ja paluumatkalla junassa, kuohuviiniä siemaillen.

Rehellisesti sanottuna en tiedä, olisiko Tulenarkoja asioita jossain toisessa lukutilanteessa toiminut minulle ollenkaan. Kirja on sujuvaaa luettavaa ja siinä on kiinnostavia aihioita, mutta se on makuuni liian juonivetoinen, ja vaikka se tuntuu koko ajan vihjailevan yllätyksellisistä käänteistä, tapahtumat ja henkilöhahmot ovat aika ennalta-arvattavia. Kesäisenä reissupäivänä kirja kuitenkin toimi mainiosti kepeänä viihteenä. Ja joskus se riittää – joskus lukijana kaipaa juuri sitä. Kirjaa, joka ei ole elämää suurempi, vaan pikemminkin mauste oman eletyn elämän hetkessä.

Tulenaroista asioista ovat kirjoittaneet myös Piritta, Laura, MarikaOksa, Katja ja Kirjaluotsi.

Celeste Ng: Tulenarkoja asioita (Little Fires Everywhere, 2017)
Suom. Sari Karhulahti
Kansi: Jenni Noponen
Gummerus, 2019

torstai 8. elokuuta 2019

Sally Salminen: Katrina


"Hän oli näkevinään loputtoman jonon äitejä – resuisia, nälkäisiä, tietämättömiä naisia, jotka tarpoivat eteenpäin pimeää tietä, jota he sanoivat elämäksi, ja synnyttivät lapsia, jotka eivät koskaan olisi lapsia vaan ostettuja orjia jo ennen kuin he olivat nähneet päivänvalon, niin, ennen kuin he heräsivät kohdussa, oli heidän kohtalokseen määrätty työskennellä maalla, johon heillä ei ollut mitään osuutta."

Sally Salmisen Katrina on pinnalta katsottuna yksinkertainen ja suoraviivaisesti etenevä tarina yhden naisen elämästä nuoruudesta vanhuuteen. Kaunis ja ylpeä Katrina menee rakastumaan iloiseen merimieheen, ja taitaapa Katrina rakastua yhtä paljon siihen uuteen elämään, jota merimies hänelle maalailee. Katrina näkee mielessään Ahvenanmaan hedelmälliset maat, omenia notkuvat hedelmäpuut, ja itsensä hienon valkoisen talon emäntänä.

Karu totuus paljastuu, kun Katrina saapuu vastavihittynä vaimona Ahvenanmaalle. Ei ole valkoista taloa eikä omenapuita. On vain ränsistynyt torppa ja suurisuinen ja lapsellinen aviomies. Tästä pettymyksen hetkestä alkaa Katrinan elämänmittainen taistelu. Taistelu rikkaita talonomistajia, ennakkoluuloista kylänväkeä, luontoa, merta ja omaa luonnetta vastaan. Katrinan elämää rytmittävät lasten syntymät ja varttumiset, vuodenkierto ja työnteko, kuolemat ja jäähyväiset. Se on ihan tavallista elämää iloineen ja murheineen – ja kuitenkin siinä on Salmisen kertomana suuruutta.

Yksinkertaisen tarinan alla piilee monia kerroksia. Katrinaa voi lukea yhteiskunnallisena kannanottona, kasvutarinana, rakkauskertomuksena, meriromaanina tai perhekuvauksena. Se on realistinen romaani, jossa on pilkahduksia kansantaruista tai saduista. Suorasanaisen toteavan kertojanäänen rinnalle Salminen ripottelee runollisia ja humoristia palasia. Kokonaisuus pysyy kuitenkin koko ajan ehjänä ja selkeänä.

Katrina on henkilöhahmona todellinen arjen sankari olematta mikään kiiltokuva. Hän on myös feministinen sankari, joka näkee, kuinka eri tavalla maailma kohtelee naisia ja miehiä, ja joka raivaa omaa tietään miesten maailmassa.

Kaiken lisäksi Katrina on hyvä tarina, mukanaasatempaava ja samaistuttava romaani, täynnä tunnelmaa ja kiehtovia henkilöhahmoja. Todellinen lukuilo kirjaksi.

Katrinasta ovat kirjoittaneet myös Elina, tuijataArja, Margit ja Opus eka.

Osallistun kirjalla Joka päivä on naisten päivä -klassikkohaasteeseen.

Sally Salminen: Katrina (Katrina, 1936)
Suom. Juha Hurme
Kansi: Jussi Karjalainen
Teos, 2018