Vuosikatsauksia kirjoittaessani olen ollut huomaavinani, että lukeminen kulkee kahden vuoden sykleissä: joka toinen kirjavuosi on tasaisen hyvä ja joka toinen vuosi on erityisen hieno ja tarjoaa suuria lukuelämyksiä. Tämä täysin epätieteellinen havainto saa toimia johdatuksena erinomaiseen kirjalliseen vuoteeni 2020.
Viime vuotta leimaavat luonnollisesti korona ja sen mukanaan tuomat rajoitukset. Pandemia vaikutti meihin lukijoihin eri tavoilla. Jotkut kadottivat lukemisen ilon – toiset huomasivat saaneensa päiviinsä enemmän lukuaikaa. Osa haki tilanteessa lohtua kevyistä kirjoista – osa suoritti lukuhaasteita tai luki järeitä klassikoita.
Minä luin viime vuonna enemmän kuin monena edellisenä vuotena. Ja luin todella hyviä kirjoja, haastavia kirjoja, paksuja kirjoja, kirjoja joista tunsin saavani paljon. Olen myös tyytyväinen siihen, että lukemiseni ei ollut kovin uutuuspainotteista, vaan luin myös vanhempaa kirjallisuutta, oman hyllyn kirjoja ja vanhoja suosikkejani uudelleen.
Kirjavuodesta 2020 mieleeni jäävät:
Klassikot
Etenin Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -sarjassa neljänteen osaan. Proustin lukemisessa oli ollut taukoa, ja jossain vaiheessa epäilin, mahdanko koskaan päässä lukuprojektissa eteenpäin. Yllättäen Kadonnut aika tuntui tänä vuonna antoisammalta kuin muistin, ja kirjat avautuivat ihan uudella tavalla. Proustin lukeminsessa oli jotakin rahoittavaa ja ajatonta.
Yksi vuoden vaikuttavimmista oli Toni Morrisonin Sinisimmät silmät. Hurja, hieno, julma kirja.
Herkät ja koskettavat
Siina Tiuraniemen Jäämeri oli riipaiseva ja lohdullinen kuvaus rikkinäisestä perheestä. Surun vastapainoksi mukana oli ilkikurista huumoria.
Erityisesti mieskirjailijat onnistuivat viime vuonna koskettamaan. Antti Röngän ja Petri Tammisen Silloin tällöin onnellinen meni suoraan sydämeen, Peter Franzenin Tumman veden päällä sai itkemään, ja Alex Schulmanin Polta nämä kirjeet oli pakahduttava.
Oudot ja häiritsevät
Anna Burnsin Maitomies oli raskas ja painostava, mieleenpainuva lukukokemus. Ottessa Moshfeghin Vuosi horroksessa oli virkistävän outo ja vinksahtanut. Sayaka Muratan Lähikaupan naisen erilaisuuden kuvaus ilahdutti.
Rakastin myös Anu Kaajan Katie-Katen hurjaa, villiä ja riemastuttavaa maailmaa. Yksi vuoden suurimmista suosikeistani.
Lukuilo
Vigdis Hjortin Perintötekijät ei ole iloinen kirja, mutta sen lukeminen herätti minussa suurta lukuriemua. Kirjan hieno kieli, toiston voima, muistot ja ihmisen tarve tulla kuulluksi tekivät kirjasta minulle lähes täydellisen.
Tajuntaa laajentavat
Katja Raunion Sinun päiväs koittaa venytti todellisuutta ja minun ajatuksiani varmaan enemmän kuin mikään muu kirja. Rakastin kirjan intertekstuaalista, absurdia, joka puolelle kurottavaa maailmaa.
Aivan oman todellisuutensa loi myös Marisha Rasi-Koskinen upeassa RECissä. Loputtoman kiehtova, upea taideteos.
Omalla tavallaan tajuntaa laajensi myös Matilda Gustavssonin Yhdeksästoista jäsen. Ahmittavan kiinnostava ja hyytävä kirja vallankäytön monista kasvoista.
Virginia
Luin kolme ensimmäistä osaa Virginia Woolfin päiväkirjoista, ja niiden lukeminen oli yksi kirjavuoteni iloista. Woolfin tapa havainnoida maailmaa, ihmisiä ja kirjoittamista kiehtoo ja inspiroi.
Blondi-lukupiiri
Luin vuosien jälkeen uudelleen suursuosikkini, Joyce Carol Oatesin Blondin. Kirja oli edelleen vaikuttava ja hieno, ja lukukomuksesta teki erityisen se, että luin Blondia Instagramin kimppaluvussa. Ajatusten vaihtaminen muiden lukijoiden kanssa nosti lukukokemuksen uudelle tasolle.
Vuoden ihanin
George Eliotin Daniel Deronda vei sydämeni. Kirja oli runsas, yksityiskohtainen, ihan oma maailmansa, johon sai upota ja heittäytyä. Juuri sellainen lukuelämys, jollaisen aina toivoo saavansa, ja kun sellainen osuu kohdalle, se valaisee koko maailman.
Toivon alkaneelle vuodelle kaikille lukuiloa ja kirjallisia elämyksiä!
