Hämmentävä lukukokemus tämä Ladies. Kirja oli täynnä enemmän tai vähemmän epämiellyttäviä henkilöhahmoja, ahdistavia tapahtumia ja outoja juonenkäänteitä. Kuitenkin kirja oli kummallisen koukuttava, ja loppupuolella jopa huomasin tavallaan kiintyneeni joihinkin kirjan ilkeistä ihmisistä. Ja loppuratkaisu sai minut toisaalta hymyilemään huvittuneesti, toisaalta kiristelemään hampaita turhautuneena: eihän tässä nyt näin voinut käydä!
Kirjan keskiössä on neljä naista. Jumalaisen kaunis taidegalleristi Lea. Jumalaisen kauneutensa menettänyt runoilija Laura. Eksoottisen kaunis kieltenopettaja Mia. Ja erikoisella tavalla kaunis valokuvaaja Siri. Kyllä vain, kaikki päähenkilöt ovat huikaisevan kauniita. He ovat myös enemmän tai vähemmän häijyjä, haavoittuneita ja kieroutuneita. Ja kaikki kantavat mukanaan muistoja menneisyydestä, jossa on tapahtunut jotakin traumaattista: toiset hautovat kostoa, toiset yrittävät unohtaa, mutta lopulta kaikki joutuvat tavalla tai toisella kohtaamaan menneisyyden seuraukset.
Tarina liikkuu eri aikatasoilla kertoen välillä naisten nuoruudesta Ruotsalaisessa pikkukaupungissa, välillä 90-luvun Pariisista, ja sitten taas nykyajan Ruotsista. Myös näkökulmat vaihtelevat: neljän naisen lisäksi asioita katsotaan myös Sirin vähintäänkin oudon assistentin, Jeanin näkökulmasta. Ratkaisu on suurimmaksi osaksi onnistunut: varsinkin eri aikatasot toimivat, kun tarina keriytyy auki kohti menneisyyttä ja nykyisyyttä, paljastaen pikku hiljaa salaisuuksia ja suunnitelmia. On myös mukava päästä kurkistamaan eri ihmisten pään sisälle, mutta välillä kauniit ja kylmät naiset kyllä menivät päässäni sekaisin. Lisäksi olisi ehkä ollut vielä kiehtovampaa, jos erään henkilön ajatuksia ei olisi paljastettu ollenkaan...
Ladies on välillä käänteissään varsin absurdi, jopa yliampuva. Osa tapahtumista oli aika karmaiseviakin, mutta toisaalta välillä koeteltiin naurettavuuden rajoja - ehkä tarkoituksellisestikin. Mietin välillä kirjoittaako Lee kieli poskessa parodiaa nykyajasta, Ruotsalaisesta feminismistä tai psykoanalyysistä:
"Tavallisilla ihmisillä, Estherin kaltaisilla ihmisillä, syöminen oli täynnä rakkautta, nautintoa ja merkitystä, koska ruoka liittyi aina ruokkivaan ja rakastavaan äitiin. Mutta entä jos ei ollut koskaan ollut äitiä, joka toi ruokaan nautinnon ja antoi sille merkityksen, jos pureskelun alle ei kätkeytynyt äidin kuiskaavaa ääntä vaan se näyttäytyi koko raa'assa eläimellisessä komeudessaan? Oliko silloin kummallista, että syöminen tuntui vaikealta?"
Kaiken kaikkiaan Ladies oli varsin viihdyttävää ja virkistävää luettavaa. Lee ei tee lainkaan selväksi, mitä mieltä hän itse on henkilöhahmoistaan ja näiden ajatuksista. Oikeuttaako taide ihmisten hyväksikäytön? Onko kosto koskaan oikea ratkaisu? Saako paha palkkansa? Kirja ei pyri vastaamaan näihin kysymyksiin - se enemmänkin heittää ajatuksia ilmaan.
Pieni tiivistäminen ei olisi tehnyt kirjalle pahaa: nyt siinä oli hiukan liikaa toistoa ja irrallisia juonenpätkiä, jotka eivät olleet kokonaisuuden kannalta kauhean merkityksellisiä. Kyllästyin myös loputtomiin tuotemerkkien luettelemiseen ja ihmisten pukeutumisen kuvailuun: ehkä nämä olivat keinoja kuvata ihmisten elämän pinnallisuutta, mutta tuo brändien ja pinnallisuuden yhdistäminen tyylikeinona on ehkä jo aika käytetty. Näistä pienistä puutteista huolimatta Ladies oli kuitenkin ehdottomasti kiinnostava ja rujon kaunis lukukokemus.
Ladiesin on lukenut myös peikkoneito.
Mara Lee: Ladies (Ladies, 2007)
Suom. Laura Jänisniemi
Tammi, 2008
Hauska nähdä tämä blogissa! Luin kirjan pari vuotta sitten ja olin siitä paljon samaa mieltä kuin sinä. Toisaalta ärsytti ne jumalaisen kauniit henkilöhahmot (neljä kaunista naista on niin viihdeklisee) ja hurjat tapahtumat, mutta toisaalta luin kirjaa ahmien ja lopulta arvostinkin sitä monella tavalla. Hyvä kirja, joka ei ole niin viihteellinen, miltä tästä kuvailustani kiinnostaa, eikä jätä varmaankaan ketään kylmäksi.
VastaaPoistaKaroliina: minustakin tässä oli ehdottomasti paljon enemmän hyvää kuin huonoa. Vaikka nuo muutamat jutut lukiessa ärsyttivätkin, kirjasta jäi hyvä jälkimaku. Ja tosiaan, kylmäksi kirja ei ainakaan jättänyt vaan herätti hyvinkin paljon tunteita ja ajatuksia. Mikä on aina positiivista.
VastaaPoista